Hevostaitoleiri ja kaviokuumeklinikka (29.9. - 6.10.)

Taas alkoi uusi leiri. Tällä kertaa hevostaitoaiheinen. Kaikki leiriläiset olivat yli 12-vuotiaita hevostaito-”merkkiä” suorittavia nuoria. Leiri oli siis edellistä paljon hiljaisempi, koska se sisälsi paljon opiskelua. Ratsastusta oli vain vähän ja niilläkin keskityttiin osa-alueiden suorittamiseen. Jokaisella leiriläisellä oli oma harjoituskirja hevosen käsittelystä ja toinen ratsastuksesta ja Helena teetti heillä kokeita ja näyttöjä ja merkitsi harjoituskirjaan osa-alueita hyväksytysti suoritetuiksi. Nuorilta vaaditaan helppoja perusteiden osaamista, esimerkiksi: hevosen taluttamista portin läpi, esteistunta, ratsastus avoimessa tilassa (eli laitumella), hevosen osien nimeäminen ja värien tunnistaminen. He kävivät läpi introductory-tasoa. Selailin harjoituskirjat läpi ja havaitsin kysymykset todella helpoiksi. Tulin siihen tulokseen, että Ypäjän koulutus vastasi yleisesti seuraavaa tasoa (Level 1), ja joillain alueilla meiltä vaadittiin siellä enemmänkin. Seuraavat tasot (Level 2 ja 3) oikeuttavat sitten ilmeisesti jo opettamaankin. Helena yritti yllyttää minuakin suorittamaan näitä. Mutta minä en keksinyt syytä miksi/mihin sitä tarvitsisin? Pitäisikö kuitenkin? Ihan vaan huvin vuoksi?

Helena ei suosi turpahihnoja. Näillä on ne vain, koska kilpailusäännöt niin vaativat, mutta ne ovat mahdollisimman löysällä. Erityisesti kaikki vähänkin erikoiset turpahihnat ovat inhokkilistalla, vaikka niitäkin löytyy, jotta oppilaat voivat niihin tutustua. Leiriläiset opiskelivat eri turpahihnojen käyttötarkoituksia ja yllättäen Helena sai idean. Yhden leiriläisen hevonen on todella hankala tapaus. Sillä on ollut käytössä aika vahva kuolain, josta se ei selvästikään pidä, mutta normaalin englantilaisen turpahihnan ja nivelkuolaimen yhdistelmä ei sillä toimi, koska se saa kielen kuolaimen yli. Helena päätti unohtaa ennakkoluulonsa ja kokeilla sille nivelkuolaimen ja meksikolaisen turpahihnan yhdeistelmää, koska eräs oppimateriaalina toiminut kirja kuvaili meksikolaisen toisinaan sopivan hyvin hevoselle jolla on jäykkä leuka ja joka vastustaa kuolainta. Hevonen oli tällä yhdistelmällä selvästi rennompi. Joskus kannattaa unohtaa ennakkoluulot ja kokeilla.

Eräs opettajaksi haluava tuli myös suorittamaan omia harjoituksiaan. Hän ei ole ikinä pitänyt tuntia kenellekään, eikä edes itse osallistunut tunnille, joten opittavaa riittää! Helena demosi hänelle esimerkkitunnin sunnuntaina ennen leirin alkua. Minä ratsastin tunnilla Blanchettilla ja muita aiemmin saapunut leiriläinen ratsasti Brolgalla. Kävimme läpi ratsastuskoulujen ryhmäopetuksessa käyttämiä komentoja ja ratsastuskentän liikennesääntöjä. Blanchette seurasi tyytyväisesti Brolgaa kentällä, mutta ei tykännyt yhtään, jos se tuli lähelle ohitustilanteissa yms.

Ratsastin Bonniella eräänä päivänä. Laitoin sille eriväriset suojat jalkoihin ja demosimme leiriläisille missä järjestyksessä jalat liikkuvat missäkin askellajissa. Se on mukava pieni hevonen ja sopeutuu hyvin ratsastajan taitojen mukaisesti. Sen on tarkoitus palata kotiinsa pian. Bonnie on ollut täällä nyt jo neljä vuotta odottamassa, että omistaja kuntoutuu aivohalvauksistaan tarpeeksi. Omistajalleen paremmin sopivaa hevosta on kyllä vaikea löytää. Tämä yhdistelmä on aivan täydellinen!

Olen bongannut täällä jo aika monella suomalaisen Horzen varusteita. Suojia olen nähnyt usealla hevosella, yhdellä ratsastajalla bongasin Horzen chapsit ja toisella kypärän. En edes tiennyt, että Horzella on oma kypärä mallistokin!

Hevosen selkäranka on valmis vasta kuusivuotiaalla! Ja se pitäisi ottaa huomioon ratsastuksessa. Esimerkiksi harjoitus ravissa ei olisi hyvä istua hirveän pitkiä pätkiä kerrallaan. Täällä ihmiset opettelevat istumaan harjoitusravissa vasta aika myöhään (noin HeA vastaavalla tasolla), suurin osa koulukokeistakin sallii kevyen ravin vielä aika korkealla tasolla. (Suomessa sen sijaan taitavat vaatia harjoitusravissa istumista kaikissa koulukokeissa.) Mikä on hyvä juttu, kun ratsastaa Brolgan kaltaisella isoravisella hevosella. Onpahan yksi huoli vähemmän. Mutta ei Brolgan ravi kyllä ole yhtä vaikea istua kuin Zaran oli. Tai ehkäpä se olisi, jos en olisi viime vuonna opetellut istumaan Zaran ravissa?

Ziggy juoksenteli yllättäen tallin ympärillä. Otin sen kiinni ja laitoin talliin. Se tuli sopivasti, sillä se olisi pitänyt muutenkin hakea demoamaan ontuvaa hevosta. Ziggy ei ole vielä päätynyt koiranmakkaraksi, koska eräs mies saattaa ottaa sen seuralaisekseen. Ei ratsastettavaksi vaan vain maasta käsiteltäväksi. Luonteeltaan seurallisena hevosena se sopisi siihen tosi hyvin. Kävin kiertämässä Ziggyn laitumen aidat. Tulin siihen tulokseen, että se oli laskeutunut joenuomaan ja vain kävellyt aidan ali! Aita on ulottunut uomassa alemmaksikin, mutta vesi oli vienyt sitä mennessään ja nyt sieltä pääsee ihan vain kävelemällä ulos. Suurin osa hevosista ei kuitenkaan keksi laskeutua jyrkkää rinnettä alas uomaan.

Melkein myrskylukemissa (61,1km/h) puhaltanut tuuli yltyi taas soittelemaan porttikelloa hämäävästi. Portilla on metallin liikkeeseen reagoiva laite joka soittaa ovikelloa mutahuoneessa, kun auto ajaa portin läpi. Se on hyvin kätevä kapistus, paitsi kovalla tuulella. Silloin se joko heiluu tai reagoi portin läpi pöllyävään hiekkaan ja soi jatkuvasti.

Pingistä pelataan Crookwellin kuntosali/squash-hallilla. Yllättäen sieltä löytyy myös sauna. Kävin vilkaisemassa. Sauna on sullottu suomalaisittain omituiseen paikkaan: pienen kuntosalin peränurkkaukseen. Pesu- ja pukeutumistilat ovat aivan eri suunnalla. Mutta itse sauna olisi voinut olla vaikka Suomessa. Se oli sellainen tunnelmaltaan ”aito”, vanhanaikainen, hämärä, betonilattiainen, tumma, lautaseinäinen huone. Sellainen jollaisen voisi odottaa löytävänsä vanhasta talosta tai vanhan talon ulkorakennuksesta, hajukin oli oikea. Kiulukin löytyi joten useista ulkomaisista saunoista poiketen vettä saa ilmeisesti nakata sähkökiukaalle... mutta... kiuaskivet puuttuivat?! Kurkkasin sisään vain pikaisesti, joten en tullut tarkistaneeksi kiukaan merkkiä, ties vaikka olisi supisuomalainen.

Leiri loppui keskiviikkona, torstain talo oli taas mukavan hiljainen, mutta jo perjantaina se täyttyi taas metelistä, kun Rodin ex-vaimo, tytär ja kolme lapsenlasta saapuivat. Ex-vaimo viipyi vain pari päivää, mutta lapsikatras palaa kotiin vasta tiistaina. Rodin ex kyseli mistä hevosesta pidän eniten. En osannut vastata. Kaikki pitävät Brolgasta, mutta se osaa olla hyvin ärsyttävä ratsastaa siloin kun se vain mennä koheltaa. Blanchette on hyvinä päivinä oikein mukava otus, mutta huonoina... Ziggy on luonteeltaan aivan ihana, mutta ratsastettuna sekin osaa olla vähän hankala. Koster on mukava ja leppoisa, mutta nihkeä reagoimaan. Cruiser on hauska hevonen ja se on rohkaistunut jo paljon. Ehkä minun olisi pitänyt valita se...

Koster ja Cruiser nahistelivat laitumella, vaikka Cruiserin jalka on edelleen kipeä (se oli loukannut otj viime viikolla laitumella). Toruin Kosteria kiusaamisesta. Pojat lopettivat nahistelun ja kuuntelivat korvat hörössä. Koster jopa tuli uteliaana luokse kuuntelemaan tarkemmin.

Levittelin kentälle puomeja maahan sikin sokin. Osaa nostin vähän koholle joko toisesta tai molemmista päistä. Ratsastin tammoilla niiden lomassa ja niiden yli. Blanchette on melkeinpä rennompi, jos kentällä on kaikkea merkillistä. Brolga kompasteli ja kohelsi niiden yli. Käynti alkoi jo sujua, mutta ravissa se touhotti innoissaan niin, ettei muistanut katsoa mihin jalkansa asettaa.

Touhusin Brolgan kanssa kentällä, kun Koster ja Cruiser yllättäen tulivat talliin! Ne olivat keplotelleet laitumen portin auki. Pojat eivät ole käyneet tallin lähelläkään moneen kuukauteen, mutta silti ne nyt vain kävelivät tyynesti sisään täyteen talliin ja suoraan sisään ainoaan tyhjään karsinaan. Ympärillä toisissa karsinoissa kurkkivat hevoset eivät niitä kiinnostaneet. Taisivat muistaa, että karsinassa saa syödä hyvää heinää.

Tai ehkä ne halusivat hommiin? Koster ja Cruiser otettiin koulutukseen tämän jälkeen. Pojat kertasivat loimitettuina oloa ja kävivät kentällä ensimmäisen kerran. Taluttelimme niitä ympäriinsä ja ne saivat tutkia puomeja ja palikoita, jotka olivat edelleen levällään kentällä tyttöjen puomitreenin jäljiltä. Ne aloittivat myös juoksutustreenit opiskelemalla raipan naputuksesta liikkeelle lähtöjä pienellä ympyrällä.

Lauantaina Helena piti kaviokuumeklinikan. Tämä alue on muuta Australiaa riskialttiimpi pakkasöiden vuoksi. Nytkin oli muutaman kuuraisen aamun jälkeen puhjennut ”kaviokuumeepidemia”.

Kaviokuumeessa kavion seinän ja kavioluun välinen sälekerros (engl. laminae → laminitis = kaviokuume) tulehtuu ja löystyy ja kavioluu alkaa painovoiman vaikutuksesta kääntyä. Pahimmassa tapauksessa kavioluun kärki tulee kavionpohjasta läpi. Kaviokuumeisen hevosen kaviot ovat kuumat ja arat ja se yrittää vähentää niille kohdistuvaa painoa seisomalla takakenossa. Kaviokuume esiintyy yleensä etukavioissa. Hoitona on kavioiden kylmäys. Mitä pikemmin sen aloittaa, sitä parempi. Esimerkiksi kylmässä vedessä seisottaminen on hyvä keino. Joku oli kuulemma seisottunut hevostaan laitumen lammessa jopa kaksi päivää ja hevonen oli toipunut hyvin. Kylmäys hidastaa kavion verenkiertoa ja siten hillitsee tulehdusta.

Ponit ja lihavat hevoset ovat hyvin riskialttiita kaviokuumeelle, mutta se voi tulla muillekin. Kaviokuumeen yleisin syy on insuliiniresistanssi niminen geeniperäinen sairaus (kutsutaan myös metaboliseksi oireyhtymäksi) joka voi ilmetä taipumuksena rasvakaulaisuuteen ja rasva möykkyihin. Insuliini on rasvahormoni. Vaikka insuliiniresistanssi hevonen olisi laiha, se on silti riskialtis kaviokuumeelle. Jos hevonen on kerran sairastunut kaviokuumeeseen, se on suuressa vaarassa sairastua siihen myös uudelleen. Siksi Bubba ja Prinsessa ovat molemmat erityishoidossa, vaikka ne ovat ulkonäöltään aivan erilaiset. (Insuliiniresistanssia esiintyy ihmisilläkin. Helena on yksi heistä. Hänellä ei luonnollisesti ole kavioita, mutta hänen kätensä ja jalkansa alkavat kutista ja laihduttaminen on hänelle todella vaikeaa.)

Normaalisti hevoset joiden ruoka sisältää paljon sokereita tuottavat enemmän insuliinia saadakseen verensokerin takaisin normaalile tasolle. Insuliiniresistanssin hevosen solut eivät reagoi insuliiniin niin herkästi ja insuliinitaso pysyy korkealla. Korkea insuliinitaso yhdistettynä korkeaan verensokeriin aiheuttaa kaviokuumeen. Kaviokuume tulee siis oikeasti sokerin sijaan insuliinista. Joku koekin on asian tiimoilta tehty ja kaviokuume on saatu aikaan pelkällä insuliinilla. Kaviokuume voi tulla esimerkiksi myös myrkytysoireena tai kovalla alustalla liikutuksesta.

Miten sitä sitten voi ehkäistä? Riskialttiille hevoselle voi syöttää lisärehua, joka estää hiilihydraatteja ja fruktooseja sokereiksi pilkkovien suolistobakteerien kasvua paksusuolessa ja siten vähentää sokereiden imeytymistä verenkiertoon.

Mutta halvempaa on vahtia mitä ja miten paljon hevonen syö. Myös säännöllinen liikunta on hyväksi. Lihavan ponin pitäminen nälässä ei ole hyvä keino. Jos insuliiniresistanssin lihavan ponin laittaa nälkäkuurille, sen rasvavarastoto lähtevät liikkeelle ja rasva voi kerääntyä kohtalokkain tuloksin esimerkiksi maksaan ja munuaisiin.

Riskiaikaan (täällä lähinnä kevät, Suomessa kevät ja syksy) hevonen/poni kannattaa ottaa yöksi sisään tai sulkea hiekkatarhaan. Pitkäksi kasvanut lannoitettu laidun on parempi kuin lyhyeksi kaluttu. 

 

Kasveissa on kahta erilaista hiilihydraattia: rakenteelliset hiilihydraatit lisääntyvät kasvin vanhetessa ja muodostavat sen ”selkärangan” Niistä ei ole hevosille haittaa. Sulavat hiilihydraatit muodostuvat kasvin yhteyttämisessä ja kasvi varastoi ne myöhempää käyttöä varten eli yöllä ja pilvisellä säällä kasvamiseen. Nämä ovat kaviokuume hevosille haitallisia.

Heinä yhteyttää aurinkoisena päivänä enemmän, joten siinä on enemmän sokeria kuin pilvisenä päivänä. Samasta syystä varjoisa laidun on parempi kuin aurinkoinen. Yö on vaarallisempi kuin päivä, koska sokeritaso on illalla korkeimmillaan. Yöllä kasvi käyttää päivällä varastoimansa sokerin ja sokerin määrä laskee vähitellen. Sokeria on vähiten aikaisin aamulla auringon noustessa. Siispä kaviokuumeherkän ponin paras laiduntamisaika olisi mahdollisimman aikaisin aamulla. (Mitenköhän tähän vaikuttaa lapin yötön yö?)

Lyhyeksi kaluttu laidun on kaviokuumeherkälle pahin mahdollinen, koska kasvit tuottavat paljon suurempia määriä sokereita varmistaakseen oman hengissä pysymisensä. Myös lannoitteen ja lepokausien vähyys stressaa kasveja ja kiihdyttää niiden ”selviytymisvaistoja” eli lisää sokerin määrää. Pakkasyöt ja kuura ovat pahasta, koska kasvi lopettaa kasvamisen, mutta ei yhteyttämistä.

Myös kasveissa on eroja. Klinikalla opeteltiin myös tunnistamaan eri heinälajeja, koska niiden helposti sulavien hiilihydraattien määrissä on eroja. Mutta en kerro niistä tässä sen enempää. Osa heinistä oli tuttuja, osa Australialaisia. Eroa oli myös lehmä- ja hevoslaitumien kasveissa. Lehmä käsittelee sokerin mahoissaa, hevonen vasta suolistossa ja siksi lehmille jalostettu heinä ei ole välttämättä niin hyvää hevosille. Leveälehtiset rikkakasvit varastoivat sokereita hyvin ja siispä pelkkää ohdaketta kasvava laidun on kaviokuumeherkän tappotuomio!

Teräsvarpaat ja kultainen pallo (23.9. - 28.9.)

Kun olin lähdössä Brumbylla ruokkiman hevosia, kanat tunkivat itsensä väkisin kyytiin auton lavalle heinien sekaan. En halunnut kuskata niitä pois niille tutusta pihapiiristä ja joutua sitten etsimään niitä illalla ties mistä asti, joten hätistin salamatkustajat alas. Juuri kun olin lähdössä uudelleen liikkeelle, jostain juoksi paikalle taas yksi hirveästi huutaen: ”Odota mua!” Ja hyppäsi kyytiin. Nakkasin senkin alas ja juoksin ratin taakse. Seuraavana päivänä ne yrittivät taas piilotella heinien seassa...

Onko hevosesi karvanlähdön aikaan aivan mahdoton karvapallo? Pyöriikö nurkissa tylsiä metallisahan teriä? Käytä sahanteraa hikiviilan tavoin, saat kaavittua irti melkoisesti irtokarvaa.

Keittiössä on pieni ja sievä metalliämpäri johon kerätään ruuan tähteet yms kompostuituva. Kanat menevät aina onnesta sekaisin, kun näkevät, että joku lähestyy niiden ämpärin kanssa. Väliin ämpäriin päätyy kasvisten lisäksi myös lihan tai läskin paloja. Kanat eivät ole ainoita joiden mielestä ämpäristä löytyy aarteita. Tilly makasi häkin vieressä ja vahtasi aidan toisella puolen lojuvaa läskin palaa. Aivan kuonon lähellä, mutta silti liian kaukana. Aina kun kana lähestyi läskiä, Tilly varoitti: ”Se on mun! Mä en ole vielä keksinyt miten saan sen aidan tälle puolen, mutta siihen asti: Pitäkää nokkanne irti siitä!” Se yritti kuumeisesti keksiä kuinka saisi herkun itselleen, kun ei kuono eikä tassu mahdu verkon läpi. Yksi katse minuun ja hännän heilutus tepsi: minä hain herkun Tillylle.

Keskiviikkona aamu oli niin lämmin, että söin aamupalan ulkona. Luonnollisesti koirien pitäessä seuraa. Aurinko nousee jo aikaisin ja herättää sisäpihan pikkulinnut. Joten minunkin on pakko herätä, eihän siinä metelissä kukaan pysty nukkumaan!

Karl vieroitettiin tällä viikolla. (Oli jo aikankin, Karl on jo 11kk!)

• su: Penelope, Karl ja Willie tuotiin karja-aitauksiin. Penelope ja Karl olivat yhdessä aitauksessa, Willie viereisessä. Muu lauma jatkoi matkaa uudelle laitumelle. Hevosten ollessa karja-aitauksissa varmistin iltaisin, että aitausten ympäristön portit (etenkin tien suuntaan) olivat kiinni ja ympäristö oli siten Willie varma.
• ke: Willie oli kylästynyt olemaan yksin ja oli yöllä päästänyt itsensä toisten kanssa samaan tilaan avaamalla pari porttia karja-aitausten sisällä.
• to: Penelope otettiin erikseen. Willie ja Karl jäivät yhdessä yhteen aitaukseen. Tamman ja poikien aitaukset olivat lähekkäin, mutta vain kulmakosketuksessa eli niillä ei ollut yhteistä aitaa, mutta poju pääsi edelleen äitinsä lähelle. Penelopelle ei annettu vettä eikä heinää 24h, jotta maidontuotanto lakkaisi helpommin. Penelope huuteli lähinnä ruuan perään. Huusi siis minulle, kun kuljin heinän kanssa ohi. Karl oli sen selän takana rauhallinen.
• pe: Siirsin Penelopen eri aitaukseen ja se sai taas ruokaa ja vettä. Karlin ja Willien yhteisen aitauksen ja Penelopen uuden välissä oli yksi tyhjä aitaus. Kaikki olivat edelleen rauhallisia.
• la: Siirsin Penelopen laitumelle aivan karja-aituksien viereen. Karl ei pitänyt siitä yhtään! Se hyppi pystyyn ja loikki ympäriinsä, kiukutteli, huusi ja potki Willietä. Se myös mittaili aidan korkeutta, mutta ei onneksi yrittänyt hypätä yli. Penelope ei korvaansa lotkauttanut lapsensa mekastukselle. Williellä meni hermot kakaran kiukutteluun ja se potkaisi takaisin, kun Karl tuli varoituksista huolimatta kiukuttelemaan sille. Ja kun sekään ei auttanut kuin hetken, Willie tyynyn rauhallisesti litisti varsan aitaa vasten hetkeksi. Karl jatkoi huutamista senkin jälkeen. Mutta riehui vähemmän. Huutokin loppui, kun vein niille heinäsatsin mutusteltavaksi.
• su: Siirsin Penelopen kauemmas. Se palasi takaisin tammalaumaan. Karl huuteli perään hetken, kun talutin Penelopen karja-aitauksien ohi. Penelope huolestui hieman, koska luuli joutuvansa aivan erilleen. Rauhoittui kuitenkin heti, kun muu lauma tuli sitä aidalle vastaan. Sitten päästin Willien ja Karlin karja-aitausten viereiselle laitumelle. Odotin pukkilaukkaa, mutta molemmat vain kävelivät sinne tyynesti. Tämän jälkeen Karl ei huhuillut enää yhtään äitinsä perään. Willie-sedän seura riitti mainiosti.

Torstaista lauantaihin oli lastenleiri sisältäen paljon ratsastusleikkejä, karjanajo maastoilua (siirsimme pari lehmää ja vasikkaa uudelle laitumelle) sekä kipsikirjaimien räpöstystä, maalausta ja niistä hevosten nimikylttien rakentelua. Vain yksi lapsista yöpyi, loput palasivat kotiin tai isovanhempien luo yöksi. Perjantaina kävimme taas laitumella paistamassa makkaraa ja vaahtokarkkia pesukoneessa.

Ratsastusleikkien jälkeen vein Blanchettin kentälle jossa rekvisiitta ja pöydät edelleen olivat. Odotin kammokohtausta, kun taluttelin sitä pöytiä tutkimassa. Yllättäen se olikin todella rauhallinen. Se siirteli uteliaana tavaroita yhdellä pöydällä. Sitten se yritti nousta toiselle pöydälle seisomaan! En osannut varautua siihen yhtään. Ensin se nuoli pöytää ja sitten se jo nosti etujalkansa pöydälle! Muovipöytä ei luonnollisesti kestänyt sitä vaan räsähti maahan. Ja sekään ei saanut Blanchettia edes hätkähtämään! Minä en ymmärrä sitä otusta kyllä enää yhtään. Yleensä se tuijottelee pienintäkin lehden liikahdusta ja nyt se kuitenkin yritti tyynesti kiivetä pöydälle...

Yhden leiriläisen Firefly-poni oli eristyksissä. Se oli alkanut yskiä ennen leirin alkua ja se oli lääkekuurilla. Poni oli hankala potilas, joten Helena kävi pistämässä lääkepiikin pari kertaa ponin kotona ja sitten se tuli tänne kuurin loppuajaksi, jotta sitä pystyttiin hoitamaan pakkopilttuussa. Yskintä väheni, mutta tyttö pääsi osallistumaan sillä leiritoimintaan vain maastokävelyn verran. Todennäköisesti poni yskä ei ollut tarttuvaa laatua, mutta silti se oli yksin yhdessä yardissa, kun muut vieraat yöpyivät tallissa. Se hoidettiin aina viimeiseksi ja lapsille tehtiin selväksi, että jos siihen koski, ei sen jälkeen saanut koskea muihin, eikä etenkään Karliin. Kaikki pysyivät hienosti kaukana ponista.

Eräällä tauolla lapset tulivat koputtelemaan ovelleni, heillä oli kysymys Joulupukista. Pienin halusi huolissaan tietää osaisiko Pukki tuoda heille oikean kokoisen tallin. Helena oli pelotellut, että Joulupukki poroihin tottuneena toisi porokokoa olevan tallin. Joten lapset tulivat kysymään minkä kokoisia porot ovat. Vakuuttelin, että Pukki kyllä tietää millaisen tallin he tarvitsevat. En kyllä ymmärrä kuinka hän sen heille toisi, mutta en maininnut sitä lapsille. ;)

Melkein myrskylukemissa oleva tuuli puhalsi joka toinen päivä ja teki jo laitumen poikki kävelystä vaikeaa, ratsastuksesta puhumattakaan. Jos haluatte tarkistaa tämänhetkisen sään Cadforissa, katsokaa täältä.

Mae-poni oli tuulen takia haastava ratsastaa, joten tyttö lainasi veljensä ponia ja minä hyppäsin Maen selkään. Olen ajatellut, että Prinsessa on pieni, mutta sehän onkin iso poni näihin muihin verrattuna! Pienimmän pojan pieni Aladdin-poni on kyllä poneista ehdottomasti paras. Poika heilui selässä miten sattui ja katseli hajamielisesti ympärilleen, jos kypärä ei valunut silmien eteen. Poni kopsutti menemään toisten perässä ohjauksen puutteesta välittämättä. Raviin siirtymiset vaativat melkoisesti, koska poni oli niin tottunut olemaan välittämättä ratsastajansa heilunnasta. Siispä kesti aina hetken ennenkuin se havahtui tajuamaan, että nyt oikeasti pyydetään lisää vauhtia. Laukannostot sen sijaan näyttivät helpoilta.

Kun illalla loimitimme hevosia, pienin poikakin livahti huomaamattani laitumelle auttamaan siskoaan ja erästä vanhempaa leiriläistä tallin suurimman hevosen loimittamisessa. Yllättäen ilmaa leikkasi kauhea huuto. Leon oli säikähtänyt jotain ja ottanut askelen sivulle. Ikävä kyllä pieni pojan jalka oli jäänyt sen kavion alle. Seuraavana päivänä poika oli kunnossa, mutta Leon ontui... Varsinaiset teräsvarpaat!

Ainoa yöpyvä leiriläinen tuli jo keskiviikkona ja lähti mukaan pingikseen. Ja ensimmäistä kertaa minun jokkueeni voitti aina! :D

Perjantaina kävimme taas Golf Clubilla illallisella ja seuraamassa arvontoja. En ole tainnut vielä kertoa niistä tarkemmin? Ensin arvotaan jäsenluettelosta numero. Jos numeron haltija on paikalla, hän voittaa rahapalkinnon. Jos hän ei ole paikalla, raha siirtyy seuraavan viikon pottiin. Minun numeroni ei ole tullut vielä kertaakaan, mutta jospa ensi viikolla? Ja auta armias, jos olet vakioasiakas, mutta olet poissa juuri sillä kerralla kun numerosi arvotaan. Poloiselle lähtee heti useampikin tekstiviesti ja asiasta muistutetaan vielä seuraavallakin viikolla. Sitten arvotaan arpanumeroiden ostaneiden kesken kahdeksan lihapalkintoa, ilmaisia numeroita seuraavalle viikolle ja arpa vuoden lopussa olevaan joulukinkku/kalkkuna arvontaan. Ja lopuksi arvotaan kahdeksan lihapalkinnon voittajan kesken vielä mahdollisuus kultaisen pallon arvontaan. Kaikki muut arvonnat suoritetaan elektronisesti, kultainen pallo käsin. (Kun tulin tänne, arvonnat suoritettiin vielä käsipelillä arpalippuja nostamalla, minä pidin siitä enemmän.) Ämpärissä on kasa valkoisia golfpalloja ja yksi ”kultainen” eli pranssi pallo. Jos arpoja nostaa esiin valkoisen pallon, se laitetaan sivuun ja seuraavalla viikolla arpojan mahdollisuudet ovat pallon verran paremmat. Myytyjen arpojen tuotto menee suoraan kultaisen pallon pottiin. Palloa on tavoiteltu nyt jo useamman viikon ajan ja potin kasvaessa yleisömääräkin on lisääntynyt mukavasti. Tällä viikolla potti oli jo yli $2300 ja eräs vakioasiakkaista onnistui voittamaan sen! Yleensä ihmiset ovat hurranneet suureen ääneen aina valkoisen pallon ilmestyessä, nyt he hurrasivat oranssille aivan yhtä iloisina. Ilmassa oli tietysti hienoista pettymystäkin, mutta myös paljon iloa voittajan puolesta.

Gymkhana (16.9. - 22.9.)

Blanchette otti käynnissä toisella etujalalla lyhyempää askelta. Siltä löytyi kosketusarka, mahdollisesti venähtänyt rintalihas, joten se palasi takaisin saikulle... Saisi jo lopettaa itsensä telomisen, kuinka tässä päästään edistymään, kun se on aina sairaslomalla!?

Kengittäjä tuli tällä kertaa tiistaina ja hieman normaalia aiemmin. Hän odottaa toista lastaan syntyväksi minä päivänä hyvänsä ja aikoo pitää parin viikon loman sen synnyttyä, joten kaikkien asiakkaiden aikataulua on aikaistettu. Lisäksi kengittäjän jo eläkkeelle jäänyt kengittäjä isä kiersi mukana auttamassa. Brolga sai etukengät takaisin, koska sen kaviot ovat alkaneet halkeilla ja kulua huolestuttavasti. Kanat pyörivät kirjaimellisesti jaloissa kengityksien ajan. Ne kiertelivät hevosten ympärillä ja nokkivat pienet kavionrippeet kupuunsa.

Helena laski illalla 13 kanaa odottamassa mutahuoneen ulko-oven takana, joten hän päästi koirat samalla ulos, kun lähti sulkemaan kanoja häkkiin. Mutta häkkiin ei tullutkaan kuin 12 kanaa. Etsimme sitä viimeistä koirien kanssa pitkään. Ei näkynyt eikä kuulunut. Sitten välähti. Helena oli jättänyt mutahuoneen oven auki, jospa kana on syömässä koiranruokaa? Ei ollut siellä, vaan se oli livahtanut sisäpihalle asti kukkapenkkiä kuopsuttamaan. Helena hätisti sitä takaisin ulos Tillyn kanssa, kun minä saavuin Patchin kanssa mutahuoneeseen. Patch touhotti edeltä sisäpihan ovelle, teki oviaukolla äkkijarrutuksen kanan nähdessään ja kaarsi kiireen vilkkaa nolona takaisin jo ennen kuin Helena ehti ärähtää. Tilly paimensi innolla kanaa takaisin häkkiin, mutta Patch kaarteli äärimmäisen nolona kauempana. Alkaa ilmeisesti oppi mennä perille. :)

Olenkohan maininnut vielä, että Crookwellin ja Goulburnin välissä näkee laitumilla loimitettuja lampaita? Kasvattavat hyvävillaisia lampaita ja tekevät kaikkensa, jotta villa olisi keritsemisaikaan huippulaatuista: ei likaa, eikä roskaisia takkuja.

Sunnuntaina suuntasimme Brolgan kanssa Bowral Chevalier Collegen Gymkhanaan. Gymkhana on tapahtuma jossa kilpaillaan koulun ja esteiden lisäksi hacking- luokissa. Hacking on hevosen esittämistä maasta tai ratsailta, luokasta riippuen. Kaikki muut tuntuivat osallistuvan siihenkin. Me emme vaivautuneet. Suurin osa osallistujista oli paikallisisa koululaisia. Lähtöjärjestystä ei ollut laadittu etukäteen vaan ilmoittautuessa sai esittää toivomuksen. Minä pyysin mahdollisimman aikaisen koulukokeen, jotta voimme lähteä paluumatkalle aikaisin. Olin ensimmäinen. Esteille sai mennä koska vain. Kaikki muut tuntuivat haluavan suorittaa hacking- luokat ensin ja sitten hypätä ja piipertää kouluradalla viimeiseksi.

Koska olin ensimmäinen kouluradan ratsukko, olimme hetken hukassa. Tuomari oli ohjeistettu eri kentälle kuin meidät. Kun vihdoin päädyimme samalle alueelle, ei tuomarille ollut vieläkään saapunut kirjuria. Tuomari päätti kirjuroida meidät itse, jotta päästiin aloittamaan. Ratsastimme ensimmäisen virallisen preliminary testimme (Prelim 1A). Eli astetta vaikeamman, laukkaa sisältävän koulukokeen. Se ei kyllä mennyt ihan suunnitelmien mukaan... Canberran kisojen rentous oli suorituksesta kaukana. Brolga kiskoi ja heitti päätään, juoksi suu auki ja kaahotti laukat. Päätimme samantien, että emme todellakaan jää odottamaan tuloksia, vaan lähdemme heti estehyppelön jälkeen. Helena videoi suorituksen ja videolla tuomarista näkyy aina vain harmaa hiuspehko ratin yllä kumartuneena, joten ehkä hän ei sittenkään nähnyt kaikkia virheitämme? Ehkä hän näki vain hyvät kohdat? Tuskinpa sentään, ne hyvät pätkät olivat aika harvassa.
Kerronpa samantien mikä mua ärsytti siinä meidän kouluradassa eniten: kouluaidat! Ne eivät olleet yhtenäistä aitaa niin kuin yleensä, vaan vain jokaisen kirjaimen kohdalla oli pieni aidanpätkä, ja muuten siellä ei ollut mitään. Arvatkaapa yrittikö eräs liirata radalta ulos näiden aukkojen kohdalla? Pelkäsin koko ajan, että tuomari tööttää ihan justiinsa radalta poistumisen merkiksi (=hylkäys). Olen aika varma, että kavio kävi ulkopuolella ainakin kahdesti. Ehkäpä tuomari katsoi silloin paperia? Video on kuvattu sellaisesta kulmasta, että siitä ei näe lipsahdimmeko ulos, vai kävimmekö vain hyvin lähellä.

Esteillä ei sujunut sen paremmin. Loikimme vain 45cm radan. Loikkia on kyllä aivan väärä ilmaus. Me rymistelimme esteiden läpi mistään välittämättä. Ei ollut pelkoa jump offiin jatkamisesta. Arvasin sen jo ennalta, joten en edes vaivautunut opiskelemaan sen estejärjestystä. En selvinnyt edes radasta eksymättä ainakin kolmasti. (Jump offissa puhtaasti suoritetun (ei tiputuksia eikä kieltoja) radan jälkeen saa suoraan jatkaa seuraavaan vaiheeseen eli saa hypätä lisää esteitä tai osan esteistä uudelleen ennalta määrätyssä järjestyksessä.) Yksi tuomareista seurasi perässämme nostamassa puomeja takaisin paikoilleen. Huikkasin hänelle anteeksipyynnön hänen ohitseen humputellessamme.

Brolgalla on aika varmasti hammasongelmia. Jonkun on pakko olla pielessä kun mennään tästä: pää alhaalla korvat lerppuen humputtelua

Canberra

 tähän: pää pilvissä, suu auki vastustellen

Bowral

(kuvat videoilta Canberrasta ja Bowralista). Siis pielessä on jokin muukin kuin vain ratsastaja. "Hartiat ja jalat taakse!" Muusta puhumattakaan... Onnistuin löytämään videolta kohdan, jossa Brolga meni ihan kivasti. Lisäsin sen FBn profiilikuvaksi. Seuraavana aamuna: "Ihan hyvä kuva, mutta... huomaatko missä kätesi ovat?" Minä valitsin sen kuvan myös, koska mielestäni en siinä näyttänyt ihan niin pieneltä Brolgan selässä kuin yleensä. Kun mainitsin sen, aamiaispöytään laskeutui hiljaisuus. Sitten: "Marjo, sä et ole kyllä kasvanut, sä olet vain vinossa." Joo, mutta kun... enkö? Voi pahus!

Hämä-hämä-häkki kiipes seinälle... (9.9. - 15.9.)

Kosterin ja Cruiserin sekä Brolgan ja Blanchettin laitumien välissä on tupla aita vähentämässä aidalla nahistelua ja aidan läpi potkimista. Laidunten asukit pääsevät kyllä edelleen kosketuksiin portilla, mutta se ei haittaa koska metalliportin potkaisu ei vahingoita niin helposti kuin aitalangan potkiminen. Tupla aita kulkee poikien puolella noin kahden metrin päässä varsinaisesta aidasta. Jostain syystä tässä toisessa aidassa ei kulje sähkö. Siispä Koster on keksinyt sukeltaa aitojen väliin. Olen pelastanut sen sieltä jo useasti. Mutta jatkossa saa luvan pelastaa itsensä. Kun pelastin sen sieltä viimeisen kerran, jäin itse vielä aitojen väliin ja kävin korjaamassa paikoiltaan hypännyttä ylälankaa. Kun käännyin ympäri, Koster seisoi parin metrin päässä takanani! ”Mitäs hommaat?” Minä en kuullut enkä nähnyt mitään, en huomannut aitalankojen (2kpl) edes heilahtaneen! Kuinka kummassa 170cm hevonen voi sukeltaa aitojen välistä niin hiljaa? Kun avasin langat taas ja yritin päästää sen uudestaan ulos, se ei liikahtanutkaan. Siispä sidoin langat uudelleen ja jätin sen sinne. Kiersin loimittamassa muita ja pidin sitä samalla silmällä. Sekin katseli minua, eikä tehnyt elettäkään paljastaakseen salaisuutensa. Kun kiersin iltaheinien kanssa, näin molemmat pojat kauempana laitumella. Nekin näkivät minut ja lähtivät tulemaan kohti. Irrotin katseeni niistä hetkiseksi ja kun katsoin uudelleen oli Koster palannut aitojen väliin, kuin ei olisi ikinä sieltä lähtenytkään! Nenäkäs otus!

Leon sai päälleen puuvillaloimen päiväksi nyt kun paksummat loimet ovat käytössä vain öisin. Ohuen puuvillaloimen tehtävänä on suojata turkkia Australian auringon haalistavilta säteiltä. Samasta syystä sille on puettu myös häntäpussi estämään jouhien haalistumista. Loimen kaulakappale huolehtii harjasta. Aivan äärimmäisyyksiin ei Helenakaan sentään mene. Toiset pukevat hevosilleen jopa päähupun joka jättää vain silmät ja turvan näkyviin, jalkojen ohella. Miksei kukaan ole huolissaan jaloista? Toivovatko he että aurinko haalistaisi hevosille pitkät sukat?

Karitsoilta lähti tällä viikolla hännät. Tai ei oikeastaan. Se mitä niille tällä viikolla tehtiin, saa niiden hännät lähtemään myöhemmin itsestään. Eli häntiin laitettiin kumilenkit. Lampaille ei ole hyväksi pitää pitkiä häntiään, koska hännän villa likastuu ja alkaa houkutella kärpäsiä.Lopulta kärpäset käytännöllisesti katsoen syövät lampaan elävältä. Se on paljon pitempi ja tuskaisempi prosessi kuin häntien katkonta. Osa käyttää kumilenkkejä, toiset leikkaavat veitsellä.

Perjantai 13. päivä ja mitä Helena keksiikään meidän pään menoksi? Maastolenkki Blanchettilla... Helena tuli Leonin kanssa seuralaiseksi. Kiersimme pienen lenkin puutarhassa ja yllättäen Blanchette käyttäytyi hienosti. Jännittyi vähän, mutta ison kaverin rento asenne auttoi pysymään niin tyynenä, ettei päivämäärälläkään ollut väliä.

Sunnuntaina olimme taas Murrumbatemanin Training Dayllä. Osallistuin Brolgalla tällä kertaa vaihteeksi kahdelle eri opettajan tunnille Helenana tuntien sijaan. Ensimmäinen oli estetunti ja ihan mielenkiintoinen, opettaja tuntui pätevältä. Hän korjaili asentoani ja kehotti olemaan rennolla ja kannustavalla mielellä, jotta nuori hevonen pysyisi positiivisena ja yritteliäänä.

Toinen tunti sen sijaan... Tunnin alussa ryhmään oli tunkua liiankin kanssa ja mietin jo pitäisikö siirtyä vapaaehtoisesti Helenan ryhmään jossa oli enemmän tilaa. En siirtynyt, olisi pitänyt, olisin saanut siitä enemmän irti. Tunnin aiheena oli kouluradan kiemuroiden ratsastus. Eli hioimme kolmikaarisen kiemurauran reittiä ratsastamalla sitä peräkanaa jonossa kentän päästä toiseen ja takaisin. Ja sitten ratsastimme kenttää ympäri ja yritimme hioa pituushalkaisijan ratsastusta suoraan.. Aivan turha tunti. Opettajan kommenteistakaan en saanut mitään irti. ”Olet vähän liikaa oikealla, nyt vasemmalla, levoton pysähdys” yms. itsestään selvyyksiä ilman korjausvinkkejä.

Estetuntia häriköi hyvin reviiristään tarkka harakka (suom. oikeasti isohuiluvaris). Meitä oli tunnilla neljä. Minä ja eräs toinen ratsastaja jouduimme jostain syystä sen silmätikuksi. Harakka syöksähteli kohti siivet havisten ja napsautti nokkaansa pelottavasti aivan pään vieressä ennen pois kaartamistaan. Onneksi hevoset eivät piitanneet siitä yhtään. Samanlaisia harakoita on liikkeellä muuallakin. Cadforissakin on yksi. Ratsastelin Brolgalla ympäri laitumia eräänä päivänä ja yksi harakka hyökkäili kimppuumme, kunnes poistuimme sen laitumelta. Ne eivät kuulemma hyökkää enää, jos onnistuu katsomaan kohti tulevaa lintua silmiin. Tai vaihtoehtoisesti voi koittaa maalata silmät kypärään takaraivon kohdalle.

Hurja peto!

Löysin yllättäen huoneestani ihan kivan kokoisen hämähäkin. Olen nähnyt samanlaisen toisinaan olohuoneessa. Mutta tämä oli selvästi eri yksilö, sillä olohuoneen hämpillä on vain 2+4 jalkaa ja tällä oli kaikki tallella. Jätin sen henkiin, mutta lupailin (sänkyäni ajatellen), että jos se nousee pois lattiatasolta, siltä lähtee henki. Se ärsyyntyi kuvailusta (lue tökinnästä parempaan asentoon) ja piiloutui vaatekasan alle. Yöllä mielessäni alkoi kummitella aamulla pukeutuessa vaatteiden sisältä löytyvä hämähäkki... Onneksi näin sen heti aamulla silmät avatessani. Ei tarvinnut käydä vaatteita tarkasti läpi, sillä se kökki seinällä huoneen toisella puolen. Rod pelotteli, että se saattaa istuskella paikoillaan viikon ja siirtyä sitten yöllä sänkyni yläpuolelle. No ei siirtynyt, vaan poistui eräänä iltana avoimesta ovesta. Tai ainakin oletan niin... Se hengaili seinällä oven yläpuolella ennen katoamistaan.

...tämän kokoinen se oli oikeasti

Catalyst TV-ohjelmassa esiintyi ehkä söpöin hämähäkki ikinä! Katsokaa vaikka! Peacock Spider

Kevättä ilmassa, savua samoin (2.9. - 8.9.)

Lämmin! Siispä vaihdoin loimia kevyempiin niille joilla sellainen vielä on ja pyykkäsin paksumpia urakalla varastoon.

Ruoho kasvaa taas, mutta koivut hidastelevat. Lämpimistä päivistä huolimatta niissä ei ole vielä tietoakaan hiirenkorvista. Suomessa koivuissa olisi jo lehdet tällä valon ja lämmön määrällä. Ehkä ne eivät ole saaneet tarpeeksi vettä? Narsissit ovat kukkineet jo kuukauden. Ainakin ne narsissit jotka Rod on istuttanut sisäpihan muurien sisäpuolelle turvaan jänöjusseilta, pihalla olevista on trimmattu kukinnot.

Bubba arkoi kavioitaan. Se ei vaikuttanut kaviokuumeiselta, mutta seisotin sitä siltä varuiksi vesisaavissa. Helena ehdotti, että lukisin samalla vaikka kirjaa (Bubballe), mutta hevonen oli eri mieltä. Se seisoi tyytyväisenä vasta kun rapsuttelin siitä karvaa irti. Bubballe syötettiin myös Founder guard nimistä raetta, jonka tarkoituksena on tappaa suolistosta sokereita pilkkovia bakteereita ja siten estää sokerin sulautuminen verenkiertoon. Bubba ja Prinsessa muuttivat talliin yöksi, siltä varalta että Bubban kaviot aristivat yardin kovan sorapohjan takia. Sen kavionpohja ovat todella lättänät. Tullessaan sillä oli kengät, mutta Helena haluaisi pitää sen kengittä, jos vain mahdollista. Kengittäminen kun on melkein tuplasti pelkkää vuolua kalliimpaa. Aristelun syyksi varmistui yardin pohja, kun Bubba lakkasi aristamasta parin tallissa vietetyn yön jälkeen ja alkoi aristella taas yhden yardiyön jälkeen. Yöpyvät siis jatkossa tallin pehmeällä purupohjalla.

Helena ratsasti Brolgalla ja sen satula päätyi vaihtoon. Hyvä niin! Minä en ole pitänyt siitä satulasta yhtään enää hetkeen. Siinä istuminen on muodostunut tuskalliseksi ja turhauttavaksi. En ole millään saanut pidettyä itseäni oikeassa asennossa ja olen syyttänyt siitä itseäni ja ajoittain hevostakin, mutta suurin syyllinen olikin satula! Satula on muokattu Brolgan selkään sopivaksi, mutta samalla se oli muuttunut ratsastajalle sopimattomaksi. Jalustinkoukkujen asento on ilmeisesti muuttunut rungon levennyksen myötä. Uskoni paikallisen satulasepän ammattitaitoon karisi huomattavasti... Kokeilin Brolgalle muita satuloita ja niiden myötä sen sen selässä istuminen tuntui aivan erilaiselta. Esimerkiksi Jesterin satulalla Brolga tuntui huomattavasti leveämmältä kuin Leonin satulalla ratsastettuna. Päädyin lopulta käyttämään samaa satulaa kuin Blanchettilla.

Eräs vasikka hukkui lampeen syntyessään 12.8. ja palasi pinnalle tällä viikolla.Yksi ensimmäistä kertaa vasikoinut lehmä ei ollut ihan viisas ja päätti synnyttää vasikkansa aivan lammen rannalla. Vasikka parka oli hoiperrellut lampeen ja hukkunut. Se ei ollut ensimmäinen joka niin teki. Kerran aiemmin on eräs lehmä vasikoinut lammen reunalla niin että vasikka oli synnyttyään liukunut suoraan veteen. Ja onpa joku joskus kokeillut vesisynnytystäkin ja seisonut lammessa...

Viime viikolla uneksin taas monena yönä lentäneeni Suomeen hakemaan ruisleipää ja salmiakkia. Jatkuva reissaaminen alkoi väsyttää joten tilasin Gold Coastilta paketin Fazerin karkkia. Törkeän kallista lystiä, mutta hyvää. Karkkipaketti saapui tällä viikolla, joten pelasin pingistä sokerihumalassa. Se oli siten tuplasti lystimpää, mutta en onnistunut voittamaan kertaakaan. Viime viikolla joukkueeni onnistui voittamaan peräti kerran. Kaksin pelissä treenailin vasemmalla kädellä pelailua nähdäkseni kuinka paljon hyvissä löynneissäni on tuuria mukana. Paljon...

Tuuria oli myös, kun eräällä maastoretkellä löytyi vuosia sitten hukkunut iPhone. Joku oli silloin käynyt Telstralta tutkimassa mistä tänne saataisiin parempi kuuluvuus. Hän oli jättänyt puhelimensa auton katolle talolle palatessaan. Sitä oli silloin etsitty paljonkin. Ei näyttänyt (yllättäen) olevan enää kovin hyvässä kunnossa. Se oli ollut alttiina niin vedelle, lumelle, pakkaselle ja paahteelle kuin lehmien sorkillekin.

Äänestyspäivänä, kun kaikki pitäjän ihmiset olivat liikenteessä, naapurin setä päätti tuikata kasan autonrenkaita tuleen! Savupatsas näkyi Crookwellissa asti. Huhun mukaan palokunta kieltäytyi tulemasta paikalle koska: ”Ei ikinä tiedä minkä tartunnan sieltä saattaa saada...” Kyläläiset päivittelivät naapurin hulluutta ja totesivat, että ainakin hänellä on varaa maksaa sakot pöytärahoillaan. Suurin osa niistä rahoista taitaa kuitenkin päätyä asianjajajien taskuun, sillä naapuri kinastelee pöydän omistajuudesta siskonsa kanssa.

Blanchette palasi töihin tällä viikolla.Pelkäsin, että se olisi tauon jäljiltä aivan hirvittävä ratsastaa, mutta sepä yllätti minut täysin rauhallisuudellaan!

Suoruus ja lavan ohjaus: Vinossa kulkevan hevosen lapa ohjataan ohjilla kaulaa vasten takaosan eteen. Takaosaa ei siis siirretä pohkeilla etuosan taakse.

Estekerho (26.8. - 1.9.)

Blanchette ei aluksi halunnut tulla ikinä vapaaehtoisesti portille, kun hain tyttöjä urheilemaan. Nykyään se jopa välillä irvistelee Brolgalle: ”Se tuli hakeen mua! Häivy!” Epäilen kyllä, että tallissa syötetyllä paremmalla heinällä on jotain osuutta innokkuuteen.

Ziggyn kohtalo on päätetty. Se ontuu yhä ja sen ei uskota kuntoutuvan enää. Tai vaikka kuntoutuisikin, se alkaisi pian taas ontumaan. Epäilevät, että sen kavioluu on murtunut, koska se osoittaa pukinkaviossa suoraan alas ja on siksi suuressa vaarassa murtua kavion osuessa voimalla kovaan alustaan. Se on ontunut ennenkin ja kuntoutumiseen tuntuu kuluvan kerta kerralta enemmän aikaa. Kisoissa ilmenevät ongelmat saattavat myös olla kipuun reagointia. Ziggy ei kyllä vaikuta yhtään rammalta laukatessaan laidunta ympäri, mutta kentän kovemmalla pohjalla sen ravi ei ole vieläkään puhdasta. Se tulee siis päättämään päivänsä koiranmakkarana. :(

Pahin talvi on jo ohi jo. Se oli tänä vuonna lämpimämpi kuin yleensä. Crookwellissa tuli lunta muutaman kerran, mutta täällä satoi vain vähän räntää yhtenä iltana.

Pensaat ovat alakneet kukkia. Yksittäiset kukat eivät juuri tuoksu. Mutta kun useampi pensas kukkii yhdessä, tuoksu onkin jo melko huumaava.

Kevään tulo tarkoittaa myös sitä, että kaviokuumeen riskiryhmään kuuluvat Prinsessa ja Bubba haetaan iltapäivisin yardiin yöksi.

Lämpimiä nakupäiviä. Jäiset tienreunat ovat vähissä, samoin lätäköt ja muu puromateriaali, joten tein kevättä rapsuttelemalla karvaa irti hevosista. Toisista sitä saa kiskoa irti kourakaupalla.

Osa hevosista (karvaisimmat tuntihevoset ja Ziggy) jätettiin nakuksi myös yöksi. Ensimmäisenä iltana, kun jätin Ziggyn loimittamatta, se hörisi kysyvästi perääni: ”Hei! Entä minun loimeni?!” ”Sori kaveri, koita pärjätä.”

Viime viikonloppuna yksi vanhoista kanoista rupesi näyttämään hieman heikolta. Se taapersi hitaasti kotiin illalla ja sen heltta ei ollut punainen vaan violetti. Seuraavana päivänä se päästettiin tuskistaan. Tiistaina toinen kana katosi. Sitä ei löytynyt mistään vielä seuraavana aamunakaan, joten sen oletettiin joutuneen ketun kitaan. Sitten keskiviikkona Tilly yllättäen tepasteli illalla ylpeänä kuollutta kanaa kantaen. Se oli ilmeisesti käpertynyt johonkin koloon kuolemaan.

Sunnuntaina oli vuorossa Marulan Jump Club Brolgan kanssa. Siispä jatkoimme viikolla estehyppelötreeniä sen kanssa. Suurin syy estekerhoon lähtöön oli kuitenkin hendra-rokotus. Australiassa oin muodostumassa ongelmaksi hedelmälepakoiden levittämä hendra-virus. Täällä ei ole hedelmälepakoita, mutta uuden ratsastusliiton säännön mukaan kaikki hevoset jotka osallistuvat kilpailuihin kilpapaikoilla joissa osa hevosista yöpyy, pitää rokottaa. Hendra leviää lepakoista hevosiisn ja hevosista mahdollisesti myös ihmisiin, joten voi olla että jatkossa eläinlääkäri kieltäytyy hoitamasta hevosta jota ei ole rokotettu. Rokotus järjestettiin estekerhon yhteyteen, jotta mahdollisimman moni tulisi paikalle. Muitakin rokotustilaisuuksia olisi ollut, lähempänäkin, meidät vei Marulaan asti muita halvempi hinta ja mahdollisuus mikrosiruttaa hevonen samalla. Laumasta valikoitui mukaan Brolga ja Leon, koska ne osallistuvat muita todennäköisimmin kilpailuihin seuraavan vuoden aikana. Rokotus pitää uusia aika tiheään ja Blanchettia ei haluttu rokottaa turhaan vielä. Mikrosirun ja rokotuksen toivotaan myös helpottavan Brolgan myyntiä.

Hevosvalinta aiheutti myös lisähuolen: Leon ja Brolga eivät millään mahdu samaan hevostraileriin. Leon on niin iso, että se ei pysty matkustamaan ellei väliseinä ole käännettynä sivuun. Onneksi yksi Helenan oppilaista oli myös viemässä poninsa samaan estekerhoon. Siispä Leon sai koko kopin itselleen ja Brolga matkusti ponin kanssa. Juuri ennen lähtöä oli kuitenkin luvassa roppa kaupalla dramatiikkaa.

Kun lastasimme Brolgan ja ponin traileriin, Helena lastasi Leonin yksin. Jester huusi kurkku suorana kaverinsa perään laitumelta. Joten juuri kun Helena sai lastaussillan ylös, Leon päätti kääntyä katsomaan mikä kaverilla on hätänä. Vahvana hevosena se sai itsensä väännettyä puoliksi ympäri ja jäi sitten jumiin! Kun lastaussilta avattiin, sen jalat sojottivat joka suuntaan ja selkä kiilautui takapuomin alle. Näytti siltä, että se katkoo pian luunsa, jos sitä ei saada ulos. Mutta se nojasi koko painollaan takapuomia vasten, joten sen avaaminen käsivoimin oli mahdotonta! Helena käski hakea jotain kättä pidempää ja minä muistin nähneeni tallissa ison vasaran. Epäröin kuitenkin hetken, kun nostin sen alas seinältä. Mielessäni kävi millaista vahinkoa sillä voisi saada aikaa, jos se lipsahtaisi Leonin kylkeen... Kun palasin vasaran kanssa, oli Leon todennut olevansa jumissa. Ja super rauhalliseen tapaansa, se oli päättänyt odottaa rauhassa, josko joku auttaisi. Helena sai kertaheilautuksella takapuomin sokan irti ja Leon kierähti ulos. Sen sydän hakkasi yhtä kiivaasti kuin omistajansakin sydän ja toisessa etujalassa oli haava, mutta muuten se oli kunnossa. Pian se jo lastattiinkin uudelleen, ilman mitään ongelmia. Perillä estekerhossa se sai vielä jäykkäkouristusrokotuksenkin. Leon palasi vasta pitkältä sairaslomalta, joten se ei ollut vielä hyppykunnossa ja tuli mukaan vain piikitettäväksi. Eläinlääkäri harjoitteli sen kanssa mikrositun laittoa, joten sitä tökittiinkin sitten koko rahan edestä.

Minä hyppäsin Brolgalla 45cm radan kolmeen kertaan. Ensimmäisellä kierroksella se pysähteli tuijottamaan esteitä, toisella se jo vähän yritti mutta kolmannella kierroksella se rymisteli huoletta esteet matalaksi. Emme siis edes harkinneet seuraavaa korkeutta. Kyseessä ei siis ollut kilpailu, mutta ei myöskään opetustilaisuus. Kentälle rakennettiin esterata jota halukkaat sitten hyppäsivät niin usein kuin halusivat. Porttivahtina toiminut mies yritti kannustaa meitä kokeilemaan vielä seuraavaakin korkeutta (60cm), sanomalla että kaikkia esteitä ei tarvitse hypätä jos ei halua. Päätin kuitenkin, että tälle kakaralle (ja kuskille) tämä piisasi jo ihan mainiosti.Brolga ei edelleenkään oikein hahmota missä sen jalat menevät.

Meidän estekerhoillessamme Rod oli ottanut koirat mukaansa tilusten takaosaan juoksentelemaan. Siellä ollessaan hän oli joutunut metsästämään naapurin lammasta takaisin aidan toiselle puolen. Sillä aikaa koirat olivat päättäneet palata kotiin. Oli kanojen ulkoiluaika. Kun Rod palasi, hän löysi koirat ja vetoleluksi päätyneen kanapoloisen... Ja niin niitä oli jäljellä enää 13.