Lähtö (16.3. - 21.3.)

Maanantaina tyttö tiedotti päätöksestään. Cruiser ei käynyt kaupaksi. Tyttö oli päättänyt ettei haluakaan niin nuorta, vaan jonkun vanhemman jolla pääsee kilpailemaan nopeammin. Miksei hän päättänyt mitä haluaa, ennen kuin alkoi etsiä sopivaa hevosta! Toivottavasti eläinlääkärin mies on yhä kiinnostunut.

Rod kipusi Kosterin selkään tiistaina jo neljännen kerran! Viime vuonna näin hänen ratsastavan vain kerran. Hän on jo 71-vuotias ja viimeksi hän ratsasti säännöllisesti kymmenisen vuotta sitten. Nyt on tainnut viimein löytyä taas hänelle sopiva hevonen. Nuoruudestaan ja kokemattomuudestaan huolimatta Koster on todella rauhallinen. Ja ison kokonsa vuoksi pitkälle miehelle sopivan kokoinen olematta kuitenkaan liian leveä hänen vanhoille ja jäykille nivelilleen.

Kosterille kokeiltiin leveämpää satulaa selkään. Se vaikutti tyytyväisemmältä ja liikkui paljon reippaammin eteenpäin. Käynti ja ravi olivat parempia ja jopa käännökset paranivat.

Keskiviikkona sain tietää aamulla, että yöllä oli näkynyt revontulia sekä Suomessa, että Australiassa! Suomessa niitä ihasteltiin yhä. Australiassa niitä oli näkynyt tavallista pohjoisemmassa. Yleensä niitä saattaa nähdä vain Tasmaniassa, nyt niitä oli näkynyt jopa Goulburnissa asti! Olisipa ollut jännä nähdä niitä täälläkin, mutta olemme vielä pohjoisemmassa, emmekä osanneet odottaa niitä.

Ratsastin vielä viimeiset kerrat Bubballa ja Cruiserilla. Helena kuvasi Cruiserilla ratsastustani myyntivideon osiksi. Se on edistynyt parin viime viikon aikana jo melkoisesti!

Cruiserin ja Kosterin irlantilainen isoisä on kloonattu! Videolla näkyvät kloonit muistuttavat niitä yllättävän paljon.

Touhusin vielä myös Karlin kanssa vähän viimeisenä päivänä. Puin sille taas suitset päähän ja taluttelin. Sitten meinasi tulla katastrofi! Bot-kärpänen tuli pörräämään Karlin jalkojen ympärille ja sai sen hermostumaan. Koitin irrottaa ohjat suitsista (klipsuilla kiinni), sillä arvasin Karlin pian riistäytyvän irti. Ehdi irroittaa vain toisen ennen kuin Karl riistäytyi irti! Onneksi ohjat pysyivät kaulalla eikä Karl sotkeutunut naruunkaan laitumella laukkaillessaan. Olisin saanut sen kiinni jo melko pian, jollei Jester olisi yllyttänyt sitä juoksemaan karkuun! Kun sain Karlin kiinni ja harjoitukset tehtyä loppuun, päästin Karlin irti ja moitin Jesteriä sen huonosta käytöksestä. Jester seisoi nolona ja osoitteli jalkoihinsa. Bot-kärpänen pörräsi sen jaloissa ja yritti laskea muniaan sen karvoihin. Sain huitaistua kärpäsen maahan ja tallasin sen littanaksi. Jester seisoi koko toimituksen ajan aloillaan ja säpsähti vasta kärpästä talloessani. Taisi mennä saarna perille. ;)

Torstaina uhkasi iskeä paniikki, kun Rod punnitsi laukun ja totesi sen olevan hieman yli 30kg. Yrtitin tarkistaa lentoyhtiön sivuilta kuinka paljon laukku saa painaa. Muistiinpanoni sanoivat 30kg, mutta lippu ei sanonut laukun painosta mitään. Nettisivut väittivät, että maksimi olisi ollut 20kg! Lisäksi Garuda salli 7kg käsimatkatavaralaukun lisäksi läppärin, käsilaukun, takin ja matkalukemista. Muistikirjoja oli laukussa 8kg, joten suunnittelimme niiden siirtämistä käsimatkatavaroihin kentällä, jos laukku painaa liikaa. Ja loput kainaloon ”matkalukemisiksi”. Lopulta netistä kuitenkin löytyi tieto, että pitkillä kansainvälisillä lennoilla laukun paino saa olla 30kg.

Perjantaina piti herätä todella aikaisin. Lähdimme ajamaan kohti Sydneyä jo klo 5, jotaa selvisimme aamuruuhkasta lentokentälle ajoissa.

Virkailija oli Garudan tiskillä vaikeuksissa lippuni kanssa. Ensimmäinen kompastuskivi oli lipussa lukeva toinen nimeni, joka teeskenteli olevansa sukunimeni... Kun hän selvisi siiä, tuli eteen laukun paino. Laukkuni painoi 29,7kg. Koneiden vaihtuessa, minun piti odottaa sekä Jakartassa että Amsterdamissa useamman tunnin. Mutta aika oli kuitenkin tarpeeksi lyhyt, jotta matkani ei katkennut. Niinpä heidän oli pakko antaa laukkuni mennä perille asti 30kg painoisena, vaikka viimeisen lennon hoiti Garudan puolesta KLM jonka laukkujen painoraja oli 23kg.

Tunnustin tullin kyselylomakkeeseen vieväni rahaa ulos maasta. Passintarkastaja vilkaisi passiani ja totesi: ”Sitä on sitten tullut viivyttyä maassa liian pitkään. Mennäänpäs tuonne taakse juttelemaan.” Riippuu vähän miten sen laskee... Tätäkin ehdin torstaina jo vähän pelätä. Jos laskee päivämäärien mukaan, viisumini umpeutui torstaina. Mutta jos laskisi päiviä, ei 90 olisi vielä kasassa, koska helmikuu on muita lyhyempi.

Virkailija vilkaisi vielä lappuanikin ja kuiskasi: ”Sinulla on rahaakin. Kuinka paljon?” Yritin selittää, että en tiennyt kuinka paljolla ylitin rajan, koska suurin osa niistä oli Uuden-Seelannin dollareina. Virkailija nousi ylös ja oli jo lähdössä viemään minua kuulusteltavaksi, kun toinen virkailija tuli minua vastaan. Ensimmäinen jäi pettyneenä koppiinsa jatkamaan matkustajien seulomista.

Minulle ojennettiin lomake rahojen ilmoittamista varten. Rahoja laskiessani taidettiin viisumini tarkistaa ja todeta päivän ylitys mitättömäksi rikkeeksi. Sillä lomakkeen palautettuani, pääsin jatkamaan matkaani ilman kuulusteluja.

Turvatarkastuksessa tuli vastaan seuraava ongelma. Vuosi sitten siellä oli vain normaali metallinpaljastinportti, josta vain käveltiin läpi. Nyt oli lisäksi toinen, erikoinen härveli, ja tietysti minä päädyin siihen... Ensin piti odotella, että edelläni olija päästettiin läpi. Hän joutui palaamaan masiinaan uudestaan. Masiinassa piti seistä jalat harallaan ja kädet ilmassa skannerin pyörähtäessä ympäri. Laite väitti, että minulla oli jotain epäilyttävää selässäni! Virkailija totesi tyynesti, että syynä oli varmaan vain hiukseni, mutta paikalle piti kutsua naisvirkailija varmistamaan asia taputtelemalla. Mitään ei löytynyt, mutta naisvirkailija kutsui minut edelleen huumetestiin... Hän pyyhkäisi vaatteitani ja laukkujen sisäpintoja, testipaperi laitteen nuuhkittavaksi ja vihdoin pääsin jatkamaan matkaa.

Garuda oli halpuuteensa nähden yllättävän hyvä. Oli peitto, tyyny, elokuvia tuijotettavaksi ja ruokaa ja juomaa jatkuvasti tarjolla. Koska vaihtoni oli Jakartassa niin pitkä, sain myös vapaapääsyn Garudan loungeen. Siellä oli ilmainen wifi, pistorasioita ja ilmaiseksi ruokaa ja juomaa tarjolla.

Amsterdamissa saatiin lipun perusteella vuoronumerot joiden mukaan sitten sullouduttiin koneeseen. Ideana oli, että ikkunapaikat täyttyisivät ensin ja matkustajien ei tarvitse hyppiä ylös tehdäkseen toisilleen tilaa.

Helsingissä emme kulkeneet edes passintarkastuksen läpi! Haimme laukut ja kävelimme samantien ovista ulos.

Eläinsuojelijoita (9.3. - 15.3.)

Sunnuntain jäljiltä maanantaina laiskotti kaikkia. Aamupalalla katsoimme ikkunasta kuinka lehmälauma ja Koster juoksivat jotain karkuun. Lehmät eivät juosseet kauas ja palasivat pian Kosterin laitumen kulmalle tuijottamaan joenuoman suuntaan. Rod epäili, että siellä oli kenguru. Niitä ei yleensä tilalla näe, koska täällä on liian vähän puustoa ja pensaikkoa niille päiväpiiloksi. Naapureilla kenguruita kyllä kulkee. Tämä tila on joskus muinoin hakattu melkein täysin puuttomaksi.

Tiistaina videoitiin Bubballa ratsastustani, jotta sain kunnollisia videoita joita näyttää työnantajille töitä hakiessani. Aloitettiin koulukiemuroilla kentällä. Helena kielsi tekemästä laukanvaihtoja. Ne alkavat jo olla hallussa. Mutta kun niitä on tehnyt muutaman, Bubba innostuu tarjoamaan niitä joka väliin. Sitten ratsastin esteradan pariin kertaan. Ja lopuksi vielä kiersimme maastoradan ja hyppäsin tällä kertaa astetta vaikeampiakin esteitä.

Sunnuntaina Bubba oli hankala sunken roadilla alas tiputtautumisessa ja sain silloin aiheesta oppitunnin Rodilta. Ei se ihan täydellisesti sujunut tänäänkään, mutta Helena totesi etten minä olekaan hakemassa töitä kenttäratsastajana. Ja koska kaikki ei sujunut täydellisesti, video näyttää ongelman korjauskykyjäni. Muutenkin maastoesteillä ratsastustyylini ilmaisi rauhallisuutta ja varovaisuutta. Ratsastin huomaamattani kuin olisin ollut nuoren hevosen kanssa liikeellä. Jos video ei työnantajalle kelpaa, jos hän ei näe siinä samaa kuin Helena, tuskin haluankaan hänelle töihin!

Sitten otettiin vielä Cruiserista myyntivideo.

Iltapäivällä kipusin koekaniinina tuntilaisen ponin selkään. Tytöllä on ollut ongelmia sen kanssa. Poni yritti livahtaa ulos kentältä. Kiskaisin sen takaisin. Otin vaistomaisesti kiinni molemmin käsin sisäohjasta. Poni kokeili vain kerran kumpaankin suuntaan ja käyttäytyi sitten hyvin, vaikkakin oli melko nyrpeä... Tyttö suostui kipuamaan selkään ja opetteli hallitsemaan poniaan. Minua harmitti valtavasti, kun jouduin lyhentämään jalustimia ponin selkään noustuani. Jopa 11-vuotiailla on pitemmät jalat kuin minulla!

Keskiviikkona pyykkäsin kaikki vaatteeni ja uppouduin blogin pariin. Kuuntelin ukkosen lähestymistä ja tajusin vasta ensimmäisten pisaroiden myötä, että pyykkini olivat yhä narulla! Onneksi sisäpiha on laatoitettu, ei tarvinnut etsiä kenkiä jalkaan vaan ryntäsin suoraan ulos.

Kävin mittaamassa esteradan esteet, korkeimmillaan ne olivat 75-80cm tienoilla. Tajusin pääni sisällä tapahtuneen muutoksen, sillä ne vaikuttivat pieniltä! Aiemmin olisin pitänyt niitä valtavina. Muistelin ensimmäisiä maastoesteitäni joita hyppäsin Prinsessan kanssa ja jotka tuntuivat valtavilta, vaikka ne olivat aivan pikkuruisia ja niistä pystyi kävelemään yli. Tosin luotan Bubbaan kyllä huomattavasti enemmän esteillä kuin kieltelevään Prinsessaan. Cruiserin kanssa ei parane ajatella estettä liian isoksi, tai se ei uskalla sitä ylittää. Eikä parane myöskään ajatella jotain muuta (kuten seuraavan esteen ”mahdottomuutta”), koska silloin se jänistää.

Kosterille oli tullut hikka! Ihmettelimme ensin, mikä sillä oli vikana. Se näytti kärsivältä ja kuulosti oudolta. Sen silmät vetistivät, se yritti haukottelemalla päästä hikasta eroon. Pohdin miten sen säikäyttäisin ja silloin Patch juoksi tallin läpi vasikan jalkaa kantaen! :D

Yksi lehmistä oli vasikoinut kaksoset ja toinen niistä oli syntynyt kuolleena ja viety pois. Nyt se palaa tilan reunamilta takaisin, jalka kerrallaan... Patch ja Tilly kanniskelevat jalkaa vuorotellen ympäriinsä ja jättävät jälkeensä kamalan lemun. Jalka eksyy välillä koirien sänkyynkin... ihanaa...

Torstaina tuli kylään väkeä RSPCA:sta eli täkäläisestä eläinsuojeluyhdistyksestä. Rod oli kutsunut heidät tutustumaan hyvään karjankäsittelyyn. He keskustelivat ensin karjan oikeasta käsittelystä ja stressistä. Ja seurasivat sitten kuinka täällä vieroitetaan vasikat.

Rod oli kutsunut heidät, koska häntä ärsytti heidän FB esittämänsä kommentit karjankäsittelystä, kun he eivät joko tienneet siitä mitään tai olivat nähneet vain huonoa käsittelyä.

Tilan läpi on alkanut kulkea kenguru. Se sotkee aitalankoja ja sähköaidan tälli heikkenee. Siispä vasta vieroitetut vasikat olivat parina yönä livahtaneet aidoista ali. Onneksi Rod oli opettanut ne jo ennen vieroitusta lisäruokinnalle. Ne juoksivat takaisin laitumelleen nähdessään Rodin lähestyvän ruuan kanssa. Onneksi Emojen ja vasikoiden välinen aita oli tarpeeksi vahva ja vasikat eivät murtautuneet siitä läpi vaan päätyivät vain puutarhaan harhailemaan. Osa niistä eksyi Ziggyn laitumelle ja se jahtasi niitä takaisin. :) Emot huusivat melkeinpä enemmän vasikoiden ruuan perään kateellisena kuin jälkikasvunsa perään.

Blogia kirjoitellessani ja miettiessäni ulos katsoessani, ihmettelin miksi vasikat kerääntyivät laitumen kulmaan tuijottamaan jotain. Pistäydyin pihalla varmistamassa epäilyni: Bubba oli tuntilaisen kanssa estelaitumella ja vasikat katselivat esteratsastusta mielenkiinnolla.

Perjantaina kävin viimeisen kerran Golf Clubilla. Helena yritti vakuutella kaikille tuomansa kakun olevan minun lähtöni vuoksi. Minä puolestani kiistin olevani lähdössä minnekään ja mainostin Helenan viikonloppuna viettävän syntymäpäiväänsä. Osa vakiasiakkaista taisi hämmentyä vallan perusteellisesti, olin niin vakuuttava. Osa kuitenkin tiesi totuuden ja lopuillekin se selviää ensi viikolla, kun en ilmesty paikalle.

Oppilaat lahjoittavat kasseittain omenoita. Tallissa olevalla omenaämpärillä kävi varkaita. Cruiserin lisäksi ämpäristä pihisti omenoita eniten Patch! Se varasti ja söi niitä niin paljon lauantaina, että sille tuli huono olo! Se lyllersi auringon ja varjon väliä maahan lysähdellen. Pian se kuitenkin taas jahtasi Tillyä, joka söi omenoita vain jos Patch halusi Tillyn kantaman omenan. Koirien pihalle hylkäämät omenat päätyivät sitten kanojen nokkiin.

Eräällä tuntilaisella on vanha hevonen jonka hän sai lapsena, mutta joka oli aivan liian vaikea ratsastaa. Nyt hän on päättänyt yrittää uudelleen. Hevonen oli ennen hänelle tuloaan kiskottu apuohjilla kasaan ja potkittu kannuksilla eteenpäin. Se oli oppinut, että ohjien höllääminen tarkoittaa vauhdin lisäystä. Siispä se pureutui vain kuolaimeen kiinni leuka ryntäissä ja jarruttaminen oli mahdotonta. Pohkeiden kosketuksesta se suorastaan räjähti.

Ensin he olivat opetelleet uuden jarrun. Normaalin pidätteen sijaan hän nosti käsiä ylös, jotta kuolain vaikuttaisi eri kulmassa mihin hevonen oli tottunut ja se ei voi silloin vetää vastaan. Tämä tyyli alkoikin vähitellen muuttaa jarruja helpommaksi. Tällä viikolla he keksivät sattumalta tälle hevoselle vielä paremmin toimivan ratkaisun. Hevosen lähtiessä yllättäen laukkaan, sillä teetettiin ympyrä jota pienennettiin kunnes hevonen siirtyi raviin. Itsesuojeluvaisto kehottaa hevosta hiljentämään ennen kuin se kaatuu nurin. Se toimi niin hyvin, että samaa alettiin käyttää hyväksi myös ravissa. Käännöksestä ei saa kuitenkaan tehdä niin pientä, että hevonen ei voi muuta kuin kääntää takaosaa ulos (=spinning). Ja käännöksestä pitää aina myödätä sisäohjalla. Vähitellen hevonen rentoutui ja ravasi jopa niin hitaasti, että ratsastaja joutui käyttämään pohkeita saadakseen sen etenemään. Ja se ei räjähtänytkään pohkeista enää.

Harjoittelimme Cruiserin kanssa taas lastausta. Ensin päivän valossa ja sitten illalla pimeän tulon jälkeen. Trailerilla on oma paikkansa tallissa, joten ihan pimeässä sitä ei tehty, mutta kuitenkin erioloissa kuin yleensä. Syynä tähän oli se, että sunnuntaina lähdimme jo todella aikaisin aamulla liikenteeseen ja Cruiser piti saada kyytiin jo ennen auringon nousua.

Meidän piti olla Murrumbatemanissa aikaisin, koska Cruiseria katsonut tyttö halusi kokeilla sitä uudelleen opettajansa valvonnassa. Cruiser käyttäytyi hienosti, vaikka ei ihan täysin rentoutunutkaan vieraassa ympäristössä vieraiden ihmisten ympäröimänä.

Minä ratsastin sillä vielä myöhemmin Adult Riding Clubin tunnilla. Se käyttäytyi paljon paremmin aiemmin. Nyt se hermoili taas muita hevosia. Alueella oli yhtä aikaa kolme ryhmää jossa kussakin oli vähintään 8 ratsukkoa, joten vilskettä riitti. Cruiserin totuttua tilanteeseen ja lopetettua kiukuttelun, minä poistuin tunnilta muita aiemmin. Se riitti meille. Cruiser oli jo väsynyt eikä ollut mitään mieltä kiusata sitä uuvuksiin asti ja siten pilata kokemus. Ruumiillisesti se olisi ehkä jaksanutkin vielä, mutta henkisesti se oli jo väsyksissä. Ja vielä oli edessä 1,5 tunnin kotimatka.