Heippa Blanchette! (10.3. - 16.3.)

Kyllä, Blanchette on myyty Melbourneen. Rahat tulivat tilille ja rekka järjestyi.

Blanchetten ostaja siis osti sen pelkän videon perusteella, ilman mitään ostotarkastuksia ja käymättä katsomassa paikan päällä! Mutta Helena uskalsi myydä sen, koska se kuulostaisi olevan menossa hyvään ja osaavaan kotiin. Ostaja on FEI-tason (eli kansainvälisen tason) ratsastaja jolla on ollut 12 FEI-tason hevosta. Ja ne on koulutettu sille tasolle hänen omistuksessaan. Ehkä Blanchettestakin vielä kuoriutuu uudessa kodissaan tähti. :)

En käynyt Cruiserin selässä ollenkaan tällä viikolla (normaalisti olen ratsastanut sillä 1-3 kertaa viikossa). Sen sijaan harjoittelimme juoksutuksessa laukkaa. Ensimmäisen kerran jälkeen siitä tuli jostain syystä paljon vaikeampaa ja laukat eivät nousseet enää ollenkaan. Päivä päivältä se kuitenkin edistyi niin että loppuviikosta ne nousivat taas jo hienosti. Harjoittelimme myös lastausta ja pestävänä oloa. Cruiserille tulee hassu hölmistynyt ilme, kun sitä komentaa: ”Ai, enkö saa tehdä noin? Oletko varma? No, ei sitten.”

Pesussa ainoana hankaluutena oli lopulta sen aloitus. Cruiser hermostuu letkun alkaessa suihkia vettä, mutta rentoutuu kun on saanut maistaa sitä. Hermostumiseen tuskin auttoi, kun letkussa ollut vuotokohta osoitti kerran suoraan Cruiseriin, ku käänsin hanan auki. Poju-parka meinasi saada sydänkohtauksen! Siispä otin ja lyhensin letkua hieman. Se vuoto tuppasi säikyttelemään minuakin ruikkimalla yllättäen päälle.

Tiistaina ajoimme Brolgan Mittagongiin asti kengitettäväksi. Röntgenkuvat ottaneen eläinlääkärin kengittäjä naputteli sille taas etukengät eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Ihan täysin sitä ei vielä saatu korjattua, koska kaviota ei ollut tarpeeksi muokattavaksi. Joten parin viikon päästä, kavion taas vähän kasvettua, se kengitetään uudelleen. Ilmeisesti nytkin Brolga kuitenkin jo tunsi eron entiseen. Se otti jalalla ihmetteleviä askeleita. ”Miten se nyt tuntuu tältä?” Kotona sille puettiin kengän suojaksi putsi ja se sai entistä enemmän ihmeteltävää. Juoksutimme sitä hieman ja se oli huomattavasti parempi kuin ennen röntgen kuvien ottoa!

Siispä Helena totutteli sillä ratsastukseen loppuviikon. Vaikka Brolgan jalkaongelmat korjautuisivatkin uuden kengityksen myötä, Blanchetten lähtö tarkoittaa sitä, että minun tilalleni ei tule tänne enää ketään toista. Cruiser ja Koster saavat vielä kasvaa ainakin muutaman kuukauden rauhassa laitumella ja Helena ratsastaa Brolgan itse myyntikuntoon.

Tänne kyllä harkitiin jo ruotsalaistytön ottamista, mutta ilmeisesti minä olen korvaamaton. :P (Tai sitten he ajattelivat että olin tosissani, kun selitin Suomen ja Ruotsin välistä viha-rakkaussuhdetta. ”Kuin Australian ja Uuden-Seelannin välit, mutta ilman sitä rakkautta.” ) Turhaan siis aloin kertaamaan ruotsin kielioppia ja hevossanastoa päässäni!

Tiistaina ratsastin Blanchettella viimeisen kerran, keskiviikkona ja torstaina vain juoksutin pahimpia energioita vähemmäksi (se tosin on nykyään juoksutettuna aina ennemminkin patalaiska). Se tuli myös laitumelta ensin yardiin ja sitten talliin asumaan ja syömään laidunruohoa vähäenergisempää heinää.

Keskiviikkona Blanchette oli kiskonut kahden yardin yhteisen vesikaukalon melkein kokonaan omalle puolelleen niin, että se ja sen seurana ollut Cruiser piti siirtää tulvan alta muualle. Blanchettilla on merkillinen tapa tunkea tallissa jalkansa isoon ruokakuppiin ja siirrellä sitä sitten ympäriinsä. Ehkä se yrittää rapsuttaa jalkaansa? Nyt se oli sitten ilmeisesti tehnyt saman vesikaukalolle.

Ennen Blanchetten lähtöä torstaina, testasin kuinka se lastautuu. Samalla lastasin sitten myös Cruiseria ja Brolgaa. Yllättäen Brolga on nyt kolmikosta se huonoin lastattava! Blanchette ja Cruiser kävelivät empimättä kyytiin, mutta Brolga vastustelee ensin vähän riimun painetta niskassaan. Siispä aloitin talutustreenit. Ja koska pää nousee ylös, harjoittelimme myös pään laskua riimusta ja sitten sovelsin niin, että turvan hipoessa lattiaa, pyysin sitä astumaan eteen ja taakse. En ole varma oliko siitä mitään hyötyä, mutta tuskin siitä oli haittaakaan.

Torstaina ajoimme Blanchettin illalla Goulburniin ison merinon juurelle. Ajoitus ei olisi voinut olla parempi, saavuimme parkkipaikalle rekan perässä.

Blanchette yllätti minut täysin parkkipaikalla. Se kyllä tuijotteli ympärilleen, mutta ei saanut kohtausta vaikka ympärillä oli liikennettä ja isoja rekkoja. Rekkaankin se nousi vieraan ihmisen perässä ilman epäröintejä, kunnes sen olisi pitänyt kääntyä sivuttain. Se ei ymmärtänyt ja yritti liueta paikalta. Kuski oli hyvä, kärsivällinen, mutta tomera ja kolmannella yrityksellä Blanchette suostui (vaikkakin hieman epäillen) seisomaan rekassa kunnes ovet olivat kiinni. Olen nähnyt näitä rekkoja ennenkin ja kerran jopa matkustanut sellaisessa Perthissä laukkaradalle, mutta en muistanut miten isoja ne ovat! Valtava rekka ja vain pikkuruinen tila hevoselle. Ja Blanchette kuulemma sai 1,5 hevosen tilan ensimmäiselle matkalleen! Leon ja Brolga olisivat vaatineet kahgen hevosen verran, edes mahtuakseen kyytiin...

Rekan koon takia, kuski ei halunnut hakea Blanchettea kotoa. (Lisäksi siitä olisi tullut reittiin hirmuisesti lisämatkaa.) Aina välillä hän ajaa ihmisten pihoihin ja joutuu katkomaan puita moottorisahalla, jotta mahtuu ajotielle, koska ihmiset eivät ole käsittäneet rekan kokoa. Ja mitä tähän sanoo pomo, kun ihmiset valittavat? ”Olkaa tyytyväisiä, että se oli hän. Minä olisin ajanut puut nurin!”

Viimeinen perjantaini täällä olikin poikkeuksellinen. Emme lähteneetkään Golf Clubille vaan söimme kaasugrillissä paistettua illallista kaasulampun valossa. Alueella kiersi ukkonen ja sähköt olivat poikki myöhään yöhön. Sähkökatko oli todella laaja, jopa Goulburn oli pimeänä, joten Golf Clubillakaan ei olisi ollut mitään toimintaa. Mummot jäivät siis paitsi luvatusta läksiäiskakusta.

Sunnuntaina tupaan tunki vieraita juhlimaan läksiäisiäni ja Helenan synttäreitä. Paljon ruokaa ja puheen pulputusta sekä vieraiden käsialalla hyvää matkaa toivottelevia ilmapalloja. Blanchette uusi omistaja soitti illalla ja kehui hevosen käyttäytyvän rauhallisesti (ei ole vielä ratsastanut) ja sopeutuneen muuten hyvin mutta hän oli huolissaan, koska Blanchette ei syö väkirehujaan... Ei syö, koska ei osaa! 

Se ei ole koskaan saanut heinän lisäksi kuin korkeintaan porkkanaa. :)

Työ- ja ostotarjouksia (3.3. - 9.3.)

Vihdoin sain kunnollisen työpaikkatarjouksen Uudesta-Seelannista. Kyseessä on estetalli aivan Aucklandin kupeessa. Rod yritti lievittää kulttuurishokkia jo ennakolta pelottelemalla kuinka paljon siellä todennäköisesti joutuu tekemään töitä ja kertomalla esimerkkejä estetallien hevosenhoitajien huonosta kohtelusta olympialaisissa. (Rod oli Atlantassa katsomassa miten olympialaisten kulissit toimivat ja Sydneyssä hän oli sitten vastuussa karanteenialueesta jonne kaikki ulkomaalaiset hevoset hoitajineen saapuivat jo hyvissä ajoin.) Kiitos vaan Rod, uuden pomon viestissä oli kyllä pelottelua jo aivan riittämiin! Tai niin minä sen tulkitsin, Helena ja Rod lukivat sen ihan eri tavalla. ”Hän yrittää vain varmistaa, ettet oleta olevasi menossa vain lomailemaan.” Asiaa ei auta, että uusi pomo on ranskalainen ja viesti oli tavattu hieman tulkinnanvaraisesti... Ja hän on naimisissa ruotsalaisen kanssa, tytär on kisannut myös Euroopassa ja työporukkaan on mahdollisesti liittymässä myös yksi olympialaistason esteratsastaja kiivi. Katsotaan miten minun käy...

Ratsastin taas Blanchettea korvien perusteella tämän viikon. Se käyttäytyi yllättävän rauhallisesti, vaikka Rod lanasi teitä rankkasateiden jäljiltä taas tasaisemmiksi.

Helena teetätti meillä pitkillä sivuilla normaalia, hidasta ja reipasta ravia. Ensin menimme pitkä sivun normaalissa ravissa tiettyjen kirjainten välillä askelet laskien. Sitten teimme laskutoimitukset myös hitaassa ja reippaassa ravissa. Ja aika mukavasti tuli eroakin. Normaali ravi R-P välillä oli 19 askelta, hitaasti ravattuna sama väli 23 ja reippaasti 15 askelta.

Viikon aikana sitä kyseltiin myyntivideon perusteella niin lähistölle kuin Queenslandiinkin asti. Viikon lopulla ilmestyi sitten muita kiinnostuneempi ostajaehdokas Melbournesta. Muita kiinnostuneempi, koska hän ei tyystin vaiennut heti parin viestin jälkeen. Ja sunnuntaihin mennessä oli jo puhetta rahasta ja kuljetuksen järjestämisestä! Onko se nyt sitten tosiaan lähdössä?

Juoksutin Cruiseria maapuomin yli. Ensimmäisellä kerralla se teki puomin edessä äkkijarrutuksen. ”Mikä tuo on ja mistä se tuohon tuli?!” Sitten se astui siitä varovasti yli ja sen jälkeen jopa ravasi ongelmitta.

Ratsastuksessa sain vihdoin luvan alkaa käyttää myös ulko-ohjaa kääntävän ohjan tukena. Ravasimme todella pitkään yhteen menoon kenttää ympäri ja teimme päätyihin ympyröitä. Jostain syystä se oli paljon rankempaa kuin jo osaavien hevosten kanssa. Minäkin aloin jo pian puuskuttaa, vaikka sama määrä ravia jollain toisella hevosella ei olisi tuntunut vielä missään.

Cruiser maistelee nykyään ihan kaikkea mitä eteen tulee. Onkohan sillä hammasongelmia? Alaleuan patit vihjailevat hampaiden vaihtuvan ja käännöksissä se on alkanut vastustella kuolainta päätä heittelemällä. Siispä jätin ratsastuksen loppuviikoksi pois ohjelmasta ja kävin sen kanssa talutuslenkillä puutarhassa missä se ei ole vielä aiemmin ollenkaan käynyt. Sieltä löytyi kaikkea huolestuttavaa, mutta niistä selvittiin, kun katsottiin vähän lähempää. Sen tapa säikkyä on paljon mukavampi kuin siskonsa. Blanchette reagoi ensin ampaisemalla sivulle ja miettii vasta sitten. Cruiser pysähtyy, katsoo, epäröi ja käy lopulta tutkimassa lähempää.

Tillyä ei aamulla näkynyt, joten vain Patch tuli mukaani jakamaan heiniä. Se istui apukuskin paikalla ja haukotteli eikä edes yrittänyt ulos. Kerran painoin vahingossa tööttiä ja Patch kiinnostui. Päästin (eli heitin) sen ulos ja se katseli ympärilleen jänistä tai harhailevaa lehmää etsien. Minä jatkoin matkaa. Seuraavalla pysäkillä Patch loikkasi autoon, heti kun ovi aukesi. Se asettui taas haukottelemaan penkille minua moittivasti mulkoillen ja pysyi visusti autossa koko loppumatkan.

Suoritin testipakkauksen ja päätin jättää osan tavaroistani (lähinnä muistikirjat) tänne odottamaan, että nappaan ne mukaani paluumatkalla. Helena ja Rod yrittivät uskotella minulle, ettei Uudesta-Seelannista ole lentoja Eurooppaan ilman, että ne kiertäisivät Australian kautta. Kyllähän niitä on, mutta päätin kuitenkin palata tätä kautta. Sain nimittäin päähäni, että haluan risteilylle. Aioin ensin mennä laivalla Uuteen-Seelantiin. Se olisi ratkaissut laukun paino-ongelmat. Mutta sopivia risteilyitä ei olekaan ihan joka viikko ja viisumini umpeutuu ennen seuraavaa sopivaa päivää. En kuitenkaan halua hylätä hyvää ideaa niin vähästä, joten nyt tarvitsee enää tienata tarpeeksi, että on varaa käydä ihmettelemässä hobitteja ja viettää 4-13 päivää risteilijällä Australian ja Uuden-Seelannin välillä.

Golf Clubin kokit komensivat tomerasti Rodia ja Helenaa pitämään vompattinsa kurissa! Ilmeisesti Cadforin kohdalla tien alla putkissa asuu vompatti joka on säikytellyt kokkeja iltaisin. Minä en ole sitä nähnyt kertaakaan, en edes ole kuullut siitä aiemmin. Takalaitumilla oli bongattu tällä viikolla myös nokkasiili.

Inky ja Blanchette käyttävät samaa satulaa ja Helena kysyi olenko huomannut, että jalustinhihnat ovat eri mittaiset. En ollut, enkä uskonut että ne olivat. Otin ne irti satulasta ja mittasin. Ei eroa. Laitoin jalustimet rinnakkain ja tiirailin tarkkaan. Ei eroa. Otin ja mittasin myös satulan siivet. Ei eroa. Miten siis Helenan tyylillä mitata jalustimet, ne ovat reiän verran erimittaiset?! Helena nimittäin vertaa jalustinhihnoja satulan siipeen. Hän ei katso niiden pituutta hevosen edessä seisten ja silmämääräisesti mitaten kuten niin moni tekee. Koska jos ratsastaja on vinossa, jalustimet näyttävät eri mittaisilta. Sen sijaan hän mittaa sormillaan jalustimen ja satulan siiven välisen matkan. Eli kuinka monta sormea mahtuu satulan siiven kärjen ja jalustimen yläreunan väliin. Jos matkaa on enemmän kuin kämmenen leveys, jalustin käännetään ympäri ja mitataan siiven ja jalustimen pohjan välinen etäisyys.

Tästä huolimatta Inkyn selässä jalustimet ovat erimittaiset! Sen on pakko selittyä sillä, että Inkyn toinen kylki on pulleampi kuin toinen. Vaikea uskoa tosin, että pulleuden aiheuttama ero olisi niin suuri, mutta mitään muuta mahdollisuutta pituuseroon ei ole.

Oletteko koskaan kuulleet sellaisesta kuin sakroiliakanivel, SI-nivel tai risti-suoliluunivel? Se löytyy alaselästä ja se voi kipeytyä niin ihmisillä kuin hevosillakin.

Hevosilla SI-nivelen nivelsiteet voivat vammautua kun:

• ei tarpeeksi hyväkuntoinen laukkahevonen ampaisee lähtöportista
• ei tarpeeksi hyväkuntoista kouluhevosta kootaan liikaa kerralla
• estehevonen kieltäytyy esteellä
• länkkärihevonen epäonnistuu liukujarrutuksessa
• ja kaikki muut voivat vammautua vaikkapa laitumella liukastelusta, kompuroinnista tai äkkijarrutuksesta

Tuoreen vamman löytää kosketusarkuutena ja hevoselle annetaan kuuden viikon sairasloma ennen kuntoutuksen aloittamista. Vanhankin vamman oireina voi olla:

• Hevonen ei halua astua toisella takajalalla kunnolla alleen, joten sen jalan askel on lyhyempi tai se astuu ulos.
• Laukassa nostot ovat vaikeampia toiseen suuntaan, koska ulkotakajalka ei halua ottaa askelta. Tuloksena on väärä tai ponneton laukka.
• Tosi pahoilla tapauksilla näkyy ”hunters bump” eli toinen puoli lantiosta on korkeampi kuin toinen.

Helena epäilee, että Inkyllä on tämä vamma. Mutta Inkyn tapauksessa kyseessä ei enää ole tuore vamma, koska se ei aristele aluetta paineltaessa eikä reagoi kipuillen ratsastettuna. Se on vain heikko ja paranee koko ajan. Inky on vamman saatuaan oppinut liikkumaan uudella tavalla aristavaa selkää varoen. Se ei halua käyttää oikeaa takajalkaansa, vaan suosii vasenta. Pysähdyksissäkin se asettelee jalkansa niin, että liikkeellelähdössä vasen jalka ottaa ensimmäisen askelen.

Yhden tuntilaisen hevosella diagnosoitiin tämä, kun se kompastui ravipuomilla. Se on myös vanha laukkahevonen, joten sillä oli mahdollisesti tämä vamma jo aiemmin. Levon jälkeen tuli kuntoutus vaihe ja kauan kateissa ollut vasen laukka löytyi vihdoin. Mutta kun hän lopetti lopetti harjoitusten teon, laukka katosi taas.

Mitäkö ne harjoitukset sitten ovat? Tässä muutama esimerkki. Ennen ratsastusta maasta käsin tehdään peruutuksia ja väistätetään takaosaa sivulle niin että hevonen astuu kunnolla vamman puoleisella takajalalla etukautta ristiin. (Inky yritti ensin vain astua takajalalla toisen jalan viereen, taakse tai vain vähän sen eteen.) Hevosta voi myös taluttaa kahdeksikossa kolmen maapuomin yli jolloin sen on pakko ottaa pitkä askel. Täältä löytyy lisää tietoa ja puomikahdeksikon kaavio.

Pottumarkkinat (24.2. - 2.3.)

Helena kuvasi Blanchettesta myyntivideon. Minä verkkasin ensin korvat haltuuni ja olimme juuri aikeissa aloittaa kuvauksen, kun pihaan ajoi karjarekka. Se siitä Helenan haluamasta yhtenäisestä videosta, koska karja-aitausten kolinat saivat Blanchetten aina välillä hermostumaan. Mutta Blanchetteksi se käyttäytyi kyllä oikein mainiosti kolinoista huolimatta. Minä pystyin jopa lopulta kävelemään ja ravaamaan pitkin ohjin rekan lähtiessä! Se ei oikein tuntunut olevan oma itsensä. Syykin selvisi seuraavana päivänä, se oli kiimassa... Yleensä se kyllä tekee tammoista vaikeampia. Helena ja Rod yrittivät vakuutella, että minä vain olen saanut sen nyt vihdoin täysin hallintaani.

Eräs tuntilaisista ihasteli Cruiseria, kun satuloin sen. Cruiseri jännittyi vieraan kosketuksesta aavistuksen verran ja katsoi minua silmät huolirypyillä, mutta malttoi seistä hievahtamatta aloillaan. Helena totesi, että minä haluan pakata sen laukkuuni mukaan. Niin haluaisinkin! Pitäisi kysäistä Blanchettilta mistä se sai teleport-masiinansa, jospa sieltä löytyisi myös kutistuskoneita?

Ratsastin Cruiserilla ensimmäisen kerran niin, että kentällä oli toinenkin hevonen ja sitten uskaltauduimme myös”maastoon” Fridan kanssa, eli tallin viereiselle laitumelle. Cruiser aikoi heittäytyä ensimmäistä kertaa hieman hankalaksi, koska en päästänyt sitä tutustumaan Fridaan lähemmin. Cruiser kiukutteli nakkelemalla päätään ja yrittämällä mennä Fridan luo kielloistani huolimatta. Ei kaikkea ja kaikkia voi kuitenkaan aina päästä tutkimaan. Sen aivot joutuivat tästä niin kovalle koetukselle, että tallissa se oli melkein jo täysin unessa ennen kuin sain edes satulan riisuttua. Sen silmät eivät millään meinanneet pysyä auki enää hetkeäkään.

Pyysin tällä viikolla Cruiseria ensimmäistä kertaa laukkaamaan juoksutuksessa. Se sujuikin ihmeen helposti. Sillä on merkillisen hyvä tasapaino ja se pystyi laukkaamaan hillitysti melkein kokonaisen ympyrän kerrallaan molempiin suuntiin.

Sateiden vihdoin palattua, ruoho kasvaa kohisten. Viikossa maisema on muuttunut surullisen ruskeasta taas eläväisen vihreäksi. Tuntuu, että ruoho kasvaa päivässä monta senttiä.

Prinsessa talolammen saarella

Eräänä iltana olkkarin lattialla hyppi pölykasa edestakaisin. Sen sisältä paljastui pieni sammakko. Ties miten se oli sisään päätynyt ja miksi se oli päättänyt ryhtyä siivoamaan? Kuorin pölykasan pois ja päästin sammakon takaisin kavereidensa luo.

Kävimme tyhjentämässä lantasäkit takalaitumille. Matkalla tapasimme merirosvolauman. ”Apua! Apua! Merirosvot tulevat! Pidä hopeistasi kiinni!” Onnistuimme pujottelemaan lauman läpi tulematta ryöstetyiksi. Paluumatkalla vastassa olikin sitten jo koko tien levyinen ämmyambush! Onnistuimme vakuuttamaan lastimme arvottomaksi ja pääsimme läpi.

Korjasin koirien sängyn pohjan. Se on sellainen vanulla täytetty peti jonka pohja oli jo raavittu riekaleiksi. Ompelin siihen uuden pohjan vanhasta satulahuovasta. Vein sen korjaukseen Patchin alta joten Patch lähti mukaan katsomaan mitä on tekeilä. Se seurasi touhujani ensin lattialta. Mutta pian se jo kipusi pöydälle katsomaan lähempää ja asettui mukavasti sänkyyn makaamaan!

Golf clubilla arvottiin jäsenarvonnassa numero 28. ”Ei!” Minun numeroni olisi ollut 27... No, vielä on pari viikkoa ja arvontaa jäljellä.

Tällä viikolla kulutin paljon aikaa Uuden-Seelannin töiden etsinnöissä. Helenan ja Rodin tutut kyselivät myös puolestani ja lupasivat jopa yösijan, jos käy niin että mitään ei löydy ajoissa.

Rod ja Helena lähtivät viikonlopuksi Sydneyhin häihin. Minä kirjoittelin lisää työpaikkahakemuksia ja kävin pottumarkkinoilla Crookwellissa. Löysin markkinapuiston kojuineen ja orkestereineen, mutta en kyllä nähnyt siellä yhtä ainutta potaattia! Niitä olisi ilmeisesti päässyt ihastelemaan opastetuilla farmikierroksilla. En kuitenkaan lähtenyt rämpimään sateisille pelloille. Joten minä näin perunoita ainoasaan pääkadun kauppojen näyteikkunoissa. Jopa koruliikkeen ikkunassa oli pottuja koruin koristeltuina!

Markkinoilla vasen keskisormeni heittäytyi hankalaksi kolmatta kertaa vuoden sisään. Kolmas kerta toden sanoo, sormi ei enää kestä kylmää ja kosteaa säätä. On siis pakko muuttaa johonkin lämpimään. :P (Uusi-Seelanti talvella ei kyllä ole se kaikista paras vaihtoehto...) Kumma kun se ei ole ikinä Suomessa tuota tehnyt! Se siis menee vaaleaksi, kylmäksi ja osin tunnottomaksi keskimmäisestä nivelestä ylöspäin. Aina aivan yllättäen, ja aina vain viileämmällä säällä. 5-10min puhaltelun jälkeen se on kuitenkin taas normaali. Todella merkillistä.

Inkkari-Tilly ja vauhdin hurmaa liikkumattomassa autossa.

Brolga röntgenissä ja surullisia uutisia (17.2. - 23.2.)

Jatkoin tällä viikolla yhä Blanchetten kanssa lastaustreenejä. Talutin sen sinne jokavälissä: talliin hakiessani, ulos viedessäni ja jopa ratsastuksen jälkeen satula yhä selässä. Siitä tuli tosi kevyt lastata kyytiin, muualla se saattaa yhä vähän jumittaa.

Ratsastuksessa aloin keskittyä sen korviin. Juuri niin, korviin! Korvien asennosta on ennenkin ollut puhetta. Ovat kyselleet missä ne ovat juuri ennen teleporttia, sitä on vaikea sanoa, koska se on niin nopea liikkeissään, mutta eiköhän ne aikalailla löydy sojottamasta eteenpäin. Hevosen korvat kertovat mihin se katsoo, mitä se kuuntelee, missä sen huomio on. Eli ne korvat on saatava pysymään suunnattuna minuun! Blanchette on todella johtajamainen tamma, joten se yrittää pitää ympäristöään jatkuvasti silmällä vaaran varalta. Mutta jopa johtajatamman on välillä syötävä ja luotettava siihen, että joku muu tarkkailee ympäristöä. Sen on lakattava katsomasta ympärilleen ja luotettava siihen, että minä hoidan sen homman. (Vaikka enhän minä tietenkään niin tee, koska minun on katsottava sen korvia!) Vain esteitä hevonen saa lähestyessään katsoa, jotta se osaa arvioida ponnistuspaikan.

Eli aina kun korvat keskittyivät johonkin muualle, minun piti tehdä jotain saadakseni sen huomion puoleeni. Se ”jotain” oli tässä se vaikein osuus. ”Mitä jotain?” ”Mitä tahansa: käännös, väistö tempon muutos...” Minä osaan kyllä liiankin hyvin ratsastella päämäärättä, mutta kun piti vain reagoida ja tehdä ”jotain”, minä huomasin kaipaavani suunnitelmaa.

Potkin, käänsin ja häiriköin sitä viikon verran aina kun sen korvat sojottivat eteen ja vähitellen ne pysyivät suunnattuna minuun kauemmin kerrallaan. Minä uskaltauduin jopa laukkaamaan sillä ulkona!

Ajattelin ensin, että tämä oli taas joku uusi juttu, mutta onhan siitä ollut aiemmin paljonkin puhetta, vain eri muodossa: ratsasta jokainen askel. Sitähän tämäkin on, mutta nyt tarkkailen korvia.

Minulla olisi ollut myös ei hevosiin liittyvä vinkki tälle viikolle, mutta Helena kielsi minua kirjoittamasta sitä blogiin, joten se jää nyt sitten salaisuudeksi. :P

Cruiserin kanssa jatkui pohkeenväistötreenit. Minua hermostutti, kun Rod ajeli pihalla ruohonleikkurilla ennen kuin nousin selkään, mutta yritin käyttäytyä rennosti. Cruiser pysyi tyynenä kuin viilipytty! (Niin että mitenkäs se sateenvarjo testi taas menikään?...)

Lentomurkut kuhisivat parvissa ja ärsyttivät hevosia. Kysyin tarkoittaako se, että kohta tulee lunta, jos kerta muurahaisten pesän rakennus tarkoitti vesisadetta? Lunta ei tullut, mutta vettä tuli vihdoin! Onneksi jo sunnuntaina satoi hieman, kun suuri heinäkuorma saapui. Heinät kastuivat, mutta maa kostui niin, että rankkasade ei nyt huuhtonut kaikkea pintamaata mukaansa. Jo parin päivän kuluttua, alkoivat laitumet taas vihertää lupailevasti.

Lähdin pitkästä aikaa mukaan pingikseen ja voitin 5/6 kaksinpeli ottelusta! Rod mutisi, että pitää alentaa minun tasoitustani...

Yöt alkavat jo taas viiletä. Sen huomasi etenkin Patchin käytöksestä aamulla. Se hyppäsi aamulla autoon mukaan heinäkierrokselle ja sen sijaan, että olisi ensimmäisellä pysäkillä hypännyt taas ulos kuten yleensä, se jäi täristen autoon istumaan. Minä pistin lämmittimen päälle ja kierroksen puolivälissä se oli sulanut sen verran, että juoksi loppumatkan.

Perjantaina kävimme Brolgan kanssa röntgenissä Sydneyn laitamilla. Ensin tekivät taivutuskokeen oej vuohiselle ja polvelle, sitten minä juoksutin sitä pihalla. Brolga ontui vain kaarteissa. Seuraavaksi puuduttivat vuohisnivelen ja juoksutettiin uudestaan. Olivat jo siirtymässä polveen, kun eläinlääkäri tuli nipistelleeksi vuohista ja havaitsi siinä vielä tuntoa. Siispä sitä puudutettiin vielä lisää kunnes Brolga lakkasi reagoimasta nipistykseen. Juoksutin taas ja Brolga ei ontunut enää. Syy ei ollutkaan polvessa, kuten voisi sen jalkoja katsoessa päätellä, vaan vuohisessa! Seuraavaksi otettiin lukuisia röntgenkuvia jokaisesta mahdollisesta kulmasta. Brolgan nivelissä ei ole mitään vikaa! Ei yhtä ainutta alkavaakaan kulumaa löytynyt. Sen sijaan tarkasti katsoessa näki (jos osasi katsoa) kuinka toinen nivelsiteistä ilmeisesti hankaa kavioluuta vasten. Eläinlääkäri lupaili, että tämä on mahdollista korjata kengityksellä. Parempia uutisia ei olisi voinut saada! Jos Brolga korjaantuu pelkällä kengityksellä, on Kosterillakin vielä toivoa. Iloon sekoittui minulla kuitenkin myös surua ja katkeruutta, sillä sain edellisenä päivänä kieltävän vastauksen viisumihakemukseeni. Enkä siis voi jäädä jatkamaan näiden hevosten koulutusta.

Brolgan kengitysohje

Brolgan palattua röntgenistä hyvien uutisten kera, meni osa laumoista taas uusiksi. Jos Brolgan nivelissä olisi näkynyt kulumaa, Helena olisi antanut sen Kipin omistajan miehelle satunnaiseen maastoiluun. Mutta nyt se pysyykin kotona. Jo aiemmin viikolla lisäsimme Kosterin Wandan ja Karlin laumaan, nyt myös Brolga liittyi joukkoon. Koster ja Karl tulivat sitä portille vastaan ja sitten Karl juoksi edeltä takaisin Wandan luo: ”Katso, katso! Uusi hevonen! Tänne tulee uusi hevonen!” Nyt parin päivän yhdessäolon jälkeen, hain Wandan pois laumasta. Talutin sen yardeihin ja voi sitä itkua ja hammastenkiristystä, kun Brolga menetti Wandansa. Lauma ei huomannut, että lastasimme Wandan traikkuun, vaan ne yrittivät yhä tähyillä yardeihin kun palasimme. Veimme Wandan Willien tilalle Kipin seuraksi ja Willien puolestaan erään toisen tuntilaisen vanhan ruunan seuraksi, koska sen kaveri pitää lopettaa pian.

Myös pässi lähti uuteen kotiin. Veimme sen traikussa Bonnien kotiin. Se saatiin kyytiin, kun traikun sisään ja lastaussillalle laitettiin ruokaa houkuttimeksi. Perillä se piti sitten yrittää hätistää laitumelle. Se ei ollut ihan helppoa, koska portin luona röhki kovaan ääneen utelias sika! Ja sitten tralerin sai käännettyä vain ajamalla sen ensin sian ja vuohipukin laitumelle. Sika onneksi juoksi pässin perässä pois portilta, mutta pukki jäi. Se vain sulki silmänsä ja tunki lähemmäs, kun yritin hätyytellä sitä pois! Lopulta tartuin sitä sarvesta ja talutin sen pois portilta. Se olikin oikein kätevä kädensija!

 

Paluumatkalla tien poskessa käveli nokkasiili. Helena pysäytti ja otti siitä kuvan. Nokkasiili ei jostain syystä yrittänytkään karkuun tai kaivautunut, vaikka minä silittelin sitä. Niiden piikit ovat paljon siilin piikkejä isommat ja harvemmassa ja välissä kasvaa karvaa. Kun koskin yhtä piikkiä, muutkin sen puolen piikit kohosivat. Hauska otus. :)

Tässäpä teille vielä lisää muitakin hauskoja otuksia:

Luulin, että jaloistani lehahti ilmaan perhosia, mutta ne laskeutuivat hieman oudosti. Sitten tajusin, että ne ovatkin keltasiipisiä heinäsirkkoja!

Täällä on eräs pikkulintulaji joka on talvisin tylsän ruskea pieni höyhen pallo, mutta kevään tullen koiraiden hyöhenpuku muuttuu ja niihin tulee sinistä!

Sunnuntaina kävimme tuttujen luona illalliskutsuilla. Tuli puheeksi kuinka minä joudun pian lähtemään ja pian sain jo peräti kaksi naimatarjoustakin, jotta voisin jäädä. :P Taidan kuitenkin jättää väliin nämä tarjoukset tällä kertaa, ehdin jo hakea viisumia Uuden-Seelannin puolelle.

Olkaa iloisia, etten ole kirjoittanut tänne ihan kaikkea!