Kengittäjän paluu ja olkapää (1.5. - 4.5.)

Talvilaitumelle lähti taas uusi lasti lehmiä. Juuri sopivasti sillä traktori hajosi ja pariin päivään sillä ei voi viedä laitumille heinää. Tämä lasti jäi samalle laitumelle mille se purettiin, joten minä en lähtenyt mukaan niitä paimentamaan.

Sen sijaan jäin pitämään hevosia kengittäjälle. Täälläpäin maailmaa on aika hervinaista, että kengittäjä kengittää kiinnisidottuja hevosia. Yleensä jonkun pitää olla paikalla pitämässä kiinni riimunnarusta ja tylsistymässä kuoliaaksi... Nyt ei listalla kuitenkaan ollut kuin nopeita vuoluja ja Ziggyn yksi uudelleen kengitettävä kavio, joten tylsistyminen oli vähäistä. Ziggyn pukinkavio on kasvanut edelleen hirmuista vauhtia, joten sitä vuoltiin taas lyhyemmäksi, että polvet palautuivat samalle tasolle. Nahkapohjalliskoe jatkuu yhä. Sen kavion uudelleen kengitys tuliu juuri parahiksi, sillä paria päivää aiemmin se alkoi meloa sillä jalalla ensimmäistä kertaa elämässään. Kavion vuolussa tuli vastaan mustelma kavion ulkoreunalla.

Jo pari päivää ennen kengittäjän tuloa takalaitumen pojat Koster ja Cruiser saapuivat yardeihin. Niitä käsiteltiin hieman (riimun pukemista, taluttelua, harjausta ja jalkojen nostot), jotta kengityspäivänä ei tulisi ongelmia. Olivat yllättävän siivosti, vaikka viimeksi niihin on koskettu edellisen kengityksen aikaan ehkä kolmisen kuukautta sitten.

Kosterin jalka-asennot ovat aika surkeat. Suppuvarpaisempaa hevosta saa hakea. Toivottavasti asento oikenee, kun se kasvaa ja rintakehä leviää. Niin kävi ainakin sen Brolga-siskolle. Tosin ei senkään jalat mitenkään suorat ole. Luonteeltaan se on samanlainen iso lupsakka jätti kuin siskonsakin. Cruiser puolestaan muistuttaa pitkälti Blanchette-siskoaan. Sillä on paljon paremmat jalat kuin Kosterilla, mutta se on ihan mahdottoman ujo! Ensimmäisenä päivänä jätin sen kesytyksen Helenalle, jonka se jo tuntee. Seuraavina päivinä vietin runsaasti aikaa ihan vain molempia rapsutellen ja kengityspäivänä Cruiser luotti minuun jo sen verran, että sain sille riimun päähän. Kengittäjää se arasteli myös vähän, mutta tunnisti hänet sitten ja pian oli kaikki jalat jo vuoltu ongelmitta.

Helena harmitteli ongelmallista nuorisoa ja pohti jopa Kosterin laittamista teuraaksi. Kengittäjä sai hänet kuitenkin vakuutettua siitä, että myös sille on mahdollista löytää hyvä koti jossa sen ei tarvitse rasittaa jalkojaan liikaa. Helena ei kuitenkaan halua tuhlata näiden kanssa rahaa kalliiseen breikkerin koulutukseen. Nuorempana hän koulutti itse myös Willien ja Wonderin, mutta nykyään hän ei halua kiivetä nuorison selkään, joten ne menevät yleensä ammattilaiselle. Sitten hän keksi, että me teemme sen kaksin. Arvatkaa mitä pidin ideasta!

Puolisen vuotta sitten meni olkapääni sijoiltaan, kun kaaduin sen päälle. Sanotaan, että se sattuu kauheasti, mutta minä en tuntenut siinä mitään erityistä ihan heti. Kun kaaduin, kuulin rusahduksen. Ylös kömpiessäni tunsin kolotusta siellä täällä, mutta en sen enempää kuin yleensäkään maankamaraan tutustuttuani. Mutta kun yritin liikuttaa oikeaa kättäni, tiesin jonkin olevan vialla. Se ei tahtonut liikkua ja lihakset valittivat, jos yritin liikuttaa sitä. Tuntui siltä kuin käsivarsi olisi ollut sidottu kylkeen kiinni. Olkapään paikalleen laitto sitten sattui puolestaan sitäkin enemmän. Etenkin koska lihakset ja jänteet eivät tahtoneet rentoutua millään vaan kramppasivat ja pistivät vastaan. Mutta heti kun nivel oli taas paikoillaan, kipu hellitti. Meni kuitenkin parisen viikkoa ennen kuin olkapään liikerata palautui ennalleen ja pystyin taas mm. pesemään hiukseni kaksin käsin, ilman että nivel tuntui hyppäävän pois kuopastaan minä hetkenä hyvänsä.

Miksikö kerroin tämän tähän väliin? Vertailupohjaksi ja taustatiedoksi sille mitä seuraavaksi tapahtui.

Useita hevosia täällä voi taluttaa rauhallisin mielin pareittain ongelmitta ja säästää siten kengänpohjia liialta kulutukselta. Olin juuri lähdössä viemään nuoria poikia laitumelle vuolun jälkeen, kun Cruiser aivan yllättäen kiskaisi takaviistoon ja oikea käteni lakkasi toimimasta! Sadattelin huonoa tuuriani käsivarsi sivulla roikkuen ja toivoin, että olkapääni ei sittenkään olisi taas sijoiltaan. Se ei halunnut liikkua sivulle eikä ylös, aivan kuten viimeksi. Mutta samalla se liikkui kuitenkin hieman helpommin kuin ensimmäisellä kerralla. Sitten tapahtui jotain yllättävää. Käänsin rannetta ja tunsin kuinka olkapää pyörähti takaisin koloonsa ja käteni vapautui näkymättömistä kahleistaan! Huokaisin helpotuksesta. Olkapään lihaksia ei aristanut yhtään, joten uskalsin jatkaa hommiani. Pyydystin ujon Cruiserin ja sumplin sen Kosterin kanssa samalle laitumelle.

Myöhemmin samana päivänä talutin B-tytöt takaisin laitumelle. Blanchette oli pahaenteisen vilkkaalla päällä ja yritin saada sen varuiksi vasempaan käteeni ja rauhallisen Brolgan oikeaan. Ne kuitenkin onnistuivat hyörimään itsensä tallissa juuri väärin päin, enkä saanut niitä siinä kohden turvallisesti vaihdettua takaisin. Aioin pyöräyttää ne ympäri heti tallin ovella, mutta en ennättänyt ajoissa. Heti ulos päästyään Blanchette loikkasi taakse ja kiskaisi olkapään uudestaan sijoiltaan! Manailin hevosta ja omaa tyhmyyttäni. Käsi liikkui nyt vähemmän kuin aiemmin päivällä. Hampaita kiristellen kokeilin taas kiertää rannetta ulos ja olkapää muljahti vastahakoisesti takaisin koloonsa. Tällä kertaa lihaksissa jo tuntui päivän koettelemukset. Hevoset olivat juosseet karja-aitauksiin avoimesta portista ja saivat myös jäädä sinne yöksi. En koetellut onneani enää enempää, vaan kutsuin Rodin avuksi riisumaan niiltä riimut ja sulkemaan portin.

Seuraavana päivänä Rod soitti fysioterapeutti tyttärelleen ja pyysi neuvoja. Koska olin saanut olkapään itse niin helposti takaisin paikoilleen, hän epäili, että se oli lähtenyt sijoiltaan vain osittain. Hän lähetti ohjeet olkapään teippaamiseksi, jotta se ei pääsisi enää muljahtamaan sijoiltaan. Teippauksen apuna meillä oli Youtube video, jossa teipataan urheilijan olkapää. Rod pysäytteli ja kelaili videota ja ohjeisti Helenaa joka hoiti teippauksen. Aivan yhtä montaa teippikerrosta ei minuun päätynyt, mutta oli ihan tarpeeksi kuitenkin. Lopputulos oli todella tönkön tuntuinen, mutta tehokas. Ensimmäisenä yönä nukkuminen oli kyllä miltei mahdotonta, niin paljon teippauksen kireys ahdisti. Lisäksi se haisi ällöttävästi laastarille ja kutisi.

Tunsin oloni hyödyttömäksi, kun pitkästä aikaa Helena tuli auttamaan aamutallissa ja kielsi koskemasta heiniin ja nostamasta loimia. Uskomatonta muuten miten paljon olkapään lihaksia tarvitaan niinkin yksinkertaiseen toimeen kuin loimen solkien avaamiseen! En olekaan huomannut sitä aiemmin, mutta nyt tunsin jokaisen pienenkin lihaksen liikkeen.

Teipit otettiin pois vajaan viikon päästä. Se oli hirveää! Tuntui siltä kuin puolet ihosta olisi lähtenyt niiden mukana. Ja siltä se myös näytti, niin paljon iho punoitti pari päivää teippien pois repimisen jälkeen.

Yksin kotona 2 ja Teurastaja (27.4. - 30.4. )

Tuntihevoset siirrettiin kaikki samalle laitumelle, jotta niitä ei tarvitse ruokkia kaikkia erikseen. Vein uudelle laitumella ensin Bonnien ja Princessan. Ne eivät välittäneet uudesta heinäpaalista vaan kalusivat mieluummin laihaa ruohoa. Seuraavaksi lisäsin joukkoon niiden vanhan naapurin Fridan. Frida olisi halunnut tehdä lähempää tuttavuutta Princessan kanssa, mutta Bonnie tuli kateellisena väliin ja kehotti Fridaa pysymään kaukana ystävästään. Pian tytöistä kuitenkin tuli jo hyvät ystävät. Kun lisäsin muutaman tunnin kuluttua Bubban joukkioon, se meni pörhistellen tammojen luo: ”No heipä hei tytöt! Katsokaa kuka täältä tulee” Frida ja Bonnie vastasivat sille yhdessä: ”Suksi suolle, ei kiinnosta!” Bubba ei ollut vastaanotosta moksiskaan. Se vain”kohautti olkapäitään” ja riensi korvat hörössä heinäpaalille. Parin päivän kuluttua Bonnie ja Frida olivat jo ylimmät ystävät, Princess touhusi yksinään ja Bubba hengaili milloin kenenkin seurassa.

Muistatteko vielä sen katastrofaalisen lampaiden hakumatkan? Syynä niiden tuontiin karja-aitauksille oli yksi hullu lammas. Lammasta voi aika rauhassa kutsua hulluksi siinä vaiheessa, kun satoja lampaita viikottain keritsevä ammattilainen muistaa sen vielä kuukausienkin päästä! Yleensä lampaat rauhoittuvat, kun ne käännetään ”istumaan” kerittäväksi. Tätä lammasta täytyi pitää aloillaan neljän hengen voimin, että se saatiin kerityksi! Nyt se on keksinyt ruveta karkailemaan aitojen ali sukeltamalla. Sitä on turhaan yritetty saada muista erilleen jo useampaan kertaan. Osa karja-aitauksen aidoista on metalliputkea, osa sähkölankaa. Lampaita ei ole keritty tänä vuonna, joten karkuri ei juuri sähkölangoista perusta. Se livahtaa aidan ali, kun kukaan ei ole katsomassa ja käy etsimässä parempaa sapuskaa tarhojen välistä. Mutta heti kun se tulee huomatuksi ja sitä yritetään saartaa, tai toisia siirtää putkiaitojen alueelle, se tulee täyttä laukkaa takaisin, sukeltaa aidan ali ja liittyy laumaan ja esittää viatonta. Eikä sitä sitten enää millään erota muista mustanaamoista. Alimmassa aitalangassa sen suosituimmassa karkauskohdassa on jo paksu kerros villaa langan ympäri kiertyneenä. Siihen suihkittiin karjan merkitsemiseen tarkoitettua maalia ja nyt laumassa on yksi raidallinen lammas odottamassa kohtaloaan...

Lauantaina isäntäväki lähti sukulaisten luo illalliselle, minutkin oli kutsuttu, mutta päätin jäädä kotiin. Se olikin ihan hyvä päätös sillä aivan yllättäen puuhella alkoi savuttaa ihan hirveästi! Savua tunki ulos kaikista mahdollisista raoista. Avasin kiireesti pari ulko-ovea ja räpelsin uunin räppänöitä auki ja kiinni. Millään mitä tein, ei ollut vaikutusta savun määrään. Rod oli ennen lähtöään laittanut uuniin kaksi isoa halkoa. Ne paloivat kituliaasti ja kauheasti savuttaen, jos yksikin suuluukku oli kiinni. Ja jos luukut olivat auki, ne paloivat niin että lieskat löyvät ulos luukusta ja savu tuli edelleen sisään. Tyhjensin tuhkaluukun ja yritin hämmennellä hiiliä, että ilma kiertäisi puihin alakautta. Hiilihanko on älyttömän lyhyt enkä siis ylettynyt ihan perille asti, eikä sillä ollut vaikutusta muutenkaan. Yritin taas väännellä nuppeja (oik yläkulma, uunin suuluukun yläpuolella) ja onnistuin kiertämään molemmät irti. Toisen takaa paljaastui pieni aukko joka oli ihan täynnä nokea ja tuhkaa, joten yritin kaivaa sitä ulos. 

Etsin käsiini farmin ohjelapun, jossa on myös hellan käyttöohjeet. Mutta siinä ei ollut mitään mainintaa savuttavasta hellasta. Yritin kysellä neuvoja Facebookin kautta kavereilta ja soittaa Helenan ja Rodin kännyköihin. Toinen puheluista meni suoraan vastaajaan ja toinen ohjautui takaisin taloon, koska he olivat alueella, jossa ei ollut kunnon kenttää. Tiesin puhelun ohjautumisesta, mutta silti yllätyin kun puhelimet soivat, sillä olin vasta saanut naputeltua numeron ja mietin edelleen luuri kädessäni mitä nappia pitää seuraavaksi painaa. ”Voi ei joku soittaa samaan aikaan! Eikun.. Hetkinen.. Mitä...?!”

Onneksi Tyrni ehdotti FB:ssa halkojen poistoa. Etsin pihalta vanhan metallikattilan ja päästin samalla koirat ulos mutahuoneesta. Patch yritti hirveästi olla avuksi ja seurasi minua kaikkialle kuono kiinni pohkeissani. Tilly puolestaan hyppäsi samantien sohvalle ja vain naputti hännällään sohvaa kannustavasti aina kun katsoin sen suuntaan. 

 

Apulaiset savusumussa

Onnistuin jotenkin onkimaan halot ulos uunista ja heivasin kattilan pihalle. Halot paloivat oikein iloisesti pimeässä pihamaalla. Hellaan jäi vielä iso hiillos, mutta siitä ei noussut hirveästi savua. Pari seuraavaa tuntia vietin hyppien ja heiluen ympäri taloa ja yritin kauppakasseja pyöritellen saada ilman kiertämään ja savun ulos. Talon puolessa välissä on liukuovi, jonka älysin sulkea ajoissa, joten minun päätyni ei savustunut ihan kokonaan. Täällä minun päädyssäni on myös kaksi palovaroitinta, toisessa päässä ei taida olla yhtään, ainakaan yksikään ei metelöinyt. Kaiken sen ylenmääräisen tuuletuksen jälkeen katsoin lämpömittaria, joka hämmästyksekseni näytti edelleen +21 astetta. Ja ulkonakin oli edelleen +4 astetta.

Olin jo nukkumassa, kun isäntäväki palasi kotiin. Rodilla oli mennyt tunti saada hella taas vetämään. Syy oli tukkeutuneessa piipussa, kuten jo vähän arvelinkin. Nyt on ollut päivisin edelleen todella lämmin ja sen takia hella ei ole palanut tarpeeksi kuumana ja sen sisälle ja piippuun oli kertynyt nokea ja tuhkaa. Se kerros oli romahtanut ja tukkinut ilmakanavat. Hellalla on pieni luukku, jonka kautta pääsee käsiksi sen sisäosiin piipun luona ja sitä kautta Rod kaivoi yöllä tuhkaa pois. Pahoitteli aamulla ohjeistuksen puuttumista ja nauroi, kertoessaan hämmästyneensä nähdessään kuvan hellastaan FB:ssa. Minä kävin illalla aina välillä heidän koneellaan tarkistamassa, onko kukaan vastannut avunpyyntööni. Nauroin katketakseni lopputulokselle, kun annoin Rodin naamakirja-sivun kääntää hellaa koskevan keskustelun englanniksi.

Satulaseppä kävi ennen leirejä sovittamassa muutaman satulan ja oli puhetta, että menen hänelle oppiin koululomien jälkeen. Kävin siellä maanantaina hieman tutustumassa satulan teon salaisuuksiin. Jatkossa olisi tarkoitus kunnostaa ja muokata yhdessä hänen kanssaan yksi Helenan satuloista Bubban mittojen mukaiseksi.

Ziggy on hauska hevonen. Eräänä päivänä se pelleili selkäännousussa. Se asettui mukisematta korokkeen viereen. Mutta juuri kun olin nousemassa korokkeelle, se aina astui hitaasti askelen taaksepäin ja minun piti palauttaa se parkkiin. Tätä jatkui hetken. Sitten, ennen kuin menetin malttini, se käänsi päätään, hörisi vasten käsivarttani pilke silmissään ja seisoi aloillaan. Se mokoma ihan selvästi nauroi minulle! :D

Ziggy jahtasi varsana autoja laitumella. Se teki portista kulkemisen mahdottoman vaikeaksi. Eräänkin kerran Rod ajoi edestakaisin mäkeä ylös ja alas Ziggy perässään laukaten jopa 20 minuuttia ennen kuin Ziggy väsyi ja jäi jälkeen sen verran, että Rod onnistui livahtamaan portista ulos.

Kun pihaan ajoi mies päässään Rapalan lippis, koitti seitsemälle eläimelle viimeiset hetket. Ei kuitenkaan kaloille, kuten lakista voisi päätellä (vesiautomaattien kalat ovat muuten päätyneet jonkun ahneen lintuvieraan nokkaan), vaan karkurilampaalle ja sen kaverille sekä viidelle Helenan ystävän lampaalle. Mies ampui ja teurasti lampaat yksitellen pihamaalla. Sitten hän ripusti ne roikkumaan peräkärryyn rakennettuun kylmähuoneeseen yöksi ja palasi seuraavana päivänä paloittelemaan ruhot. Kotona teurastettu eläin ei stressaannu samoin kuin teurastamoon rahdattu, joten lihaa ei tarvitse riiputtaa kovin pitkään.

Seurasin toimitusta vierestä usean lampaan verran, mutta en ottanut kuvia siitä teidän iloksenne. En halunnut säikäyttää keneltäkään aamukahvia väärään kurkkuun kuvalla ulos pursuilevista sisälmyksistä. Voin kyllä selostaa teille työvaiheet, jos joku välttämättä haluaa ne kuulla. Karmaisevinta oli, kun jalkojeni juuressa potki ja huusi kuollut lammas. Niiden aivot kuolivat kyllä kerta laakista, mutta muu ruumis ei sitä aina tuntunut tajuavan ja auki leikatusta kurkusta karkasi surkea valitus.

Taljat heitettiin muun teurasjätteen mukana menemään. Mietin pitkään ja hartaasti kokeilisinko niiden parkitsemista. Helena lupautui auttamaan, mutta varoitteli myös, että siinä on valtava työ ja siihen menee aikaa vähintään kaksi kuukautta. Lopulta päätin jättää homman sikseen, en olisi kuitenkaan raaskinut jättää taljoja tänne. Vieläkin kyllä toisinaan pohdin, olisiko sittenkin pitänyt kokeilla.. Ehkäpä vielä joku päivä pläjäytän tänne parkitsemisblogin kaikkine ällöttävinä yksityiskohtineen, kuvien kera!

Karkurilammas oli tiineenä, joten pässi on todistetusti ollut töissä ja karitsoita on luvassa. Aluksi lainapässi haahuili muualla eikä juuri piitannut uudesta laumastaan. Sitten naapuri toi viereiselle laitumelle uuden pässin. Kummasti alkoi silloin oman lauman tytöt kiinnostamaan ja siitä lähtien se on pysynyt tiiviisti laumansa mukana. Nyt kun hullu lammas ei ole enää vauhkoonnuttamassa muita, lauman odotetaan rauhoittuvan.

Pakastimet pursuilevat lampaan lihaa, joten jatkossa ei tarvitse kauheasti arvailla mitä on illalliseksi, vain missä muodossa sitä tarjoillaan. Helena keitteli rasvaisimmista osista kaviorasvaa moneksi vuodeksi ja koirillekin riittää purtavaa. Koirien lisäksi myös kanat saivat osansa. Nekin herkuttelivat teurastuspäivänä lampaanrasvalla. Kaikkea ne eivät kuitenkaan jaksaneet nokkia kupuihinsa, joten kanahäkki kiinnosti Tillyä suunnattomasti. Se leikki illalla kanaa ja yritti livahtaa niiden joukossa häkkiin yöksi. Tilly yritti hämmästyneenä esittää viatonta, kun näin sen valeasun lävitse ja komensin sen ulos.

Lisää leireilyä (23.4. - 26.4.)

Yöt ovat kylmiä, joten puuhellassa pidetään nyt tulta yllä. Päivät ovat kuitenkin poikkeuksellisen lämpimiä edelleen, joten päivisin talon lämpötila kipuaa aika korkealle. Ulkolämpötilan heilahtelut ovat kyllä melkoisia. Toisinaan päivisin on vain hieman päälle +10ºC ja seuraavana päivänä voi lämpötila kohota jopa +25ºC, eikä se johdu pilvistä, molempina päivinä aurinko voi paistaa pilvettömältä taivaalta. Aamulla voi kello 7 ulkona olla -2ºC, mutta aamupalan jälkeen aurinko lämmittää jo niin, että kello 9 on jo +10ºC ja päivällä ylitetään jo +20ºC.

Yhtenä aamuna Brumby oli parkissa eri paikassa kuin yleensä ja sen varjoon jäänyt tuulilasi oli umpijäässä! Raaputtelin jääkerrokseen autosta löytyneen CD- kotelolla sen verran aukkoa, että näin ajaa heinäkatoksen eteen. Kun olin saanut heinät lastattua kyytiin, oli tuulilasi jo sulanut täysin auringon paisteessa.

Tämä leiri oli nimeltää kenttä-leiri ja osallistujat olivat 12-14 vuotiaita nuoria. (joukossa oli kolme tyttöä ja yksi poika, tenavaleirille osallistui kaksi tyttöä ja kolme poikaa ja tytöt yöpyivät isovanhempiensa luona). He olivat paljon edellisiä leiriläisiä äänekkäämpiä! Lisäksi leirille osallistui henkarikummitus. Tyttöjen huoneen henkarit lisääntyivät ja liikkuivat mystisesti paikasta toiseen. Suurin epäily kohdistui lerin ainoaan poikaan, mutta minä kyllä epäilen, että sen takana saattoi olla joku tytöistäkin. Tunnit koostuivat niin kouluratsastuskiemuroista kuin esteharjoituksistakin ja päättyivät maastoestekentälle.

Kaikki 12 vuotta täyttäneet voivat halutessaan suorittaa hevostaitokurssin. Se sisältää sekä kirjallisia, että käytännön tehtäviä joita kurssin suorittaneet ratsastuksen opettajat voivat hyväksyä. Leiriläisten joukossa oli muutama kurssia suorittava, joten kävimme läpi siihen liittyviä tehtäviä kuten ratsastusta eri istunnoissa. Ypäjä ajat muistuivat mieleen moneen kertaan näiden tehtävien parissa.

Eräällä tauolla tutkittiin ahkerasti sääntökirjaa ja tultiin siihen tulokseen, että esimerkiksi kouluratsastuksen maailmanennätyksen haltijan liikkeet ovat sääntökirjan vastaiset. Säännöissä sanotaan, että passagessa ja piaffissa, etujalan kavio tulee nousta vain tukijalan säären puoliväliin, ei polven korkeudelle ja lisätyssä ravissa kavion pitäisi osua maahan siinä kohdassa mihin se osoittaa... Nykyään monet tuomarit kuitenkin jakelevat pisteitä sen mukaan mitä laajemmin hevosen etujalat liikkuvat sanoivat säännöt mitä tahansa.

Oletteko pohtineet, miksi ravissa täytyy keventää oikein? Sillä ei ole mitään tekemistä hevosen jalkojen rasittumisen kanssa, vaan kyse on apujen oikeasta ajoituksesta. Kun istut satulassa pystyt käyttämään pohkeita ja, kun seisot jalustimien varassa, käytät ohjia. Ja kun kevennät oikein ajoittuvat apusi niin, että esimerkiksi käännöksissä apusi osuvat juuri sen jalan kohdalle, mikä on liikkumassa seuraavaksi.

Oikeaa käynnin ja ravin tahtia haettiin tällä leirillä ratsastamalla Tallijengin musiikin tahdissa. CD- soitin pauhasi yhdessä kentän kulmassa ja Helena uhkasi laulaa mukana, jos oikeaa tahtia ei muuten löytyisi. Jokaisella ratsastajalla on kuulokkeet joiden kautta Helenan ääni kantautuu suoraan oppilaiden tajuntaan, joten uhkaus oli aika tehokas. Yksityistunneilla myös oppilaan mikrofoni on päällä, jotta kummankaan ei tarvitse huutaa kentän poikki.

Eräällä tunnilla tutkittiin hevosten suoruutta. Ratsastimme sileäksi haravoidun kulman läpi ja tutkimme kavion jälkiä. Suureksi hämmästyksekseni Brolga osoittautui tällä testillä aivan suoraksi! Kaikki etu- ja takakavion jäljet osuivat päällekäin tai samalle linjalle. Ja minusta kulmat ovat aina olleet haastavia ratsastaa oikein!

Tiesittekö, että maapuomit ovat hevosen vatsalihastreeniä? Jotta hevonen voisi venyttää kaulaansa alas puomeja ylittäessään ja samalla nostaa jalkojaan, sen on käytettävä vatsalihaksiaan. Maapuomeja käytettiin tällä leirillä paljon myös koska se on hyvää suoruus harjoitus ja ratsastajan täytyy ratsastaa niille oikeassa linjassa, aivan kuten esteillekin.

Estetunnilla harjoittelimme oikean hyppypaikan ”näkemistä” kahden esteen välissä. Estettä lähestyttäessä piti laskea ääneen alas kuinka monta laukka-askelta oletit olevan jäljellä ennen seuraavaa estettä. Jos laskit väärin, et ollut ponnistamassa esteelle 0 kohdalla. Todella hyvät esteratsastajat pystyvät näkemään ponnistuspaikan jo 7 askelen päästä. Tarkoituksena on osata tarpeen tullen joko hidastaa tai lisätä vauhtia ettei hevonen päädy hyppäämään liian kaukaa tai liian läheltä. Lisäksi täällä on eräs estekilpailun laji, jossa esteiden väleihin on määrätty tietty määrä askelia ja jos et saa niitä oikein, menetät pisteitä.

Minä en osannut tätä ollenkaan. Jo pelkkä takaperin laskeminen hämmensi, saati sitten se seikka, että se piti tehdä ääneen ja englanniksi. Monesti päädyin laskemaan suomeksi esteiden väliin tulevia askelia ennustamisen sijaan. Tai sitten vain keskityin pitämään Ziggyn suoralla linjalla.

Maastoesteitä hyppäsin taas Prinsessalla, yleisön (leiriläisten vanhemmat) suureksi huviksi. Aloitin huoletta aivan pikkuruisesta puunrunkokasasta, mutta kun käänsin toiselle esteelle, joka oli hieman isompi kasa, kauhistuin: ”Tuoko!?! Sehän on melkein Prinsessan korkuinen!” Prinsessa käytti hämmennystäni hyväkseen ja kurvasi sivuun. Helena otti raippani ja kävi sen avulla mittaamassa esteen, joka ei ollut edes raipan mittainen ja ulottui ponia hädintuskin polveen! Yleisöllä oli hauskaa. :D Loppujen esteiden korkeuksia en enää kyseenalaistanut, mutta Prinsessa oli eri mieltä ja kielsi eräänkin kerran. Ja vaikka tiesin siihen mennessä jo sen metkut, en silti onnistunut aina pysymään satulassa vaan tein taas tuttavuutta maankamaran kanssa. Tällä kertaa alle ei osunut pehmeää ruohotupasta, joten ratsastin loput esteet takapuoli mustelmilla.

En ollut ainoa, jolla oli ongelmia hevosensa kanssa, mutta tällä toisella oli paljon parempi syy: hevonen oli vasta 6v ja ensimmäistä kertaa maastoesteradalla. Erästä pientä ojaa se pelkäsi aivan erityisesti ja sitä piti pitkään suostutella maasta käsin, ennenkuin se uskalsi kävellä siitä yli.

Lisäksi tämä hevonen ei kääntynyt mielellään oikealle vaan punkesi vasenta lapaa ulos. Ja jos ratsastaja silloin käänsi vasempaan, hevonen tiputti lavan alas ja pukitti. Jos ratsastaja sen sijaan käänsi sen päättäväisesti oikealle, se ei voinut tehdä mitään. Kaikki pukittajat kuulemma toimivat samalla tavalla. Toinen ratsastaja puolestaan pelkäsi aluksi maastoesteitä kuollakseen. Hän sai oman nuoren hevosensa sijaan ratsastaa Bonniella ja tunnin lopuksi hän jo hymyili kuin Naantalin aurinko.

Yksi laitumen puista on tiputtanut suuren oksan. Se on niin mielenkiintoisessa kulmassa, että siitä tehdään uusi maastoeste. Siivosimme oksan ympäristön pienemmistärisuista ja grillasimme makkaroita. Vanhasta pesukoneen rummusta saa helposti hyvän grillin. Ei tarvita kuin pari metallilevyä, yksi pohjaksi ja toinen paistoalustaksi. Grilliä oli käynyt lehmälauma hieman pahoinpitelemässä ja paistoalusta oli lehmän takapuolen muotoisella lommolla, joten siitä piti ensin ajaa autolla yli pari kertaa. Ikävä kyllä grilli pistettiin pystyyn suuren puun varjoon ja laitumen poikki puhalsi navakka ja kylmä tuuli. Paikalliset saivat taas ihmetellä hytisemistäni. ”Eikös sinun pitäisi olla tottunut kylmyyteen?” Ja pah!

Koiratkin olivat taas vauhdissa. Eräällä ratsastustunnilla kuuntelimme ihmeissämme, kuinka Patch haukkui jollekin kiivaasti. Ääni lähestyi lähestymistään ja pian kulman takaa ryntäsi esiin jänis perässään huutava Patch (”Odota!!”), ja hännänhuippuna kiisi Tilly. Koko konkkaronkka sukelsi heinävaraston uumeniin. Naurun laannuttua, tunti jatkui.

Muistatteko kuvan Tillyn hautaamasta jäniksestä? Minä kuvittelin jälkien perusteella, että se käyttää kummun muodostuksessa tassujaan. Yllätyin suuresti, kun näin miten se oikeasti toimii. Tilly työntelee hyvin huolellisesti hiekkaa kummuksi kuonollaan! Ja aina välillä se tökkää kasan lakea kirsulla tasaisemmaksi ja tiiviimmäksi.

Leikkimielistä kisailua (20.4. - 22.4.)

Lauantaina treenasin Brolgalla sunnuntaista koulurataa. Ongelmia riittää etenkin siirtymisissä, mutta ehkä niistä selvitään. Brolga vastustaa pidätteitä välillä turhan rajusti. Sillä on mahdollisesti hammasongelmia, mutta Blanchettia ei kannata ottaa mukaan Brolgan sijasta, koska Blanchettin hampaat vaihtuvat edelleen ja se heittää pään pilviin jokaisesta ohjasotteesta. Sitä paitsi Brolga on käynyt vähemmän maailmalla.

Nukuin yön yllättävän hyvin, enkä nähnyt yhtä ainutta kisoihin liittyvää painajaista. Ehkä aloin vihdoin ymmärtää, että kyseessä ei ole varsinaisesti kisat. Sunnuntaiaamu valkeni kylmänä ja maassa oli syksyn ensimmäinen kuura. Pakkasimme hevosen ja varusteet autoon ja ajoimme noin tunnin verran Murrumbatemanin Adult Riding Clubin Training Dayhin. (Eli Murrumbatemanin aikuisten ratsastuskerhon harjoitus kisoihin.)

Canberran lähellä olevassa pikkukaupungissa on hieno kaikille avoin urheilualue, jossa on myös ratsastuskenttiä ja maastoesterata. Näihin tilaisuuksiin tulee yleensä aikuisia, jotka vakavan kilpailun sijaan vain haluavat pitää hauskaa hevosensa kanssa viikonloppuna.

Alueelle pystytettiin kouluradan aidat, esterata ja ratsastusleikkien rata. Kouluradalla on tuomari ja sihteeri ja siihen osallistuvat ratsastavat ennalta ilmoittamansa kouluradan aivan kuin kisoissa. Tuomari tarkkailee ratsukkoa ja arvioi testin jokaisen ääneen sihteerille, joka kirjaa ylös paperille jokaiselle liikkeelle arvosanan 1-10 ja tuomarin kommentit. Sitten ratsukko menee tuomarin pakeille. Tuomari käy radan läpi yhdessä ratsastajan kanssa ja kertoo parannusehdotuksia. Kisoissa ei yleensä tehdä näin vaan ratsastaja saa vain arvostelulomakkeen käsiinsä vähän myöhemmin. Tauon jälkeen ratsukot saivat ratsastaa saman radan uudelleen ja yrittää suoriutua siitä paremmin.

Suoriuduimme kouluradastamme yllättävän hyvin! Minusta tuntui, että se meni aika huonosti, mutta videolla se näytti sujuvan yllättävän hyvin. Ensimmäisestä radasta saimme 62,6% pisteistä ja toisella kerralla jopa 66,3%! Uusintaradan aikaan Brolga oli jo aika väsynyt, joten se liikkui ensimmäisellä kerralla paremmin, mutta minä möhlin toisella kerralla vähemmän, joten arvosanat paranivat. Lisäksi tuomari taisi olla anteliaalla päällä.

Esterata oli Helenan vastuulla. Siellä ei ollut tuomaria eikä ajanottoa tai mitään muutakaan. Radan sai ratsastaa milloin halusi ja ihan omaan tahtiin. Brolga ei ole hypännyt hirveästi, joten menin sillä radan vain pari kertaa kouluradan lämmittelynä. Esteiden puomit olivat hädin tuskin irti maasta ja Brolga lähinnä vain ravasi niistä yli vaivautuen nostamaan kavioitaan vain juuri ja juuri puomien yli. Mutta tarkoitus olikin vain katsoa, miten se käyttäytyy.

Brolga oli toista kertaa vieraassa paikassa breikkeriltä tulonsa jälkeen ja se oli tyyni kuin viilipytty, vaikka ympärillä oli paljon vieraita hevosia ja hulinaa. Vähän se välillä katseli ympärilleen, mutta siinä kaikki. Joku toinen hevonen (esimerkiksi Blanchette) olisi huutanut, tuijotellut, puhissut ja sinkoillut ympäriinsä.

Blanchette harrastaa sinkoilua ja puhinaa yms. jo ihan kotioloissakin, etenkin nyt kun sitä ei hampaiden takia liikuteta kuin juoksuttaen.

Maanantai päätty hieman surullisesti. Yksi kanoista on ollut surkean näköinen jo muutaman viikon. Se on ollut paljon muita hitaampi ja iltasella se on usein ollut vielä kateissa, kun muut ovat jo kerääntyneet odottamaan iltaruokaansa. Parina viime päivänä se on hidastunut entisestään ja Rod epäilee, että sillä saattaa olla muna jumissa. Eilen joku oli muninut suuren kahden keltuaisen munan ja yhdennentoista kanan olon odotettiin helpottuvan. Mutta ei, se oli edelleen vaikean näköinen. Illalla löysinkin sen sitten kyyhöttämästä kanakopin vierestä. Raukka ei pystynyt edes seisomaan, joten kiikutin sen tutkittavaksi. Päätös oli äkkiä tehty. Nyt kanoja on enää kymmenen.

Leireilyä (17.4. - 19.4.)

Koulujen lomaviikot alkoivat, joten talossa on melkoista hulinaa pari seuraavaa viikkoa, kun leiriläiset valloittavat minun päätyni talosta.

Haimme yhden Crookwellissä asuvan leiriläisen, koska hänen hevosellaan on lastausvaikeuksia ja Rod piti sille (ja minulle) oppitunnin lastauksesta. Lastausongelma on oikeastaan vain talutusongelma. Jos saat talutuksen toimimaan (eteen, taakse ja sivulle sujuvasti pienillä avuilla) kaukana traikusta, itse lastaaminen on usein huomattavasti helpompaa. Rod työsti hevosta ensin kauempana, ja kun hän toi sen traikun luo, se käveli suoraan sisään ilman mitään ongelmia! Emme kuitenkaan edes yrittäneet sulkea sitä traikkuun, koska se ei olisi oppinut siitä vielä mitään. Pian se jo syöksyikin sieltä vauhdilla takaperin ulos. Tämän jälkeen se sitten näyttikin kuinka hankala lastattava se on normaalisti. Puolen tunnin uurastuksen jälkeen Rod totesi, että se saa riittää tällä kertaa ja ajoimme sen tilalle. Perillä omistaja oli varma, että hevonen räjähtää takaperin kopista ulos, mutta se yllättikin hänet peruuttamalla sievästi askel kerrallaan kuten kuuluukin.

Leirin aikana teimme paljon maastakäsittelyharjoituksia, etenkin tämän hevosen kanssa ja leirin lopulla se meni koppiin jo ihan siivosti.

Ensin otetaan taluttaminen haltuun, sitten paikallaan seisominen. (Minä jätin Brolgan keskelle kenttää seisomaan ja menin itse kentän laidalle. Vaikea uskoa, mutta siihen se jäi rauhassa paikoilleen odottamaan.) Sitten siirrytään kumimaton palan yli kulkemisen kautta pienen puisen ”sillan” ylitykseen ja sen päälle parkissa seisomiseen. Vasta sitten on vuorossa trailerin lastaussillalle kävely ja viimeiseksi trailerissa seisominen.

Tauoilla käytiin läpi ratsastukseen ja hevosiin liittyviä asioita. Eräänä päivänä tutkittiin ratsastajan asentoa käännöksissä. Jos ratsastaja kääntyy koko kropalla, hevonenkin kyllä kääntyy, mutta sen takaosa karkaa ulos. Sen sijaan pitäisi ottaa miekkailuasento. Eli vasemmalle pistettäessä (=käännös) miekka on vasemmassa kädessä, paino on vasemmalla jalalla ja oikea jalka on taaempana. Kaikille muille tämä tuntui olevan selkeää.. Ilmeisesti kouluissa harrastetaan miekkailua. Minä en meinannut tajuta tätä ensin millään. Pitää kai alkaa harrastamaan miekkailua, että saa ratsastuksessa käännökset sujumaan!

Leiriläisiä myös kuulusteltiin erilaisista ähkyistä ja niiden syistä ja Rod selitti suolenkiertymän vaiheet ja ähkyleikkaukseen liittyviä asioita. Jokainen myös teki hevoselleen hiekkatestin. Yllättävän vähän valittaen leiriläiset (5 kpl 7-16 vuotiaita) keräsivät purkkiin lantakikkareita. Ne sitten ”pestiin”, jotta nähtiin onko jollakin hevosista hiekkaa sisuksissaan. Leiriläisten kauhuksi Brolgan lannasta löytyi kourallinen hiekkaa! Minä sain olla todella huolellinen, että en kipannut sitä veden ja lannan mukan purkista pois. Muovipussi-/ -hansikastesti on huomattavasti helpompi toteuttaa. Ja ei huolta, Brolga ei ole vaarassa saada hiekkaähkyä. Me lisäsimme sen hiekan Brolgan näytteeseen leiriläisiltä salassa.

Ratsastustunnilla piti tunnustella liukuuko takapuoli satulassa, vai liikkuuko se vain muuten (ei saa liukua). Tätä en kyllä taida sittenkään edes yrittää selittää paremmin, koska en tajunnut sitä itsekään yhtään. Tyydyin vain siihen, että en liu'u satulassa ja yritän jatkossakin olla liukumatta.

Eräällä tunnilla oli aiheena ratsastusleikit joita täällä harrastetaan paljon enemmän kuin Suomessa. Minä en osallistunut, vaan toimin avustajana. Leiriläiset protestoivat sitä hieman, ilmeisesti koska halusivat nähdä kuinka kokemattomuuttani kastuisin litimäräksi vedenkantoleikissä..

Estetunnilla hypättiin pieniä, mutta teknisiä (maasto-) esteitä kuten hammasharjaeste. Se muodostui kavalettipalikoista ja maapuomista. Palikat asetellaan niin, että jos estettä lähestyy suoraan, hevonen näkee suoraan läpi palikoiden väleistä ja hämmentyy. Mutta kun sitä lähestyy kulmittain, raot palikoiden väleissä katoavat ja este näyttää yhtenäiseltä.

Leiriläiset toimivat ilta- ja aamutalleissa apulaisinani, joten pääsin pomottelemaan heitä mieleni mukaan. Kävimme tyhjentämässä lantasäkkejä ja minä möhlin käännöksen niin, että leiriläiset joutuivat työntämään Brumbya takaperin kunnes se mahtui kääntymään menemättä aidasta läpi. Eikä se jäänyt ainoaksi Brumbyn työntö kerraksi, sillä eräänä aamuna yksi sen renkaista oli melkein tyhjä. Brumbyn sai ajettua kompressorin luo, mutta se on niin hankalassa paikassa, että auto oli taas pakko peruuttaa leiriläisten voimin.

Helena veloittaa tunnista $50, mitä pidin aika kalliina, kunnes kuulin kuinka Sydneyn ratsastuskoulun ratsastustunnit maksavat $80. Eikä siellä edes opi juuri mitään! 10 ratsukkoa vain kiertää kenttää jonossa. Melkoista rahastusta. Helenan tunnit olisivat siellä paljon arvokkaampia. Mutta täällä hinnat on pidettävänä alhaalla, jotta oppilaat viitsivät ajaa tänne asti. Paikalliset puolestaan ovat kiinnostuneempia lännenratsastuksen tyylisistä lajeista joita Helena ei opeta.

Yhtenä iltapäivänä haimme porukalla lampaat karja-aitauksiin. Se oli melkoinen katastrofi. Kuudesta ratsukosta puolet palasi kotiin jalkapatikassa. Ja lampaat juoksivat missä sattuivat. Minä olin ensimmäinen, joka jalkautui joten en tiedä mikä toisille tuli. Ziggy hermostui vieraiden hevosten joukossa kulkemisesta koko ajan enemmän. Etenkin kun yksi poni tunki koko ajan liian lähelle vaikka kuinka varoittelin sen ratsastajaa, ettei Ziggy pidä muista lähellään. Lampaat eivät olleet vielä edes näköpiirissä, kun päätin laskeutua satulasta ennen kuin Ziggy hermostuttaisi muut sähellyksellään. Tein sen kanssa sen sijaan paljon maasta käsin. Se rauhoittui vasta, kun toiset katosivat mäen taakse. Mutta aloitti steppailun uudestaan heti kun toiset tulivat näkyviin. Siinä vaiheessa kaksi muutakin oli jo jalkautunut ja lampaat juoksivat minne sattuivat. Lopulta ne saatiin ohjattua oikeaan suuntaan ja ilmapiiri rentoutui vähitellen. Kun pääsin takaisin tallille Ziggy sai pienen kurinpalautuksen vielä ratsaillakin.

Erään lapsen äiti oli onnistunut saamaan otsaansa haavan jota piti käydä näyttämässä Crookwellin sairaalassa. Siitä sukeutui mielenkiintoinen keskustelu aiheesta eläinlääkäri vs. lääkäri haavojen hoidossa. Rodin mukaan eläinlääkärit pistävät haavan puudustusneulan haavan kautta ihon alle toisin kuin ihmislääkärit, jotka eivät halua työntää mahdollisia bakteereja neulalla syvemmälle haavaan. Eläinlääkärit sen sijaan toteavat, että jos haavaan menee bakteereja, ne ovat jo siellä ja välttävät ihon läpi pistämistä, koska ihossa on tuntohermot ja he eivät halua tulla potilaan potkaisemiksi tai purruiksi!

Helena harmitteli, kun kirjoitan blogia suomeksi niin ettei hän ymmärrä sitä. Siispä yksi leiriläisistä neuvoi kuinka sen voi kääntää Googlen avulla englanniksi. He käänsivät 1. pohjustus- osan ja lopputulos oli jotain aivan hulvatonta. Kokeilkaa vaikka itse. Kun tekstissä esimerkiksi kerrotaan talon ominaisuuksista, käännös väittää että talossa harrastetaan poromaataloutta! Aivan kaikki ei sentään kääntynyt ihan pieleen ja Helenalle selvisi, että pidin taloa kylmänä. Juuri silloin aurinko oli paahtanut niin, että sisällä oli +30 ºC ja en millään saanut heitä ymmärtämään, etten pitänyt taloa kylmänä juuri sillä hetkellä ja että olen jo tottunut viileään makuuhuoneeseen.

Seuraavana päivänä huomasin,että jostain syystä, kun talossa oli +19 ºC, se tuntui lämpimämmältä kuin edellisen päivän +30! Pihallakin oli aiempaa kylmempi mutta se tuntui lämpimämmältä. Eikä minulla ollut sen enempää vaatetta päällä kuin edellisenäkään päivänä.

Yksin kotona (13.4. - 16.4.)

Yöllä piti oikein herätä potkimaan yksi peitoista pois, koska huoneessa oli niin lämmin. Aamulla kuulin ällistyksekseni, että se yö oli ollut tähän astisista kylmin! Nyt alkaa siis talon lämpimänä pitämisen rutiinit. Joka ilta auringon laskiessa lasketaan rullakaihtimet ikkunoiden eteen, jotta lattiaan varastoitunut lämpö pysyy sisällä. Jokaisessa pohjoisen ja idän puolen ikkunassa on kaksi rullaverhoa. Valkoinen pitämään lämpö sisällä ja harmaa, osittain läpinäkyvä pitämään liika lämpö ulkona kesäisin. Kun yöpakkaset alkavat, aletaan myös keittiön puuhellaa lämmittämään. Öiden muuttuessa todella kylmiksi voidaan minun talonpäätyäni lämmittää lisää pienellä kamiinan tapaisella uunilla.

Talossa on ainakin neljä puhelinta jotka kaikki soivat yhtä aikaa puhelun tullessa. Lisäksi kentän laidalla on yksi puhelin ja Rod kantaa vielä yhtä mukanaan. Yhdessä sisäpuhelimista on vastaaja, toisella voi soittaa ilmaiseksi netin kautta, yhteen puhelimeen saa vain vastata, koska siitä soittaminen tulee kalliiksi. Lisäksi Rodin kännykän puhelut ohjautuvat taloon, jos hän ei vastaa. Puheluita ei siis oikein voi olla huomaamatta.

Portille on viritetty metallintunnistin niin, että talossa soi ovikello aina kun joku ajaa portista läpi. Kätevää. Vieraisiin osaa varautua ajoissa.

Eräänä päivänä pihaan pölähti yllättäen matkailija samaan aikaan, kun puhelin soi. Helena vastasi puhelimaan ja minä menin kysymään mitä asiaa vieraalla on. Sattumalta molemmat koskivat samaa asiaa: tiellä harhailee lehmä. Lehmän väri paljasti sen naapurin lehmäksi. Naapuri oli itse käymässä usean tunnin matkan päässä ja talonvahti oli vasta matkalla, joten lähdimme katsomaan saisimmeko lehmän palautettua kotiinsa. Poliisi tuli vastaan ja kertoi nähneensä lehmän väärällä puolen tietä. Kun saavuimme kohdalle, mekin näimme sen. Siellä se hortoili vastapäisen talon puutarhassa. Helena ei oikein innostunut ajatuksesta, että se pitäisi yrittää saada takaisin kotiin tien yli. Jätimme lehmän sinne ja palasimme kotiin. Helena ilmoitti omistajalle missä lehmä on. Pian tämän jälkeen Helena ja Rod lähtivät viikonloppulomalleen.

Pari minuuttia myöhemmin pihaan ajoi naapurin talonvahti kyselemään lehmän perään, kerroin missä sen näimme. Muutaman tunnin päästä hän tupsahti jälleen pihaan ja kertoi, että lehmä on edelleen kateissa. Hän oli vain laittanut tielle varoituskyltit ja toivoi, että se ilmestyisi. Hän pyysi minua ilmoittamaan, jos joku tulisi kertomaan nähneensä sen. Olin juuri lähdössä iltaloimituskierrokselle ja olin jo vapauttanut koirat. Naapurilla oli koiransa mukana autonlavalla ja se haukkui vihaisesti Patchille. Patch tanssahteli takajaloillaan auton ympärillä niskakarvat pystyssä. Ennen kuin ehdin napata sen kiinni, mies kurvasi pois ja Patch juoksi perään. Mies yritti huitoa sitä ikkunasta pois auton luota. Patch vaihtoi auton puolta ja mies kai luuli sen totelleen ja painoi kaasua! Nyt minulle vasta kiire tulikin! Onneksi mies huomasi Patchin roikkuvan yhä mukana ja hiljensi taas huitomaan sitä pois ennen kuin ehti ajaa ulos portista. Ihme kyllä Patch sai kuulonsa takaisin ja päätti totella kutsuani. Nappasin sen syliin ja kiiruhdin takaisin pihan turvaan.

Seuraavana iltana loimitin Fridaa ja näin mäen päältä, kuinka valkoinen avolava kävi pyörähtämässä pihassa. Kaikilla täällä on samanlainen auto, joten en voi olla varma mutta uskoisin, että se oli taas sama mies. Sen jälkeen ei hänestä eikä lehmästä kuulunut enää mitään.

On ollut tiedossa jo pitkään, että jään yksin useaksi päiväksi, kun Helena ja Rod lähtevät ”lehmämessuille”. Sillä aikaa minun tehtävänäni on pitää silmällä vasikoivia lehmiä. Viikkojen kuluessa lehmä toisensa jälkeen poiki ja näytti jo siltä, ettei minulle jää yhtään vahdittavaa. Lehmiä myös siirrettiin päivä päivältä lähemmäs ja lopulta ne päätyivät karja-aitauksiin, jotta minun ei tarvitsisi yrittää saada ongelmissa olevaa lehmää ajettua sinne yksin. Myös ruokinta järjestettiin heinäpaalein, jotta minun ei tarvitsisi mennä sonnien sekaan. Normaalisti ne saavat päivittäin polttoaineteollisuuden etanolin valmistuksesta syntyvää viljarouhetta. Pahan kuivuuden aikaan niille syötettiin puuvillan siemeniä. Niitä pörröisiä siemeniä löytyy vieläkin heinävarastosta paalien alta. Minulle jäi siis vain hevosten hoito ja liikutus, kolmen lehmän silmälläpito ja pumpun tarkistus aamuisin. Joenuoman vesi pumpataan laidunten vesiautomaatteihin. Kylminä öinä pumpun putkeen saattaa päätyä kuplia, jolloin pumppu ei toimi vaan ylikuumenee. Se pitää siis tarkistaa aamuisin ja päästää ilma ulos, jos sitä on. Onneksi pumppu toimi moitteetta. Sain paperilla sitä ja koko muutakin taloa koskevan ohjeistuksen, mutta onneksi sitä ei tarvittu kertaakaan.

Lehmien vasikointiongelmien tietouttakaan ei tarvittu. Vain yksi kolmesta sai vasikan viikonlopun aikana ja sekin tapahtui salaa aamuyöstä niin että vasikka tervehti minua aitauksessa jo aivan kuivana.

Yksin ollessani en saanut ratsastaa, ihan vain siltä varalta että jos jotain sattuu. Siispä juoksutin kolmikkoa oikein urakalla. Puhun hevosille suomea ja taas tuli todistettua, että on ihan sama mitä sanoja niiden kanssa käyttää, äänensävyllä on paljon enemmän merkitystä. Kuuntelin juoksuttaessani musiikkia korvakuulokkeista ja ääniavuille herkin Blanchette hidasti, jos hoilotin hitaan kappaleen mukana ja kiihdytti, kun kappale vaihtui reippaampaan.

Koirat tulevat mielellään aamuisin heinäauto Brumbyn kyytiin tai juoksevat mukana, kun kierrän ruokkimassa hevosia. Tilly käy välillä päivälläkin makaamassa lavalla autokyydin toivossa. Kun lavalla on heinää. Tilly tykkää istua pelkääjän paikalla ja jää välillä autoon odottamaan, kun pysähdyn jakamaan heiniä. Välillä sekin juoksee jänisjahdissa. Patch joko juoksee kilpaa auton kanssa tai tulee kyytiin. Autossa se yleensä kiusaa Tillyä kunnes lähdetään liikkeelle, jolloin se kiipeää kuskin syliin. Toisinaan se seisoo kojelautaa vasten ja seuraa silmätarkkana maisemaa. Kerran se nousi sylissäni seisomaan rattia vasten, painoi torvea ja säikäytti lammaslauman pahanpäiväisesti!

Tilly kavoi jo puoliksi mädäntyneen vesilinnun esiin jostain ja kiusasi sillä Patchiä. Tilly kanniskeli lintua ja yllytti Patchiä yrittämään ottaa sen itselleen. Patch haukkua räksytti Tillylle ja teki syöksyjä lintua kohti, silloin Tilly aina ärähti sen kauemmas. Otin lopulta Patchin kiinni ja lukitsin sisäpihalle. Tilly siirtyi pettyneenä makaamaan lempipaikkaansa ratsastuskentän hiekalle. Kun lähestyin sitä, se lakkasi murjottamasta ja alkoi innoissaan syödä lintua. Yök!! Poistuin rivakasti paikalta ja jätin sen ruokailemaan yksin.

Loimittaessani hevosia illalla, katsoin tummien pilvien kerääntymistä taivaanrantaan ja kaukaista salamointia. Melkein kaikki sateet ovat tähän mennessä kiertäneet tilan. Crookwellissa on tullut moninkertaisesti enemmän vettä kuin täällä. Matkalla pystyy selvästi erottamaan sateiden rajan sillä erään mäen kohdalla ruoho muuttuu äkkiä paljon vihreämmäksi. Yllätyi siis, kun illalla alkoikin sataa reippaasti. Ukonilma tuli lähemmäs ja sitten jyrähti jo jossain ihan lähellä. Pian sen jälkeen sähköt katkesivat. Odoteltuani aikani turhaan sähköjen paluuta, päätin mennä nukkumaan. Huoneeni ikkunasta näin ällistyksekseni, että tallissa paloi valot! Lähdin tutkimaan asiaa ja koirat tulivat innokkaina mukaani. Ulkona ei satanut enää. Myös huvimajan koristevalot paloivaat, vaikka talossa ei edelleenkään ollut tietoakaan sähköistä. Pyörähdin autotallissa tarkistamasssa sähkötaulun ja kaikki oli kunnossa. Mikään mitä tein ei saanut talon valoja syttymään, eikä huvimajan tai tallin valoja sammumaan. Tallissa olevat valot eivät myöskään sammuneet katkaisijoista! Päättelin niiden toimivan vain sähkökatkon sattuessa, sillä koskaan aiemmin en ole nähnyt niiden olevan päällä. En silti vieläkään ymmärrä, miten huvimajan valot voivat toimia ilman sähköjä. Pian sisälle palattuani sähköt palasivat ja talli pimeni.

Koska talossa ei ole normaalia hellaa ja puuhella ei ole vielä käytössä, on ruuanlaitto hieman erikoista. Yksi kaappi on pullollaan sähkökattiloita ja pannuja ja kaksi mikron näköistä uunia toimii sähköuunin ja mikron risteytyksen lailla. Ne lämpenevät paljon normaalia uunia nopeammin ja niitä voi käyttää myös ruuan lämmittämiseen aivan samaan tapaan kuin mikroa. Minun piti yhtä tällaista uunia käyttäen lämmittää pakastimesta ruoka valmiiksi matkalaisten paluuiltana. Sähkökatko nollasi uunit ja minulta meni monta tuskaista minuuttia, että keksin oikean näppäin yhdistelmän, jolla ne sai taas toimimaan ja sain ruuan ajoissa uuniin.