Lähtö (16.3. - 21.3.)

Maanantaina tyttö tiedotti päätöksestään. Cruiser ei käynyt kaupaksi. Tyttö oli päättänyt ettei haluakaan niin nuorta, vaan jonkun vanhemman jolla pääsee kilpailemaan nopeammin. Miksei hän päättänyt mitä haluaa, ennen kuin alkoi etsiä sopivaa hevosta! Toivottavasti eläinlääkärin mies on yhä kiinnostunut.

Rod kipusi Kosterin selkään tiistaina jo neljännen kerran! Viime vuonna näin hänen ratsastavan vain kerran. Hän on jo 71-vuotias ja viimeksi hän ratsasti säännöllisesti kymmenisen vuotta sitten. Nyt on tainnut viimein löytyä taas hänelle sopiva hevonen. Nuoruudestaan ja kokemattomuudestaan huolimatta Koster on todella rauhallinen. Ja ison kokonsa vuoksi pitkälle miehelle sopivan kokoinen olematta kuitenkaan liian leveä hänen vanhoille ja jäykille nivelilleen.

Kosterille kokeiltiin leveämpää satulaa selkään. Se vaikutti tyytyväisemmältä ja liikkui paljon reippaammin eteenpäin. Käynti ja ravi olivat parempia ja jopa käännökset paranivat.

Keskiviikkona sain tietää aamulla, että yöllä oli näkynyt revontulia sekä Suomessa, että Australiassa! Suomessa niitä ihasteltiin yhä. Australiassa niitä oli näkynyt tavallista pohjoisemmassa. Yleensä niitä saattaa nähdä vain Tasmaniassa, nyt niitä oli näkynyt jopa Goulburnissa asti! Olisipa ollut jännä nähdä niitä täälläkin, mutta olemme vielä pohjoisemmassa, emmekä osanneet odottaa niitä.

Ratsastin vielä viimeiset kerrat Bubballa ja Cruiserilla. Helena kuvasi Cruiserilla ratsastustani myyntivideon osiksi. Se on edistynyt parin viime viikon aikana jo melkoisesti!

Cruiserin ja Kosterin irlantilainen isoisä on kloonattu! Videolla näkyvät kloonit muistuttavat niitä yllättävän paljon.

Touhusin vielä myös Karlin kanssa vähän viimeisenä päivänä. Puin sille taas suitset päähän ja taluttelin. Sitten meinasi tulla katastrofi! Bot-kärpänen tuli pörräämään Karlin jalkojen ympärille ja sai sen hermostumaan. Koitin irrottaa ohjat suitsista (klipsuilla kiinni), sillä arvasin Karlin pian riistäytyvän irti. Ehdi irroittaa vain toisen ennen kuin Karl riistäytyi irti! Onneksi ohjat pysyivät kaulalla eikä Karl sotkeutunut naruunkaan laitumella laukkaillessaan. Olisin saanut sen kiinni jo melko pian, jollei Jester olisi yllyttänyt sitä juoksemaan karkuun! Kun sain Karlin kiinni ja harjoitukset tehtyä loppuun, päästin Karlin irti ja moitin Jesteriä sen huonosta käytöksestä. Jester seisoi nolona ja osoitteli jalkoihinsa. Bot-kärpänen pörräsi sen jaloissa ja yritti laskea muniaan sen karvoihin. Sain huitaistua kärpäsen maahan ja tallasin sen littanaksi. Jester seisoi koko toimituksen ajan aloillaan ja säpsähti vasta kärpästä talloessani. Taisi mennä saarna perille. ;)

Torstaina uhkasi iskeä paniikki, kun Rod punnitsi laukun ja totesi sen olevan hieman yli 30kg. Yrtitin tarkistaa lentoyhtiön sivuilta kuinka paljon laukku saa painaa. Muistiinpanoni sanoivat 30kg, mutta lippu ei sanonut laukun painosta mitään. Nettisivut väittivät, että maksimi olisi ollut 20kg! Lisäksi Garuda salli 7kg käsimatkatavaralaukun lisäksi läppärin, käsilaukun, takin ja matkalukemista. Muistikirjoja oli laukussa 8kg, joten suunnittelimme niiden siirtämistä käsimatkatavaroihin kentällä, jos laukku painaa liikaa. Ja loput kainaloon ”matkalukemisiksi”. Lopulta netistä kuitenkin löytyi tieto, että pitkillä kansainvälisillä lennoilla laukun paino saa olla 30kg.

Perjantaina piti herätä todella aikaisin. Lähdimme ajamaan kohti Sydneyä jo klo 5, jotaa selvisimme aamuruuhkasta lentokentälle ajoissa.

Virkailija oli Garudan tiskillä vaikeuksissa lippuni kanssa. Ensimmäinen kompastuskivi oli lipussa lukeva toinen nimeni, joka teeskenteli olevansa sukunimeni... Kun hän selvisi siiä, tuli eteen laukun paino. Laukkuni painoi 29,7kg. Koneiden vaihtuessa, minun piti odottaa sekä Jakartassa että Amsterdamissa useamman tunnin. Mutta aika oli kuitenkin tarpeeksi lyhyt, jotta matkani ei katkennut. Niinpä heidän oli pakko antaa laukkuni mennä perille asti 30kg painoisena, vaikka viimeisen lennon hoiti Garudan puolesta KLM jonka laukkujen painoraja oli 23kg.

Tunnustin tullin kyselylomakkeeseen vieväni rahaa ulos maasta. Passintarkastaja vilkaisi passiani ja totesi: ”Sitä on sitten tullut viivyttyä maassa liian pitkään. Mennäänpäs tuonne taakse juttelemaan.” Riippuu vähän miten sen laskee... Tätäkin ehdin torstaina jo vähän pelätä. Jos laskee päivämäärien mukaan, viisumini umpeutui torstaina. Mutta jos laskisi päiviä, ei 90 olisi vielä kasassa, koska helmikuu on muita lyhyempi.

Virkailija vilkaisi vielä lappuanikin ja kuiskasi: ”Sinulla on rahaakin. Kuinka paljon?” Yritin selittää, että en tiennyt kuinka paljolla ylitin rajan, koska suurin osa niistä oli Uuden-Seelannin dollareina. Virkailija nousi ylös ja oli jo lähdössä viemään minua kuulusteltavaksi, kun toinen virkailija tuli minua vastaan. Ensimmäinen jäi pettyneenä koppiinsa jatkamaan matkustajien seulomista.

Minulle ojennettiin lomake rahojen ilmoittamista varten. Rahoja laskiessani taidettiin viisumini tarkistaa ja todeta päivän ylitys mitättömäksi rikkeeksi. Sillä lomakkeen palautettuani, pääsin jatkamaan matkaani ilman kuulusteluja.

Turvatarkastuksessa tuli vastaan seuraava ongelma. Vuosi sitten siellä oli vain normaali metallinpaljastinportti, josta vain käveltiin läpi. Nyt oli lisäksi toinen, erikoinen härveli, ja tietysti minä päädyin siihen... Ensin piti odotella, että edelläni olija päästettiin läpi. Hän joutui palaamaan masiinaan uudestaan. Masiinassa piti seistä jalat harallaan ja kädet ilmassa skannerin pyörähtäessä ympäri. Laite väitti, että minulla oli jotain epäilyttävää selässäni! Virkailija totesi tyynesti, että syynä oli varmaan vain hiukseni, mutta paikalle piti kutsua naisvirkailija varmistamaan asia taputtelemalla. Mitään ei löytynyt, mutta naisvirkailija kutsui minut edelleen huumetestiin... Hän pyyhkäisi vaatteitani ja laukkujen sisäpintoja, testipaperi laitteen nuuhkittavaksi ja vihdoin pääsin jatkamaan matkaa.

Garuda oli halpuuteensa nähden yllättävän hyvä. Oli peitto, tyyny, elokuvia tuijotettavaksi ja ruokaa ja juomaa jatkuvasti tarjolla. Koska vaihtoni oli Jakartassa niin pitkä, sain myös vapaapääsyn Garudan loungeen. Siellä oli ilmainen wifi, pistorasioita ja ilmaiseksi ruokaa ja juomaa tarjolla.

Amsterdamissa saatiin lipun perusteella vuoronumerot joiden mukaan sitten sullouduttiin koneeseen. Ideana oli, että ikkunapaikat täyttyisivät ensin ja matkustajien ei tarvitse hyppiä ylös tehdäkseen toisilleen tilaa.

Helsingissä emme kulkeneet edes passintarkastuksen läpi! Haimme laukut ja kävelimme samantien ovista ulos.

Eläinsuojelijoita (9.3. - 15.3.)

Sunnuntain jäljiltä maanantaina laiskotti kaikkia. Aamupalalla katsoimme ikkunasta kuinka lehmälauma ja Koster juoksivat jotain karkuun. Lehmät eivät juosseet kauas ja palasivat pian Kosterin laitumen kulmalle tuijottamaan joenuoman suuntaan. Rod epäili, että siellä oli kenguru. Niitä ei yleensä tilalla näe, koska täällä on liian vähän puustoa ja pensaikkoa niille päiväpiiloksi. Naapureilla kenguruita kyllä kulkee. Tämä tila on joskus muinoin hakattu melkein täysin puuttomaksi.

Tiistaina videoitiin Bubballa ratsastustani, jotta sain kunnollisia videoita joita näyttää työnantajille töitä hakiessani. Aloitettiin koulukiemuroilla kentällä. Helena kielsi tekemästä laukanvaihtoja. Ne alkavat jo olla hallussa. Mutta kun niitä on tehnyt muutaman, Bubba innostuu tarjoamaan niitä joka väliin. Sitten ratsastin esteradan pariin kertaan. Ja lopuksi vielä kiersimme maastoradan ja hyppäsin tällä kertaa astetta vaikeampiakin esteitä.

Sunnuntaina Bubba oli hankala sunken roadilla alas tiputtautumisessa ja sain silloin aiheesta oppitunnin Rodilta. Ei se ihan täydellisesti sujunut tänäänkään, mutta Helena totesi etten minä olekaan hakemassa töitä kenttäratsastajana. Ja koska kaikki ei sujunut täydellisesti, video näyttää ongelman korjauskykyjäni. Muutenkin maastoesteillä ratsastustyylini ilmaisi rauhallisuutta ja varovaisuutta. Ratsastin huomaamattani kuin olisin ollut nuoren hevosen kanssa liikeellä. Jos video ei työnantajalle kelpaa, jos hän ei näe siinä samaa kuin Helena, tuskin haluankaan hänelle töihin!

Sitten otettiin vielä Cruiserista myyntivideo.

Iltapäivällä kipusin koekaniinina tuntilaisen ponin selkään. Tytöllä on ollut ongelmia sen kanssa. Poni yritti livahtaa ulos kentältä. Kiskaisin sen takaisin. Otin vaistomaisesti kiinni molemmin käsin sisäohjasta. Poni kokeili vain kerran kumpaankin suuntaan ja käyttäytyi sitten hyvin, vaikkakin oli melko nyrpeä... Tyttö suostui kipuamaan selkään ja opetteli hallitsemaan poniaan. Minua harmitti valtavasti, kun jouduin lyhentämään jalustimia ponin selkään noustuani. Jopa 11-vuotiailla on pitemmät jalat kuin minulla!

Keskiviikkona pyykkäsin kaikki vaatteeni ja uppouduin blogin pariin. Kuuntelin ukkosen lähestymistä ja tajusin vasta ensimmäisten pisaroiden myötä, että pyykkini olivat yhä narulla! Onneksi sisäpiha on laatoitettu, ei tarvinnut etsiä kenkiä jalkaan vaan ryntäsin suoraan ulos.

Kävin mittaamassa esteradan esteet, korkeimmillaan ne olivat 75-80cm tienoilla. Tajusin pääni sisällä tapahtuneen muutoksen, sillä ne vaikuttivat pieniltä! Aiemmin olisin pitänyt niitä valtavina. Muistelin ensimmäisiä maastoesteitäni joita hyppäsin Prinsessan kanssa ja jotka tuntuivat valtavilta, vaikka ne olivat aivan pikkuruisia ja niistä pystyi kävelemään yli. Tosin luotan Bubbaan kyllä huomattavasti enemmän esteillä kuin kieltelevään Prinsessaan. Cruiserin kanssa ei parane ajatella estettä liian isoksi, tai se ei uskalla sitä ylittää. Eikä parane myöskään ajatella jotain muuta (kuten seuraavan esteen ”mahdottomuutta”), koska silloin se jänistää.

Kosterille oli tullut hikka! Ihmettelimme ensin, mikä sillä oli vikana. Se näytti kärsivältä ja kuulosti oudolta. Sen silmät vetistivät, se yritti haukottelemalla päästä hikasta eroon. Pohdin miten sen säikäyttäisin ja silloin Patch juoksi tallin läpi vasikan jalkaa kantaen! :D

Yksi lehmistä oli vasikoinut kaksoset ja toinen niistä oli syntynyt kuolleena ja viety pois. Nyt se palaa tilan reunamilta takaisin, jalka kerrallaan... Patch ja Tilly kanniskelevat jalkaa vuorotellen ympäriinsä ja jättävät jälkeensä kamalan lemun. Jalka eksyy välillä koirien sänkyynkin... ihanaa...

Torstaina tuli kylään väkeä RSPCA:sta eli täkäläisestä eläinsuojeluyhdistyksestä. Rod oli kutsunut heidät tutustumaan hyvään karjankäsittelyyn. He keskustelivat ensin karjan oikeasta käsittelystä ja stressistä. Ja seurasivat sitten kuinka täällä vieroitetaan vasikat.

Rod oli kutsunut heidät, koska häntä ärsytti heidän FB esittämänsä kommentit karjankäsittelystä, kun he eivät joko tienneet siitä mitään tai olivat nähneet vain huonoa käsittelyä.

Tilan läpi on alkanut kulkea kenguru. Se sotkee aitalankoja ja sähköaidan tälli heikkenee. Siispä vasta vieroitetut vasikat olivat parina yönä livahtaneet aidoista ali. Onneksi Rod oli opettanut ne jo ennen vieroitusta lisäruokinnalle. Ne juoksivat takaisin laitumelleen nähdessään Rodin lähestyvän ruuan kanssa. Onneksi Emojen ja vasikoiden välinen aita oli tarpeeksi vahva ja vasikat eivät murtautuneet siitä läpi vaan päätyivät vain puutarhaan harhailemaan. Osa niistä eksyi Ziggyn laitumelle ja se jahtasi niitä takaisin. :) Emot huusivat melkeinpä enemmän vasikoiden ruuan perään kateellisena kuin jälkikasvunsa perään.

Blogia kirjoitellessani ja miettiessäni ulos katsoessani, ihmettelin miksi vasikat kerääntyivät laitumen kulmaan tuijottamaan jotain. Pistäydyin pihalla varmistamassa epäilyni: Bubba oli tuntilaisen kanssa estelaitumella ja vasikat katselivat esteratsastusta mielenkiinnolla.

Perjantaina kävin viimeisen kerran Golf Clubilla. Helena yritti vakuutella kaikille tuomansa kakun olevan minun lähtöni vuoksi. Minä puolestani kiistin olevani lähdössä minnekään ja mainostin Helenan viikonloppuna viettävän syntymäpäiväänsä. Osa vakiasiakkaista taisi hämmentyä vallan perusteellisesti, olin niin vakuuttava. Osa kuitenkin tiesi totuuden ja lopuillekin se selviää ensi viikolla, kun en ilmesty paikalle.

Oppilaat lahjoittavat kasseittain omenoita. Tallissa olevalla omenaämpärillä kävi varkaita. Cruiserin lisäksi ämpäristä pihisti omenoita eniten Patch! Se varasti ja söi niitä niin paljon lauantaina, että sille tuli huono olo! Se lyllersi auringon ja varjon väliä maahan lysähdellen. Pian se kuitenkin taas jahtasi Tillyä, joka söi omenoita vain jos Patch halusi Tillyn kantaman omenan. Koirien pihalle hylkäämät omenat päätyivät sitten kanojen nokkiin.

Eräällä tuntilaisella on vanha hevonen jonka hän sai lapsena, mutta joka oli aivan liian vaikea ratsastaa. Nyt hän on päättänyt yrittää uudelleen. Hevonen oli ennen hänelle tuloaan kiskottu apuohjilla kasaan ja potkittu kannuksilla eteenpäin. Se oli oppinut, että ohjien höllääminen tarkoittaa vauhdin lisäystä. Siispä se pureutui vain kuolaimeen kiinni leuka ryntäissä ja jarruttaminen oli mahdotonta. Pohkeiden kosketuksesta se suorastaan räjähti.

Ensin he olivat opetelleet uuden jarrun. Normaalin pidätteen sijaan hän nosti käsiä ylös, jotta kuolain vaikuttaisi eri kulmassa mihin hevonen oli tottunut ja se ei voi silloin vetää vastaan. Tämä tyyli alkoikin vähitellen muuttaa jarruja helpommaksi. Tällä viikolla he keksivät sattumalta tälle hevoselle vielä paremmin toimivan ratkaisun. Hevosen lähtiessä yllättäen laukkaan, sillä teetettiin ympyrä jota pienennettiin kunnes hevonen siirtyi raviin. Itsesuojeluvaisto kehottaa hevosta hiljentämään ennen kuin se kaatuu nurin. Se toimi niin hyvin, että samaa alettiin käyttää hyväksi myös ravissa. Käännöksestä ei saa kuitenkaan tehdä niin pientä, että hevonen ei voi muuta kuin kääntää takaosaa ulos (=spinning). Ja käännöksestä pitää aina myödätä sisäohjalla. Vähitellen hevonen rentoutui ja ravasi jopa niin hitaasti, että ratsastaja joutui käyttämään pohkeita saadakseen sen etenemään. Ja se ei räjähtänytkään pohkeista enää.

Harjoittelimme Cruiserin kanssa taas lastausta. Ensin päivän valossa ja sitten illalla pimeän tulon jälkeen. Trailerilla on oma paikkansa tallissa, joten ihan pimeässä sitä ei tehty, mutta kuitenkin erioloissa kuin yleensä. Syynä tähän oli se, että sunnuntaina lähdimme jo todella aikaisin aamulla liikenteeseen ja Cruiser piti saada kyytiin jo ennen auringon nousua.

Meidän piti olla Murrumbatemanissa aikaisin, koska Cruiseria katsonut tyttö halusi kokeilla sitä uudelleen opettajansa valvonnassa. Cruiser käyttäytyi hienosti, vaikka ei ihan täysin rentoutunutkaan vieraassa ympäristössä vieraiden ihmisten ympäröimänä.

Minä ratsastin sillä vielä myöhemmin Adult Riding Clubin tunnilla. Se käyttäytyi paljon paremmin aiemmin. Nyt se hermoili taas muita hevosia. Alueella oli yhtä aikaa kolme ryhmää jossa kussakin oli vähintään 8 ratsukkoa, joten vilskettä riitti. Cruiserin totuttua tilanteeseen ja lopetettua kiukuttelun, minä poistuin tunnilta muita aiemmin. Se riitti meille. Cruiser oli jo väsynyt eikä ollut mitään mieltä kiusata sitä uuvuksiin asti ja siten pilata kokemus. Ruumiillisesti se olisi ehkä jaksanutkin vielä, mutta henkisesti se oli jo väsyksissä. Ja vielä oli edessä 1,5 tunnin kotimatka.

Estepäivä (2.3. - 8.3.)

Maanantaina hain melkein kaikki hevoset talliin ja yardeihin. Kun hain Jesterin ja Karlin sisään, sain Karlin helpommin kiinni kuin Jesterin. Siispä talutin Karlin yardeihin ja annoin Jesterin seurata vapaana perässä. Alunperin aioin taluttaa Jesterin ja antaa Karlin seurata...

Hevoset tarvittiin sisään, koska tilalle tuli pari tutkijaa jotka halusivat koekaniineja. He virittelivät ensin kentälle kameran, läppärin ja puomikujan. Sitten otettiin hevonen kerrallaan käsittelyyn. Toinen tutkija puki itselleen sykemittarin ja hevoselle toisen. Hevosille puettiin lisäksi suitset joiden ohjissa oli mittarit, joilla mitatiin kuolaimeen kohdistuvaa ohjanpainetta. Toinen tutkija katosi nurkan taakse piiloon ettei näe mitä hevoselle tehdään. Toinen tutkija seisoi hetken hevosen kanssa kameran edessä ja pyrki kääntämään hevosen päätä mahdollisimman pienillä ohjasavuilla. Etenkin nuoriso hämmentyi tästä ensin, koska ohja ei yllättäen ollutkaan kääntöapu. Tutkija seisoi niin lähellä, etteivät ne pystyneet ottamaan askelta etujaloilla ja päätyivät siten kääntämään takaosaa vastakkaiseen suuntaan. Aina välillä tutkija otti kuvan hevosen silmästä lämpökameralla.

Sitten toinen tutkija kutsuttiin taas esiin. Hän otti hevosen ja taluttisen puomikujan läpi. Sitten hän pyysi hevosta peruuttamaan takaisin kujan läpi. Mutta hän pyysi peruutusta vain yhdellä ohjalla, joten hevoset hämmentyivät ensin taas. Nyt se ei ollutkaan enää kääntöapu, mutta ei myöskään pelkän pään käännön merkki. Hevonen talutettiin kujan toisesta päästä sisään (eli eri suunnasta) ja pyydettiin taas peruuttamaan ulos. Sama toistui ties kuinka monta kertaa. Aina peruutuksen jälkeen hevosen silmä kuvattiin lämpökameralla.

Lopuksi taas seisottiin hetki paikoillaan silmää kuvaten ja sykettä seuraten. Minulle jäi epäselväksi mitä tutkimuksella yritettiin selvittää. Ehkä tutkittavia asioita oli useampikin? Helena täytti jokaisesta hevosesta kyselylomakkeen ja tutkijat kirjasivat ylös omat mielipiteensä.

Cruiser oli ensimmäinen koekaniini. Videon pyöriessä tutkijat eivät sanoneet sanaakaan, mutta kokeen loputtua he kehuivat vuolaasti kuinka kevyistä avuista Cruiser toimi! He epäilivät rekisteröikö mittarit ohjien painetta edes joka kerta. Ja se oli niin rauhallinen ja rento, että se näytti vallan nukahtavan. :)

Koster oli seuraavana vuorossa ja tutkijat totesivat kuinka selkeästi niistä huomasi tehdyn työmäärän eron. Koster ei ole tehnyt juuri mitään breikkeriltä palattuaan. Minä kyllä en usko, että Kosterista ikinä tulee yhtä kevyttä kuin mitä Cruiser on. Niiden luonteet ovat niin erilaiset.

Jester ei ole tehnyt mitään pitkään aikaan, mutta se oli silti kevyen näköinen. Karl yllätti minut. Se ei ollut valmis tutkimuskohteeksi, joten se jäi yardiin Max ja Bubba seuranaan. Oletin sen huutavan Jesterin perään, mutta se ei hermostunut yhtään.

Bubba oli kaikista epäjohdonmukaisin. Se oli väliin höyhenenkevyt ja seuraavassa hetkessä se vastusteli. Minusta näytti siltä, että Prinsessa vastusteli peruutuksissa, koska se joutui peruuttamaan varjojen yli ja sen näkö ei taida olla enää kovin hyvä. Max oli ollut ensin hämillään, mutta keksittyään mitä siltä haluttiin, se oli rentoutunut ja muuttunut todella kevyeksi.

Leon hylättiin koekaniinina, sen jalka oli yhä liian arka ja se ei halunnut liikkua ja vastusteli sen vuoksi. Sen pulssi kohosi aina kun sitä pyydettiin astumaan kipeällä jalalla. He kuvasivat Leonin jalkaa lämpökameralla ja löysivät lämpimän alueen ruununrajan lisäksi myös jänteestä.

Karlin ollessa yhä yardissa, heittelin satulahuopaa sen selkään ja teetätin väistätyksiä. Teetin myös ensimmäisen kerran peruutuksia kuolaimesta. Kuolain menee suuhun jo todella helposti, koska Karl haluaa mielellään leikkiä sillä. Palauttaessani Karlin ja Jesterin laitumelle, talutin taas Karlin ja annoinJesterin seurata perässä. Olin Karlin kanssa jo melkein perillä, kun tulin vilkaisseeksi taakseni. Jester oli yhä ensimmäisellä portilla! Tätä menoa Karlista tulee hineo ja rauhallinen iso hevonen. Se ei tuntunut edes huomanneen, että käveli yksin pois muiden hevosten luota.

Tiistaina menin Karlin ja Jesterin laitumelle ja istuin portilla, kunnes ne huomasivat minut ja laukkasivat luokseni. Puin Karlille ensimmäistä kertaa suitset päähän. Se yritti saada suuhunsa kaiken mahdollisen otsapannasta poskihihnoihin ja kuolainta mutustaessaan ei edes huomannut niskahihnan menevän korvien yli. Jouduin hilaamaan kuolainta ylös moneen kertaa, koska se yritti leikkiessään saada kielensä kuolaimen yli. Harjattuani molemmat, taluttelin Karlia riimusta, mutta suitset yhä päässä. Mokoma yritti syödä ohjatkin. Lopulta Karl lakkasi leikkimästä kuolaimella, joten laskin sitä alas. Suu pysyi edelleen hiljaa ja silmät sulkeutuivat, joten riisuin suitset ja päästin Karlin vapaaksi. Seuraavalla kerralla se ei leikkinyt kuolaimella enää yhtään, saati yrittänyt saada kieltä sen yli. Harjoittelimme ohjista peruutusta ja kääntymistä.

Cruiserille oli tainnut loma tehdä hyvää. Se katseli pelotuksia ihan eri mielellä nyt. Se yritti jopa puraista palasen irti vastamaalatusta uudesta esteestä.

”Hyppäsimme” pieniä esteitä tällä viikolla. Lähinnä ravasimme niiden yli. Aina ei selvitty täysin ongelmitta yli, kun Cruiser laski jalkansa väärään kohtaan ja koko este päätyi lähtemään lentoon.

Keskiviikkona lähdin tuntilaisen mukana kiertämään este- ja maastoestelaitumille. Cruiser kiukutteli ensin vähän, mutta rentoutui sitten niin että lopulta ravasimme esteiden ympäri. Sitten seurasimme toista hevosta vesiesteeseen. Cruiser empi ensin vain pikkuisen, mutta käveli sitten veteen kuopimaan ja pärskyttelemään. Pian jo ravasimme veteen ja sieltä pois.

En uskonut, että Cruiser olisi malttanut seistä ja odottaa toisen hypätessä ja se tuntui väsähtäneen tyystin. Kävelimme siis yksin kotiin. Sitä ei hermostuttanut yhtään jättää seuralaista jälkeensä vaan se käveli rennosti koko matkan.

Seuraavana päivänä kiersin yksin sen kanssa estelaitumilla puomien ja pikkuruisten esteiden yli. Kävimme uudelleen myös vesiesteessä.

Bubba alkoi kompuroimaan ja kolhimaan vuoden takaisen vamman arpeaan toisella etukaviollaan niin, että se alkoi jopa vuotaa verta. Eräällä toisella hevosella oli samantapainen ongelma joskus ja kaapista löytyi yhä sen vanhat suojat, joten puin ne Bubballe.

Perjantaina kävi kengittäjä. Hän ei löytänyt Leonin kaviosta mitään vikaa ja löi Rodin irroittaman kengän takaisin. (Kenkä otettiin pois, kun epäiltiin jonkun naulan painavan tai aiheuttaneen paiseen.) Vika taitaakin olla nyt jossain jänteessä. Se on todennäköisesti venäyttänyt jotain uudet kengät saatuaan. Lisää karsinalepoa siis.

                       

Perjantaina kävi myös eläinlääkärin mies kokeilemassa Cruiseria. Hän ratsasti sillä omalla satulallaan. Cruiser ihmetteli vähän, kun selkään nousikin joku muu kuin minä. (minä ratsastin ensin hetken.) Mutta käyttäytyi sitten todella hyvin.

Lauantaina saapuivat toiset katsojat. 16-vuotias tyttö etsi itselleen uutta kenttähevosta ja halusi aloittaa nuoren kanssa. Cruiser käyttäytyi taas hienosti. Ratsastin sillä kentällä hetken, sitten sitä koitti tyttö ja lopulta selkään kipusi myös pikkusisko. Äiti: ”Molempien pitää pystyä ratsastamaan sillä jotta voivat auttaa toisiaan, jos toisella on muita kiireitä.” Lopuksi vielä minä ratsastin Cruiserin maastoestelaitumella muutaman pienen esteen yli ja vesiesteen läpi.

Sunnuntaina tilalla järjestettiin estepäivä. Väkeä oli melkoisesti, vaikka paikalle ei päässyt läheskään kaikki Helenan oppilaat. Ravailin ensin Cruiserin kanssa pikkuruisen esteradan yli. Se jännäsi ensin vieraita, mutta rauhoittui verryttelyssä niin, että seisoi lopulta ensimmäistä kertaa aivan rauhallisena vieraiden hevosten keskellä ja katsoi silmä tarkkana kuinka Prinsessa ja Max pysähtyivät katsomaan tarkasti jokaista estettä ennen kuin ylittivät sen. Siispä Cruiser toimi samoin ensimmäisellä kierroksella. Toisella kerralla se ylitti esteet jo pysähtelemättä. En vaatinut siltä enempää vaan vein sen talliin ja otin Bubban sen tilalle.

Bubballa hyppäsin radan isompana. Me olimme ehtineet jo harjoitella rataa lauantaina ja nähneet kaikki esteet jo aiemmin. Yllättäen kenelläkään ei ollut suuria vaikeuksia esteiden värikkyydestä huolimatta. Toisaalta, kaikki aloittivat niin matalilla esteillä että niistä pystyi helposti vaikka kävelemään yli, joten hevoset ehtivät tottua esteiden ulkonäköön.

Esteradan jälkeen halukkaat saivat käydä maastoestelaitumella hyppäämässä derby-radan. (Derby ei ole puhdas maastoesterata, vaan joukkoon on ripoteltu rataesteitä.) Helena valvoi rataesteet ja Rod opasti derby-radalla. Bubba on entinen yhden tähden kenttähevonen, joten en epäillyt sen hyppykykyä. Mutta minä hyppäsin Bubballa ensmmäistä kertaa maastoesteitä, joten en tiennyt miten se niihin suhtautuu ja valitsin helpot vaihtoehdot.

Kaikkien hypättyä esteet ja laitettua hevoset pois, söimme huvimajassa lounasta. Koko päivä oli samalla minun läksiäiseni.

Häätö (23.2. - 1.3.)

Jatkoin Karlin kanssa harjoituksia. Menin Karlin jaJesterin laitumelle. Sidoin Karlin portin luo, taputtelin, kiristelin taas narua ympärille ja tungin peukaloa suupielestä sisään. Se sujuikin jo paljon paremmin. Kun hypin Karlin vierellä, se ei värähtänytkään, mutta lähistöllä hengaillut Jester lähti karkuun!

Seuraavana päivänä menin taas laitumelle ja keplottelin kuolaimen Karlin suuhun. Sidoin sen paalinarulla riimuun kiinni ja annoin Karlin tutustua siihen harjatessani sitä ja Jesteriä. Kun riisuin kuolaimen, Karlin silmät lumpsahtivat heti kiinni. Kylläpä olivat aivot kovilla. :)

Perjantaina tein ensin talutus- ja väistöharjoituksia ja puin lopuksi vielä kuolaimen harjauksen ajaksi.

Helena osaa kertoa heinikossa piilottelevan vastasyntyneen vasikan sukupoulen sen korvien perusteella: tytöillä on valppaammat korvat. Koska sonnivasikoista ei luonnossa tarvitse niin monen jäädä henkiin, joten ei haittaa jos ne eivät ole yhtä valppaita?

Joulukuussa yksi kanoista kyyhötti karsinassa oven takana. Avasin oven sitä varoen lähtiessäni hevosen kanssa ulos karsinasta. Kana oli siellä yhä myöhemmin ja illalla Rod totesi sen kuolleeksi. Muniviksi jalostetut kanat alkavat sairastella 18kk ikäisenä. Ne munivat heikkokuorisia tai jopa kuorettomia munia sekä liian pieniä tai liian isoja munia. Muna saattaa myös jäädä jumiin tai hajota kanan sisään. Naapuri ei ole tuonut hetkeen lisää uusia kanoja, joten sekä munat että kanat alkavat käydä vähiin näiden kanojen ikääntyessä.

Tammikuun puolessa välissä löysin eräänä päivänä kanojen pesästä kaksi ehjää munaa, yhden rikkinäisen ja kaksi kanaa joista toinen hautoi ja toinen kyhjötti kuolleena. :(

Helmikuun alussa yksi kanoista ei poistunut häkistä pariin päivään. Taisi olla kipeä. Se piristyi muutaman päivän päästä ennalleen, mutta löytyi nyt kuolleena häkistä. Jäljellä on siis enää kuusi kanaa.

Perjantaina sain häädön. Pakkasin laukkuni ja punnitsin: 24,5kg! Kaikkine muistikirjoinenikin olen siis mahdollisesti onnistumassa pysymään painorajoissa. Mutta tilan kanssa tulee ongelmia...

Helena ja kantrimuusikon vaimo puunasivat illalla saapuvien häävieraiden tiloja hotellitason puhtaiksi. Tallissa olevan huoneen siivoukseen meni eniten aikaa, koska sitä on todella vaikea pitää puhtaana. Pöly ja ötökät tunkevat sisään pienistäkin raoista ja tuntilaiset kantavat hiekkaa kengissään sisään vessassa käydessään. Lisäksi huone on ollut osin varastona jo useamman vuoden. Leiriläisiä varten huonetta ei siivota näin perusteellisesti. Nyt siellä majoitettiin ensimmäistä kertaa maksavia vieraita ja Helena päätti poistaa sen huonelistaltaan, koska se on ihan liian vaivalloinen pitää puhtaana.

Minä muutin keittiöön uudelle hetekalle viikonlopuksi.

Vieraat olivat todella hiljaisia! Sieltä ei kuulunut juuri mitään edes heidän valmistautuessaan häihin lähtöön. Osa häävieraista yöpyy hääpaikalla. Loput on ripoteltu ympäriinsä. Hääpaikalla on oma bussi joka kiertää noutamassa häävieraat juhlapaikalle ja tuo heidät sitten taas takaisin.

Tämä on helppo maatilamatkailumajoitustyyli. Tänne otetaankin vain häävieraita, koska he vain yöpyvät eikä heille tarvitse keksiä sen enempää tekemistä, koska he lähtevät muualle päiväksi.

Cruiser säikkyi viikolla kaikkea mahdollista ja muistutti hieman Blanchette siskoaan... Cruiser oli silti yhä huomattavasti helpompi ratsastaa pelotuksien ohi kuin Blanchette koskaan. Eikä se onneksi opetellut teleporttaamaan. Se sai loppuviikon vapaata ja toivoimme, että se oli vain loman tarpeessa.

Cruiserin lomaillessa, minä aloitin lopulta blogin kirjoittamisen. En ollut kirjoittanut vielä mitään Uuden-Seelannin siittolasta lähdettyäni!

Lauantaina illallisaikaan Helena potki minut pihalle. Hän lähetti minut sulkemaan kanat häkkiin, jotta kävisin edes kerran päivässä ulkona. Kaikki hevoset olivat siirtyneet tallista laitumille. Ja laitumilla riittää tänä vuonna yhä syötävää, joten niitä ei edes tarvitse käydä ruokkimassa.

Brolgakin sai vapaata, sillä se lähti sunnuntaina vihdoin uuteen kotiinsa upouudessa isossa traikussaan, jonka sen ostaja osti varta vasten sitä varten vanhan ja pienen traikkunsa tilalle.

Lauantai oli uutisten kertoman mukaan kesän viimeinen päivä. Syksy tekee tuloaan.

Gunning Show (16.2. - 22.2.)

Haimme Kosterin kotiin breikkeriltä. Hän ratsasti sitä malliksi hetken. ”Iso, rauhallinen ja tyhmä.” oli hänen mielipiteensä. Kuulosti aivan oikealta arviolta.

Homer oli tullut taas kylään! Se istui kanojen orrella. Pohdimme onko se kenties jonkun kirjekyyhky tms. Ei se ainakaan luonnonvaraista lajia ole ja se on melko kesy. Ei anna sentään koskea, mutta päästää lähelleen. Sitä ei ole kuitenkaan rengastettu. Tosin eräs sanoi, ettei niitä rengastetakaan ennen kuin ne ovat löytäneet kotiin pari kertaa. Se oli lauantaina todella uupuneen näköinen. Nyt se oli jo selkeästi virkeämpi. Kanat aristelivat sitä illalla vähän eivätkä tulleet mielellään sisään, kun se istui häkin oven yläreunalla. Sain ne kuitenkin hätistettyä sisälle. Kun hain viimeistä kanaa, tuli häkissä tappelu! Homer oli ilmeisesti hypännyt alas nokkimaan suuhunsa kanojen jyviä ja eräs kanoista suuttui ja hätisti sen ulos. Se lennähti kanakopin katolle ja jätin sille kourallisen jyviä kopin ulkopuolelle. Hassua miten kanat pelkäävät sitä, mutta antavat muiden lintujen käydä häkissään, harakoidenkin.

 

Tilly huomasi Homerin kanahäkissä keskiviikkona, kun kävin kuvailemassa sitä. Se istui häkin ovella lintua tuijottaen ja huuliaan lipoen...

Patch vinkui haluavansa aidattuun kukkapenkkiin. Nostin sen sinne ja jäin katsomaan mitä sillä oli mielessä. Patch löysi kukan alta rotan! Se ravisti sen hengiltä ja pyysi sitten päästä pois. Rotat kelpaavat syötäväksi vasta muumioiksi kuivuttuaan, joten Patch yritti houkutella Tillyn leikkimään sillä kanssaan jahtausleikkiä. Tilly tuijotti yhä Homeria... 

Kävin Brolgalla maastolenkillä koirien kanssa maanantaina. Kuuma päivä. Lenkin jälkeen Patch katsoi tallissa ohitseen tepastelevaa kanaa ja nuolaisi huuliaan. Se meni noloksi, kun komensin sitä.

Tiistaina ja keskiviikkona koirat eivät enää suostuneet lähtemään kanssani maastolenkille, vaan jäivät varjoon makaamaan.

Cruiser sai pari päivää vapaata, joten minä yritin keksiä tekemistä ja järjestelin kirjahyllyn hevostietokirjat aiheittain, selailin samalla kirjoja läpi ja lueskelin niistä laukanvaihto-oppeja..

Keskiviikkona toin Cruiserin taas töihin. Olin vähän huolissani sen lohekilevista kavioista ja puin sille bootsit jalkaan juoksutuksen jälkeen. Ensimmäisen kerran sitä kentälle talluttaessani, kävelin kumimaton yli. Vasta sen ylitettyäni käännyin vilkaisemaan mitä Cruiser tekee. Se seurasi perässäni maton yli yhtään epäröimättä. Mutta kun olin pukenut sille bootsit, se ei olisi millään halunnut astua kumimatolle!

Löysin naapurihuoneestani sängyn alta sammakon! Luulin sitä ensin kuolleeksi, mutta pölykasa alkoikin pyristellä karkuun, kun otin siitä kuvan ja loikkasi lipastoni alle. Pesin ja virvoittelin piikaparkaa suihkulähteessä. Se kiipesi käsivarrelleni istumaan. Vein sen saaren luo, koska sieltä kuuluu aina kurnutusta. Sain tökkiä sakua hetken, jotta se loikkaisi heinikkoon käsivarreltani.

Kummastelin miten se oli joutunut sisään. Tilly oli kuulemma yöllä avannut keittiön liukuoven ja kömpinyt sohvalle nukkumaan. Patch ei ollut jostain syystä keksinyt mihin Tilly oli kadonnut. Muuten se olisikin melko varmasti touhottanut makuuhuoneeseen, molemmat olisivat paljastuneet ja tulleet heitetyksi ulos. Tilly taisi tietää sen eikä siksi hiiskahtanutkaan.

Otin Karlin käsittelyyn, harjoittelimme kiinniottoa ja talutusta, jalkojen nostoa ja taputeltavana seisomista. Viskelin myös narua sen selän ylitse, kiedoin ja kiristin sen ”satulavyöksi” ja työnsin peukaloa suupielestä sisään. Muuten Karl seisoi hienosti hievahtamatta, mutta peukalosta se hermostui, se muitutti liikaa matolääketuubia. Perjantaina tuli kengittäjä ja vuoli Karlin lisäksi melkein kaikki muutkin. Lisäksi hän vaihtoi Lenoille jalkaan normaalit kengät ja antoi Helenalle luvan alkaa ratsastamaan sillä taas..

Seuraavana päivänä Leon kuitenkin ontui...

Kävin lauantaina ja sunnuntaina ajelulla. Alunperin oli tarkoitus viedä Cruiser Gunning Showhun, mutta muutimme mielemme. Minä kuitenkin halusin yhä saada koruni näyttelyyn. Gunningissa oli enemmän varsinasia koruluokkia näyttelyssä. Keräsin mallikoruistani luokkiin sopivat. Ajoin lauantaina Gunningissa mutkin viemässä korut näyttelyyn ja uudestaan sunnuntaina ajoin hakemaan ne pois. Matkaan meni aikaa suunnilleen tunti/suunta... Tulihan sieltä voittoja ja tuomari oli kehunut kauheasti, mutta palkintorahoilla ei kyllä pääse rikastumaan kovin pian... Voittaja saa peräti ilmoittautumisrahan (=1$!) tuplana takaisin.

Crookwell Show (9.2. - 15.2.)

Tein Brolgan kanssa lastausharjoituksia erilaisilla traikuilla ja eri tyyleillä. Käytin hyväkseni jopa pakkopilttuuta itselastautumisen harjoittelussa. Rakensin myös kentälle kapean kujan palikoista ja puomeista. Sillä harjoittelin Cruiserinkin kanssa taluttajan ohitse kujaan menoa. Brolga pisti tappelun pystyyn aina kun jokin muuttui: eri traikku tai pakkopilttuu, en taluttanutkaan traikun sisään edellä peruuttaen vaan rinnalla kävellen tai pyysin kävelemään ohitseni. Se ei pidä muutoksista. Hevonen tarvitsee vähintään viisi eri paikkaa yleistääkseen oppimansa. Otetaan vaikka esimerkiksi vesieste: hevonen oppii tunnistamaan uuden vesiesteen vesiesteeksi, vasta kun se on harjoitellut vähintään viidessä erilaisessa vesiesteessä.

Cruiserin kanssa tein talutusharjoituksia. Ratsailla teetin väistöjä, ne olivat nihkeitä. Pysäytin ja pyysin astumaan takajaloilla sivulle. En tullut ottaneeksi raippaa mukaan. Sain potkia oikein urakalla eikä mitään tapahtunut! Lopulta kumarruin nipistämään sitä kädellä pohkeen takaa, jotta sain edes jonkinlaisen reaktion aikaan!

Seuraavana päivänä aloitin maasta käsin väistötreenillä. Raipalla naputtaen Cruiser väistää herkästi, mutta kun kokeilin vain kädellä painaen pohkeen luota. Oikealta kyljeltä se väisti hyvin, mutta vasemmalla puolella sain nojata koko painollani ja se ei hievahtanutkaan! Ei ihme, jos väistöt eivät suju! Jatkoin kädellä ja jalustimella painaen väistätystä maasta, kunnes se alkoi sujua. Sitten selästä lisää väistöjä. Cruiser keveni vähitellen. Minusta tuntuu, että laukannostoissa ei ole vikana vain haluttomuus liikkua eteen vaan myös epävarmuus siitä mitä pyydetään. Jos ravissa pyytää väistöä, Cruiser kiukuttelee ja hidastaa samoin kuin laukannostoa pyydettäessä.

Seuraavana päivänä testasin väistöt maasta kädellä painaen ja Cruiser oli todella kevyt! Selästäkin väistöt olivat jo hyviä ja laukannostotkin alkoivat sujua paljon paremmin!

Nyt alkoi selkäännousujakkaran vierellä seisominen kärsiä, vaikka se on tähän asti ollut sen suhteen aina todella hieno. Kun jonkin asian saa korjattua, alkaa jonkin muu reistailla... Nyt pyrkii väistämään jakkaran luota pois, koska on harjoiteltu väistöä niin paljon. Aina saa siis olla korjaamassa jotain. Jos saa liikkumaan eteenpäin, jarrut kärsivät.... Nuoren opetus on jatkuvaa tasapainoilua ja korjausta.

Bubban kanssa jatkoin laukanvaihtojen opettelua. Ensin yritin tehdä sen maapuomia ylittäessämme, mutta se häiritsi. Keskityin liikaa puomille tähtäämiseen, pelkän ympyrän vaihdon sijaan. Ilman puomia olin jo onnistua. Samoin kun laukkasin lävistäjällä, koska Bubba ennakoi itse suunnanvaihtoa ja tarjosi laukanvaihtoa.

Seuraavana päivänä harjoittelin vastalaukkaa ja sain siitä tehtyä muutaman onnistuneen vaihdon!

Näpersin jouhikoruja valmiiksi ja valikoin niistä muutaman Crookwell Showhun. Huolestuin, kun kuulin niitä arvosteltavaksi viedessäni, ettei tuomari voi mistään tietää että ne on tehty jouhista.

Pihaan on tullut ärsyttävästi yötä päivää vinkuva lintu. Yritin perjantaina löytää sen. Kiersin talolampea ympäri vinkunaa kuulostellen. Se tuntui aina kiljuvan lammen vastakkaisella puolella! Joko niitä on kaksi ja ne huutelevat toisilleen, tai se kiersi lampea ympäri huomaamattani. Tai ehkä se piileskeli ruovikossa? Olisin tarvinnut apurin kuuntelemaan lammen toiselle laidalle. Koirista ei ollut apua, ne kiersivät mukanani.

Lauantaina puunattiin Cruiser hienoksi ja ajoimme Crookwelliin. Päädyimme sinnä turhan aikaisin. Eri luokilla ei ole alkamisaikoja, koska niihin ei ilmoittauduta ja siten kukaan ei teidä ennen luokan alkamista, onko siihen osallistujia. Suomalaiset näyttelyt ovat aivan erilaisia kuin täkäläiset. Suomessa keskitytään hevosen rakenteeseen ja liikkeisiin. Täällä keskitytään ulkonäköön. Me osallistuimme vain talutusluokkaan. Ratsastusluokassa kun pitää myös laukata. Ratsastusluokassa ratsukot tekevät mitä tuomari haluaa nähdä. Yleensä he kiertävät ensin jossain tai kaikissa askellajeissa yksin ja sitten tuomari voi teetättää heillä jonkin kuvion yksitellen. Esimerkiksi: raviympyrä vasempaan ja laukkaympyrä oikeaan.

Talutusluokassamme oli vain kolme osallistujaa. Meidän vieressämme rivissä seistessämme toinen hevonen hermostui jostain ja ei halunnut seistä vaan kääntyili. Cruiser huolestui, että se on tulossa päälle. Ja alkoi myös kiemurrella. Tuomari pyysi meitä ensin kävelemään kierroksen yhdessä ja lähetti sitten meidät yksitellen matkaan. Ensin piti kävellä poispäin ja sitten ravata ympyrä takaisin riviin. Cruiser käveli hyvin, mutta raviin lähdettäessä se ryntäsi laukkaan. Pysäytin ja otin uusiksi ja sama toistui... Ravasi vasta kierroksen loppupuolella. Tuomari oli jo tehnyt päätöksensä ja me jäimme kolmansiksi. Olisinpa saanut yrittää ravia uudelleen. Olin varma, että se olisi sujunut paremmin.

Toivoin myös ettemme olisi tulleet niin aikaisin, Cruiser ehti väsyä. Lisäksi verryttelyaluetta kiertäessämme jouduimme väistelemään toisia. Meistä molemmista tuntui, että kaikki muut olivat tulossa päälle... Ja sitten Cruiser huomasi valjakot! En saanut sitä kuuntelemaan sen jälkeen enää yhtään. Se ei uskaltanut seistä, eikä myöskään kääntää niille selkäänsä... Lopulta selvisimme Helenan avustuksella verkka-alueen läpi toiseen päähän rauhoittumaan, mutta Cruiser ei ollut vieläkään rento, kun luokkamme alkoi. Raviin saattoi siis vaikuttaa viereisellä alueella kiertävät valajkot, mutta myös kauempana jyskivät huvipuistolaitteet, joille käänsimme selän raviin lähtiessämme. Eikä minun hermoiluni taatusti auttanut yhtään. Hermostumistani lisäsi tieto siitä, että paikalla oli ostajaehdokkaita sitä katsomassa. 

Veimme Cruiserin kotiin ja vaihdoin kisavaatteet pois. Päästimme kanat ulos ja niiden orrella istui kyyhkynen! Aamulla Cruiserin häntää pestessäni kuulin häkistä kauheaa metakkaa. Kävin vilkaisemassa häkkiin, mutta en tullut katsoneeksi orrelle. Homer-kyyhky taisi lentää silloin häkkiin. Siellä se nyt torkkui uupuneen näköisenä.

Palasimme Showhun ja kävimme katsomassa miten korujeni oli käynyt. Voitto tuli, mutta luokassa oli lisäkseni vain yksi toinen osallistuja...

Palattuamme jälleen kotiin, tuli taas yksi ostajaehdokas katsomaan Cruiseria. Ratsastin sillä vähän ja poju käyttäytyi hienosti, vaikka olikin väsynyt. Myös laukat onnistuivat!

Riisuessani Cruiserilta varusteita, kuulin häkistä kujerruksen. Kun kävin vilkaisemaan sisään, oli Homer kadonnut.

Lähdimme myöhemmin takaisin Crookwelliin illalliselle. Yritin suulkea kanat häkkiin ennen lähtöä. Kun lähestyin häkkiä, kuulin kauheaa huutoa ja valitusta tallin viereisistä pusikoista. Kanat piilottelivat pensaissa, koska niiden yläpuolella kierteli petolintu! Hätistin sen pois, mutta yhä mekastavat kanat eivät suostuneet tulemaan esiin. Toivottavasti Homer ei törmännyt petolintuun. Illalliselta palattuamme, kävin laskemassa orrella istuvat kanat ja sulkemassa oven. Raukoilla oli rankka päivä!

Cruiserin nauha ja korujen palkinoni.

Sunnuntaina ajoimme Murrumbatemaniin. Helena piti tunteja ja minä ratsastin Cruiserilla yhdellä tunnilla. Opettajaksemme sattui Cruiserin breikkerin vaimo, joka tunsi Cruiserin siis entuudestaan. Opettaja huomasi, että Cruiser ja eräs toinen hevonen eivät pitäneet vieraista hevosista ympärillään. Siispä hän muokkasi tunnin aihetta ja pisti meidät ohittamaan toisiamme ja pujottelemaan toistemme lomassa, jotta hevoset tottuisivat siihen. Tunti oli oikein hyvä ja Cruiser rentoutui.

Yksi tunti riitti sille. Avustin Helenaa estetunnin pidossa ja treenasin sitten Cruiserin kanssa lastausta viimeisen tunnin aikana. Se heittäytyi aamulla hankalaksi lastata. Osasin sitä jo aavistellakin, se näytti siitä merkkejä jo eilen.

Kotimatkalla pyöräytimme Show Groundsin kautta ja kävin noutamassa korut ja palkintoni. Kyyhkynen oli käynyt päivällä taas kylässä! Se on siis yhä hengissä.

Oppitunnit (2.2. - 8.2.)

Työhakemuksiin tulee harvakseltaan vastauksia. Saksasta ja Belgiasta tuli jo innostuneen kuuloiset vastaukset, mutta nekin kariutuivat pian. Alan vahvasti epäillä ihmisten lukutaitoa. Epäilen saksalaisen vaienneen (kuten jo muutaman muunkin kanssa on käynyt), kun hän tajusi, etten ole vielä Euroopassa. Slovenialainen myyntitalli tuntui myös olevan ottamassa minua mielellään töihin, mutta hiljeni kun varmistelin: ”Kai huomasit, että palaan Eurooppaan vasta maaliskuussa?”

Belgianen oli innoissaan lähettänyt kaksikin viestiä. Jälkimmäisen hän lähetti katsottuaan videoni: ”Soita mulle!” Ikävä kyllä hänellä olikin tarjolla vain työharjoittelijan palkaton paikka... (Miksi sitten mainosti palkallistakin?!) Se siitä sitten taas.

Rodkin löysi yhden ilmoituksen, mutta paikka oli jo täytetty, kuten muutama muukin on ollut. Taidan turhaan etsiä töitä jo nyt. Kaikki haluavat jonkun heti. Etenkin kenttätalleilla, koska kisakausi alkaa jo maaliskuussa.

Maanantaina piti taas lähteä maastoon, mutta Cruiserilla tuntui olevan asenne ongelma. Se nakkeli niskojaan ja kiukutteli jo juoksutuksessa. Päätimme olla riskeeraamatta ja työstin sitä vain kentällä. Väistötkään eivät sujuneet se vain potki pohjettani ja vingahteli. Minusta tuntui, että se luuli minun pyytävän laukkaa. Ymmärtääköhän se väistöpohjetta kunnolla sittenkään vielä?

Seuraavana päivänä vaadimme juoksutuksessa pitempää laukkaa pelkän nostoyrityksen sijasta. Ja ratsailla kunnon reaktiota eteenpäin pohkeista. Vauva-aika on ohi, nyt pitää alkaa jo reagoimaan paremmin pelkän yrityksen sijaan.

Lisäsin harjoitusohjelmaan myös näyttelyharjoitukset. Eli talutettuna ravaamisen ja paikoillaan tuomareille poseeraamisen.

Max ei halua antaa kiinni ilman lahjontaa. Onneksi se alkaa olla jo niin tottunut saamaan aina jotain, ettei se lähde heti pakoon. Minä nimittäin unohdin ottaa porkkanat mukaan. Max nuuhki ja nuoli käteni ja tutki taskuni kiinniottopalkinnon toivossa. Seuraavan kerran porkkanat unohdettuani, jouduin jallittamaan sitä taskuun matkalla keräämälläni heinätukolla.

Tuntia seuratessa: Hevosen vinoutta voi korjata epäsuoralla ohjalla (se pitää opettaa ensin, eli kääntyy ohjasta kaulalla) sekä epäsuoralla ohjalla kuolaimen paineen kera (mekaaninen vaikutus eli tehoaa, vaikkei olisi opetettu).

Brolgan piti lähteä tällä viikolla, mutta se ei suostunut sulloutumaan ostajan pikkuruiseen traikkuun. Sen sai kyllä talutettua sisään, mutta yksin se ei suostunut sinne menemään. Eikä ihme: sen nenä melkeinpä litistyi etulasia vasten, kun se oli sisällä, joten sillä oli hädintuskin tilaa hengittää. Ja kun tarkoitus oli, että se oppisi '”itselastautuvaksi”, ei se tällä traikulla onnistunut millään. Itselastautuva hevonen kävelee traikkuun sisään taluttajan ohitse ja odottaa paikoillaan, kunnes lastaussilta on ylhäällä ja taluttaja käy sitomassa sen kiinni vasta sitten. Ostajalla ei ole ketään auttamassa lastauksessa, joten Brolgan on opittava tämä taito, jotta hän voi palata sen kanssa tunnille kerran viikossa. Brolga jäi siis vielä siksi kunnes ostaja löytää ja ostaa isomman traikun.

Lauantaina olisi ollut cocktail-kutsut. Minutkin oli kutsuttu, mutta en lähtenyt. Kutsujen tarkoituksena oli esitellä jotain paikallista poliitikkoa ihmisille. Päätin olla lähtemättä sinne tylsistymään kuoliaaksi.

Helena aloi opettaa minulle Bubballa laukanvaihtoja. Kerroin tullessani, että haluan oppia tekemään ne ennen kuin lähden. En saanut yhtään kunnollista aikaan ensimmäisellä tunnilla, vaikka Bubba on helppo ja tarjoaa niitä itse. Sain kotiläksyksi tutkia niitä netistä ja tunnustella istuinluitani aina ratsastaessani ja varmistaa, että käännöksen puoleinen istuinluu siirtyy aina eteenpäin.

Tiedän kyllä teoriassa mitä pitäisi tehdä ja osaan kuvitella miltä sen pitäisi tuntua, mutta en vain saa (kummankaan) kehoa tottelemaan...

Maalailua ja musiikkia (26.1. - 1.2.)

Ennen...

Viime viikon sunnuntaina keräsin kaikki estepuomit kentälle kuivumaan kaatosateen jäljiltä ja harjasin niistä maalin rippeitä irti.

Maanantaina vietin Australia Dayn estepuomeja maalaillen. Siinä hommassa menikin sitten melkein koko viikko, koska hätyytin Helenan pois auttamasta. Patchkin ryntäsi kerran auttamaan ja pyyhkäisi hännällään tuoretta maalia, joten se on nyt sitten violetti...

...jälkee

maalihäntä

Hevoset saivat useamman vapaapäivän, minun valloittaessani kentän ja työmiesten laatoittaessa sisäpihaa (kentän vieressä). Laatoittajien takia koirat ja kanat pysyivät päivän häkkeihinsä lukittuina, eivätkä siis olleet myöskään minua häiritsemässä ja sotkeutumassa maaliin.

"Tule Tilly! Pitää mennä taas häkkiin päiväksi." "Eikä! En tule! En varmasti tule!"

Torstaina kävi eläinlääkäri raspaamassa hampaita, myös siksi hevoset saivat vapaata. Eläinlääkäri antoi minun kokeilla miltä Cruiserin hampaat tuntuivat ennen ja jälkeen raspauksen. Sillä oli teräviä piikkejä jotka olivat jopa hanganneet poskiin haavoja.

Siirsin Prinsessan Leonin ja Ziggyn viereen kapealle laidunläntille jolla heinikko on päässyt venähtämään jo todella pitkäksi. Prinsessasta näkyi vain sininen kärpäshuppu sen kahlatessa heinikossa. Leon ja Ziggy katsoivat sen lähestymistä kauhuissaan: ”Ruohomerihirviö!” Prinsessakin säikähti ja kääntyi katsomaan taakseen: ”Missä?!”

Lauantaina kävimme Goulburnissa kantrilaulaja Roo Arcusin kotikaupungin levynjulkaisukeikalla.

Roon vaimo käy siivoamassa vieraiden päädyn talosta aina ennen kuin häävieraat saapuvat. Lisäksi pariskunta on ostanut Cadforin sonnin.

Viime viikolla Roon kotitilalla ystävien ja sukulaisten avustuksella kuvattu musiikkivideo Out on the Farm voitti Tamworthin Country Music Festivalilla suosituimman videon palkinnon.

Sunnuntaina kävimme taas Brolgan ja Cruiserin kanssa maastossa. Cruiser oli aluksi kiireinen ja kireä. Kiertelimme maastoesteitä ja astuimme muutamasta pienimmästä yli. Maastossa lenkkeily on etenkin nuorelle hevoselle hyvää tasapainoharjoitusta. Ratsastajaa pitää oppia kantamaan tasaisen kentän lisäksi myös mäkisessä maastossa. Kun käännyimme mäen päällä kohti kotia, Cruiser rentoutui.

Kauhua kisoissa (18.1. - 25.1.)

Viikon ja leirin päätteeksi lähdimme sunnuntaina joukolla Murrumbatemaniin kisoihin. Cruiser heittäytyi hankalaksi lastattavaksi. Se oli niin hyvä aiemmin! Päästiin myöhässä matkaan. Perillä Cruiser yardiin odottelemaan ja ihmettelemään. Meidän vuoro oli vasta myöhemmin, mutta piti tulla ajoissa auttamaan leiriläisiä. Moni oli ihka ensimmäisissä kisoissaan tai nuoren hevosen kanssa liikkeellä. Seurasin toisten suorituksia ja kävin välillä väkertämässä Cruiserille sykeröt päähän. Minä en ole siinä mitenkään hyvä enkä nopea ja ne olivat Cruiserin ensimmäiset sykeröt, joten pidin paljon taukoja ettei se kyllästyisi. Cruiser rentoutui pian, seurasi kisapaikan touhua ja tyhjensi eväsheinäverkkoaan. 

Lopulta tuli aika valmistautua. Vein Cruiserin sivummalle ja juoksutin sitä siellä. Cruiser hermostui vähän maiseman muutoksesta. Sitten parkkipaikalla pääsi hevonen irti. Kelasin Cruiserin luokseni ja yritin pitää sen huomion itsessäni samalla kun vilkuilin tilanteen kehittymistä sen takana. Kuulin vasta jälkikäteen koko tapahtumasarjan. Hevonen oli sidottu traileriin paalinarulla, joka katkesi hevosen säikähtäessä. Mutta samaan naruun oli sidottu myös hevosen heinäsäkki. Joten kun hevonen kiskaisi itsensä irti, heinäsäkki seurasi sitä ja sai sen paniikkiin. Hevonen oli hypännyt yardien läpi. Heinäsäkki oli jäänyt ensimmäiseen aitaan, mutta sokeassa paniikissa juokseva hevonen ei sitä huomannut. Se oli hypännyt ainakin kuuden aidan yli yardeissa. Onneksi olin jo vienyt Cruiserin sivummalle, sillä se ei ollut valikoinut tyhjiä yardeja, vaan oli hypännyt sisään ja ulos myös niistä yardeista joissa oli hevosia! Viimeistä aitaa ylittäessään, se oli kaatunut ja liukunut selällään erään aivan toisen hevosen turvan alta! Ratsastaja oli yksi Helenan oppilaista ja nuori hevonen oli ensimmäistä kertaa maailmalla. He olivat juuri palaamassa koulukokeestaan. Ratsastaja (+60v!) oli nähnyt hevosen lähestyvän ja ehtinyt potkaista jalustimet jaloistaan, ettei raahaudu mukana, jos hän putoaa ja hevonen liittyy panikoivan seuraan. Hän oli onnistunut istumaan pystyyn nousseen hevosensa selässä. (Tiesittekö, että esimerkiksi Wienin espanjalaisessaratsastuskoulussa 

korkeankouluratsastuksen hyppyliikkeet ratsastetaan ilman jalustimia, jotta ratsastaja pysyy paremmin satulassa?)

Yhä paniikissa olevan hevonen oli noussut pystyyn ja jatkanut juoksuaan. Se oli hypännyt vielä autonkin yli ja laukannut kaksi kierrosta alueen ympäri ja hermostuttanut kouluradoilla suorituksiaan tehneitä ratsukoita. Yleisön joukossa oli yllättävän monta ihmistä, jotka eivät ymmärtäneet, että paniikissa juokseva hevonen jota edes auto ei saa pysähtymään, tuskin pysähtyy, jos sen eteen juoksee käsiään huitova ihminen! Onneksi kukaan ei sentään loukkaantunut. Vihdoin hevosen adrenaliini kului loppuun ja se pysähtyi. Se oli tuhonnut satulan ja yhdestä kaviosta puuttui neljäsosa, mutta muuten se vaikutti olevan kunnossa.

Tilanteen rauhoituttua, jatkoin Cruiserin juoksuttamista. Se vaikutti rauhalliselta, mutta sitten lähistöltä lähti auto liikkeelle ja Cruiser säikähti, liukastui ja kaatui. Tyynnyttelin ja jatkoin juoksutusta. Oliko siis ihme, jos vähän hermostutti, kun siirryimme kisaalueelle? (Onneksi emme olleet vielä ehtineet sinne asti ennen kuin hevonen karkasi!) Nousin selkään ja pian Cruiser sai minut rentoutumaan! Sitten tuli minun vuoroni saada se rennoksi, kun verkka-alueella joku idiootti laukkasi meitä hipoen takaa ohi. Lisäksi alueella verrytteli samaan aikaan iso, punainen hevonen. Jostain syystä se sai Cruiserin hermostumaan pelkästään vain katsomalla meidän suuntaamme.

Radalle siirtyessämme, Cruiser katsoi ihmeissään kouluaitoja, mutta käveli sitten sisään. Ensimmäiseksi kisaksi se teki todella hyvän suorituksen ja keräsimme minun mokistani huolimatta 62,6% !

Tutustuimme seuraavan kouluradan kiemuroihin yhdessä. Cruiser polki vaatien jalkaa, kunnes näytin sillekin mitä muistilapussa luki. :)

Emme lopulta kuitenkaan ratsastaneet rataa. Se oli eri alueella. Kun siirryimme sinne, jouduimme ohittamaan kirkkaanpunaiseen kesämekkoon pukeutuneen ja tuulen riepottamaa sateenvarjoa (=”aurinkovarjoa”) kantaneen naisen. Kun tutustuimme uuteen alueeseen, nainen käveli taas varjoineen meistä ohitse. Sitten joku tuli juoksuttamaan riehuvaa hevostaan viereemme. Kun alueelle lisäksi saapui verkkaamaan se Cruiserin pelkäämä iso punainenkin, minä päätin että on parasta luovuttaa ajoissa ja palautin Cruiserin yardiin rauhoittumaan.

Viikolla Rodin tytär lapsineen ja lastenhoitajineen kävi kylässä. Helena ja Rod ostivat uuden (käytetyn) auton (”Triton”) ja antoivat ”minun” autoni (”Crummydore”) Rodin tyttären käyttöön. Triton ostettiin minun käyttööni, vara-autoksi ja tilan työautoksi. Ikävä kyllä se ei ole tarpeeksi iso vetääkseen traikkua tai se olisi voinut kokonaan korjata vanhan avolavan (”Landcruiser”). Sen piti korvata Brumbykin, mutta ei siitä lopulta luovutakaan, ennenkuin se hajoaa lopullisesti. Triton kun on turhan korkea lantasäkkien kuskaukseen. Kun perhe lähti perjantaina, minä ajoin Rodin Tritonin perässä Crummydoren Canberran lentokentälle, josta tyttären mies sen sitten ajoi kotiin.

Lähtiessäni Crummydore kuulosti mielestäni hieman oudolta, joten hyppäsin ulos tarkistamaan. En löytänyt mitään vikaa. Mutta koska olin jättänyt oven auki, löysin Tillyn apukuskin paikalta istumasta. Se halusi mukaan ajelulle. Komensin sen ulos. Se vain heilautti hännän päätään. Lopulta minun piti kiskoa se pannasta ulos. Kun ajoin pois se katsoi perääni hyvin pettyneen ja masentuneen näköisenä.

Triton on kätevä, kun pitää viedä ihmisiä laitumille katsomaan karjaa. Tritonissa kun on takapenkki toisin kuin Landcruiserissa ja Brumbyssa. Ja nyt siis voi tähän tarkoitukseen yleensä käytetty ”Forrester” jäädä vain katukäyttöön. Forresterin kanssa oli ollut ongelmia ja se tarvitsi huoltoa, koska sillä oli ajettu mutaisilla laitumilla. Sekin on neliveto, joten sillä voi periaatteessa ajaa laitumillakin, mutta se ei niin korkea kuin avolavat.

Harjoittelin Cruiserin kanssa maapuomien ja kumimaton ylitystä. Kun laitoin puomit kumimaton viereen, Cruiser yritti välttää matolle astumista kävelemällä puomin päällä nuorallatanssijan tyyliin! :D Tuntui ettei se aluksi ymmärtänyt, että aina ei astuta puomin yli, vaan joskus kuljetaan puomin vieritse. Kun sitä juoksuttaa puomien ylitse, se ei yritä pyrkiä puomista ohi (kuten useimmat hevoset), jos ajautuu sen päähän, vaan tähtää ennemmin puomin ylitse!

Lauantaina kävi ukkonen. Ensin tuli rakeita ja sitten vettä voimakkaan tuulen kyydittämänä niin, että tallissa hevoset säikkyivät kamalaa meteliä. Tuuli puhalsi vettä puoliväliin tallia! Oven viereisessä päätykarsinassa ollut Ziggy sekosi pahiten ja hetken jo näytti, että se hyppää karsinasta ulos. Brolga ja Leon olivat keskimmäisissä karsinoissa ja rauhoittuvat vähitellen. Cruiser oli toisessa päädyssä ja Ziggyn riehuminen sai sen hermostumaan, vaikka vieressä Leon jo rauhoittui. Rajuilma kesti pitkään. Hyvä niin, hevoset ehtivät tottua meluun. Ja lätäköt tarjosivat hyvää veteenastumisharjoitusta Cruiserille sitä ulos taluttaessani.

Sunnuntaina kävimme Brolgan ja Cruiserin kanssa maastokävelyllä. Cruiser käveli ensin hyvin, mutta takaisin käännyttäessä se jostain syystä hermostui ja muuttui kireäksi eikä olisi helunnut kävellä eteenpäin.

Robottipiika oli eksynyt huoneeseeni ja yrittänyt siivota jouhia lattialta! Se oli kietoutunut pariin nippuun ja yrittänyt sitten lipaston alle piiloon... Karmea sotku! Onneksi se ei ollut käynyt käsiksi valmiiden korujen rasiaan.

Leirejä ja haaste (11.1. - 17.1.)

Sunnuntaina alkoi ensimmäinen kahdesta leiristä. Bluebell palasi leiriläisen kanssa ja tyttö oppi kolmipäiväisen leirin aikana ravaamaan, vaikka häntä jännitti aluksi aivan kauheasti. Mutta hän jatkoi päättäväisesti, vaikka välillä kyynelet kihosivat silmiin. Erään kerran poni säikähti ja laukkasi kentän päästä toiseen. Tyttö kirkui kauhusta, mutta pysyi kyydissä. Tallipäädyssä poni pysähtyi itse. Kun tyttö oppi muistamaan, että poni jarruttaa kiljunnan sijaan ohjista vetämällä, pelkokin kaikkosi.

Minä osallistuin Cruiserin kanssa osalle tunneista, jotta se sai kokemusta muiden kanssa kentällä olosta. Sen seuralaiset olivat myös nuoria hevosia. Harjoittelimme suoruutta pitämällä korvan tarkasti kentän sivun päähän asetetussa merkissä. Seuraavalla tunnilla harjoittelimme pohkeenväistöä parin askelen verran uralta sisään käynnissä ja ravissa. Harjoitus vaikeutui vähitellen niin että lopuksi teimme ravissa parin askelen väistön uralta sisään, takaisin uralle ja siitä heti laukannosto ja käännös kentän poikki (laukannosto kulmasta on paljon helpompi hevoselle kuin suoralta uralta tehty). Cruiser pukitteli ja vinkui, mutta alkoi vähitellen liikkua eteenpäin.

Vein lapsituntilaiset maastoon Brolgalla. Bluebellin tyttö ei uskaltanut lähteä omallaan, joten hän päätyi Prinsessan selkään ja Prinsessan vakiratsastajan oli tarkoitus lähteä Maxilla. Mutta jo ennen kentältä poistumista, Max otti ja lähti ja laukkasi kentän pääsät toiseen ratsastajastaan välittämättä. Minä hyppäsin sen selkään katsomaan mikä on vikana. Max tuntui yrittävän Prinsessan luo. Se ei ole aiemmin aiheuttanut ongelmia tunnilla Prinsessan kanssa. Pelkäsikö se muiden hevosten varastavan Prinsessan? Päätettiin jättää Max talliin ja sen ratsastaja istutettiin Bluebellin kyytiin. Kiersimme laidunta ympäri ja pyrin koko ajan pitämään joukkoa silmällä. Retki sujui ongelmitta, vaikka jänis ampaisi juoksuun aivan Brolgan ja Bluebellin mahan alta.

Max sai retken jälkeen kurinpalautuksen. Meni hetki, että sain sen kuulolle. Päätimme ottaa Prinsessan erilleen, jotta Max unohtaisi ihastuksensa eikä aiheuttaisi enempää ongelmia.

Tiistaina leiriläiset lähtivät. Keskiviikkona nautittiin rauhasta, kunnes kenttäleiriläiset alkoivat saapua. Keskiviikon rauhan rikkoi myös sähköposti Blanchetten ostajalta. Hän ilmoitti haastavansa Helenan oikeuteen, koska Blanchette ei ollut sitä mitä oli luvattu!

Blanchettehan myytiin jo melkein vuosi sitten! Sillä ei kuulemma voinut ratsastaa ja Helena ei kertonut, että sen nenä vuoti. Mitä kukkua! Minähän ratsastin sillä vielä pari päivää ennen kuin se lähti. Hän itse päätti ostaa sen näkemättä ja ilman eläinlääkärin tarkastusta. Ja kun hevonen saapui, hän oli heivannut sen varsojen kanssa samalle laitumelle. Sitä eläinlääkärin vaimon ei olettaisi tekevän, jos uusi hevonen vaikuttaisi kipeältä ja nuhaiselta!

Hänelle kyllä kerrottiin, että Blanchette on hankala ratsastaa, mutta ehkä se meni myyntivideossa liiankin hyvin ja helpon näköisesti? He olivat todennäköisesti ottaneet sen pitkän laidunloman jälkeen takaisin töihin ja olettaneet sen toimivan hyvin... Voin hyvin kuvitella, kuinka se on teleportannut sivuttain ja viskellyt päätään ja ehkä nenäkin vuosi hieman. Ja sen sijaan, että olisivat tarkistaneet hampaat, jotka tarvitsivat raspausta vähintään kahdesti vuodessa, he olivat ehkä päättäneet kaiken johtuvan pään kuhmusta. Niinpä he olivat päättäneet porata Blanchette-paran päähän reikiä! :(

Kun Rod näki kuvan operaatiosta, hän totesi heidän leikanneen väärää poskionteloa!

Kaiken huippu on, että nainen vaatii 3500AUD hevosesta 4000AUD korvaamaan leikkauskuluja. Hän siis halusi saada rahat ja pitää hevosen! Ja leikkauksiin oli ryhdytty ilman, että Helenalta tai edes Blanchettin kuhmun tarkistaneelta Crookwellin eläinlääkäriltä kysyttiin mitään. Ja Blanchetten piti olla menossa hyvään ja osaavaan kotiin!

Nyt minun piti sitten kaivaa kaikki muistikirjani esiin, kahlata ne läpi ja etsiä kaikki mahdolliset maininnat Blanchetten kuhmusta ja vuotavasta nenästä. Onneksi olin pitänyt kirjaa, nyt on paljon todistusaineistoa. Kuhmun takia sen teinkin. Muiden aina välillä samoin pisaroivia sieraimia en vaivautunut kirjaamaan vihkooni. Muistelin, että sen nenästä oli kerran tai pari vuotanut pikkuisen vertakin. Muistin selkeästi kirjoittaneeni sen muistiin, mutta en löytänyt sitä enää millään. Sitten keksin selata kuhmua edeltäviä muistiinpanoja ja sieltähän se sitten löytyikin! Eli kuhmulla ja vuotavalla nenällä ei ollut välttämättä mitään tekemistä toistensa kanssa! Sen sijaan Blanchettin hammasongelman oireissa mainitaan sen hoitamattomana aiheuttavan poskiontoletulehduksen.

(Hyppään taas ajassa eteenpäin ja paljastan jo nyt, että seuraavalla viikolla Helena ja Rod kävivät asianajajan juttusilla. Naista pyydettiin lähettämään kaikki eläinlääkärin raportit. Hänestä ei kuitenkaan enää tämän jälkeen kuulunut yhtään mitään. Tämä kuitenkin sai Helenan vahvistamaan päätöstään olla kasvattamatta enempää hevosia. Niiden myyminen on aivan liian vaikeaa.)

Jos Helena ei olisi hevosalan ammattilainen, ei Blanchetten ostajalla olisi ollut mitään mahdollisuuksia haastaa häntä oikeuteen näin myöhään. Mutta ammattilaisena hän on kuluttajasuojalain mukaan enemmän vastuussa kuin tavallinen Maija Meikäläinen. Kuulin pari melko uskomatonta tarinaa samasta aiheesta.

Kengittäjä oli kengittänyt hevosen. Hevosen omistaja oli ennen kengittäjälle maksamista päästänyt hevosen laitumelle. Hevonen oli lähtiessään potkaissut omistajaa kasvoihin. Kengittäjä oli haastetu oikeuteen ja joutunut maksamaan korvauksia, koska hevosen kengät olivat olleet yhä hänen omaisuuttaan!

Eläinlääkäri oli ollut kenttäkisoissa. Hänen asiakkaansa oli ratsastanut ohi ja kysynyt mitä tämä pitää hänen koeratsastamastaan hevosesta. Eläinlääkäri oli vain todennut, että hyvältä näyttää. Ratsastaja oli ostanut hevosen. Siitä oli löytynyt myöhemmin jotain vikaa ja eläinlääkäri oli haastettu oikeuteen, koska hän oli ”suositellut” sairasta hevosta!

Erään valmentajan oppilas oli kertonut myyvänsä erään hevosistaan ja toinen oppilas oli kertonut etsivänsä hevosta. Valmentaja oli kehottanut heitä ottamaan yhteyttä toisiinsa. Kaupat syntyivät. Puoli vuotta myöhemmin hevonen oli pukittanut uuden omistajansa alas ja tämä oli loukkaantunut. Hän päätti haastaa valmentajan oikeuteen, koska tämä oli ”suositellut” hevosta!

Siirsin leiriläisten avulla Jesterin ja Karlin toiselle laitumelle. Nuoriso sulloutui Brumbyn lavalle. (Leirien kohokohta on monesti lantasäkkien tyhjennysreissu, koska leiriläiset pääsevät matkustamaan auton lavalla.) Ajoin tarkoituksella monttujen kautta nuorisoa kiljuttaen. Matkan päätyttyä kysyin tippuiko kukaan kyydistä. ”Ei. Mutta minä minä melkein tipuin...” ”Pahus! Melkein ei riitä!”

Kenttäleiriläisten estetunneille osallistuin Maxilla ja Bubballa. Bubba hyppäsi hyvin vanhana kenttähevosena, mutta Maxilla tuntui olevan ongelmia. Epäilimme, että se ei enää näe kunnolla eteensä. Kirkkaimman väriset esteet se ylitti epäröimättä, mutta muille se kielsi ja katsoi oikein läheltä ennenkuin suostui astumaan yli. Isompia ja vaikeampia esteitä emme siis edes yrittäneet hypätä.

Viikon päätteeksi tuli lisää huonoja uutisia: pankkitili oli hakkeroitu ja sieltä oli yritetty viedä yön aikana $2000 ($1000/päivä, keskiyöllä). Onneksi Rod oli ajoissa huomannut jonkin olevan vialla.

Myöhemmin koko tapahtumasarja selvisi. Varas oli soittanut pankkiin ja esittänyt Rodia. Hänen puhelinnumeronsa oli vaihtanut ja hän halusi vaihtaa sen pankin app:iin. Pankki oli kysynyt salasanaa, mutta ”Rod” oli unohtanut sen. Siispä pankki oli kysynyt syntymäaikaa ja vastauksia eräisiin turvakysymyksiin. Kysymysten vastaukset (kuten puolison käymän koulun nimi) olivat löytyneet Rodin ja Helenan Facebook-tiedoista! (Kun tämä selvisi, he poistivat kaikki mahdolliset tietonsa FB:sta ja vaihtoivat syntymäajankin vääräksi.) Vaihdettuaan pankin app:iin oman puhelinnumeronsa, varas oli vaihtanut kaikki tilin salasanat ja siirtänyt tililtä rahaa. Onneksi hän teki ensimmäisen tilisiirron ennenkuin vaihtoi salasanan. Siirto ehti rekisteröityä kirjanpito-ohjelmalle, jolta Rod sen sitten huomasi seuraavana päivänä. Hän soitti pankkiin ajoissa (=24h sisällä), molemmat tilisiirrot mitätöitiin ja poliisitutkinta käynnistettiin.

Eräs leiriläinen kävi uimassa lammessa Tillyn kanssa ja Patch tuli hakemaan huvimajasta Helenaa apuun. Se oli itse hukkua pienenä pentuna samaiseen lampeen ja Helena pelasti sen silloin. Kun Helena ei nyt kuitenkaan ymmärtänyt lähteä Patchin hakemana pojan avuksi, Patch lähti itse auttamaan ”hukkuvaa”. Rohkeasti se ui pojan luo ja kannusti hänet rannalle. :D