Blanchette
ei aluksi halunnut tulla ikinä vapaaehtoisesti portille, kun hain
tyttöjä urheilemaan. Nykyään se jopa välillä irvistelee
Brolgalle: ”Se tuli hakeen mua! Häivy!” Epäilen kyllä, että
tallissa syötetyllä paremmalla heinällä on jotain osuutta
innokkuuteen.
Ziggyn
kohtalo on päätetty. Se ontuu yhä ja sen ei uskota kuntoutuvan
enää. Tai vaikka kuntoutuisikin, se alkaisi pian taas ontumaan.
Epäilevät, että sen kavioluu on murtunut, koska se osoittaa
pukinkaviossa suoraan alas ja on siksi suuressa vaarassa murtua
kavion osuessa voimalla kovaan alustaan. Se on ontunut ennenkin ja
kuntoutumiseen tuntuu kuluvan kerta kerralta enemmän aikaa. Kisoissa
ilmenevät ongelmat saattavat myös olla kipuun reagointia. Ziggy ei
kyllä vaikuta yhtään rammalta laukatessaan laidunta ympäri, mutta
kentän kovemmalla pohjalla sen ravi ei ole vieläkään puhdasta. Se
tulee siis päättämään päivänsä koiranmakkarana. :(
Pahin
talvi on jo ohi jo. Se oli tänä vuonna lämpimämpi kuin yleensä.
Crookwellissa tuli lunta muutaman kerran, mutta täällä satoi vain
vähän räntää yhtenä iltana.
Pensaat
ovat alakneet kukkia. Yksittäiset kukat eivät juuri tuoksu. Mutta
kun useampi pensas kukkii yhdessä, tuoksu onkin jo melko huumaava.
Kevään
tulo tarkoittaa myös sitä, että kaviokuumeen riskiryhmään
kuuluvat Prinsessa ja Bubba haetaan iltapäivisin yardiin yöksi.
Lämpimiä
nakupäiviä. Jäiset tienreunat ovat vähissä, samoin lätäköt ja
muu puromateriaali, joten tein kevättä rapsuttelemalla karvaa irti
hevosista. Toisista sitä saa kiskoa irti kourakaupalla.
Osa
hevosista (karvaisimmat tuntihevoset ja Ziggy) jätettiin nakuksi
myös yöksi. Ensimmäisenä iltana, kun jätin Ziggyn loimittamatta,
se hörisi kysyvästi perääni: ”Hei! Entä minun loimeni?!”
”Sori kaveri, koita pärjätä.”
Viime
viikonloppuna yksi vanhoista kanoista rupesi näyttämään hieman
heikolta. Se taapersi hitaasti kotiin illalla ja sen heltta ei ollut
punainen vaan violetti. Seuraavana päivänä se päästettiin
tuskistaan. Tiistaina toinen kana katosi. Sitä ei löytynyt mistään
vielä seuraavana aamunakaan, joten sen oletettiin joutuneen ketun
kitaan. Sitten keskiviikkona Tilly yllättäen tepasteli illalla
ylpeänä kuollutta kanaa kantaen. Se oli ilmeisesti käpertynyt
johonkin koloon kuolemaan.
Sunnuntaina
oli vuorossa Marulan Jump Club Brolgan kanssa. Siispä jatkoimme
viikolla estehyppelötreeniä sen kanssa. Suurin syy estekerhoon
lähtöön oli kuitenkin hendra-rokotus. Australiassa oin
muodostumassa ongelmaksi hedelmälepakoiden levittämä hendra-virus.
Täällä ei ole hedelmälepakoita, mutta uuden ratsastusliiton
säännön mukaan kaikki hevoset jotka osallistuvat kilpailuihin
kilpapaikoilla joissa osa hevosista yöpyy, pitää rokottaa. Hendra
leviää lepakoista hevosiisn ja hevosista mahdollisesti myös
ihmisiin, joten voi olla että jatkossa eläinlääkäri kieltäytyy
hoitamasta hevosta jota ei ole rokotettu. Rokotus järjestettiin
estekerhon yhteyteen, jotta mahdollisimman moni tulisi paikalle.
Muitakin rokotustilaisuuksia olisi ollut, lähempänäkin, meidät
vei Marulaan asti muita halvempi hinta ja mahdollisuus mikrosiruttaa
hevonen samalla. Laumasta valikoitui mukaan Brolga ja Leon, koska ne
osallistuvat muita todennäköisimmin kilpailuihin seuraavan vuoden
aikana. Rokotus pitää uusia aika tiheään ja Blanchettia ei
haluttu rokottaa turhaan vielä. Mikrosirun ja rokotuksen toivotaan
myös helpottavan Brolgan myyntiä.
Hevosvalinta
aiheutti myös lisähuolen: Leon ja Brolga eivät millään mahdu
samaan hevostraileriin. Leon on niin iso, että se ei pysty
matkustamaan ellei väliseinä ole käännettynä sivuun. Onneksi
yksi Helenan oppilaista oli myös viemässä poninsa samaan
estekerhoon. Siispä Leon sai koko kopin itselleen ja Brolga matkusti
ponin kanssa. Juuri ennen lähtöä oli kuitenkin luvassa roppa
kaupalla dramatiikkaa.
Kun
lastasimme Brolgan ja ponin traileriin, Helena lastasi Leonin yksin.
Jester huusi kurkku suorana kaverinsa perään laitumelta. Joten
juuri kun Helena sai lastaussillan ylös, Leon päätti kääntyä
katsomaan mikä kaverilla on hätänä. Vahvana hevosena se sai
itsensä väännettyä puoliksi ympäri ja jäi sitten jumiin! Kun
lastaussilta avattiin, sen jalat sojottivat joka suuntaan ja selkä
kiilautui takapuomin alle. Näytti siltä, että se katkoo pian
luunsa, jos sitä ei saada ulos. Mutta se nojasi koko painollaan
takapuomia vasten, joten sen avaaminen käsivoimin oli mahdotonta!
Helena käski hakea jotain kättä pidempää ja minä muistin
nähneeni tallissa ison vasaran. Epäröin kuitenkin hetken, kun
nostin sen alas seinältä. Mielessäni kävi millaista vahinkoa
sillä voisi saada aikaa, jos se lipsahtaisi Leonin kylkeen... Kun
palasin vasaran kanssa, oli Leon todennut olevansa jumissa. Ja super
rauhalliseen tapaansa, se oli päättänyt odottaa rauhassa, josko
joku auttaisi. Helena sai kertaheilautuksella takapuomin sokan irti
ja Leon kierähti ulos. Sen sydän hakkasi yhtä kiivaasti kuin
omistajansakin sydän ja toisessa etujalassa oli haava, mutta muuten
se oli kunnossa. Pian se jo lastattiinkin uudelleen, ilman mitään
ongelmia. Perillä estekerhossa se sai vielä
jäykkäkouristusrokotuksenkin. Leon palasi vasta pitkältä
sairaslomalta, joten se ei ollut vielä hyppykunnossa ja tuli mukaan
vain piikitettäväksi. Eläinlääkäri harjoitteli sen kanssa
mikrositun laittoa, joten sitä tökittiinkin sitten koko rahan
edestä.
Minä
hyppäsin Brolgalla 45cm radan kolmeen kertaan. Ensimmäisellä
kierroksella se pysähteli tuijottamaan esteitä, toisella se jo
vähän yritti mutta kolmannella kierroksella se rymisteli huoletta
esteet matalaksi. Emme siis edes harkinneet seuraavaa korkeutta.
Kyseessä ei siis ollut kilpailu, mutta ei myöskään
opetustilaisuus. Kentälle rakennettiin esterata jota halukkaat
sitten hyppäsivät niin usein kuin halusivat. Porttivahtina toiminut
mies yritti kannustaa meitä kokeilemaan vielä seuraavaakin
korkeutta (60cm), sanomalla että kaikkia esteitä ei tarvitse hypätä
jos ei halua. Päätin kuitenkin, että tälle kakaralle (ja
kuskille) tämä piisasi jo ihan mainiosti.Brolga ei edelleenkään
oikein hahmota missä sen jalat menevät.
Meidän
estekerhoillessamme Rod oli ottanut koirat mukaansa tilusten
takaosaan juoksentelemaan. Siellä ollessaan hän oli joutunut
metsästämään naapurin lammasta takaisin aidan toiselle puolen.
Sillä aikaa koirat olivat päättäneet palata kotiin. Oli kanojen
ulkoiluaika. Kun Rod palasi, hän löysi koirat ja vetoleluksi
päätyneen kanapoloisen... Ja niin niitä oli jäljellä enää 13.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti