perjantai 10. toukokuuta 2013

Leikkimielistä kisailua (20.4. - 22.4.)

Lauantaina treenasin Brolgalla sunnuntaista koulurataa. Ongelmia riittää etenkin siirtymisissä, mutta ehkä niistä selvitään. Brolga vastustaa pidätteitä välillä turhan rajusti. Sillä on mahdollisesti hammasongelmia, mutta Blanchettia ei kannata ottaa mukaan Brolgan sijasta, koska Blanchettin hampaat vaihtuvat edelleen ja se heittää pään pilviin jokaisesta ohjasotteesta. Sitä paitsi Brolga on käynyt vähemmän maailmalla.

Nukuin yön yllättävän hyvin, enkä nähnyt yhtä ainutta kisoihin liittyvää painajaista. Ehkä aloin vihdoin ymmärtää, että kyseessä ei ole varsinaisesti kisat. Sunnuntaiaamu valkeni kylmänä ja maassa oli syksyn ensimmäinen kuura. Pakkasimme hevosen ja varusteet autoon ja ajoimme noin tunnin verran Murrumbatemanin Adult Riding Clubin Training Dayhin. (Eli Murrumbatemanin aikuisten ratsastuskerhon harjoitus kisoihin.)
Canberran lähellä olevassa pikkukaupungissa on hieno kaikille avoin urheilualue, jossa on myös ratsastuskenttiä ja maastoesterata. Näihin tilaisuuksiin tulee yleensä aikuisia, jotka vakavan kilpailun sijaan vain haluavat pitää hauskaa hevosensa kanssa viikonloppuna.

Alueelle pystytettiin kouluradan aidat, esterata ja ratsastusleikkien rata. Kouluradalla on tuomari ja sihteeri ja siihen osallistuvat ratsastavat ennalta ilmoittamansa kouluradan aivan kuin kisoissa. Tuomari tarkkailee ratsukkoa ja arvioi testin jokaisen ääneen sihteerille, joka kirjaa ylös paperille jokaiselle liikkeelle arvosanan 1-10 ja tuomarin kommentit. Sitten ratsukko menee tuomarin pakeille. Tuomari käy radan läpi yhdessä ratsastajan kanssa ja kertoo parannusehdotuksia. Kisoissa ei yleensä tehdä näin vaan ratsastaja saa vain arvostelulomakkeen käsiinsä vähän myöhemmin. Tauon jälkeen ratsukot saivat ratsastaa saman radan uudelleen ja yrittää suoriutua siitä paremmin.

Suoriuduimme kouluradastamme yllättävän hyvin! Minusta tuntui, että se meni aika huonosti, mutta videolla se näytti sujuvan yllättävän hyvin. Ensimmäisestä radasta saimme 62,6% pisteistä ja toisella kerralla jopa 66,3%! Uusintaradan aikaan Brolga oli jo aika väsynyt, joten se liikkui ensimmäisellä kerralla paremmin, mutta minä möhlin toisella kerralla vähemmän, joten arvosanat paranivat. Lisäksi tuomari taisi olla anteliaalla päällä.

Esterata oli Helenan vastuulla. Siellä ei ollut tuomaria eikä ajanottoa tai mitään muutakaan. Radan sai ratsastaa milloin halusi ja ihan omaan tahtiin. Brolga ei ole hypännyt hirveästi, joten menin sillä radan vain pari kertaa kouluradan lämmittelynä. Esteiden puomit olivat hädin tuskin irti maasta ja Brolga lähinnä vain ravasi niistä yli vaivautuen nostamaan kavioitaan vain juuri ja juuri puomien yli. Mutta tarkoitus olikin vain katsoa, miten se käyttäytyy.
Brolga oli toista kertaa vieraassa paikassa breikkeriltä tulonsa jälkeen ja se oli tyyni kuin viilipytty, vaikka ympärillä oli paljon vieraita hevosia ja hulinaa. Vähän se välillä katseli ympärilleen, mutta siinä kaikki. Joku toinen hevonen (esimerkiksi Blanchette) olisi huutanut, tuijotellut, puhissut ja sinkoillut ympäriinsä.
Blanchette harrastaa sinkoilua ja puhinaa yms. jo ihan kotioloissakin, etenkin nyt kun sitä ei hampaiden takia liikuteta kuin juoksuttaen.

Maanantai päätty hieman surullisesti. Yksi kanoista on ollut surkean näköinen jo muutaman viikon. Se on ollut paljon muita hitaampi ja iltasella se on usein ollut vielä kateissa, kun muut ovat jo kerääntyneet odottamaan iltaruokaansa. Parina viime päivänä se on hidastunut entisestään ja Rod epäilee, että sillä saattaa olla muna jumissa. Eilen joku oli muninut suuren kahden keltuaisen munan ja yhdennentoista kanan olon odotettiin helpottuvan. Mutta ei, se oli edelleen vaikean näköinen. Illalla löysinkin sen sitten kyyhöttämästä kanakopin vierestä. Raukka ei pystynyt edes seisomaan, joten kiikutin sen tutkittavaksi. Päätös oli äkkiä tehty. Nyt kanoja on enää kymmenen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti