Brolga röntgenissä ja surullisia uutisia (17.2. - 23.2.)

Jatkoin tällä viikolla yhä Blanchetten kanssa lastaustreenejä. Talutin sen sinne jokavälissä: talliin hakiessani, ulos viedessäni ja jopa ratsastuksen jälkeen satula yhä selässä. Siitä tuli tosi kevyt lastata kyytiin, muualla se saattaa yhä vähän jumittaa.

Ratsastuksessa aloin keskittyä sen korviin. Juuri niin, korviin! Korvien asennosta on ennenkin ollut puhetta. Ovat kyselleet missä ne ovat juuri ennen teleporttia, sitä on vaikea sanoa, koska se on niin nopea liikkeissään, mutta eiköhän ne aikalailla löydy sojottamasta eteenpäin. Hevosen korvat kertovat mihin se katsoo, mitä se kuuntelee, missä sen huomio on. Eli ne korvat on saatava pysymään suunnattuna minuun! Blanchette on todella johtajamainen tamma, joten se yrittää pitää ympäristöään jatkuvasti silmällä vaaran varalta. Mutta jopa johtajatamman on välillä syötävä ja luotettava siihen, että joku muu tarkkailee ympäristöä. Sen on lakattava katsomasta ympärilleen ja luotettava siihen, että minä hoidan sen homman. (Vaikka enhän minä tietenkään niin tee, koska minun on katsottava sen korvia!) Vain esteitä hevonen saa lähestyessään katsoa, jotta se osaa arvioida ponnistuspaikan.

Eli aina kun korvat keskittyivät johonkin muualle, minun piti tehdä jotain saadakseni sen huomion puoleeni. Se ”jotain” oli tässä se vaikein osuus. ”Mitä jotain?” ”Mitä tahansa: käännös, väistö tempon muutos...” Minä osaan kyllä liiankin hyvin ratsastella päämäärättä, mutta kun piti vain reagoida ja tehdä ”jotain”, minä huomasin kaipaavani suunnitelmaa.

Potkin, käänsin ja häiriköin sitä viikon verran aina kun sen korvat sojottivat eteen ja vähitellen ne pysyivät suunnattuna minuun kauemmin kerrallaan. Minä uskaltauduin jopa laukkaamaan sillä ulkona!

Ajattelin ensin, että tämä oli taas joku uusi juttu, mutta onhan siitä ollut aiemmin paljonkin puhetta, vain eri muodossa: ratsasta jokainen askel. Sitähän tämäkin on, mutta nyt tarkkailen korvia.

Minulla olisi ollut myös ei hevosiin liittyvä vinkki tälle viikolle, mutta Helena kielsi minua kirjoittamasta sitä blogiin, joten se jää nyt sitten salaisuudeksi. :P

Cruiserin kanssa jatkui pohkeenväistötreenit. Minua hermostutti, kun Rod ajeli pihalla ruohonleikkurilla ennen kuin nousin selkään, mutta yritin käyttäytyä rennosti. Cruiser pysyi tyynenä kuin viilipytty! (Niin että mitenkäs se sateenvarjo testi taas menikään?...)

Lentomurkut kuhisivat parvissa ja ärsyttivät hevosia. Kysyin tarkoittaako se, että kohta tulee lunta, jos kerta muurahaisten pesän rakennus tarkoitti vesisadetta? Lunta ei tullut, mutta vettä tuli vihdoin! Onneksi jo sunnuntaina satoi hieman, kun suuri heinäkuorma saapui. Heinät kastuivat, mutta maa kostui niin, että rankkasade ei nyt huuhtonut kaikkea pintamaata mukaansa. Jo parin päivän kuluttua, alkoivat laitumet taas vihertää lupailevasti.

Lähdin pitkästä aikaa mukaan pingikseen ja voitin 5/6 kaksinpeli ottelusta! Rod mutisi, että pitää alentaa minun tasoitustani...

Yöt alkavat jo taas viiletä. Sen huomasi etenkin Patchin käytöksestä aamulla. Se hyppäsi aamulla autoon mukaan heinäkierrokselle ja sen sijaan, että olisi ensimmäisellä pysäkillä hypännyt taas ulos kuten yleensä, se jäi täristen autoon istumaan. Minä pistin lämmittimen päälle ja kierroksen puolivälissä se oli sulanut sen verran, että juoksi loppumatkan.

Perjantaina kävimme Brolgan kanssa röntgenissä Sydneyn laitamilla. Ensin tekivät taivutuskokeen oej vuohiselle ja polvelle, sitten minä juoksutin sitä pihalla. Brolga ontui vain kaarteissa. Seuraavaksi puuduttivat vuohisnivelen ja juoksutettiin uudestaan. Olivat jo siirtymässä polveen, kun eläinlääkäri tuli nipistelleeksi vuohista ja havaitsi siinä vielä tuntoa. Siispä sitä puudutettiin vielä lisää kunnes Brolga lakkasi reagoimasta nipistykseen. Juoksutin taas ja Brolga ei ontunut enää. Syy ei ollutkaan polvessa, kuten voisi sen jalkoja katsoessa päätellä, vaan vuohisessa! Seuraavaksi otettiin lukuisia röntgenkuvia jokaisesta mahdollisesta kulmasta. Brolgan nivelissä ei ole mitään vikaa! Ei yhtä ainutta alkavaakaan kulumaa löytynyt. Sen sijaan tarkasti katsoessa näki (jos osasi katsoa) kuinka toinen nivelsiteistä ilmeisesti hankaa kavioluuta vasten. Eläinlääkäri lupaili, että tämä on mahdollista korjata kengityksellä. Parempia uutisia ei olisi voinut saada! Jos Brolga korjaantuu pelkällä kengityksellä, on Kosterillakin vielä toivoa. Iloon sekoittui minulla kuitenkin myös surua ja katkeruutta, sillä sain edellisenä päivänä kieltävän vastauksen viisumihakemukseeni. Enkä siis voi jäädä jatkamaan näiden hevosten koulutusta.

Brolgan kengitysohje

Brolgan palattua röntgenistä hyvien uutisten kera, meni osa laumoista taas uusiksi. Jos Brolgan nivelissä olisi näkynyt kulumaa, Helena olisi antanut sen Kipin omistajan miehelle satunnaiseen maastoiluun. Mutta nyt se pysyykin kotona. Jo aiemmin viikolla lisäsimme Kosterin Wandan ja Karlin laumaan, nyt myös Brolga liittyi joukkoon. Koster ja Karl tulivat sitä portille vastaan ja sitten Karl juoksi edeltä takaisin Wandan luo: ”Katso, katso! Uusi hevonen! Tänne tulee uusi hevonen!” Nyt parin päivän yhdessäolon jälkeen, hain Wandan pois laumasta. Talutin sen yardeihin ja voi sitä itkua ja hammastenkiristystä, kun Brolga menetti Wandansa. Lauma ei huomannut, että lastasimme Wandan traikkuun, vaan ne yrittivät yhä tähyillä yardeihin kun palasimme. Veimme Wandan Willien tilalle Kipin seuraksi ja Willien puolestaan erään toisen tuntilaisen vanhan ruunan seuraksi, koska sen kaveri pitää lopettaa pian.

Myös pässi lähti uuteen kotiin. Veimme sen traikussa Bonnien kotiin. Se saatiin kyytiin, kun traikun sisään ja lastaussillalle laitettiin ruokaa houkuttimeksi. Perillä se piti sitten yrittää hätistää laitumelle. Se ei ollut ihan helppoa, koska portin luona röhki kovaan ääneen utelias sika! Ja sitten tralerin sai käännettyä vain ajamalla sen ensin sian ja vuohipukin laitumelle. Sika onneksi juoksi pässin perässä pois portilta, mutta pukki jäi. Se vain sulki silmänsä ja tunki lähemmäs, kun yritin hätyytellä sitä pois! Lopulta tartuin sitä sarvesta ja talutin sen pois portilta. Se olikin oikein kätevä kädensija!

 

Paluumatkalla tien poskessa käveli nokkasiili. Helena pysäytti ja otti siitä kuvan. Nokkasiili ei jostain syystä yrittänytkään karkuun tai kaivautunut, vaikka minä silittelin sitä. Niiden piikit ovat paljon siilin piikkejä isommat ja harvemmassa ja välissä kasvaa karvaa. Kun koskin yhtä piikkiä, muutkin sen puolen piikit kohosivat. Hauska otus. :)

Tässäpä teille vielä lisää muitakin hauskoja otuksia:

Luulin, että jaloistani lehahti ilmaan perhosia, mutta ne laskeutuivat hieman oudosti. Sitten tajusin, että ne ovatkin keltasiipisiä heinäsirkkoja!

Täällä on eräs pikkulintulaji joka on talvisin tylsän ruskea pieni höyhen pallo, mutta kevään tullen koiraiden hyöhenpuku muuttuu ja niihin tulee sinistä!

Sunnuntaina kävimme tuttujen luona illalliskutsuilla. Tuli puheeksi kuinka minä joudun pian lähtemään ja pian sain jo peräti kaksi naimatarjoustakin, jotta voisin jäädä. :P Taidan kuitenkin jättää väliin nämä tarjoukset tällä kertaa, ehdin jo hakea viisumia Uuden-Seelannin puolelle.

Olkaa iloisia, etten ole kirjoittanut tänne ihan kaikkea!