Aika käy vähiin (17.3. - 20.3.)

Sunnuntain läksiäisissä pohdittiin kadonneen malesialaisen lentokoneen kohtaloa ja vieraat kertoivat omia tarinoitaan lentopelkokurssilta ja risteilyiltä. Lisäksi Helenan kielloista huolimatta, katsoimme tälläkin viikolla TV:stä Air Crash Investigationia.

Kanat olivat niin innoissaan nähdessään ämpärin lähestyvän läksiäispirskeideni jälkeisenä päivänä, että yksi niistä yritti jopa lentää ämpäriin!

Lannoittaja tuli vihdoin ja levitti kalkkunanlantakasat laitumille. Niille laitumille ei nyt sitten voi laittaa ketään muutamaan viikkoon, jotta botulismin uhka ehtii väistyä. Sitten tarvitaan vain vähän vesisadetta ja ruoho kasvaa taas kohisten muutaman vuoden. Pesin urakalla pyykkiä ja voin vain toivoa, että haju ei tarttunut narulla kuivuneisiin vaatteisiin.

Otin Patchin mukaan päästämään kanoja ulos, ja keräämään munia, rikkinäisten varalta. Munat olivat kuitenkin kaikki ehjiä. Kun avasin häkin oven, yksi kana lähti heti juoksemaan perässäni taloa kohti. Patch käveli sen jäljessä todella nolona kanan käytöksestä.

Seuraavalla kerralla Patch heittäytyi lakkoon kanojen ulkoilun alkaessa. Päästin kanat ulos ja kutsuin Patchin sisään. Se tulla laahusti perässäni ja heittäytyi sitten keskelle pihaa makuulle. ”En tule! Miksi en voi jäädä ulos? Tillykin on vielä pihalla.” Tilly oli pihalla, koska se oli jäänyt auton lavalle. Se oli päässyt Land Cruiserin kyytiin, mutta ei sieltä enää alas huonojen lonkkiensa takia. Sain keploteltua Tillyn maahan ja molemmat koirat sisäpihalle.

Bubba ja Inky ovat oppineet parkin jo melkein liiankin hyvin. Kun eräänä päivänä vein ne laitumelle ja päästin irti, ne jäivät rinnatusten aloilleen seisomaan senkin jälkeen kun portti oli jo kiinni. Lopulta taputin Inkyä lautasille ja se käänsi kysyvästi päätään: ”Joko saa liikkua?”

Bonnie palasi. Se oli saanut ukkosmyrskyn aikaan jostain pahan haavan takajalkaansa. Sille piti antaa antibioottipiikkejä. Se ei tykännyt siitä yhtään ja uhkasi potkaista, joten se palasi tänne kunnes haava on parempi. Pakkopilttuussa ei juuri potkiutuminen haittaa.

Cruiser meni ja teloi jotenkin etujalkansa. Se oli kai jotenkin onnistunut jäämään jumiin aitaan. Sääri oli suurelta osin ”ajeltu” karvattomaksi. Jaloissa oli myös muutama haava ja seuraavana päivänä jalka turvotti. Kaikeksi onneksi kaikki jänteet ja nivelet olivat kuitenkin edelleen ehjät ja se ei ontunut yhtään. Tulipahan ainakin todettua millainen se on potilaana. Kylmäsin jalkaa sekä kylmällä vedellä (hyvää pesutreenin jatko harjoitusta) että jääpussilla. Cruiser maisteli jäätä ihmeissään. Laitoin ensin jään tyhjään porkkana pussiin, joten se taisi olla melko hyvän makuista. Sekä pussi että pinteli olivat sille uudet tuttavuudet, mutta rohkea poju vain ihmetteli ensin pussin kahinaa ja sitten antoi yhtään empimättä kääriä kahisevan muovipussin pintelillä jalkaansa. Ja tämän hevosen jalkoja ei saanut puoli vuotta sitten edes harjata!

Onneksi Cruiserin jalkavamma ei estänyt sen liikuttamista ja pääsin ratsastamaan sillä vielä ennen lähtöäni. Se oli paljon parempi ratsastaa. Se kääntyi nyt huomattavasti paremmin ja ei vastustellut kuolaimia yhtään. Ratsastustauko teki nähtävästi hyvää sen vaihtuville hampaille.

Cruiser tykkää seistä naamatusten. Esimerkiksi kun väistätän sen takaosaa, se ottaa ylimääräisiä askelia, kunnes on taas kanssani naamatusten. Viimeisen ratsastuksen jälkeen varmistin vielä, että se kiipeää ongelmitta traikkuun ja talutin sen sitten laitumelle toisten harmaiden poikien luo, Kerrankin muistin ottaa kameran mukaan! En kuitenkaan saanut juurikaan kuvia Cruiserin liitoravista, koska ne juoksivat pian perätysten mäen taakse näkymättömiin. Koster yritti kaveerata kuten ennen, mutta Cruiser tuntui sanovan: ” Minä en ole se sama Cruiser, jonka sinä hylkäsit yksin. Minä olen kasvanut ja oppinut pitämään huolen itsestäni. Minä osaan nyt kaikkea paljon enemmän kuin sinä!” En yllättynyt, kun myöhemmin kuulin, että Cruiserista oli tullut lauman uusi pomo. :)

Hetken perätysten laukkailtuaan (Karl parka yritti parhaansa mukaan pysyä toisten perässä), harmaat pojat kahlasivat lampeen polskuttelemaan.

Pakkasin kaikki tallivaatteeni keskiviikkona laukkuun, joten torstai aamuna puin päälleni heinien jakoon mitä satuin löytämään, mukaan lukien jonkun isot kumisaappaat. Hevosten ihmetykseksi jaoin heinät tähtien vielä tuikkiessa taivaalla. Kumpparit jalassa hölskyen tuntui kuin olisin lumihangessa kahlannut. Harmaat pojat ihmettelivät ruokinta-aikaa kovasti. Ne eivät ensin meinanneet uskaltaa tulla heinäkasoille, koska eivät olleet varmoja mitä ne vaaleat möykyt olivat.

Pian koittikin jo lähdön hetki. Hyvästelin koirat ja Rodin ja Helena ajoi minut lentokentälle.

Turvatarkastuksessa ilmeisesti vaikutin epäilyttävältä, sillä jouduin huumetestiin. Virkailija pyyhki laukun ja takin joka puolelta ja käytti testilapun masiinassa, sain luvan jatkaa matkaani. Tapoin aikaa putiikkeja kierrellen, mutta en löytänyt rannekelloa. (Kello todennäköisesti tulisi tarpeeseen seuraavassa paikassa.) Tai löysin, mutta vain rumia ja kalliita. Kaikkea muuta mukavaa siellä kyllä oli, mutta jätin toistaiseksi ostamatta laukkuun täytettä, ensi kerralla sitten.

Tämä blogi päättyy nyt sitten tähän. Mutta ei huolta, jatkoa seuraa! Jos vain löydän aikaa kirjoittamiseen...

Ja sitten on tunnustusten paikka. Kuka tätä lukee Ukrainassa?! USA on taatusti Google, koska sieltä ilmestyy lukija heti julkaisun jälkeen, samoin osa Australian katseluista on minun, vaikka olen klikannut ”älä seuraa omia katseluja” mutta pari muuta maata on jäänyt mysteeriksi.

Heippa Blanchette! (10.3. - 16.3.)

Kyllä, Blanchette on myyty Melbourneen. Rahat tulivat tilille ja rekka järjestyi.

Blanchetten ostaja siis osti sen pelkän videon perusteella, ilman mitään ostotarkastuksia ja käymättä katsomassa paikan päällä! Mutta Helena uskalsi myydä sen, koska se kuulostaisi olevan menossa hyvään ja osaavaan kotiin. Ostaja on FEI-tason (eli kansainvälisen tason) ratsastaja jolla on ollut 12 FEI-tason hevosta. Ja ne on koulutettu sille tasolle hänen omistuksessaan. Ehkä Blanchettestakin vielä kuoriutuu uudessa kodissaan tähti. :)

En käynyt Cruiserin selässä ollenkaan tällä viikolla (normaalisti olen ratsastanut sillä 1-3 kertaa viikossa). Sen sijaan harjoittelimme juoksutuksessa laukkaa. Ensimmäisen kerran jälkeen siitä tuli jostain syystä paljon vaikeampaa ja laukat eivät nousseet enää ollenkaan. Päivä päivältä se kuitenkin edistyi niin että loppuviikosta ne nousivat taas jo hienosti. Harjoittelimme myös lastausta ja pestävänä oloa. Cruiserille tulee hassu hölmistynyt ilme, kun sitä komentaa: ”Ai, enkö saa tehdä noin? Oletko varma? No, ei sitten.”

Pesussa ainoana hankaluutena oli lopulta sen aloitus. Cruiser hermostuu letkun alkaessa suihkia vettä, mutta rentoutuu kun on saanut maistaa sitä. Hermostumiseen tuskin auttoi, kun letkussa ollut vuotokohta osoitti kerran suoraan Cruiseriin, ku käänsin hanan auki. Poju-parka meinasi saada sydänkohtauksen! Siispä otin ja lyhensin letkua hieman. Se vuoto tuppasi säikyttelemään minuakin ruikkimalla yllättäen päälle.

Tiistaina ajoimme Brolgan Mittagongiin asti kengitettäväksi. Röntgenkuvat ottaneen eläinlääkärin kengittäjä naputteli sille taas etukengät eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Ihan täysin sitä ei vielä saatu korjattua, koska kaviota ei ollut tarpeeksi muokattavaksi. Joten parin viikon päästä, kavion taas vähän kasvettua, se kengitetään uudelleen. Ilmeisesti nytkin Brolga kuitenkin jo tunsi eron entiseen. Se otti jalalla ihmetteleviä askeleita. ”Miten se nyt tuntuu tältä?” Kotona sille puettiin kengän suojaksi putsi ja se sai entistä enemmän ihmeteltävää. Juoksutimme sitä hieman ja se oli huomattavasti parempi kuin ennen röntgen kuvien ottoa!

Siispä Helena totutteli sillä ratsastukseen loppuviikon. Vaikka Brolgan jalkaongelmat korjautuisivatkin uuden kengityksen myötä, Blanchetten lähtö tarkoittaa sitä, että minun tilalleni ei tule tänne enää ketään toista. Cruiser ja Koster saavat vielä kasvaa ainakin muutaman kuukauden rauhassa laitumella ja Helena ratsastaa Brolgan itse myyntikuntoon.

Tänne kyllä harkitiin jo ruotsalaistytön ottamista, mutta ilmeisesti minä olen korvaamaton. :P (Tai sitten he ajattelivat että olin tosissani, kun selitin Suomen ja Ruotsin välistä viha-rakkaussuhdetta. ”Kuin Australian ja Uuden-Seelannin välit, mutta ilman sitä rakkautta.” ) Turhaan siis aloin kertaamaan ruotsin kielioppia ja hevossanastoa päässäni!

Tiistaina ratsastin Blanchettella viimeisen kerran, keskiviikkona ja torstaina vain juoksutin pahimpia energioita vähemmäksi (se tosin on nykyään juoksutettuna aina ennemminkin patalaiska). Se tuli myös laitumelta ensin yardiin ja sitten talliin asumaan ja syömään laidunruohoa vähäenergisempää heinää.

Keskiviikkona Blanchette oli kiskonut kahden yardin yhteisen vesikaukalon melkein kokonaan omalle puolelleen niin, että se ja sen seurana ollut Cruiser piti siirtää tulvan alta muualle. Blanchettilla on merkillinen tapa tunkea tallissa jalkansa isoon ruokakuppiin ja siirrellä sitä sitten ympäriinsä. Ehkä se yrittää rapsuttaa jalkaansa? Nyt se oli sitten ilmeisesti tehnyt saman vesikaukalolle.

Ennen Blanchetten lähtöä torstaina, testasin kuinka se lastautuu. Samalla lastasin sitten myös Cruiseria ja Brolgaa. Yllättäen Brolga on nyt kolmikosta se huonoin lastattava! Blanchette ja Cruiser kävelivät empimättä kyytiin, mutta Brolga vastustelee ensin vähän riimun painetta niskassaan. Siispä aloitin talutustreenit. Ja koska pää nousee ylös, harjoittelimme myös pään laskua riimusta ja sitten sovelsin niin, että turvan hipoessa lattiaa, pyysin sitä astumaan eteen ja taakse. En ole varma oliko siitä mitään hyötyä, mutta tuskin siitä oli haittaakaan.

Torstaina ajoimme Blanchettin illalla Goulburniin ison merinon juurelle. Ajoitus ei olisi voinut olla parempi, saavuimme parkkipaikalle rekan perässä.

Blanchette yllätti minut täysin parkkipaikalla. Se kyllä tuijotteli ympärilleen, mutta ei saanut kohtausta vaikka ympärillä oli liikennettä ja isoja rekkoja. Rekkaankin se nousi vieraan ihmisen perässä ilman epäröintejä, kunnes sen olisi pitänyt kääntyä sivuttain. Se ei ymmärtänyt ja yritti liueta paikalta. Kuski oli hyvä, kärsivällinen, mutta tomera ja kolmannella yrityksellä Blanchette suostui (vaikkakin hieman epäillen) seisomaan rekassa kunnes ovet olivat kiinni. Olen nähnyt näitä rekkoja ennenkin ja kerran jopa matkustanut sellaisessa Perthissä laukkaradalle, mutta en muistanut miten isoja ne ovat! Valtava rekka ja vain pikkuruinen tila hevoselle. Ja Blanchette kuulemma sai 1,5 hevosen tilan ensimmäiselle matkalleen! Leon ja Brolga olisivat vaatineet kahgen hevosen verran, edes mahtuakseen kyytiin...

Rekan koon takia, kuski ei halunnut hakea Blanchettea kotoa. (Lisäksi siitä olisi tullut reittiin hirmuisesti lisämatkaa.) Aina välillä hän ajaa ihmisten pihoihin ja joutuu katkomaan puita moottorisahalla, jotta mahtuu ajotielle, koska ihmiset eivät ole käsittäneet rekan kokoa. Ja mitä tähän sanoo pomo, kun ihmiset valittavat? ”Olkaa tyytyväisiä, että se oli hän. Minä olisin ajanut puut nurin!”

Viimeinen perjantaini täällä olikin poikkeuksellinen. Emme lähteneetkään Golf Clubille vaan söimme kaasugrillissä paistettua illallista kaasulampun valossa. Alueella kiersi ukkonen ja sähköt olivat poikki myöhään yöhön. Sähkökatko oli todella laaja, jopa Goulburn oli pimeänä, joten Golf Clubillakaan ei olisi ollut mitään toimintaa. Mummot jäivät siis paitsi luvatusta läksiäiskakusta.

Sunnuntaina tupaan tunki vieraita juhlimaan läksiäisiäni ja Helenan synttäreitä. Paljon ruokaa ja puheen pulputusta sekä vieraiden käsialalla hyvää matkaa toivottelevia ilmapalloja. Blanchette uusi omistaja soitti illalla ja kehui hevosen käyttäytyvän rauhallisesti (ei ole vielä ratsastanut) ja sopeutuneen muuten hyvin mutta hän oli huolissaan, koska Blanchette ei syö väkirehujaan... Ei syö, koska ei osaa! 

Se ei ole koskaan saanut heinän lisäksi kuin korkeintaan porkkanaa. :)

Työ- ja ostotarjouksia (3.3. - 9.3.)

Vihdoin sain kunnollisen työpaikkatarjouksen Uudesta-Seelannista. Kyseessä on estetalli aivan Aucklandin kupeessa. Rod yritti lievittää kulttuurishokkia jo ennakolta pelottelemalla kuinka paljon siellä todennäköisesti joutuu tekemään töitä ja kertomalla esimerkkejä estetallien hevosenhoitajien huonosta kohtelusta olympialaisissa. (Rod oli Atlantassa katsomassa miten olympialaisten kulissit toimivat ja Sydneyssä hän oli sitten vastuussa karanteenialueesta jonne kaikki ulkomaalaiset hevoset hoitajineen saapuivat jo hyvissä ajoin.) Kiitos vaan Rod, uuden pomon viestissä oli kyllä pelottelua jo aivan riittämiin! Tai niin minä sen tulkitsin, Helena ja Rod lukivat sen ihan eri tavalla. ”Hän yrittää vain varmistaa, ettet oleta olevasi menossa vain lomailemaan.” Asiaa ei auta, että uusi pomo on ranskalainen ja viesti oli tavattu hieman tulkinnanvaraisesti... Ja hän on naimisissa ruotsalaisen kanssa, tytär on kisannut myös Euroopassa ja työporukkaan on mahdollisesti liittymässä myös yksi olympialaistason esteratsastaja kiivi. Katsotaan miten minun käy...

Ratsastin taas Blanchettea korvien perusteella tämän viikon. Se käyttäytyi yllättävän rauhallisesti, vaikka Rod lanasi teitä rankkasateiden jäljiltä taas tasaisemmiksi.

Helena teetätti meillä pitkillä sivuilla normaalia, hidasta ja reipasta ravia. Ensin menimme pitkä sivun normaalissa ravissa tiettyjen kirjainten välillä askelet laskien. Sitten teimme laskutoimitukset myös hitaassa ja reippaassa ravissa. Ja aika mukavasti tuli eroakin. Normaali ravi R-P välillä oli 19 askelta, hitaasti ravattuna sama väli 23 ja reippaasti 15 askelta.

Viikon aikana sitä kyseltiin myyntivideon perusteella niin lähistölle kuin Queenslandiinkin asti. Viikon lopulla ilmestyi sitten muita kiinnostuneempi ostajaehdokas Melbournesta. Muita kiinnostuneempi, koska hän ei tyystin vaiennut heti parin viestin jälkeen. Ja sunnuntaihin mennessä oli jo puhetta rahasta ja kuljetuksen järjestämisestä! Onko se nyt sitten tosiaan lähdössä?

Juoksutin Cruiseria maapuomin yli. Ensimmäisellä kerralla se teki puomin edessä äkkijarrutuksen. ”Mikä tuo on ja mistä se tuohon tuli?!” Sitten se astui siitä varovasti yli ja sen jälkeen jopa ravasi ongelmitta.

Ratsastuksessa sain vihdoin luvan alkaa käyttää myös ulko-ohjaa kääntävän ohjan tukena. Ravasimme todella pitkään yhteen menoon kenttää ympäri ja teimme päätyihin ympyröitä. Jostain syystä se oli paljon rankempaa kuin jo osaavien hevosten kanssa. Minäkin aloin jo pian puuskuttaa, vaikka sama määrä ravia jollain toisella hevosella ei olisi tuntunut vielä missään.

Cruiser maistelee nykyään ihan kaikkea mitä eteen tulee. Onkohan sillä hammasongelmia? Alaleuan patit vihjailevat hampaiden vaihtuvan ja käännöksissä se on alkanut vastustella kuolainta päätä heittelemällä. Siispä jätin ratsastuksen loppuviikoksi pois ohjelmasta ja kävin sen kanssa talutuslenkillä puutarhassa missä se ei ole vielä aiemmin ollenkaan käynyt. Sieltä löytyi kaikkea huolestuttavaa, mutta niistä selvittiin, kun katsottiin vähän lähempää. Sen tapa säikkyä on paljon mukavampi kuin siskonsa. Blanchette reagoi ensin ampaisemalla sivulle ja miettii vasta sitten. Cruiser pysähtyy, katsoo, epäröi ja käy lopulta tutkimassa lähempää.

Tillyä ei aamulla näkynyt, joten vain Patch tuli mukaani jakamaan heiniä. Se istui apukuskin paikalla ja haukotteli eikä edes yrittänyt ulos. Kerran painoin vahingossa tööttiä ja Patch kiinnostui. Päästin (eli heitin) sen ulos ja se katseli ympärilleen jänistä tai harhailevaa lehmää etsien. Minä jatkoin matkaa. Seuraavalla pysäkillä Patch loikkasi autoon, heti kun ovi aukesi. Se asettui taas haukottelemaan penkille minua moittivasti mulkoillen ja pysyi visusti autossa koko loppumatkan.

Suoritin testipakkauksen ja päätin jättää osan tavaroistani (lähinnä muistikirjat) tänne odottamaan, että nappaan ne mukaani paluumatkalla. Helena ja Rod yrittivät uskotella minulle, ettei Uudesta-Seelannista ole lentoja Eurooppaan ilman, että ne kiertäisivät Australian kautta. Kyllähän niitä on, mutta päätin kuitenkin palata tätä kautta. Sain nimittäin päähäni, että haluan risteilylle. Aioin ensin mennä laivalla Uuteen-Seelantiin. Se olisi ratkaissut laukun paino-ongelmat. Mutta sopivia risteilyitä ei olekaan ihan joka viikko ja viisumini umpeutuu ennen seuraavaa sopivaa päivää. En kuitenkaan halua hylätä hyvää ideaa niin vähästä, joten nyt tarvitsee enää tienata tarpeeksi, että on varaa käydä ihmettelemässä hobitteja ja viettää 4-13 päivää risteilijällä Australian ja Uuden-Seelannin välillä.

Golf Clubin kokit komensivat tomerasti Rodia ja Helenaa pitämään vompattinsa kurissa! Ilmeisesti Cadforin kohdalla tien alla putkissa asuu vompatti joka on säikytellyt kokkeja iltaisin. Minä en ole sitä nähnyt kertaakaan, en edes ole kuullut siitä aiemmin. Takalaitumilla oli bongattu tällä viikolla myös nokkasiili.

Inky ja Blanchette käyttävät samaa satulaa ja Helena kysyi olenko huomannut, että jalustinhihnat ovat eri mittaiset. En ollut, enkä uskonut että ne olivat. Otin ne irti satulasta ja mittasin. Ei eroa. Laitoin jalustimet rinnakkain ja tiirailin tarkkaan. Ei eroa. Otin ja mittasin myös satulan siivet. Ei eroa. Miten siis Helenan tyylillä mitata jalustimet, ne ovat reiän verran erimittaiset?! Helena nimittäin vertaa jalustinhihnoja satulan siipeen. Hän ei katso niiden pituutta hevosen edessä seisten ja silmämääräisesti mitaten kuten niin moni tekee. Koska jos ratsastaja on vinossa, jalustimet näyttävät eri mittaisilta. Sen sijaan hän mittaa sormillaan jalustimen ja satulan siiven välisen matkan. Eli kuinka monta sormea mahtuu satulan siiven kärjen ja jalustimen yläreunan väliin. Jos matkaa on enemmän kuin kämmenen leveys, jalustin käännetään ympäri ja mitataan siiven ja jalustimen pohjan välinen etäisyys.

Tästä huolimatta Inkyn selässä jalustimet ovat erimittaiset! Sen on pakko selittyä sillä, että Inkyn toinen kylki on pulleampi kuin toinen. Vaikea uskoa tosin, että pulleuden aiheuttama ero olisi niin suuri, mutta mitään muuta mahdollisuutta pituuseroon ei ole.

Oletteko koskaan kuulleet sellaisesta kuin sakroiliakanivel, SI-nivel tai risti-suoliluunivel? Se löytyy alaselästä ja se voi kipeytyä niin ihmisillä kuin hevosillakin.

Hevosilla SI-nivelen nivelsiteet voivat vammautua kun:

• ei tarpeeksi hyväkuntoinen laukkahevonen ampaisee lähtöportista
• ei tarpeeksi hyväkuntoista kouluhevosta kootaan liikaa kerralla
• estehevonen kieltäytyy esteellä
• länkkärihevonen epäonnistuu liukujarrutuksessa
• ja kaikki muut voivat vammautua vaikkapa laitumella liukastelusta, kompuroinnista tai äkkijarrutuksesta

Tuoreen vamman löytää kosketusarkuutena ja hevoselle annetaan kuuden viikon sairasloma ennen kuntoutuksen aloittamista. Vanhankin vamman oireina voi olla:

• Hevonen ei halua astua toisella takajalalla kunnolla alleen, joten sen jalan askel on lyhyempi tai se astuu ulos.
• Laukassa nostot ovat vaikeampia toiseen suuntaan, koska ulkotakajalka ei halua ottaa askelta. Tuloksena on väärä tai ponneton laukka.
• Tosi pahoilla tapauksilla näkyy ”hunters bump” eli toinen puoli lantiosta on korkeampi kuin toinen.

Helena epäilee, että Inkyllä on tämä vamma. Mutta Inkyn tapauksessa kyseessä ei enää ole tuore vamma, koska se ei aristele aluetta paineltaessa eikä reagoi kipuillen ratsastettuna. Se on vain heikko ja paranee koko ajan. Inky on vamman saatuaan oppinut liikkumaan uudella tavalla aristavaa selkää varoen. Se ei halua käyttää oikeaa takajalkaansa, vaan suosii vasenta. Pysähdyksissäkin se asettelee jalkansa niin, että liikkeellelähdössä vasen jalka ottaa ensimmäisen askelen.

Yhden tuntilaisen hevosella diagnosoitiin tämä, kun se kompastui ravipuomilla. Se on myös vanha laukkahevonen, joten sillä oli mahdollisesti tämä vamma jo aiemmin. Levon jälkeen tuli kuntoutus vaihe ja kauan kateissa ollut vasen laukka löytyi vihdoin. Mutta kun hän lopetti lopetti harjoitusten teon, laukka katosi taas.

Mitäkö ne harjoitukset sitten ovat? Tässä muutama esimerkki. Ennen ratsastusta maasta käsin tehdään peruutuksia ja väistätetään takaosaa sivulle niin että hevonen astuu kunnolla vamman puoleisella takajalalla etukautta ristiin. (Inky yritti ensin vain astua takajalalla toisen jalan viereen, taakse tai vain vähän sen eteen.) Hevosta voi myös taluttaa kahdeksikossa kolmen maapuomin yli jolloin sen on pakko ottaa pitkä askel. Täältä löytyy lisää tietoa ja puomikahdeksikon kaavio.

Pottumarkkinat (24.2. - 2.3.)

Helena kuvasi Blanchettesta myyntivideon. Minä verkkasin ensin korvat haltuuni ja olimme juuri aikeissa aloittaa kuvauksen, kun pihaan ajoi karjarekka. Se siitä Helenan haluamasta yhtenäisestä videosta, koska karja-aitausten kolinat saivat Blanchetten aina välillä hermostumaan. Mutta Blanchetteksi se käyttäytyi kyllä oikein mainiosti kolinoista huolimatta. Minä pystyin jopa lopulta kävelemään ja ravaamaan pitkin ohjin rekan lähtiessä! Se ei oikein tuntunut olevan oma itsensä. Syykin selvisi seuraavana päivänä, se oli kiimassa... Yleensä se kyllä tekee tammoista vaikeampia. Helena ja Rod yrittivät vakuutella, että minä vain olen saanut sen nyt vihdoin täysin hallintaani.

Eräs tuntilaisista ihasteli Cruiseria, kun satuloin sen. Cruiseri jännittyi vieraan kosketuksesta aavistuksen verran ja katsoi minua silmät huolirypyillä, mutta malttoi seistä hievahtamatta aloillaan. Helena totesi, että minä haluan pakata sen laukkuuni mukaan. Niin haluaisinkin! Pitäisi kysäistä Blanchettilta mistä se sai teleport-masiinansa, jospa sieltä löytyisi myös kutistuskoneita?

Ratsastin Cruiserilla ensimmäisen kerran niin, että kentällä oli toinenkin hevonen ja sitten uskaltauduimme myös”maastoon” Fridan kanssa, eli tallin viereiselle laitumelle. Cruiser aikoi heittäytyä ensimmäistä kertaa hieman hankalaksi, koska en päästänyt sitä tutustumaan Fridaan lähemmin. Cruiser kiukutteli nakkelemalla päätään ja yrittämällä mennä Fridan luo kielloistani huolimatta. Ei kaikkea ja kaikkia voi kuitenkaan aina päästä tutkimaan. Sen aivot joutuivat tästä niin kovalle koetukselle, että tallissa se oli melkein jo täysin unessa ennen kuin sain edes satulan riisuttua. Sen silmät eivät millään meinanneet pysyä auki enää hetkeäkään.

Pyysin tällä viikolla Cruiseria ensimmäistä kertaa laukkaamaan juoksutuksessa. Se sujuikin ihmeen helposti. Sillä on merkillisen hyvä tasapaino ja se pystyi laukkaamaan hillitysti melkein kokonaisen ympyrän kerrallaan molempiin suuntiin.

Sateiden vihdoin palattua, ruoho kasvaa kohisten. Viikossa maisema on muuttunut surullisen ruskeasta taas eläväisen vihreäksi. Tuntuu, että ruoho kasvaa päivässä monta senttiä.

Prinsessa talolammen saarella

Eräänä iltana olkkarin lattialla hyppi pölykasa edestakaisin. Sen sisältä paljastui pieni sammakko. Ties miten se oli sisään päätynyt ja miksi se oli päättänyt ryhtyä siivoamaan? Kuorin pölykasan pois ja päästin sammakon takaisin kavereidensa luo.

Kävimme tyhjentämässä lantasäkit takalaitumille. Matkalla tapasimme merirosvolauman. ”Apua! Apua! Merirosvot tulevat! Pidä hopeistasi kiinni!” Onnistuimme pujottelemaan lauman läpi tulematta ryöstetyiksi. Paluumatkalla vastassa olikin sitten jo koko tien levyinen ämmyambush! Onnistuimme vakuuttamaan lastimme arvottomaksi ja pääsimme läpi.

Korjasin koirien sängyn pohjan. Se on sellainen vanulla täytetty peti jonka pohja oli jo raavittu riekaleiksi. Ompelin siihen uuden pohjan vanhasta satulahuovasta. Vein sen korjaukseen Patchin alta joten Patch lähti mukaan katsomaan mitä on tekeilä. Se seurasi touhujani ensin lattialta. Mutta pian se jo kipusi pöydälle katsomaan lähempää ja asettui mukavasti sänkyyn makaamaan!

Golf clubilla arvottiin jäsenarvonnassa numero 28. ”Ei!” Minun numeroni olisi ollut 27... No, vielä on pari viikkoa ja arvontaa jäljellä.

Tällä viikolla kulutin paljon aikaa Uuden-Seelannin töiden etsinnöissä. Helenan ja Rodin tutut kyselivät myös puolestani ja lupasivat jopa yösijan, jos käy niin että mitään ei löydy ajoissa.

Rod ja Helena lähtivät viikonlopuksi Sydneyhin häihin. Minä kirjoittelin lisää työpaikkahakemuksia ja kävin pottumarkkinoilla Crookwellissa. Löysin markkinapuiston kojuineen ja orkestereineen, mutta en kyllä nähnyt siellä yhtä ainutta potaattia! Niitä olisi ilmeisesti päässyt ihastelemaan opastetuilla farmikierroksilla. En kuitenkaan lähtenyt rämpimään sateisille pelloille. Joten minä näin perunoita ainoasaan pääkadun kauppojen näyteikkunoissa. Jopa koruliikkeen ikkunassa oli pottuja koruin koristeltuina!

Markkinoilla vasen keskisormeni heittäytyi hankalaksi kolmatta kertaa vuoden sisään. Kolmas kerta toden sanoo, sormi ei enää kestä kylmää ja kosteaa säätä. On siis pakko muuttaa johonkin lämpimään. :P (Uusi-Seelanti talvella ei kyllä ole se kaikista paras vaihtoehto...) Kumma kun se ei ole ikinä Suomessa tuota tehnyt! Se siis menee vaaleaksi, kylmäksi ja osin tunnottomaksi keskimmäisestä nivelestä ylöspäin. Aina aivan yllättäen, ja aina vain viileämmällä säällä. 5-10min puhaltelun jälkeen se on kuitenkin taas normaali. Todella merkillistä.

Inkkari-Tilly ja vauhdin hurmaa liikkumattomassa autossa.

Brolga röntgenissä ja surullisia uutisia (17.2. - 23.2.)

Jatkoin tällä viikolla yhä Blanchetten kanssa lastaustreenejä. Talutin sen sinne jokavälissä: talliin hakiessani, ulos viedessäni ja jopa ratsastuksen jälkeen satula yhä selässä. Siitä tuli tosi kevyt lastata kyytiin, muualla se saattaa yhä vähän jumittaa.

Ratsastuksessa aloin keskittyä sen korviin. Juuri niin, korviin! Korvien asennosta on ennenkin ollut puhetta. Ovat kyselleet missä ne ovat juuri ennen teleporttia, sitä on vaikea sanoa, koska se on niin nopea liikkeissään, mutta eiköhän ne aikalailla löydy sojottamasta eteenpäin. Hevosen korvat kertovat mihin se katsoo, mitä se kuuntelee, missä sen huomio on. Eli ne korvat on saatava pysymään suunnattuna minuun! Blanchette on todella johtajamainen tamma, joten se yrittää pitää ympäristöään jatkuvasti silmällä vaaran varalta. Mutta jopa johtajatamman on välillä syötävä ja luotettava siihen, että joku muu tarkkailee ympäristöä. Sen on lakattava katsomasta ympärilleen ja luotettava siihen, että minä hoidan sen homman. (Vaikka enhän minä tietenkään niin tee, koska minun on katsottava sen korvia!) Vain esteitä hevonen saa lähestyessään katsoa, jotta se osaa arvioida ponnistuspaikan.

Eli aina kun korvat keskittyivät johonkin muualle, minun piti tehdä jotain saadakseni sen huomion puoleeni. Se ”jotain” oli tässä se vaikein osuus. ”Mitä jotain?” ”Mitä tahansa: käännös, väistö tempon muutos...” Minä osaan kyllä liiankin hyvin ratsastella päämäärättä, mutta kun piti vain reagoida ja tehdä ”jotain”, minä huomasin kaipaavani suunnitelmaa.

Potkin, käänsin ja häiriköin sitä viikon verran aina kun sen korvat sojottivat eteen ja vähitellen ne pysyivät suunnattuna minuun kauemmin kerrallaan. Minä uskaltauduin jopa laukkaamaan sillä ulkona!

Ajattelin ensin, että tämä oli taas joku uusi juttu, mutta onhan siitä ollut aiemmin paljonkin puhetta, vain eri muodossa: ratsasta jokainen askel. Sitähän tämäkin on, mutta nyt tarkkailen korvia.

Minulla olisi ollut myös ei hevosiin liittyvä vinkki tälle viikolle, mutta Helena kielsi minua kirjoittamasta sitä blogiin, joten se jää nyt sitten salaisuudeksi. :P

Cruiserin kanssa jatkui pohkeenväistötreenit. Minua hermostutti, kun Rod ajeli pihalla ruohonleikkurilla ennen kuin nousin selkään, mutta yritin käyttäytyä rennosti. Cruiser pysyi tyynenä kuin viilipytty! (Niin että mitenkäs se sateenvarjo testi taas menikään?...)

Lentomurkut kuhisivat parvissa ja ärsyttivät hevosia. Kysyin tarkoittaako se, että kohta tulee lunta, jos kerta muurahaisten pesän rakennus tarkoitti vesisadetta? Lunta ei tullut, mutta vettä tuli vihdoin! Onneksi jo sunnuntaina satoi hieman, kun suuri heinäkuorma saapui. Heinät kastuivat, mutta maa kostui niin, että rankkasade ei nyt huuhtonut kaikkea pintamaata mukaansa. Jo parin päivän kuluttua, alkoivat laitumet taas vihertää lupailevasti.

Lähdin pitkästä aikaa mukaan pingikseen ja voitin 5/6 kaksinpeli ottelusta! Rod mutisi, että pitää alentaa minun tasoitustani...

Yöt alkavat jo taas viiletä. Sen huomasi etenkin Patchin käytöksestä aamulla. Se hyppäsi aamulla autoon mukaan heinäkierrokselle ja sen sijaan, että olisi ensimmäisellä pysäkillä hypännyt taas ulos kuten yleensä, se jäi täristen autoon istumaan. Minä pistin lämmittimen päälle ja kierroksen puolivälissä se oli sulanut sen verran, että juoksi loppumatkan.

Perjantaina kävimme Brolgan kanssa röntgenissä Sydneyn laitamilla. Ensin tekivät taivutuskokeen oej vuohiselle ja polvelle, sitten minä juoksutin sitä pihalla. Brolga ontui vain kaarteissa. Seuraavaksi puuduttivat vuohisnivelen ja juoksutettiin uudestaan. Olivat jo siirtymässä polveen, kun eläinlääkäri tuli nipistelleeksi vuohista ja havaitsi siinä vielä tuntoa. Siispä sitä puudutettiin vielä lisää kunnes Brolga lakkasi reagoimasta nipistykseen. Juoksutin taas ja Brolga ei ontunut enää. Syy ei ollutkaan polvessa, kuten voisi sen jalkoja katsoessa päätellä, vaan vuohisessa! Seuraavaksi otettiin lukuisia röntgenkuvia jokaisesta mahdollisesta kulmasta. Brolgan nivelissä ei ole mitään vikaa! Ei yhtä ainutta alkavaakaan kulumaa löytynyt. Sen sijaan tarkasti katsoessa näki (jos osasi katsoa) kuinka toinen nivelsiteistä ilmeisesti hankaa kavioluuta vasten. Eläinlääkäri lupaili, että tämä on mahdollista korjata kengityksellä. Parempia uutisia ei olisi voinut saada! Jos Brolga korjaantuu pelkällä kengityksellä, on Kosterillakin vielä toivoa. Iloon sekoittui minulla kuitenkin myös surua ja katkeruutta, sillä sain edellisenä päivänä kieltävän vastauksen viisumihakemukseeni. Enkä siis voi jäädä jatkamaan näiden hevosten koulutusta.

Brolgan kengitysohje

Brolgan palattua röntgenistä hyvien uutisten kera, meni osa laumoista taas uusiksi. Jos Brolgan nivelissä olisi näkynyt kulumaa, Helena olisi antanut sen Kipin omistajan miehelle satunnaiseen maastoiluun. Mutta nyt se pysyykin kotona. Jo aiemmin viikolla lisäsimme Kosterin Wandan ja Karlin laumaan, nyt myös Brolga liittyi joukkoon. Koster ja Karl tulivat sitä portille vastaan ja sitten Karl juoksi edeltä takaisin Wandan luo: ”Katso, katso! Uusi hevonen! Tänne tulee uusi hevonen!” Nyt parin päivän yhdessäolon jälkeen, hain Wandan pois laumasta. Talutin sen yardeihin ja voi sitä itkua ja hammastenkiristystä, kun Brolga menetti Wandansa. Lauma ei huomannut, että lastasimme Wandan traikkuun, vaan ne yrittivät yhä tähyillä yardeihin kun palasimme. Veimme Wandan Willien tilalle Kipin seuraksi ja Willien puolestaan erään toisen tuntilaisen vanhan ruunan seuraksi, koska sen kaveri pitää lopettaa pian.

Myös pässi lähti uuteen kotiin. Veimme sen traikussa Bonnien kotiin. Se saatiin kyytiin, kun traikun sisään ja lastaussillalle laitettiin ruokaa houkuttimeksi. Perillä se piti sitten yrittää hätistää laitumelle. Se ei ollut ihan helppoa, koska portin luona röhki kovaan ääneen utelias sika! Ja sitten tralerin sai käännettyä vain ajamalla sen ensin sian ja vuohipukin laitumelle. Sika onneksi juoksi pässin perässä pois portilta, mutta pukki jäi. Se vain sulki silmänsä ja tunki lähemmäs, kun yritin hätyytellä sitä pois! Lopulta tartuin sitä sarvesta ja talutin sen pois portilta. Se olikin oikein kätevä kädensija!

 

Paluumatkalla tien poskessa käveli nokkasiili. Helena pysäytti ja otti siitä kuvan. Nokkasiili ei jostain syystä yrittänytkään karkuun tai kaivautunut, vaikka minä silittelin sitä. Niiden piikit ovat paljon siilin piikkejä isommat ja harvemmassa ja välissä kasvaa karvaa. Kun koskin yhtä piikkiä, muutkin sen puolen piikit kohosivat. Hauska otus. :)

Tässäpä teille vielä lisää muitakin hauskoja otuksia:

Luulin, että jaloistani lehahti ilmaan perhosia, mutta ne laskeutuivat hieman oudosti. Sitten tajusin, että ne ovatkin keltasiipisiä heinäsirkkoja!

Täällä on eräs pikkulintulaji joka on talvisin tylsän ruskea pieni höyhen pallo, mutta kevään tullen koiraiden hyöhenpuku muuttuu ja niihin tulee sinistä!

Sunnuntaina kävimme tuttujen luona illalliskutsuilla. Tuli puheeksi kuinka minä joudun pian lähtemään ja pian sain jo peräti kaksi naimatarjoustakin, jotta voisin jäädä. :P Taidan kuitenkin jättää väliin nämä tarjoukset tällä kertaa, ehdin jo hakea viisumia Uuden-Seelannin puolelle.

Olkaa iloisia, etten ole kirjoittanut tänne ihan kaikkea!

Pakka sekaisin (10.2. - 16.2.)

Jaoin aamulla heiniä Tillyn kanssa ja ihmettelin vähän, kun Fridaa ei näkynytkään portila. Jatkoin kuitenkin matkaa sen kummemmin asiaa pohtimatta. Sitten yllättäen yardien edessä seisoi hevonen. ”Mitä kummaa? Miksi Inky on täällä? Eikun... Tuohan on Frida!" Frida seurasi nälkäisenä Brumbya laitumelle, joten suljin sen sinne toistaiseksi ja ruokin loppuun, samalla hevosia ja aitoja silmäillen. Kaikki hevoset olivat täysin kunnossa, mutta Blanchetten aita oli mystisesti rikki. Siitä oli kaksi lankaa poikki, Blanchette ei niihin ole voinut kuitenkaan koskea koskematta ensin sähkölankaan. Lisäksi näytti siltä, että lankaa olisi vedetty laitumen ulkopuolelle, mutta pahimmillaan se oli tuulensuoja aidan puiden välissä, jonne Frida ei olisi voinut päästä ylittämättä ensin toista aitaa. Lisäksi maassa ei missään kohti näkynyt minkään näköisiä riehunnan jälkiä. Minun teoriani on, että siihen törmäsi yöllä UFO...

Myös sonnipojat olivat yöllä lähteneet takalaitumilla karkuteille. Pari niistä on oppinut olemaan piittaamatta sähköaidoista, koska kaikkialla on niin kuivaa etteivät ne saa aidasta kunnon tälliä. Siksipä aidat kannattaakin viritellä niin, että kun sonni koskee sähkölankaa, se koskettaa samalla myös pelkkää rautalankaa, joka maadottuu metallitolppien kautta. Aidoissa josta sonnit menivät läpi, oli pelkkä sähkölanka. Tässäpä teille vielä opetusvideo maadoituksesta.

Nyt kun Ziggyn ja Kosterin laumat hengailivat vihdoin yhdessä, oli aika pistää pakka sekaisin. Brolga on tarkoitus viedä pian röntgeniin, joten se ja Koster otettiin erilleen. Frida on yksin ollessaan kävellyt itsensä tosi laihaan kuntoon, joten se pistettiin siitostammojen kanssa samalle laitumelle. Ziggy otettiin myös erilleen. Helena soutaa ja huopaa edelleen sen teuraaksi lähettämisen suhteen. Se on ihana hevonen, mutta en usko että se enää paranee. Se vaikuttaa olevan kunnossa aina välillä, mutta sitten se juoksee täyttä laukkaa laitumella ja alkaa taas ontua...

Wanda liitettiin pariksi päiväksi Willien ja Karlin laumaan. Kun Karl tottui tilanteeseen, otettiin Willie sieltä pois ja tarhattiin Kipin kanssa. Viikonloppuna Willie ja Kip sitten lähtivät Kipin uuteen kotiin. Myös Bridget lähti. Eräs sen tuntiratsastajista tuli sen kanssa toimeen oikein hienosti, joten Bridget muutti hänen luokseen. Bridget on vaikea lastata, joten lastasimme ensin Prinsessan traikkuun ja toivoimme, että Bridget menisi helpommin perässä. Prinsessa kuitenkin hermostui tai säikähti jotain, kiskaisi itsensä irti ja peruutti ulos takapuomin ali! Hyvä ettei selkäänsä katkaissut, sään luota lähti nahkat isolta alueelta. Viime aikoina se on käyttäytynyt muutenkin välillä oudosti talliin tullessaan, se taitaa olla tulossa sokeaksi ja traikun hämäryys sai sen hermostumaan.

Helteisinä päivinä olen pyrkinyt ratsastamaan aamulla tai illalla. Onneksi kentän varjossa on viileämpää kuin pihalla. Se tarkoittaa sitä, että joinain päivinä lukitsen kanat sisään jo ennen ratsastusta. Niin tälläkin kertaa. Sain 12 kanaa kasaan melko vaivattomasti, mutta viimeinen heittäytyikin sitten todella hankalaksi! Jahtasin sitä varmaan ainakin puolituntia ympäri karja-aitauksia, läpi tallin ja havupuiden lomassa. Mokoma oli piilosilla puiden ja pensaiden kätkössä! Lopulta tulin murhanhimoiseksi ja suunnittelin jo jättäväni sen ketuille, tai jopa vieväni sen ketunpesään itse! Lopulta sain sen kuitenkin hätisteltyä kotiin. Kiehuin kuitenkin edelleen ja en tuntenut olevani oikealla mielialalla ratsastamaan Blanchettella. Mitä siis tehdä? Otin ja hain hyvän mielen hevosen Cruiserin. Tulin paremmalle tuulelle jo pelkästään katsomalla, kun Cruiser lähti tulemaan luokseni minut nähtyään. Pesin Cruiserin pään ensimmäistä kertaa ja se ei hötkyillyt yhtään!

Tein tällä viikolla Cruiserin kanssa myös jonkin verran maastakäsittely harjoituksia. Muistutin sen mieleen peruutuksen, väistöt ja parkin. Cruiser kyllä seisoi hienosti parkissa muuten, mutta kun lähdin sen luota seisomaan hieman kauemmas se mietti hetken:”Miksi mun pitää seistä täällä, enkö voisi seistä sun kanssa siellä?” Ja lähti hiippailemaan eteenpäin. Mussukka. :)

Sitten aloitimme selästä käsin pohkeenväistön opettelun. Helena auttoi ensin maasta naputtelemalla raipalla, kunnes Cruiser väisti, sitten minä lisäsin raipan edelle pohjeavun. Sitten jatkoimme harjoituksia ilman avustajaa. Vaikeaa, minä pyrin taas tekemään ja korjaamaan liikaa..

pinkkisilmä

Pölyisen maan takia vasikoille on tullut silmätulehdus jota kutsutaan pinkkisilmäisyydeksi. Silmiin laitetaan lääkettä ja päälle liimataan pala farkkukangasta, jotta aurinko ei ärsytä silmää. Kun lappu tippuu pois, on silmä jo ehtinyt parantua. Tällä kertaa joukossa oli kuitenkin pari vasikkaa joilla oli tulehdus molemmissa silmissä. Ne olivat siis käytännössä melkein sokeita. Onneksi viisaat emät huolehtivat, että vasikat pääsivät läpi porteista. Ne jäivät aitauksiin paranemaan ja lapulla peitettiin vain pahempi silmä. Lisäksi lappu liimattiin vain yläreunasta päähän, jotta vasikka pystyi yhä katsomaan alas.

merirosvo

Sunnuntaina lähdin vastahakoisesti Blanchettin kanssa Murrumbatemaniin tunnille. Blanchette oli myös hyvin vastahakoinen ja ei olisi millään mennyt traikkuun. Puolentunnin keskustelun jälkeen siinä vihdoin onnistuttiin, kun Rod tuli taas apuun. Perillä treenasin aluksi sen kanssa pelkästään traikkuun menoa ja ulos peruutusta: askel, eteen, askel taakse, askel eteen... Kunnes se kuunteli niin, että sen sai askel kerrallaan kyytiin ja pois ilman jumituksia tai ryntäilyjä. Ratsastus alkoi myös ihan hyvin, mutta sitten se näki aidan takana ruskeat lampaat... Oli maastoutuminen tosi lähellä tällä kertaa, mutta itsepäisesti kiskoin itseni takaisin satulaan etu- ja takakaaresta kiskoen! Voi tätä autistisen ODD hevosen ihanuutta... Ainakin se oppi lastautumaan kunnolla tällä reissulla!

   

Apua, dinosaurus!

Crookwell Show (3.2. - 9.2.)

Bubban vuohisen haava näyttää jo todella hyvältä, mutta alue turvottaa edelleen. Rod epäilee, että jalassa ollut tulehdus on saanut siellä jo valmiiksi piilleen nivelrikon tms ärtymään. Jalassa tuntuu nyt kuulemma ringbone, jonka minä käänsin omassa päässäni tarkoittamaan samaa kuin kavioruston luutuma. Oli mikä oli, Bubba ei edelleenkään onnu ja jopa laukkailee laitumella vähän tuttuun tapaansa, joskin varovaisemmin kuin ennen.

Minä en kyllä ymmärrä tuota yhtä konia enää ollenkaan. Olin lähdössä Blanchetten kanssa ratsastamaan. Tallissa oli myös Bubba ja Cruiser. Jätin Blanchetten käytävälle parkkiin ja lähdin kulman takaa etsimään käsineitäni. Bubba hankasi takapuoltaan seinään ja onnistui rämisyttämään sitä niin, että sekä se että Cruiser säikähtivät. Minä juoksin kulman ympäri varmana siitä, että Blenchette on singonnut maata kiertävälle radalla. Mutta mitä vielä! Siellä se seisoi rauhallisena täsmälleen siinä mihin sen jätinkin!

On kyllä vaikeaa tämä nuorisolla ratsastus. Juuri kun olen oppinut käyttämään ulko-ohjaa, tulee käsky: ”Älä käytä ulko-ohjaa! Cruiser ei ymmärrä sitä vielä.” Jokaiseen käännökseen pitää keskittyi kieli keskellä suuta ettei tule tahattomasti vaatineeksi siltä mitään mitä se ei vielä ymmärrä tai käyttäneeksi kahta apua samaan aikaan...

Ratsastin Cruiserilla kentällä kuten yleensä, kun se näki pihalla jotain mielenkiintoista. Siispä ratsastin sen portista ulos ja pujottelimme kentän vierellä kasvavien puiden lomassa. Cruiser vain katseli uteliaana ympärilleen. Ja kun palasin kentälle aikeissa laskeutua alas sen selästä, se yritti hiipiä takaisin ulos, joten ratsastimme pihalla vielä toisenkin kierroksen! Riisuin satulan ja suitset ja lähdin sen kanssa taluttaen tutkimusmatkalle. Kävimme kurkkimassa portista koiria sisäpihalla ja kiersimme talon ympäri, tutustuimme hurisevaan pumppuun ja puutarhan lintupuihin, joiden lomassa papukaijat suhahtelevat. Aina välillä jänskätti vähän, mutta hetken katsottuaan tutkimusmatkailija Cruiser meni aina tutkimaan lähempää. Blanchette yrittää aina poistua paikalta, kun näkee jotain uutta. Cruiser sen sijaan pysähtyy, katsoo ja menee varoen lähemmäs.

Kävin aamulla kurkkimassa kanojen pesään ja keräämässä munia vähemmäksi, etteivät hajottaisi niitä niin helposti. Molemmat pesät olivat varattuja. Toisen pesän kana nousi kärttyisästi tyhjästä pesästä, käveli motkottaen pesän ulkopuolelle orrelle ja alkoi sitten suureen ääneen huutaen pitää palopuhetta kanssasisarilleen! ”Siskot! Meitä sorretaan! Joka aamu pyöräytämme vaivalla munan pesään, mutta emme koskaan näe jälkeläisiämme! Minne lapsukaisemme viedään? Missä ovat poikasemme?! Miksi alistumme tällaiseen kohteluun? Kuulkaa minua siskot, menkäämme lakkoon...”

 

Käytimme kuumina iltapäivinä koiria uimassa talolammessa. Patch oli hukkua aivan pentuna, joten se ei nykyään juuri ui. Tällä viikolla se kuitenkin yritti ja ui melkoisen pitkiäkin matkoja Tillyn perään ja pääsi vaivoin takaisin rantaan ennenkuin upposi kuin kivi. Heittelimme Tillylle kumiankkaa noudettavaksi ja Patch odotti rannalla, että Tilly tuo sen takaisin ja yritti sitten varastaa sen. Kuulin tarinan Rodin koirasta, joka nouti jopa kiviä. Se toi aina oikean kiven takaisin heititpä sen sitten kivikasaan tai lampeen!

 

Tänä viikonloppuna oli vuotuinen Crookwell Show. Alunperin oli tarkoitus, että Helena ja mahdollisesti jopa Rod ratsastaisivat siellä hack-luokassa ja ehkä minäkin Brolgalla, mutta koska Brolga ontuu ja Leonin satula ei sille sovi, siitä suunnitelmasta täytyi luopua. Siispä lauantaina täältä osallistuttiin vain kaupalliseen karjanäyttelyyn (eli eläimiä ei puunata eikä talutella) ja sunnuntaina Prinsessa osallistui erään pienen tuntilaisen kanssa ratsastus luokkaan. Minä lähinnä kiertelin, katselin ja kuvailin ja avustin Prinsessan valmistelussa.

Karjanäyttelystä tuli palkinto melkein jokaisesta luokasta. Suurin yllätys oli kun pieni vielä emänsä hoteissa oleva vasikka voitti itseään paljon isommat ja vanhemmat aikuiset kilpakumppaninsa!

Kisoja ja näyttelyitä oli vaikka missä lajeissa. Oli hevosia talutettuna, ratsailla ja kärryjen edessä, karjaa aitauksissa ja talutettuina, lampaita ja niiden kerittyä villaa, käsitöitä, valokuvia, piirroksia, kukkia, kasviksia, leivonnaisia, myyntikojuja, huvipuiston härveleitä ja tarkkkuspelejä, syötävää ja juotavaa, nukketeatteri, eläinten paijausta ja puun hakkuuta. Lämmintä oli +36ºC, joten jäätelö ja juotava kävi kaupaksi mutta kukaan ei halunnut kuumiin kumisiin pomppulinnoihin tai liukumäkiin.

Puunhakkuu oli lajeista mielenkiintoisin. Sitä kesti koko päivän, koska eriä oli aloittelijoille ja konkareille. Mielenkiintoisin laji oli tietysti jätetty viimeiseksi... Siinä kilpailijat ensin hakkasivat kolot puunrunkoon lankkujaan varten, nousivat lankku kerrallaan puuta ylös, kunnes pystyivät hakkaamaan latvaan naulatun pöllin puoliksi poikki. Sitten he palasivat alas ja aloittivat alusta toiselta puolen puuta, jotta pääsivät ylös hakkaamaan pöllin toiselta puolen poikki. Kokemattomimmat saivat etumatkaa. Viimeisen aloittaessa, olivat toiset jo olleet tovin ylhäällä, mutta silti hän voitti. Yllättäen toiseksi kiri kokemattomin eli ensimmäisenä aloittanut! Puunhakkuussa oli myös joukkue kisa. Tämä oli kolmas ja ratkaiseva vuosi Uuden-Seelannin eteläsaaren ja Australian NSW:n joukkueiden välillä. He hakkasivat pöllejä poikki pystyssä ja päällä seisten, sahasivat yksin ja pareittain ja hakkasivat vähän lisää. Uusi-Seelanti johti välillä reilusti, mutta Australia voitti lopulta puolen kirveen heilautuksen mitalla!

Mitä tapahtui kaikelle tällä polttopuulle? Se huutokaupattiin. Suunnilleen kuusi tonnia puuta kotiinkeljetettuna maksoi lopulta vain $750. Ei sitä kyllä sellaisenaan voi uuniin laittaa. Se oli enimmäkseen silppua ja puolikkaita pöllejä.

The Lovely Day

Huviajelulla (27.1. - 2.2.)

Nyt on blogipäivitykset ihan hirmuisesti jälkijunassa, koska olen joulukuusta asti vain lähinnä väkertänyt jouhikoruja. Aloitin joululahjoista, jatkoin tekemällä mallipunontoja ja testejä paalinarun sijaan jouhilla, sitten sain yhden tilaustyön ja vietin päiviä pähkäillen miten sen toteutan. Niiden pähkäilyjen ansiosta aloin tehdä testi- ja mallikoruja... Nyt sitten liima loppui, joten oli pakko palata blogin päivitykseen. Tällä viikolla keskityin kirjoittamaan niin, että juuri mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan.

Osa materiaaleista ja valmiista koruista

Etenkin kun Helenan ja Rodin jo kuukausia valmistelema fosforin ympärillä pyörivä farmareiden kokous vihdoin koitti ja heilläkin oli muita kiireitä.

Ehti Helena kuitenkin pitää minulle ja Blanchettille muutaman tunnin. Nyt loppui hissuttelut ja aivointervallit ja alkoi kurin palautus. Koska Blanchettin aivotoiminta tuntuu olevan jo vähän paremmalla mallilla, aloin vaatia siltä taas vähän enemmän. Teetätin sillä oikein isoa ja reipasta ravia ja jos se ärtyi ja teleporttasi edes yhden askelen sivuun minun reitiltäni, tein ison äkkijarrutuksen ja vaadin siitä sitten taas heti isoa ravia. Tätä pari päivää ja teleportit alkoivat kummasti harventua...

Cruiser leikki satulahuovalla, kun harjasin sitä. Vaistomaisesti komensin sitä heti ja Cruiser säikähti ja sinkosi karsinan keskelle. Oliko se liiankin vahva komennus? Menetinkö nyt sen luottamuksen?Ei huolta, pian se jo tuli takaisin ja varasti käsineeni leikkeihinsä. :)

Cruiserin seisoessa käytävällä tuuli paiskasi oven ihan sen vieressä kiinni. Cruiser ei edes hätkähtänyt pamahdusta! Se on rohkaistunut ihan hirmuisesti.

Cruiserin satulaa lainattiin eräällä tunnilla ja sen jalustimet vaihtuivat, ne eivät pysy ylhäällä kovin hyvin ja valahtavat juoksutuksessa kyljille heilumaan. Cruiser säikähti sitä ensimmäisen kerran, mutta tottui pian ja maiskutteli sitä pohtiessaan.

Käännöksissä en enää hyväksy suurin piirtein sinnepäin jalkojen asettelua, vaan vaadin hieman enemmän. Vauhti ei saa hyytyä käännöksissä kesken kaiken ja takaosalla ei saa astua ulos. Jos vauhti hiipuu, takaosa lähtee helposti kääntymään ulos.

Harjoittelimme taas vaihteeksi myös pestävänä oloa. Cruiserista on edelleen kamalaa, kun jalat kastuu ja vesi valuu mahan alla, mutta sain sen lopulta pestyä päätä lukuunottamatta kokonaan.

Rodin pian 98-vuotias äiti asuu vanhainkodissa Sydneyn liepeillä. Sukulaiset luulivat jo, että hän on tyystin menettänyt muistinsa eikä tunnista enää ketään, mutta sitten paljastuikin, ettei hän vain enää kuule mitä sanotaan! Kun he alkoivat kirjoittaa asiansa paperille, muori piristyi ja osoitti tunnistavansa jopa ulkomailla asuvat lapsenlapsensa ja muistavansa viimeiset kuulumiset. Mutta unen ja valveen raja on hänellä todella hämärä. Hän käy melkein päivittäin esimerkiksi patikkaretkillä Madagaskarilla. Tällä viikolla hän oli herättyään ollut vakuuttunut siitä, että Rod oli kuollut. Siispä Rodin sisar oli pyytänyt häntä lähettämään kuvan itsestään. Rod lähetti kuvan itsestään Patchin kanssa ja toisen kuvan lehmistä. Muori helpottui kuvat nähdessään ja lähetti terveisiä sekä itseltään, että Rodin isältä, joka oli pitänyt etenkin lehmäkuvasta hyvin paljon. Ilmeisesti Rodin jo muutama vuosi takaperin kuollut isä viettää yhä aikaa vaimonsa kanssa. :)

Lähdin sunnuntaina Helenan mukaan Sydneyhin, kun hän lähti sinne pitämään tunteja. En yleensä lähde näille matkoille mukaan, mutta nyt me haimme samalla ”minun” autoni kotiin. Ajoimme peräkanaa Sydneystä takaisin. Helena ajoi perässäni siltä varalta, että autoni hajoaa matkan varrelle. Minä mennä posotin iloisesti menemään huomaamatta Goulburniin vievää risteystä. Olin ilmeisesti juuri ohittamassa rekkaa. Ihmettelin vähän kun Helena sen jälkeen ohitti minut. Ajattelin hänenkin vain ohittaneen rekan ja olin lähdössä hänen ohitseen, kun ikkunasta ilmestyi käsi joka viuhtoi minut takaisin Helenan perään. Pian käännyimmekin sitten Goluburniin, mutta risteys oli aivan erilainen kuin mitä minä muistin! Emme yleensä tule ohittaneeksi Goulburnin jättipässiä. Luulin Helenan jostain syystä valinneen turistireitin, oivaltamatta että olinkin itse siihen syypää. :D

Teurastusta ja itkua (20.1. - 26.1.)

Viime aikoina on ollut paljon puhetta autismista kylässä olleiden sukulaisten vuoksi. Löysin netistä testin, joka auttaa selvittämään asian, jos siitä on epäilyjä. Tein testin ja sain tulokseksi keskinkertaisen normaalin paperit. Helena ja Rod tekivät testin myös ja päätyivät asteikon molempiin päihin! Nyt se on varmaan, minä olen ainoa normaali tässä talossa. ;) Testin kysymyksiä soveltaen, diagnosoimme myös Blanchettin autistiseksi. Se on esimerkiksi herkkä äänille (tallin ulkopuolella kiviä seiniin potkivat kanat saavat sen välillä hermoromahduksen partaalle) ja hermostuu helposti muutoksista. Se osaa jopa laskea! Jos kentän laidalla E-kirjaimen kohdalla oli eilen neljä palikkaa ja tänään kaksi, Blanchette huomaa eron takuuvarmasti. Kentän sisäpuolella olevat palikat eivät sen sijaan ole mikään ongelma, ilmeisesti koska niitä ei ole tarvinnut vaarallisuutensa vuoksi pistää aidan taakse... Sunnuntaisen katastrofin jälkeen päätin panostaa pelottaviin asioihin. Aloin siirrellä palikoita kentän reunalla ja sidoin paalinarua kentän aitaan liehumaan. Yllättäen paalinaru sai osakseen vain yhden tarkistus nuuhkaisun. Ilmeisesti koska se on aidassa, ei sen ulkopuolella... Palikoista etenkin punaiset saavat asentoa ja paikkaa vaihtaessaan sen reagoimaan joka kerta. Niitä kyllä katsovat muutkin. Hyvällä ja rennolla tuulella ollessaan (eli ei kovin usein) Blanchette hyräilee.

Pelottimia

  Teurastaja kävi taas tällä viikolla. Uroskaritsat päätyivät lihoiksi ja vanhat karitsatta tänä vuonna jääneet lampaat päätyivät makkaroiksi. Ei tullut ainakaan stressaantunutta karitsan lihaa. Ne erotettiin emoistaan vasta juuri hetkeä ennen kuolemaa. Ei tarvitse paljon arvailla mitä jatkossa taas syödään... Dinosauruksen sijaan mammuttia. ;) Ennen teurastajan tuloa syötiin urakalla pakastinta tyhjäksi, etenkin jäätelöstä.

Sisarukset Brolga ja Koster ovat oikein hyvää pataa keskenään. Cruiser harhaili niiden perässä yksin hieman hylätyn oloisena. Se on niin paljon Brolgaa pehmeämpi luonteeltaan, ettei Brolgan tarvitse kuin katsoa sen suuntaan ja Cruiser väistää. Se teki Cruiserin kiinniotosta hieman haastavaa, koska Brolga on myös aina tulossa portille.

Cruiserin kanssa ei tehty leirien aikana mitään, se sai pitää lomaa. Nyt se tuli taas talliin. Otin sille Blanchettin sisään seuraksi ja pian sisarukset jo rapsuttelivat toisiaan.

Cruiserista on tulossa hieno ratsu. Se seisoo rauhassa paikoillaan jopa kun kiristän satulavyön selästä. Helena on aina paikalla, kun ratsastan sillä. Hän muistaa edelleen hyvin kuinka vaikea sille oli opettaa edes riimun pukeminen, joten hän sanoi jännittävänsä aina kun minä nousen Cruiserin selkään. Minua ei jännitä yhtään, koska minä luotan siihen. Se ei ole vielä kertaakaan tehnyt mitään tuhmaa. Kentän laidalle kerättyjä pelotuksiakin se vain pysähtyy katsomaan tarkemmin ensimmäisellä kerralla. Ja seuraavalla kerralla niitä ei tarvitse edes katsoa. Senkin kannalta on hyvä, että siirtelen palikoita, niin Cruiser tottuu olemaan huomioimatta muutoksia. Treenasimme tällä viikolla taas käännöksiä käynnissä ja ravissa.

Cruiserin tallissa ollessa, siirsin Brlgan ja Kosterin viereiselle laitumelle Ziggyn; emänsä Estellen; Cruiserin, Karlin ja Blanchetten emän Penelopen ja Leonin, Jesterin ja Kerryn emän Wandan kanssa.

Kun Cruiser palasi laitumelle ja tajusi heti tulleensa hylätyksi. Pieni poju parka huusi ja juoksi aidalla kavereitaan kutsuen ja ne eivät edes tulleet sitä katsomaan. :( Minun kävi sitä ihan hirveästi sääliksi, mutta ei koko kolmikkoa kannattanut ruokkia, kun vain yksi niistä on töissä ja viereisellä laitumella on vielä syötävää. Lopulta Cruiser masentuneena luovutti ja tuli luokseni portille lohduteltavaksi.

Kosteria ja Brolgaa ei hyväksytty Ziggyn laumaan. Niiden emä Estelle ajoi niitä pois ehkä eniten. Parin päivän kuluttua Brolga ja Koster eivät edelleenkään olleet tervetulleita, mutta ne olivat onnistuneet kaappaamaan laumaansa uuden jäsenen: Wandan. Ne pitivät sen tiukasti välissään ja hoputtivat sitä mukaansa, kun Ziggyn lauma lähestyi. Oli melkein kuin olisi seurannut luontoelokuvaa kahden villihevoslauman kohtaamisesta.

Laumat kohtaavat laitumella

Kosterin lauma vasemmalla, Ziggyn oikealla

 

Kosterin, Brolgan ja Wandan lauma

Estellen, Penelopen ja Ziggyn lauma

Inky on vähän suorempi jo. Leikin sillä ratsastaessani aloittelijaa testiksi, ei ilmennyt suuria ongelmia, joten seuraavana päivänä se oli tunnilla aloittelija selässään. Inky oli yllättävän hyvä, jos aloittelija teki jotain väärin Inky ennemmin pysähtyi kuin kiihdytteli.

Osan tunnista Prinsessa ja Inky olivat kentällä yhtä aikaa. Ja kun ratsastajilla ei oikein ollut homma hanskassa, ne lakkoilivat kentän keskellä vierekkäin seisten ja rupatellen hetken.

Syötin heinäpaalin loppuun ja sen sijaa, että pyysin Rodia tiputtamaan uuden paalin traktorilla päätin tehdä sen itse Brumbylla. Sidoin kasan päällimmäisen paalin naruihin pari paalinarua vanhasta paalista ja niiden toiset päät Brumbyn lavaan. Ensin piti kuitenkin yrittää tähdätä Brumby mahdollisimman suoraan kulmaan paalia kohden, mutta kuitenkin niin että mahduin yhä kääntämään sen ympäri, siinä kun ei edelleenkään toimi pakki. Yritin varovasti vetää paalia alas. Narut nitisivät ja koko kasa heilui, mutta paali pysyi itsepäisesti ylhäällä. Painoin kaasua ja vihdoin paali lähti tulemaan alas, mutta vielä tullessaankin se vastusteli ja kaappasi seuraavan paalin mukaansa. Lähempi tarkastelu paljasti, että niiden väliin oli kasaamishetkellä joutunut pari isoa multakökköä. Ei mikään ihme ettei se tullut alas yksin.

Tiilly sai kanojen pesästä löytyneen munan, jossa ei oikeastaan ollut kuoria laisinkaan. (Ei mikään ihme, että pesissä on välillä hirveä sotku.) Se kantoi munaa iloisesti suussaan pitkän aikaa. Laski munan välillä varoen maahan ja otti sen sitten taas suuhunsa. Uskomatonta, miten hellävarainen noutajan suu voikaan olla! Vasta kun Patch kiiruhti paikalle ja härnäsi Tillyä se vahingossa puristi liian lujaa ja muna purskahti rikki sen suussa.

Vesinokkaeläin kylvyssä