Vettä ja räntää (13.7. - 21.7.)

Siivousinto iski ja päätin imuroida oman huoneeni lisäksi myös päätyni muut huoneet. Sieltä täältä löytyi yhä karkkiammuksia lastenleirin sodan jäljiltä. Imuri alkoi pian yskiä ja tunkea pölyä ulos joka suunnasta! Taisin syöttää sille liian monta Jelly beania, sillä sen pölypussi oli haljennut! Ei makeaa mahan täydeltä ;)

Kävin kuvailemassa Leonin jalkaa. Muistatteko vielä mistä on kyse? (Leonin jalka on  mainittu aiemmin täällä ja täällä.) Kotitekoinen Proud Aid toimii aika hyvin! Jalalle ei ole siis tehty mitään muuta (ei edes pesty!) kuin välillä lääpitty haavaan kerros sammutettua kalkkia ja kuparisulfaattia, sen jälkeen kun haavan sitomisesta luovuttiin, koska Leon repi siteet pois. Paksu läppä on hävinnyt kokonaan ihan itsestään ja liikaliha on pysynyt kurissa. Haava näyttää siltä kuin se olisi turvoksissa, mutta ”turvotus” onkin vain paksu kerros uutta karvaa. Aina välillä Leon on käynyt juoksutuksessa, ettei haavaan muodostuisi nivelen liikettä rajoittavaa arpikudosta.

 

10.4.

13.7.

Palautin kameran sisään, koska arvelin etten löydä enää mitään muuta kuvattavaa, ja lähdin ruokkimaan Ziggyä. Pian jo kaipasin kameraa! Sonnit oli päästetty maastoestelaitumelle ja ne leikkivät siellä tynnyreillä! Nauroin pitkään niiden touhuille. Yksikin työnsi ensin tynnyriä ylämäkeen ja sitten alamäkeen ja takaisin ylämäkeen... Toinen työnsi tynnyriä hetken ja nosti sen sitten taas pystyyn. Ne pistivät esteradan ihan uusiksi!

Brolgan kanssa olen yrittänyt edistyä laukkaympyrään asti. Sen kääntäminen laukassa on osoittautunut todella haastavaksi. Meidän ympyrät ovat lähinnä soikioita tai erilaisten kaarteiden yhdistelmiä. Brolga intoilee laukasta niin paljon, ettei se meinaa muistaa miten käännytään. Edeltäjäni laukkasi sillä lähinnä laitumella, missä on enemmän tilaa, joten isokokoinen Brolga ei ole tottunut kentän mittasuhteisiin laukassa. Laukan jälkeisessä ravissa sitä pitää muistuttaa kuka määrää tahdin, mutta pian se taas ravaa hitaasti ja hallitusti korvat lerppuen. Vähitellen olen saanut sen hidastamaan laukkaa niin, että kääntyminenkin on mahdollista. Mutta ensimmäiset askelet ovat aina yhtä räjähtäviä.

Pääsin vihdoin korjaamaan jalustinhihnat. Kylläpäs se olikin mukavaa. Raahasin jalustinhihnakasan sisään, istuin lämpimässä auringon paisteisessa huoneessa ja kuuntelin äänikirjaa. Ei ollut ponia apuna ja työkalut olivat muutenkin vähän mitä sattuu, mutta ei se haitannut. Riittipähän tekemistä pidemmäksi aikaa.

Kengittäjä kävi tarkistamassa Ziggyn kavion tilanteen. Hän tuli siihen tulokseen, ettei ontuminen johdu kaviopaiseesta vaan nivelistä. Pukinkavion erikoiskengitys on toiminut liiankin hyvin! Kavio kasvaa kannalta hitaammin joten sen asento on alkanut muuttua. Mutta Ziggy on jo liian vanha sellaiseen muutokseen ja sen nivelet ovat rasittuneet. Minä luulin, että kokeilulla yritettiin vain hidastaa kavion kasvua, ei muuttaa sen asentoa! Ihan hullua! Vain varsojen jalka-asentoja voidaan yrittää muuttaa kengityksellä, kun niiden nivelet eivät ole vielä täysin vakiintuneet.

Perjantaina satoi taas rankasti kuuroissa, välillä vettä tuli taivaan täydeltä, välillä paistoi aurinko hetken. Ukkonenkin jyrähteli, kun ratsastin Brolgalla, joten jätin suosiolla Blanchettilla ratsastuksen myöhemmäksi. Onnistuin ratsastamaan sen sadekuurojen välissä, joten en ihan täysin kuuroutunut peltikaton kohinasta, mutta nyt ratsastus loppui lyhyeen alati yltyvän tuulen takia.

Sateinen ja tuulinen sää jatkui lauantaina. Illalla tuuli painoi räntää ikkunoihin paineella vaakasuorassa. Crookwellissa, joka on meitä 200m korkeammalla, oli tullut luntakin. Me saimme tyytyä jäiseen räntään joka suli heti pois. Sunnuntaiksi oli luvattu kylmää säätä ja lisää lunta, joten Murrumbatemanin reissu peruuntui. Ihan hyvä niin, sillä en osannut päättää haluanko mieluummin lähteä hevosella joka ei käänny vai hevosella joka sinkoilee ympäriinsä.. Sunnuntai valkeni kuitenkin aurinkoisena, joskin hyvin tuulisena. Yöllä satanut lumi oli sulanut samantien, joten tietkin olivat pysyneet auki. Jo aiemmin viikolla Rod ja Helena vakuuttelivat minulle, että viikonloppuna on kylma ja sataa lunta. Minä en uskonut, että luvattu +5ºC toteutuu (olikin +7ºC ), kun toissaviikon -5ºC aamu oli vain -2ºC. Ja + 5ºC tuntui aivan liian lämpimältä lumisateelle. Räntäsade sai kuitenkin minutkin jo melkein uskomaan lumen mahdollisuuteen.

Leirittömät leiriläiset (7.7. - 12.7.)

Tämä talvi on ollut tähän mennessä normaalia leudompi ja vähäsateinen. Tälläkin viikolla lämpötila oli päivisin 15 asteen molemmin puolin. Tänä vuonna ei kuitenkaan pidetty talvilomalaisille leiriä, koska talvileirillä sää on yleensä niin surkea. On kylmä ja sataa ja pimeä tulee ”aikaisin.” (Kaikki täkäläiset valittavat kuinka päivät ovat niin kamalan lyhyitä, kun aurinko nousee klo 7 ja laskee klo 17...) Moni kuitenkin halusi tulla leirille. Helena lupasi, että halukkaat saavat tulla muutamaksi päiväksi, vaikka varsinaista leiriä ei olekaan. Kolme nuorta tuli kolmeksi päiväksi ja muitakin tuntilaisia oli joka päivä 2-3, joten minä yritin ehtiä ratsastamaan B-tytöt lounastauon aikaan, etten päädy kentälle pörräämään tuntien aikaan. Vaikka nuorisolle tekisikin hyvää tottua vieraiden seassa ratsastukseen. 

 

Osallistuin Blanchettilla kuitenkin parille ryhmätunnille. Toinen niistä oli estetunti kentällä ja toinen oli estetunti ulkona. Epäröin vähän lähteä sen kanssa estekentälle, koska se voi olla arvaamaton ja säikkyä kaikkea mahdollista. Ratsastin sillä ensin kentällä ja koska se vaikutti olevan hyvällä tuulella, uskaltauduin sen kanssa kentän ulkopuolelle ensimmäistä kertaa! Blanchette yllätti minut täysin ja käveli estekentälle asti ilman yhtään ongelmaa! Ja esteitäkin hypeltiin suht rauhallisin mielin. Pari kertaa se kyllä kurvasi vauhdilla sivuun ja yritti väitää ettei muka osaa/ uskalla hypätä estettä, vaikka ne pystyi ylittämään jopa käynnissä. Uusintayrityksellä meni niistä yli ongelmitta, vaikkakin empien.

Muillakin tuntilaisilla oli suoruusongelmia. Yhden hevosen ohjausongelmien taustalla uskotaan olevan yhdenohjan pysähdys. Suomessa sitä ei juurikaan harrasteta. Sitä harrastetaan enimmäkseen länkkäripiireissä, mutta sitä suositellaan muillekin. Queenslandin farmilla treenasimme sitä aika paljon. Sen ideana on saada hevonen pysähtymään vain yhdestä ohjasta vetämällä, se on kuin hätäjarru. Vaikka täällä tehdään paljonkin länkkäreihin perustuvia harjoituksia maasta käsin, ja osa ratsastaen tehdyistä harjoituksista muistuttaa länkkäreiden harjoituksia, yhden ohjan pysähdys ei lukeudu niihin, koska se ”epäkouluttaa” normaalin kääntöavun. Hevonen voi kääntyä normaalioloissa ohjista hyvin, mutta paineen alla (eli tässä tapauksessa esteiden seassa) se ei käänny, koska se reagoi kääntävään ohjaan yhden ohjan pysähdyksenä. Normaali kääntävä ohjasote pyytää hevosen etuosaa kääntymään. Takaosan kääntymistä pyydetään vain pohkeilla. Yhden ohjan pysähdyksessä, hevosen pää käännetään niin pitkälle (turpa jalustimeen), ettei se voi kääntyä etuosalla. Siispä se kääntyy takaosalla ja eteenpäin rynnimisen sijaan pysähtyy. Mutta siitä seuraa, että hevonen ei enää yhdistä ohjasotetta pelkästään etujalkoihin, vaan saattaa kääntyä välillä siirtämällä takaosaa ulos. Siitä seuraa, että ratsastaja hermostuu, kun hevonen poikittaa. Ja hevonen hermostuu, kun sen oikeaksi olettama vastaus ohjasapuun ei kelpaakaan.

Blanchette väistää yhtä kentän kulmaa joka kerta, kun se ohitetaan ja välillä siellä on mörköjäkin. Möröt kuitenkin vähentyivät huomattavasti, kun aloin lopettaa ratsastuskerrat siihen kulmaan. Se kyllä yrittää yhä vilkuilla sitä ohitettaessa ympärilleen, mutta kävelee nyt kulmaan vastustelematta ja seisoo siellä rauhassa paikoillaan. Mörköjä löytyy kentän laidalta muualtakin ja ne pirulaiset vieläpä vaihtavat paikkaa päivittäin! Ei siinä mitään, jos Blanchette edes vähän varoittaisi etukäteen, missä ne möröt luuraavat, eikä räjähtelisi odottamatta sivulle... Ainakin tulee treenattua paljon takaisin kääntämistä. Se alkaa jo vähitellen upota selkärankaan: kun hevonen ryntää vasempaan, se pysäytetään ja käännetään takaisin oikean kautta.

Nuorin leiriläisistä yritti olla nokkela illallisella ja ärsyttää muita toistamalla kaikkien puheet, vaikka he yrittivät vastata takaisin kiemuraisin lausein. ”Ärrän kierrän orren ympäri, ässän pistän pussiin.” hiljensi hänet kuitenkin aika tehokkaasti. ;)

Aioin viimein aloittaa jalustinhihnojen korjauksen, kun Prinsessa tuli tunnille loimi jälleen kerran riekaleina...

Iso lintu lensi yllättäen pahki päädyn isoon peiliin, kun ratsastin Brolgalla. Onneksi olimme menossa peiliä kohti ja näimme linnun, joten Brolga vain hätkähti. Näytti siltä kuin se olisi tullut paukahtaen peilistä ulos! Brolga katsoi sen jälkeen peiliä tarkkaan aina ohi mennessämme siltä varalta, että sieltä tulee ulos toinenkin lintu. Brolga muuten on erään lintulajin nimi.

Huomasin keskittyväni täällä ratsastukseeni ja istuntaani enemmän kuin koskaan aiemmin. Oli jo aikakin! Vielä kun pystyisi keskittymään niihin yhtä aikaa... Istuntaan keskittyminen kärsii nyt kun Ziggy on saikulla ja ratsastan vain B-tyttöjä joiden kanssa pitää keskittyä enimmäkseen siihen mitä ne tekevät ja mihin ollaan menossa ja miten.

Yksi talon lammessa asuvista linnuista oli ruvennut ontumaan. Isäntäväki suunnitteli aamiaisella sen ampumista, koska se oli mennyt nopeasti huonompaan suuntaan. Yllättäen Patch juoksi paikalle ja päästi linnun päiviltä. Patch kanniskeli lintua ylpeänä ympäriinsä aamupäivän. Tillyn mokoma seurasi sitä vähän matkan päästä ja pihisti sen, kun Patch laski sen maahan leukojaan lepuuttaakseen. Patch valitti suureen ääneen kokemaansa vääryyttä Tillyä seuraillen, kun Tilly yritti löytää linnulle sopivaa hautapaikkaa. Patch sai lopulta napattua linnun takaisin itselleen. Kun tuli aika lukita koirat sisään ja päästää kanat ulos, Patch näytti jo aika surkealta. Raukan leukoja jo varmasti särki, mutta se ei uskaltanut laskea lintua maahan enää. Vein Tillyn ensin sisään ja houkuttelin sitten Patchinkin mutahuoneeseen. Tarjosin sille luun vaihtokaupaksi. Se katseli ensin kuono väristen kuinka Tilly rouskutti luutaan, laski sitten linnun oven ulkopuolelle ja tuli hakemaan luunsa. Kun Patch on saanut jotain saaliikseen oli se sitten kengänpohjallinen tai jänis, se ei sitä suosiolla luovuta vaan juoksee sen kanssa karkuun minkä jaloistaan pääsee. Onneksi se ei nyt älynnyt juosta luunsa kanssa ulos, joten suljin oven ja heitin linnun roskiin. ”Epäreilua!”

Luolia ja sonneja (1.7. - 6.7.)

Aina kun ajattelen, että loimien korjauspajan voi purkaa, joku repii kaverin loimen (yleensä Prinsessa rukan) ja minulla on jälleen hetkeksi tekemistä. Yalewa tosin pisti loimensa niin pieniksi päreiksi, ettei siitä ole enää kuin varaosiksi! Sillä hevosella ei kyllä muutenkaan paljon järki päätä pakota. Se ulkoilee nyt muiden joutilaiden kanssa laitumella, jonka läpi virtaa puro. Usein kun niitä käydään ruokkimassa, koko lauma on puron väärällä puolen. Muut tulevat sieltä aina vauhdilla puron yli ruokintapaikalle, mutta Yalewa jää jumittamaan vastarannalle. Muutaman metrin päässä molempiin suuntiin voi olla helppo ylityspaikka, mutta se ei tajua kiertää vaan jää kiukuttelemaan siihen kohtaan mikä on lähimpänä ruokintapaikkaa. Se koikkelehtii päätään viskoen pienellä ympyrällä ja hyppii turhautuneena pystyyn. Pikkuhiljaa sekin on kuitenkin alkanut tajuta, että kannattaa ylittää puro muiden mukana tai jää ilman sapuskaa.

Kun Ziggy sai kenkänsä takaisin ja luulin pääseväni jatkamaan treenausta, mutta se kehittelikin seuraavaksi itselleen kaviopaiseen! Onneksi Brolga on taas pitkästä aikaa ratsastuskunnossa. Blanchette toimii koko ajan paremmin ja edistyi jo laukkaan asti. Vielä muutama viikko takaperin en olisi ikinä uskonut sanovani tätä mutta välillä Blanchette on jopa kiva ratsastaa! Hetkittäin. Sitten se toteaa, että tämä on liian vaikeaa ja yrittää liueta paikalta.

Jokaisella hevosella on joku juttu. Ja aina kun niille esitellään joku uusi asia, ne palaavat tekemään sitä juttuaan. Brolgan juttu on pään nostaminen ylös, Ziggyltä katoaa jarrut ja Blanchette ryntää holtittomasti sivulle. Kun hevonen ryntää tai loikkaa jotain (mukamas) säikkyen vasempaan, se pitää ensin kääntää oikeaan ja sitten palata siihen missä se kaikkosi linjalta. Jos kentällä on joku tietty kohta jossa se säikkyy (kuten eräällä kierolla korkkiruuvilla...), sitä kohtaa lähestyttäessä ja ohitettaessa tehdään paljon siirtymisiä (kolme askelta ravia, kolme käyntiä, kolme ravia jne.). Vähitellen ravipätkiä pidennetään, kunnes siitä kohdasta päästään ohi ongelmitta.

Keskiviikkona ratsastin tammat aikaisin aamulla ja sitten lähdettiin matkalle. Ajaa huristelimme komen tunnin päähän Wellingtoniin. Ajoimme Blaneyn läpi ja kokemuksesta tiesin, että matkalla on todella kauniit maisemat. Viritin kamerani valmiiksi, kun lähestyimme parasta maisemaa. Mutta vastassa olikin yllättäen aurinkoisen maiseman sijasta sumumuuri! Pöh ja pah! Kuvailin sitten sumua. 

Blaneyn toisella puolen näin yllättäen hyvin tutun maiseman. Muistin vierailleeni siellä unessa vuosia aiemmin! Ehkäpä olen asunut alueella jossain edellisessä elämässä? Unessa kaikki oli kyllä paljon vihreämpää ja kuljin tietä toiseen suuntaan.

Vietimme kaksi yötä Wellington Caves Caravan Parkin mökissä, josta oli näkymät golfkentälle. Keskiviikkona kävin Helenan kanssa tutkimassa Cathedral- luolaa. Luolassa on ennen vanhaan järjestetty jumalanpalveluksia ja nykyäänkin siellä yhä järjestetään häitä ja laulutapahtumia, koska sen akustiikka on erinomainen. Yhtä tippukivistä on käytetty saarnastuolina. Viimeisellä kerralla sen päälle jätettiin raamattu. Nyt siitä ei näkynyt enää vilaustakaan, koska se on vuosien aikana peittynyt kalkkikiveen. Luolasto on paljon suurempi kuin Cutta cutta, jossa vierailin edellisellä reissullani. Cutta cutta on muodostunut pintavesien syövyttämänä. Se on pitkä ja kapea. Tämä luola on korkea ja laaja ja se on muodostunut alakautta pohjavesien syövyttämänä. Sen suuaukko on muodostunut viimeiseksi ja kukaan ei tiedä missä se loppuu. Alimmat tasot ovat vedenvallassa ja niissä käy sukeltajia Sydneyn yliopistosta. Kaikkiin kammioihin ei myöskään ole kulkuaukkoa löydetyistä luolista. Seinien takana voi siis olla vielä kätkössä vaikka mitä ihmeyksiä. Ensimmäiset luolissa käyneet ovat tuhrineet seiniin graffitteja. He kirjoittivat nimensä seiniin kynttilöiden savulla 1820-luvulla.

Torstaina ajoimme kolme tuntia Gunnedahiin karjahuutokauppaan. Rod huusi numerolla 8 sonnin numero 8 hintaan 8000 dollaria. Sen enempää heillä ei olisikaan ollut varaa siitä maksaa, joten onneksi vastapeluri luovutti. Sonnin isoveli myytiin niin ikään 8000 Queenslandiin. Huutokaupan arvokkain sonni saa aina kuvansa lehteen uusien omistajiensa kanssa. Wallawong Vanillan (2v, 815kg) isoveli Wallawong Ultramodern (3v, 1140kg) ostettiin puhelimitse, joten sitä ei kuvattu. Minä pääsin myös kuvaan, koska Rod halusi minut sonnin viereen mittatikuksi.Hän on niin pitkä, että saa aina sonnit näyttämään pieniltä. Lopulta Rod ei kuitenkaan päätynyt kuvaan ollenkaan, sillä hänen piti seistä sonnin edessä estämässä sitä kävelemästä pois kuvauspaikalta.

The Land 11.7.2013

Perjantaina ennen kotimatkaa pyörähdimme vielä Phosphate- kaivoksessa, joka on Cathedral- luolan vieressä. Fosfaattikaivos oli toiminnassa neljä vuotta 1910-luvulla, mutta sieltä kaivettiin vain 6000 tonnia fosfaattia. Kaivos oli huijaus. Sijoittajille näytettiin vain pieni osa kaivoksesta. He luulivat, että siellä on aivan valtavasti fosfaattia, kun eteisessäkin on vielä niin paljon louhimatta. Lopulta kaivoksen omistajat katosivat rahojen kanssa yöhön. Tiesittekö, että fosfaatti on kivettynyttä lepakon ulostetta? Opas väitti, että sitä käytetään myös hammastahnoissa. Piti tarkistaa asia, onneksi minun Pepsodenttini ei sitä sisällä. :)

Lauantaina saapui väsynyt Vanilla. Se oli matkustanut 10 tuntia ja maannut niistä viimeiset neljä tuntia. Rod oli siitä hieman huolissaan, koska ne eivät yleensä makaa rekassa. Matka oli kuitenkin hyvin rasittava, koska se oli viimeinen perille toimitettava ja muut lastattiin kyydistä yksitellen matkan varrelle. Matkalla tehtiin siis paljon pysähdyksiä ja peruutuksia. Eläimille on parempi vain matkustaa pysähtelemättä. Kun karja matkustaa, ne keskittyvät seisomiseen. Pysähdyksissä ne hermostuvat ja alempiarvoiset ahdistuvat, kun eivät pääse väistämään arvoasteikossa ylempänä olevia.

Tulva (24.6. - 30.6.)

Näin paljon unia tällä viikolla. Yhdessä unessa olin palannut Suomeen hakemaan laukuntäydeltä salmiakkia ja ruisleipää. Lastatessani leipää laukkuun, yritin laskeskella kuinka paljon täällä on pakastimissa tilaa niille. Seuraavassa unessa olin lähdössä hyppäämään maastoesteitä Prinsessalla, mutta päädyinkin leikkimään leluautoilla! Sitten ihailin huoneeni peilistä jälleen pitkäksi kasvanutta tukkaani, kun siskoni tuli. Hän väitti, ettei se ole oikeasti kasvanut, joku on vain yöllä liimannut päähäni hiuslisäkkeitä. (Aamulla näin yllätyksekseni FB:ssa kuvia hiuksensa lyhyeksi leikauttaneesta siskosta!) Kaikista omistuisin oli kuitenkin uni, jossa jotkut keskustelivat Australian politiikasta. En pystynyt keskittymään siihen mitä he sanoivat, enkä siihen mitä unessa tapahtui. On hyvin häiritsevää, kun joku pajattaa unen taustalla politiikkaa! Herätin itseni väkisin, että pääsin siitä eroon. (Unessa etsin kissaa ja aamulla luin FB:sta kuinka ystäväni kissa oli ollut kateissa. Pitäkää varanne FB kaverit, minulla on mystinen linkki elämäänne! )

Ziggy onnistui hukkaamaan toisen kenkänsä laitumelle, joten siirryin sen kanssa harrastamaan käyntimaastoilua tiluksilla. Sateisina päivinä treenasin maastakäsin väistöjä ja peruutuksia. Yritin tahdä sen kanssa asioita rasittamatta liikaa sen etujalkoja, koska toisen etukengän puuttuessa sen jalat ovat tavallistakin enemmän epätasapainossa. Brolgan kaviopaise purkautui ulos ruununrajasta ja se ei onnu enää, joten tein myös sen kanssa maastakäsin kaikkea mahdollista saadakseni senkin vähitellen takaisin töihin. Käytin hyväkseni kentällä lojuneita maapuomeja ja peruuttelin hevosia niiden lomitse. Teetin niillä myös etu- ja takaosa käännöksiä puomikujien kulmissa.

Viikon ratsastusvinkit:

- Pukittava hevonen tokenee, kun sen pysäyttää heti pukin jälkeen ja vaatii sitten heti taas reipasta ravia pysähdyksestä. Mitä nopeampi pysähdys ja uusi liikkeelle lähtö, sitä parempi.

- Testaa tehoaako raippa yksin. Ei ole mitään mieltä käyttää raippaa, jos hevonen ei ymmärrä tai ei kuuntele sitä. Pyydä hevosta pysähdyksestä liikkeelle pelkästään raipalla, älä käytä pohkeita. Lisää sitten pohjeapu juuri ennen raippaa. Testaa sama myös ravissa.

- Kun hevonen katselee muualle (maisemia, toisia hevosia yms.), pistä se töihin. Teetä siirtymisiä tai käännöksiä. Sen pitää keskittyä ratsastajaan, ei ympäristöön. Vain estettä lähestyttäessä se saa ”lukittautua” esteeseen. Silloinkin pitää tietysti olla avuilla, mutta esteeseen keskittyminen sallitaan, jotta hyppy onnistuu.

Irkku James hiljeni tyystin. Hän sanoi aiemmin tulevansa ehkä jo tällä viikolla, mutta ei kertonut tarkempaa aikaa eikä vastannut kyselyihin, joten tuskin ilmestyy. Vaikuttaa siltä, että Rodin apulainen jänisti.

Tiistaina satoi aivan valtavasti! Heräsin yöllä sateen ropinaan ja tuulen ulvontaan. Sekä siihen, kun tuuli puhalsi ikkunani puitteista sisään ja kolisteli sälekaihtimissa. Laitumet oikein tulvivat. Alunperin kaikki vesi virtasi joenuomaan ja syövytti reunoja mennessään. Kun tiluksille kaivettiin lampia, osa sadevedestä käännettiin virtaamaan laitumien poikki laidunten lampiin. Niiden täytyttyä, vesi virtaa lopulta talon lammikkoon ja sen täytyttyä edelleen joenuomaan. Kuvissa laitumille muodostuneiden lammen ja joen vesi on jo laskenut ainakin puoli metriä. (En halunnut viedä kameraani kaatosateeseen.) Normaalisti näissä kuvissa näkyvillä alueilla ei ole ollenkaan vettä! 

vasemman reunan putkista vesi virtaa tien ali seuraavaan kuvaan

vesi virtaa kuvan alareunasta jokena laitumen poikki ja päätyy vasemmassa reunassa näkyvään talolampeen

 

Goluburnin alueella oli satanut tiistaina vieläkin enemmän ja Helena ei päässyt keskiviikkona tarkistamaan talvilaitumen lauman vointia, koska tiet olivat yhä veden takia suljettuja. Eräskin silta oli neljä metriä veden alla. Vesi oli kuitenkin jo laskemassa, koska tiistaina siinä kohdassa oli veden syvyys ollut jopa yhdeksän metriä. Siis sillan päällä! Torstaina tiet olivat taas mutaa lukuunottamatta ajokunnossa.

Pingis alkaa sujua jo paremmin. Voitin Rodin tällä viikolla jopa viisi kertaa! Tosin vain koska sain 20 pisteen verran tasoitusta... Ja voittoonhan tarvitaan 21 pistettä ;) 15 pisteen tasoituksellakin olin kerran jo aivan lähellä voittoa, vain piste lisää ja olisin voittanut! Mutta menin möhlimään syöttöni, taas kerran...

Ruisleipä paketin kyljessä on todella omituisia tarjoiluehdotuksia mm: juustoa, mansikkaa ja kiiwiä tai juustoa, vesikrassia ja appelsiinia. Kokeilin eräänä aamuna leivän päällä juustoa ja appelsiinia. Yllätyksekseni se ei ollut ollenkaan huono yhdistelmä!

Kengittäjä kävi vuolemassa liudan hevosia ja kengittämässä Ziggyn. Koster yllätti olemalla hieman arka. Cruiser sen sijaan oli todella hieno. Tosin se säpsyi, kun kengittäjä lopuksi taputti sitä lautasille.. Lisää taputtelutreeniä siis tarvitaan.

Naapurissa asuu paikallinen kylähullu. Hänen talonsa ja pihansa pursuaa kaikennäköistä roinaa. Talossa ei voi enää edes asua, koska sen lattia on lahonnut olemattomiin. Hän asuu pihalla asuntovaunussa. Voitte siis kuvitella paikallisten tyrmistyksen, kun paljastui, että talon kätköissä vuosikymmenien sanomalehtipinojen alla oli piilossa pöytä, jonka on arvioitu olevan jopa miljoonan punnan (eli n. 1,5 miljoonan Australian dollarin) arvoinen!Se piti ottaa ulos talosta ikkunan kautta, koska ovesta se ei olisi mahtunut. Mutta miten se sinne on päätynyt? Ilmeisesti se on perintökalleus ja on ollut suvussa jo vuosia.

Juhannus (17.6. - 23.6.)

 

Tällä viikolla tuli jo kolme kuukautta täällä täyteen. Kaksi vuotta sitten valmistauduimme lähtemään kylmästä sateisesta Perthistä pohjoisen lämpöön. Kylläpäs aika rientää!

Maanantaina käytimme Ziggyä Crookwellin kentällä keräämässä lisää positiivisia ulkoilukertoja. Se katseli ensin huolissaan viereisen raviradan suuntaan, jossa se muisti kammotusten aiemmin kolistelleen. Niitä ei kuitenkaan nyt ollut liikkeellä ja Ziggy saattoi rentoutua.

Ziggy oli hieman happamalla tuulella, kun harjasin sitä ennen ratsastusta. Yllätin sen ja venyttelin sen jalkoja joka suuntaan. Ziggy kiinnostui ja se tuli paremmalle tuulelle. Kun olin valmis ja satuloin sen loppuun, ei happamuudesta ollut enää häivähdystäkään. Juuri ennen kuin poistuimme karsinasta, Ziggy venytteli itse takajalkojaan vielä hieman lisää.

Kuuntelin ratsastaessani musiikkia mp3-soittimestani ja yritin sovittaa hevosten askeleita musiikin tahtiin. Erinin Vanha nainen hunningolla on hauska ratsastaa, koska sen tempo vaihtelee hitaan käynnin ja ravin välillä.

The Bald and Not So Beautiful kana oli kateissa hetken eräänä iltana, mutta ilmestyi sitten onneksi jostain norkoilemaan kanakopin oven taakse ennen pimeää. Seuraavana päivänä se olikin sitten ensimmäisenä paikalla, jo kauan ennen kuin niitä edes alettiin huhuilla kasaan.

Kanat ovat keksineet kaviorasvaämpärin. Kanat ja koirat ovat syöneet rasvaa ämpäristä yhteensä jo enemmän kuin mitä minä olen sitä ehtinyt kavioihin lääppiä! Tallin lattiakin on paikoitellen aivan rasvassa, kun kanat pyyhkivät siihen nokkansa.

Patch jahtasi kania heinävarastossa ja päätyi sen kanssa seinän ali koiratarhan puolelle! Tilly katseli kateellisena häkin ulkopuolella, kun Patch söi tyytyväisenä saalistaan. Sitten Patch sukelsi seinän ali takaisin heinävaraston puolelle ja minä päästin Tillyn häkkiin hakemaan Patchiltä jääneen kanin pään... nam...

Eräänä päivänä koirat touhottivat joenuoman toiselle puolen. Ne viipyivät siellä todella pitkään. Koitti kanojen ulkoiluaika, joten lähdin katsomaan mihin koirat jäivät. Yritin oikaista suoraan joenuoman yli, mutta se oli mahdotonta! En millään löytänyt reittiä, josta olisin selvinnyt edes melkein kuivin jaloin. Jouduin kiertämään koko höskän aina sillalle asti ja toista rantaa takaisin. Aivan naapurin rajalla kasvaa iso pesaspöheikkö. Koirat juoksivat siellä innoissaan edestakaisin. Patch sukelteli tunneleihin ja Tilly yritti kaivaa niitä laajemmiksi. Tiheikössä on ketunpesä ja koirat olivat hajuista niin innoissaan, etten millään saanut niitä lähtemään mukaani. Viimein onnistuin nappaamaan kiinni Tillyn pannasta ja raahasin sitä kohti tallia, toivoen että Patch seuraisi perässä. Pian se viuhtoikin luoksemme. Nappasin Patchin syliin ja päästin samalla irti Tillyn pannasta. Vilauksessa Tilly kääntyi ja viiletti takaisin tunneleille! Manaillin hetken ja päätin sitten viedä Patchin kotiin ja toivoin, että järkevämpi Tilly tulisi takaisin omia aikojaan. Kiersin koko pitkän matkan takaisin röhisevää Patchiä kantaen. (Se kuulostaa välillä aivan pieneltä possulta! Varsinkin silloin kun se on tyytyväinen.) Olin jo miltei pihassa, kun vihdoin viimein näin Tillyn juoksevan peräämme.

Cruiser ja Koster

2,5 vuotiaat pikkupojat Koster ja Cruiser ovat alkaneet pikkuhiljaa opiskella hevosalan ammattiin. Enimmäkseen olen touhunnut niiden kanssa ulkona yardeissa. Kun toin ne talliin, Helena muisteli hetken ja tuumasi sitten, että taisivat olla siellä ensimmäistä kertaa. Ihmettelivät vähän betonilattiaa ja karsinan kuivikkeita. Mutta eivät malttaneet hermoilla kauaa, kun karsinasta löytyi kasa herkullista heinää mussutettavaksi. Ensimmäisillä kerroilla harjoiteltiin kiinni ottoa (Cruiserin tapauksessa, tein Cruiserista hipan. Muuten se olisi vain juossut karkuun.), sidottuna seisomista, harjattavana oloa ja kavioiden nostelua. Tuttuja juttuja, mutta niitä on poikien kanssa tehty kuitenkin vasta aika vähän. Seuraavaksi oli vuorossa loimitus. Pojut yllättivät tyyneydellään, vaikka Cruiser hermoilikin jalkalenkkejä vähän. Pohjustin loimitusta heittelemällä satulahuopaa niiden selkään ja lautasille.

Sitten lisäsin treeniohjelmaan narun heittelyn selän yli ja narun kiristyksen kehon ympäri satulavyön tavoin. Molemmat yllättivät rauhallisuudellaan. Koster ei reagoinut oikeastaan ollenkaan mihinkään ja Cruiserkin vain hätkähti muutaman kerran vaikka narun pää napsui sen mahan alle.

Seuraavaksi aloitin hyppelyn. Kosterin kanssa aloitin heti sen viereltä ja pian pompin sen vieressä ja taputtelin samalla sitä joka puolelta. (Taputeltavana olo on näille molemmille ollut ehkä se suurin haaste tähän mennessä.) Cruiser katsoi touhujani Kosterin kanssa silmät pyöreinä, joten sen kanssa aloitin hyppelyn kaukaa. Aina kun se rentoutui, lopetin hyppelyn hetkeksi. Ja kun se ei enää hermostunut siltä etäisyydeltä, siirryin vähän lähemmäksi pomppimaan. Lopulta pääsin jo ihan lähelle. Seuraavana päivänä aloitin lähempää ja pääsin kyljen viereen hyppimään. Sitä seuraavana päivänä heilutin käsiäni hyppiessäni. Kyllä oli pohkeet hellinä näiden treenien jälkeen!

Olemme harjoitelleet myös talutusta, riimun paineelle myötäystä alas ja sivuille sekä etu- ja takaosan väistätystä, peruutusta ja liikeelle lähtöä raipan naputuksesta.

Pojut asuvat hieman kauempana ja tulevat yardeihin ja talliin B-tyttöjen laitumen kautta. En luota niihin talutettuna niin pitkää matkaa. Eivätkä ne luultavasti edes antaisi vielä ottaa itseään kiinni laitumelta. Joten otan ensin B-tytöt sisään, päästän pojut niiden laitumelle ja sitten houkuttelen ne yardeihin. Palautan ne samalla tavalla laitumelle. Kun B-tytöt saivat laitumelleen heinäpaalin, homma vaikeutui. Pojut kieltäytyivät jättämästä paalia. Ensimmäisellä kerralla jouduin hätistämään ne pois paalin luota. Mutta se ei ole niiden kanssa pitemmän päälle hyvä idea, kun niiden luoksetulo ja kiinniotto ei ole vielä täysin varmaa. Seuraavalla kerralla otin mukaan ämpärin, jossa oli herkkuheinäsilppua. Pojut seurasivat ämpäriä ihan haltioituneina. Koster pysyi lähelläni kuin liimattuna laitumelle asti. Mutta Cruiser rupesi empimään, kun ohitimme heinäpaalin. Se katsoi ämpäristä paaliin ja takaisin, hidasti, pysähtyi ja suuntasi paalille! Kun Koster oli laitumellaan, yritin houkutella Cruiseria uudelleen mukaani. Se seurasikin vähän matkaa, mutta lopulta paali aina voitti. Vasta kun keräsin ison sylillisen heinää houkutusämpärin avuksi, Cruiser seurasi minua laitumelle asti. Ja yhä se pysähtyi empimään matkalla.

Irlantilainen reppureissausta harkitseva James on kysellyt voisiko tulla tänne opettelemaan karjatilan töitä. Hänellä ei ole ennestään kokemusta karjatiloista, mutta hän haluaisi jollekin isolle australialaiselle karjatilalle töihin ja tulisi tänne harjoittelemaan ensin. Rod innostui, kun James paljastui rugbyn pelaajaksi ja puhui hänelle jo paikan Crookwellin joukkueeseen. Joukkueessa on monta farmaria, jotka voisivat jatkossa tarjota hänelle ihan palkallistakin työtä. Jameksen olisi hyvä oppia myös ratsastamaan, joten aloin juoksuttaa Fridaa, jottei se olisi ihan rapakunnossa, kun hän saapuu.

juhannuskoivut

Juhannus oli kylmä ja rauhallinen. Tänä vuonna ei kyllä tullut paljon taikoja tehtyä. Lätäköissä ja juoma-automaateissa oli aamulla jääriitettä ja maa oli kuurassa. Taikojen vaatimia kukkia ei löytynyt, saunaa ei ole ja kuka hullu hyppisi alasti pakkasessa tiirailemassa jäiseen (olemattomaan) kaivoon?!

Ratsastustunti koiranäyttelyssä (11.6. - 16.6.)

Blanchette palasi vihdoin vähitellen töihin. Brolga kehitteli kenkien poiston jälkeen kaviopaiseen eikä pystynyt edes kävelemään, joten se on edelleen poissa kuvioista.

Blanchettella on vakavia suoruus ongelmia. Se ei aluksi kävellyt metriäkään suoraan, vaan huojui puolelta toiselle ja vilkuili pää pilvissä joka suuntaan. Sen liikehdintä muistutti enemmän käärmeen luikertelua kuin hevosen askellusta. Raviin siirtymiset olivat todella vastahakoisia aluksi. Se luimi ja hidasti ja lähti sitten raviin päätään viskoen. Se on aina vähän hankala tauon jälkeen. Päivä päivältä se kuitenkin liikkuu paremmin ja suorempaan. Pään viskominenkin väheni ja loppui nyt kun hampaat eivät enää aiheuta ongelmia. Aloitettiin sen kanssa ihan alusta ratsastuksen perusteista. Varmistettiin että kaasu, jarru ja ohjaus toimii. Lisättiin väistöt ja ravi. Laukkaa yritetään taas kunhan kaikki muu sujuu hyvin. Yritän vahvistaa positiivisia kokemuksia ja lopetan aina heti, kun pyydetty asia alkaa vähänkään sujua. Hitaasti hyvä tulee.

Tiesittekö, että hevosen harja kääntyy sen heikolle puolelle? Blanchettin harja vaihtaa puolta puolessa välissä kaulaa. Se on siis ihan yhtä kiemura kuin loputkin hevosesta.

Ziggyn kanssa sujuu myös vähitellen paremmin. Suu ammollaan pidätteitä vastaan kiskominen on kuitenkin juurtunut jo niin syvälle, että sitä tapaa ei ihan hetkessä kitketä. Laukannostoissa pään heiluttelu sen sijaan on loppunut jo melkein kokonaan ja laukat nousevat hienosti myös käynnistä. Ziggy kuitenkaan ei ole tyytyväinen uuteen kurinpitoon vaan ihan selvästi pohtii uusia tuhmuuksia. Ziggy ei vaan halua olla normaali. Ja toisaalta miksi sen pitäisikään olla, kun se kuitenkin niin selvästi on erittäin persoonallinen hevonen?

Sain vihdoin viimeisenkin loimen korjattua, mutta pian joudun aloittamaan alusta sillä laidunkaverit kiusaavat Prinsessa parkaa ja sen loimeen näkyi ilmestyneen taas uusi reikä! Seuraavaksi korjauslistalla on iso kasa jalustinhihnoja joiden ompeleet ovat huolestuttavasti kuluneet. Niitä en pysty korjaamaan ompelukoneella, koska neulanreikä on liian pieni jalustinhihnojen vaatimalle langalle.

Yksi kanoista kaljuuntuu. Sillä on sulkasato ja se on nyt harvinaisen surkean näköinen pieni lintu. Se on mahdollisesti se sama, joka oli yön kadoksissa. Mutta ne ovat niin samannäköisiä, että on vaikea olla varma. Nyt on kyllä todella huono aika vuodesta luopua osasta höyhenpeitteestä. Raukka on kylmissään vaikka se kuinka yrittää pörhistää jäljellä olevia höyheniä. Se myös kutiaa niin, että muutaman päivän näytti kuin sillä olisi ollut vikaa päässä. Kun se yritti kääntyä oikeaan, se vain painui alemmas luisui kiemurrellen vasempaan. Sitten se pysähtyi, ravisteli ja yritti uudestaan.

Sunnuntaina kävimme Ziggyn kanssa Murrumbatemanissa kokeilemassa, miten se käyttäytyy vieraassa paikassa nyt kun jarrut toimivat paremmin. Kyseessä ei tällä kertaa olleet mikään kisojen tapainenkaan. Kerran kuussa siellä järjestetään päivä, jolloin ihmiset voivat tulla hevosensa kanssa ratsastustunnille. Alueella pyörii useampi ryhmä yhtä aikaa harjoittelemassa erilaisia asioita ja ratsukot saavat osallistua sille tunnille, jonka aihe kiinnostaa heitä eniten.

Kun saavuimme ja näimme, että alueella järjestettiin samaan aikaan myös koiranäyttely, uumoilimme pahaa... Ziggy kuitenkin yllätti ja oli melko rauhallinen, kaikesta siitä haukunnasta, räksytyksestä, hulinasta ja kuulutuksista huolimatta.

Osallistuin Helenan tunneille. Ensimmäinen tunti alkoi maastakäsittelyllä ja Ziggy toimi esimerkkinä harjoituksille. Ei se ollut niin hyvä kuin kotona, koska sillä oli keskittymisvaikeuksia, mutta se toimi kuitenkin. Kun toiset ratsautuivat, minä juoksutin Ziggyä toisessa päädyssä nähdäkseni millä tuulella se on. Se tuijotteli ensin, mutta rauhoittui sitten ja alkoi kuunnella. Nousin selkään ja liityimme taas tuntilaisten joukkoon. Aluksi tunti sujui ongelmitta, mutta sitten viereisellä kentällä ryhmä alkoi laukata ja Ziggy jännittyi hieman. Ja kun eräs tuntilaisista tuli takan liian lähelle Ziggy hermostui ja jännittyi lisää. Aavistelin pahaa ja tulin alas, kun toiset aloittivat raviharjoituksen. Tämän matkan tarkoituksena oli saada Zigylle rauhallinen ulkoilu kokemus, joten yritin pitää sen rauhallisena ja vältin tappeluun joutumista.

Vietin tauon Ziggyn yardin aidalla istuen. Ziggy katseli kanssani koiranäyttelyn tapahtumia.

Toiselle tunnille osallistuin vain yhden toisen hevosen kanssa ja Ziggy oli paljon rennompi. Teimme paljon tempon vaihteluita (hidasta ja nopeampaa käyntiä ja ravia) ja väistöjä, laukka oli sen hermoille vielä liikaa.

Odottelimme Ziggyn kanssa yardissa Helenan viimeisen tunnin loppumista ja veikkasimme kuka voittaa Best in Shown. Minä osuin lähemmäs arvauksellani, husky tuli toiseksi.

Piti katsoa toisenkin kerran, kun eräs koira käveli ohitse. Ja kyllä vain, se oli suomenpystykorva!