Ziggyn kavio ja uusi yritys (11.11. - 17.11.)

Pakkasöiden riski on väistynyt, joten kaviokuumeisetkin ovat yötä ulkona. Se tarkoittaa sitä, että aamutallia ei ole, kun ketään ei tarvitse viedä ulos tai ruokkia. Aamulla saakin nyt sitten miettiä: ”Mitäs sitä sitten tekisi? Lähtisikö ratsastamaan, vai lorvailisiko ensin hieman?”

Tallin molemmissa päissä on isot liukuovet jotka ovat yleensä aina auki. Kysyin pari viikkoa takaperin onko niitä koskaan käytetty. Kuulemma aina silloin tällöin. Tällä viikolla Helena sitten sulki toisen ovista, kun tuli sadekuuro ja tuuli työsi vettä sisään talliin. Brolga ja Blanchette olivat talissa ihan ihmeissään, kun ulkomaailma yllättäen katosi tyystin!

Koster ja Cruiser treenasivat tällä viikolla ensin suitset päässä ohjista taluttelua yardissa. Eli pysähdyksiä ja käännöksiä kuolaimesta.

Harrastin myös vierellä hyppelyä. Totutin molemmat siihen jo aiemmin, joten se ei ollut enää ongelma. (Cruiserin kanssa minun piti aloittaa hyppelyt monen metrin päästä, nyt voin hyppiä ihan vieressä.) Erona aiempaan oli, että Helena piti niistä kiinni ja minä yritin jäädä hyppiässäni myös hieman roikkumaan käsieni varaan. Cruiser huolestui hieman, Koster oli edelleen tyyni, joten Helena auttoi minut mahalleni sen selkään roikkumaan hetkeksi.

Blanchetten kanssa ratsastelin pihalla sekä yksin tallin lähellä, että laitumilla Leon seuralaisena. Blanchette pysyi tyynen rauhallisena. Loiskuttelimme myös lätäköiden poikki yhtään epäröimättä.

Harrastimme myös estehyppelöitä sekä ratsailla, että liinassa. Kun juoksutin Blanchettea esteiden yli, se hermostui ensin vähän, kun ei ymmärtänyt tehtävää, mutta alkoi sitten loikkia niiden yli oikein mielellään. Ja hienosti loikkikin. Etenkin esteillä Blanchettesta huomaa, että kun se hämmentyy, ei ymmärrä mitä vaaditaan tai on epävarma, se päätyy ryntäämään sivusuuntaan. Onneksi ryntäykset harventuvat ja pienenevät koko ajan sen itseluottamuksen kasvaessa.

Brolga puolestaan tuntuu taantuvan. Se ei edelleenkään oikein ymmärrä tätä esteiden ylitystä, vaan saattaa mennä tyynesti niistä vain läpi. Asiaa ei auta olleenkaan, että kuskikin on esteillä edelleen hieman hukassa eikä kumpikaan meistä osaa katsoa ponnistuspaikkaa... Brolga kenkkuilee edelleen pysähdyksissä kiskomalla vastaan ja mennä touhottaa pää pystyssä laukkoja ennakoidessaan, eli nykyään melkein koko ajan...

Kartta kertoo, että olemme ylängöllä, noin 800m merenpinnan yläpuolella. Tämä on ikivanhaa vuoristoa. Niin vanhaa, että paikalla olleet tulivuoret ovat aikoja sitten kuluneet pois ja jäljellä onenää laavan täyttämät laaksot, nykyiset kukkulat. Crookwell on aivan ”vuoriston” harjalla joten he saavat sadetta sekä idästä, että lännestä. Me olemme lännenpuoleisella ”rinteellä” ja idän sateet tulevat harvoin tänne asti.

Cadforin jakaa kahtia sellainen maantieteellinen ilmiö kuin Binda thrust. Eli hyvin tieteellisesti ilmaistuna: uusi maa tunkee itsensä vanhan alle. Vähän niin kuin mannerlaatat tekevät, mutta tämä ei ole mannerlaattojen törmäyskohta. Se aiheuttaa kuitenkin sen, että tila pienenee pari senttiä vuosittain! Takalaitumien puolella näkyy siellä täällä pystysuoria kiviä ilmiön merkkinä. Tältä alueelta löytyy usein myös jalokiviä. (Raimo! Mistä mun kannattaa lähteä niitä etsimään?) Täällä on myös pienen pieniä maanjäristyksiä melkein päivittäin. Mikä on hyvä juttu, koska se tarkoittaa sitä että mikään ei ole jumissa eikä siis suuren järistyksen vaaraa ole. Maanjäristykset ovat siis ihan tosissaan pieniä. Välillä, kun olen illalla istunut tietokoneella, maailma on tuntunut keikahtavan hieman. Juuri sen verran, ettei voi olla varma tapahtuiko edes mitään. Mutta joskus muinoin järistykset ovat olleet niin voimakkaita, että kallio on haljennut ja vesi on päässyt kohoamaan raoista ja nesteyttänyt maan. Kun taloa rakennettiin ja he etsivät kaivonpaikkaa, lupaavimmassakin kohdassa vastaan tuli vain 50 metriä mutaa. Vettä kyllä on, mutta se on sekoittunut maahan. Ja jos isot rekat eivät sateen jälkeen pysyneet pihatiellä, johon oli upotettu sorakuorma toisensa jälkeen, ne jäivät auttamatta jumiin. Kaivon etsinnässä löytynyt mutasotku on ratsastuskentän alla. Vasta nyt selvisi, että siihen oli mahdollisesti sekoittunut myös kultaa. Kenttä saattaa siis olla kirjaimellisesti kultakaivos!

Katsoin Forrest Gumpin viime viikolla TVstä, siispä pingis sujui paremmin tällä viikolla. Voitin kahdeksasta kaksin pelistä kolme! Tosin 15 pisteen tasoituksella, mutta silti!

Onko totta, että jotkut jänikset eivät haise? Kaneja koirat pystyvät seuraamaan hajujäljen perusteella, mutta jäniksiä eivät. Ja monesti koirat ovat melkein huomaamattaan juosseet jäniksestä yli, kun ne kyyristelevät heinikossa. Ne myös pesivät maan päällä, toisin kuin tunneleita kaivavat kanit. (Ja nämä nimitykset ovat sitten ihan vain arvauksia. Kun Patch kaivaa koloista pitkäkorvia, niitä kutsutaan rabbiteiksi (kani?). Mutta kun pitkäkorva jallittaa koiria ja ne eivät löydä sen jälkeä nuuskimalla, sitä kutsutaan hareksi (jänis?).)

Tuunailin valkoisiin puuvillaloimiin lapalaskoksia, koska taluttaessani Blanchetten laitumelle ensimmäistä kertaa ohut loimi päällä, oikein kuulin kuinka loimi hankasi karvoja irti ryntäistä sen kävellessä. Sitten tuunasin niitä lisää ja ompelin niihin myös kaulakappaleita.

Tänä vuonna on enemmän kärpäsiä kuin yleensä. Kaivoin hevosille kärpäshuppuja pitämään ötökät pois silmistä. Prinsessa etenkin tarvitsi sellaisen päähänsä. Sen silmät vuotavat usein muutenkin ja houkuttelevat kärpäsiä muita enemmän. Brolgalla on muutenkin melkein aina kärpäshuppu päässä, mutta eri syystä. Sen huppuun on oikean silmän päälle ommeltu paikka, jonka tarkoituksena on suojata silmää auringolta. Brolgan oikea silmä on pienempi, joten se näyttää aina puoli villiltä siltä puolen.

Lauantaina pihaan ajoi HoofDr. (Tai niin auton kilvet ainakin väittivät.) Hän ei ole varsinaisesti kengittäjä vaan barefoot hoof trimmer eli hän lähinnä vain vuolee. Hän kuvasi ensin Ziggyn kaviot joka suunnasta ja kävi sitten tunnustelemaan lihaksistoa. Hän löysi jumittavia ja kireitä lihaksia kaulasta, selästä ja lautasilta. Mutta kuinka paljon siihen oli syynä pukinkavio ja kuinka paljon se seikka, että Ziggyn tammalauma vietiin viime viikolla takalaitumille ja Ziggy jätettiin pois joukosta? Se juoksi ja kiukutteli tammojen lähtöä niin, että kolhaisi pukinkavion jalan jänteen ruhjeille.

HoofDrin mukaan sen eripari lapojenkin pitäisi tasoittua uuden vuolun myötä, koska etujalan lyhyemmän liikkeen pitäisi pidentyä. Sitten hän kävi työhön. Täytyy kyllä sanoa, että ikinä ennen en ole niin omituista asentoa kengittäjällä nähnyt! Hän otti muovilaatikon ja istahti sille! Miten kummassa hän vuolee ei niin sävyisästi seisovien kaviot!? Tämä uusi vuolutyyli pukinkavioisille on kehitelty yhdessä eläinlääkärien kanssa ja vielä kokeilu asteella. Hän säästi kaviota kärjeltä ja kannalta ja vuoli pois vain vähän siltä väliltä. Ideana on, että kaviota vuollaan kavioluun takaosan alta. Pukinkaviossa kavioluu on liian pysty koska siihen kiinnittyvät jänteet tai mitkä lie ovat liian kireät. Kun kaviota vuollaan pois kavioluun takaosan alta, sen pitäisi päästä laskeutumaan ja kavion pitäisi myös päästä joustamaan paremmin? Vuolu ei ollut mitenkään dramaattinen, vain muutaman millin verran, mutta Ziggy vaikutti hieman hämmentyneeltä heti vuollun jälkeen, joten jotain ilmeisesti tapahtui. Kuten HoofDr, minäkin otin kaviosta ennen ja jälkeen kuvia tällä kertaa. Tosin vesikuuro pehmitti yardin pintaa juuri sen verran, että se takertui kavioon, joten kuvista ei tullut hirveän hyviä.

ennen vuolua

vuolun jälkeen

Tässä vielä kuva edellisen kokeilun kengästä jo koppuraksi kuivuneine nahkoineen.

Lauantaina kävimyös keritsijä. Hän keritsi kaikki aikuiset lampaat ja pässin. Pässin mokoma pääsi karkuun keskeneräisenä ja juoksenteli ympäri karja-aitausta villainen viitta perässään liehuen. Karitsat eivät enää tunnistaneet kerittyjä emojaan. Ne huusivat aidalla siihen suuntaan missä viimeksi nekivät emonsa villaisina. Yksi kaksospari kiljui kauan ja hartaasti, vielä senkin jälkeen kun muut olivat jo löytäneet emonsa. Ne huusivat itsepäisesti aivan väärään suuntaan, vaikka emo vastasi niille aivan niiden takaa! ”Äitii! Mihin sut on viety? Äitiii!” ”Tässähän minä, katso taaksesi.” ”Äitii auta! Toi vieras lammas väittää olevansa sinä! Tule esiin!”

Karitsat ovat kasvaneet ihan hirmuisesti. Ne ovat jo melkein täysikokoisia. Ja imevät yhä. Katselin kuinka kaksoset menivät juomaan yhtä aikaa, niiden täytyi polvistua ja kun ne pökkäsivät päällään yhtä aikaa, emo nousi ilmaan! Karitsoita ei kuitenkaan vieroiteta vielä, koska ne pitävät huolta ettei emolampaat liho liikaa. Keritsemisen jälkeen lampaat eroteltiin kahteen laumaan. Pässi ja karitsattomat lampaat päätyivät laihdutuskuurille.

ennen...

ja jälkeen

Sunnuntaina lähdimme taas Murrumbatemanin Adult Riding Clubin Training dayhin. Eli se oli taas sellainen päivä jolloin sai hyppiä esterataa ja suorittaa kouluradan kahdesti. Molemmat kerrat arvosteltiin ja tuomari kävi paperin ratsastajan kanssa läpi ja antoi vinkkejä suorituksen parantamiseksi. Helena kysyi viikolla kumman tytöistä haluan ottaa mukaan. Päädyimme yhä Brolgaan, Blanchetten kanssa olisi kyllä hyvä käydä maailmalla, mutta ehkä kuitenkin jossain rauhallisemmassa ympäristössä ensin. Kun hain Brolgaa laitumelta, Blanchette tunki koko ajan väliin: ”Ota minut mukaan. Minä haluan lähteä.” Ja kun se joutui jäämään laitumelle yksin, se kiukutteli ja huusi perään. (Ja kun tultiin takaisin, se oli yhä hyvin yrmeällä päällä.)

Brolga oli niin hankala, että ehkä olisikin pitänyt ottaa Blanchette sen sijaan.

Rata (Prelim 1.1) oli muutenkin huono valinta Brolgalle, koska se sisälsi paljon ravia vasemmassa kierroksessa, joka on sille vaikeampi ja laukan jälkeen pitäisi päästä heti ravissa rentoutumaan eteen-alas. Hah!Laukka on sille edelleen melkoinen kompastuskivi ja se alkaa ennakoimaan uutta nostoa ja vain kaahottaa pää pilvissä. Tänään se oli vielä normaaliakin hankalampi laukassa se jopa pukitti. Esteillä se sentään nosteli jalkojaan jo vähän paremmin, mutta jarrut olivat hieman hukassa. Pohdittiin asiaa ja päädyttiin satulaan. Brolga on auttamattomasti kasvanut ja levinnyt kaikista satuloista ulos. Lisäksi kisoissa ja muissa tapahtumissa käytössä oleva parempi satulahuopa on hieman paksumpi kuin kotioloissa käytettävät huovat. Onneksi joku oli tullut paikalle myymään käytettyjä varusteita, ja onneksi hänellä sattui olemaan myös yksi hieman ohuempi huopa. Vaihdoin sen ja Brolga oli hitusen tyytyväisempi. Tarvitsemme siis uuden satulan.

Equitana (4.11. - 10.11.)

Karlin jalkojen nostelu harjoitukset jatkuivat. En päästänyt jalasta enää heti irti, kun se irtosi maasta vaan aloin pitää niitä ylhäällä hetken, kerta kerralta pidemmän aikaa. Etujalat nousivat suosiolla, takajalkojen kanssa oli vähän ongelmia. Se lähti kävelemään eteenpäin ja minä en millään saanut pidettyä jalkaa ilmassa, kun se lähti ottamaan sillä askelta. Helena teetätti sillä paljon askel eteen- askel taakse harjoitusta, joka on osa parkkia. Lisäksi hännäntyven läheltä rapsutus sai sen varautuneeksi ja liikkumaan pois.

Juoksutin Brolgan ja Blanchettin laitumella. Blanchette kompasteli ruohomättäisiin, mutta jatkoi tyynesti pyydettyä askellajia kiukuttelun sijaan. Hienoa, se todellakin edistyy! Brolgaa juoksutin laitumen mäissä. Laitumelle on rakennettu maavalli ohjaamaan valumavesiä. Seisoin vallin päällä ja juoksutin Brolgaa vallia ylös ja alas. Sillä on hieman tasapainovaikeuksia ratsastajan kanssa alamäissä joten se kiskoo alamäessä ohjia itselleen ja vaikeuttaa siten myös ratsastajan tasapainossa pysymistä. Oikeassa kierroksessa Brolga selvisi kaltevasta pinnasta hienosti, mutta kun vaihdoin suuntaa, se pisti jarrut pohjaan:”Minä en mene tästä alas. En pysty, vaihdan suuntaa.” ”Etkä vaihda! Menet siitä vaan, ei se ole niin vaikeaa.” ”Enkä mene! En, en, EN!” ”Menetpäs! KYLLÄ!” Ja seuraavalla kierroksella käytiin sama keskustelu uudelleen, kunnes se lopulta laskeutui loivan rinteen mukisematta. Onkohan sille koittanut uhmaikä?

Koster alkaa oppia juoksemaan liinassa kiskomatta Helenaa perässään. Pyöröaitaus helpottaisi nuorison juoksutusta huomattavasti. Cruiserin kanssa siiryin pelkistä kuolaimista suitsiin ja harjoittelin suitsintaa. Se hätääntyy yhä välillä vähän ja peruuttaa ja nostaa päätä ylös, kun lähestyn suitsien kanssa, mutta kuolaimet eivät ole enää ongelma. Puin sille karsinassa myös juoksutusvyön johon se suhtautui tyynen rauhallisesti.

Ziggy ei ole vieläkään lähtenyt koiranmakkaraksi. Se ontuu vähemmän jo. Todennäköisesti sen kavioluu oli murtunut ja pitkä loma on auttanut. Eräs mies on tarjoutunut ottamaan sen, mutta Helena toivoo, että se paranisi vielä tuntikäyttöön. Olisi hyvä, jos Bubballa olisi varamies. Lisäksi se mahdollistaisi parituntien pidon. Tammikuussa on tiedossa hulinaa monen eri leirin moudossa, joten Helena toivoo, että Ziggy olisi silloin käytettävissä. Sen pukinkavio on kasvanut laidunloman aikana todella pystyksi. Mies joka tarjoutui ottamaan sen on kengittäjä. Hän on menestyksekkäästi saanut korjattua pukinkavioita ja haluaisi Ziggyn demohevoseksi. Hän tulee vuolemaan Ziggyn, joten katsotaan mitä tapahtuu.

Hain hevosia sisään ja tallissa löysin perhosen olkapäältäni. Siirsin sen sormelleni ja vein ulos. Kiertelin puutarhassa ja tarjosin sille montaa erilaista kukkivaa pensasta. Se ei millään suostunut siirtymään sormeltani kukkiin. Kerran se jopa lehahti takaisin sormelleni, kun sain sen ujutettua kukalle! Lopulta onnistuin löytämään pensaan jossa oli muitakin perhosia ja se suostui vastahakoisesti jäämään sinne.

Bridget yllätti ja jopa tuli portille vastaan, kun näki, että olin tulossa sitä hakemaan!

Bridget päätyi tallissa Brolgan viereiseen karsinaan. Se ei tykännyt Brolgasta yhtään ja kiljaisi heti kun Brolga edes katsoi sen suuntaan. Harjasin Bridgetiä karsinan toisella laidalla vapaana ja kerran se jopa lähti kesken harjauksen kiukuttelemaan väliseinän luona nuokkuvalle Brolgalle! Lopulta vaihdoin hevosia niin, että Bonnie oli Bridgetin ja Brolgan välissä.

Osa talvilaitumen karjasta tuli takaisin, ja kiljuvat viinerit täyttivät karja-aitauksen. Raukat huusivat äidin perään kurkku suorana yötä päivää. Mutta äidit eivät vastanneet sillä ne jäivät Goulburniin. Kun vasikat oli sullottu rekkaan ja niitä lähdettiin viemään pois, olivat lehmät juosseet hädissään rekan perään lapsukaisiaan kutsuen.

Joku oli kerran yrittänyt vieroittaa viemällä lehmänsä naapuriin. Mutta ne olivat edelleen kuuloetäisyydellä, joten lehmät olivat rynnineet vauhdilla aidoista läpi takaisin lastensa luo!

Yleensä vasikat vieroitetaan täällä paljon hellemmin. Niitä ruokitaan ensin kaikkia yhdessä. Sitten vasikat jätetään ruuan kanssa ja lehmät siirretään aidan toiselle puolen. Lehmät haikailevat ensin vasikoille kateellisina ruuan perään ja siirtyvät sitten vähitellen kauemmas aidalta laiduntamaan. Vasikat ovat tyytyväisiä, kun saavat kerrankin syödä rauhassa niin paljon kuin haluavat ilman että ahneet emot komentavat niitä kauemmas. Vasikat siis keskittyvät syömään ja huutavat vähemmän.

Pari päivää kiljuttuaan viinerit alkoivat hiljentyä. Osalta oli ääni kadoksissa. Yksi huusi lammasmaisesti ”mää”, kun siivosin yardeja. Kun huusin sille, että se kuulosti lampaalle ja sen pitäisi yrittää uudelleen, oli hetken hiljaista ja sitten kuului möreä ”möööö”. :D

Taas saapui heinäkuorma. Paalit ovat vain puoliksi niin isoja kuin viimeksi, mutta silti niiden liikutteluun tarvitaan traktoria. Nämä heinät tulivat suoraan pellolta Crookwellista. Näin vihdoin naapurin Jimin, kun hän tuli paremman traktorin kanssa auttamaan. Hän siis on se kylähullu lukutaidoton, miljoonan dollarin pöydän myynyt naapuri jota on kuvailu Hagridiksi. Sen perusteella odotin näkeväni paljon isomman miehen, jolla on aivan valtavasti tukkaa. Eihän minusta ollut Hagridille sukua, ellei sitten todella kaukaista, mutta ei ainakaan pikkuveli! Jim oli tullut käymään kerran, kun täällä oli ollut sukulaisia kylässä. Viisivuotias pikku tyttö oli katsonut Jimiä silmät suurina Helenan vierestä ja kuiskannut Helenalle kysymyksen: ”Onko hän merirosvo?” Helena esitti kysymyksen Jimille, joka vastasi oitis merirosvomaisesti: ”Kyllä!” Tyttö parka oli tarrautunut kauhuissaan Helenan jalkaan, eikä ollut päästänyt irti ennen kuin Jim lähti.

Heinäkuorman lisäksi tuli pitkästä aikaa myös kengittäjä. Hän palasi vauvalomalta ja sai uurastaa ihan tosissaan. Oletimme, että hän ottaisi isänsä taas mukaan avuksi, sillä kengitettäviä ja vuoltavia oli yhteensä 17. Mutta hän tulikin yksin! Hän ehti tehdä neljässä tunnissa niistä 13. Kolmelle piti laittaa etukengät, muut olivat pelkkiä vuoluja. Harmaiden hevosten nelikko Willie, Karl, Koster ja Cruiser jäivät seuraavaan kertaan. Hyvä niin, onpahan aikaa vielä harjoitella jalkojen nostelua Karlin kanssa.

Kun siitostammojen kaviot oli nyt hoidettu, siirsimme lauman etuportin luota takalaitumille. 26 vuotias Wonder yllättäen näkyi tiputtelevan maitoa. Merkillistä. Sen viimeinen varsa on jo nelivuotias!

Talutin osan tammoista alkumatkan ja ajoimme sitten koko lauman perille Brumbylla. Ihmettelin vähän, kun aloin kuulla huohotusta niskan takaa Brumbyssa istuessani. Vilkaisin lopulta ulos avoimesta sivuikkunasta ja äänen lähteeksi paljastui rinnalle kirinyt täyttä vauhtia juokseva Patch. Se tuli välillä autoon istumaan hetkeksi ja juoksi sitten taas.

Kun eräänä aamuna vein hevosia ulos ja avasin porttia, ihmettelin miksi se aukesi niin vastahakoisesti ja samassa tunsin kuinka jokin törmäsi sääreeni! Jänis oli kyyhöttänyt aivan jalkojeni juuressa portin luona heinikossa liikkumatta, kunnes tönäisin sitä portilla. Liikkeelle lähtiessään se loikkasi suoraan pahki jalkaani. Patch oli seurannut minua laitumelle, mutta se oli liian kaukana, eikä löytänyt jänöä enää kun sain sen tulemaan luokseni. Seuraavana aamuna Patch seurasi tiukasti kannoillani laitumelle (ihan omatoimisesti), mutta jänöjussia en sen pettymykseksi enää löytänyt.

Olen ratsastanut Blanchettia aika kevyesti. Olen yrittänyt olla vaatimatta siltä liikaa, ettei se pimahda. Nyt se on ollut niin hienosti jo jonkun aikaa, että uskaltauduin vaatimaan isompaa ravia ja pidempiä laukkapätkiä. Blanchette hämmentyi hieman, mutta ei pimahtanut vaan yritti. Eikä se myöskään hyökännyt kanojen kimppuun, vaikka ne haahuilivat kentällä. Edistystä!

Sunnuntaina (Hyvää isänpäivää!) kävimme Helenan kanssa Sydneyssä. Alunperin oli tarkoitus mennä Equitanaan jo torstaina, mutta kengittäjä oli ehdottomasti tärkeämpi.

Matkalla Sydneyhin ohitimme paikan jossa Rod oli vuosia sitten joutunut pahaan onnettomuuteen. Hän oli ollut hevosrekalla matkalla kilpailuihin mukanaan vaimo, tytär ja kaksi hevosta. Yllättäen heihin oli törmännyt takaapäin iso rekka. Rodin hevosrekka oli suistunut tieltä. Toinen hevosista oli kuollut heti, toinen oli pitänyt lopettaa. Matkustamon puolella kaikki selvisivät ihme kyllä melkein vammoitta, vaikka jostain oli tullut teräspalkki joka oli lävistänyt bensatankin ja riisunut Rodilta ratsastussaappaan jalasta! Kun he olivat kömpineet rekan jäänteistä esiin, ei onnettomuuden aiheuttajaa ollut näkynyt missään. Autiolla tiellä oli ollut vain kasapäin laatikoita! Heihin törmännyt rekka oli ajanut niin suurella ylinopeudella, että se oli pysähtynyt vasta kilometrin päässä. Kuskin lisäksi rekassa oli ollut vaimo ja heidän vauvansa. He olivat lentäneet ohjaamon sivuikkunasta ulos. Vauva oli löytynyt lopulta kaikkien niiden tielle levinneiden lastina olleiden laatikoiden joukosta, elossa! Kuski oli hylännyt rekan ja livistänyt pusikkoon. Hänet löydettiin sieltä vasta muutaman päivän kuluttua, mutta se oli hyvä juttu. Hän oli ajanut pilvessä, mutta sitä ei voitu enää todistaa, kun hänet lopulta saatiin kiinni. Jos hänet olisi saatu heti kiinni, vakuutus ei olisi korvannut Rodille aiheutuneita vahinkoja! Aivan uskomatonta mutta totta, jos joudut kolariin ja syyllinen on huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alainen, vakuutus ei korvaa vahinkoja!

Ajoimme matkalla myös pari viikkoa takaperin palaneen alueen läpi. Metsäpalo oli paikoitellen loikkinut tien yli. Se oli saatu hallintaan kaistojen välissä, mutta tien reunat olivat palaneet pitkälti molemmin puolin. Karrelle palaneiden puiden lomasta pilkotti asutusalueita. Kyllä on asukkaita mahtanut hirvittää. Jopa tienvarren kyltit olivat palaneet karrelle!

Sydneyn Olympic Parkissa satoi kaatamalla vettä ja parkkihalli oli turhan kaukana Equitana alueesta. Kun pääsimme perille, sade loppui, tyypillistä. Vertasin mielessäni Equitanaa aluksi HIHSiin, mutta se taitaakin muistuttaa enemmän Tampereen hevosmessuja (joilla en ole kyllä ikinä käynyt). Alueella oli paljon myyntikojuja ja useampi ratsastuskenttä demoja varten, yksi halli oli omistettu kokonaan kilpailuille ja klinikoille (emme ehtineet sinne asti, siellä oli lännenratsastus kisoja sunnuntaina) ja toinen rotujen esittelylle (emme ehtineet sinnekään). Lisäksi yläkerrassa oli luokkahuoneita joissa pidettiin luentoja. Monena vuotena Equitanassa järjestetään myös The Way of the Horse-kilpailu jossa muutamalla hevosenkouluttajalla on kolme päivää aikaa kouluttaa ratsu käsittelemättömästä nuoresta hevosesta. Amerikkalaisten vastaava kilpailu on Road to the Horse. Pettymyksekseni sitä ei tänä vuonna jostain syystä järjestetty. Minä olisin halunnut nähdä sen, vaikkakin se on aikataulultaan nuorelle hevoselle ihan liian kiireinen ja ympäristö turhan stressaava. Valikoimme ohjelmistosta mielenkiintoisimmat luennot ja demot (ikävä kyllä monet mielenkiintoiset luennot olivat samaan aikaan) ja kiiruhdimme paikasta toiseen. 

Aloitimme Jon Pittsin luennolla Performance Skills in Elite Riders. Todella mielenkiintoisia juttuja, kuten:

• Huippuratsastajien keskivartalon hallinta on huonompi kuin esimerkiksi huippu tenniksen pelaajien. Tasapaino lähtee jalkapohjista ja etenkin ukkovarpaista. Toisin kuin tenniksen pelaajat, joiden jalkapohjta ovat maassa, ratsastajien jalat ovat jalustimissa jotka eivät ole kovin tukeva tai leveä alusta ja ukkovarpaat eivät saa tukea mistään. Ratsastajan aivojen pitää siis opetella uusi istuntaan perustuva tasapaino. Ilman jalustimia ratsastus on tässä avuksi.
• Huippuratsastajat eivät välttämättä tiedä miksi ovat hyviä tai mitä tekevät vaistomaisesti erilaila kuin muut. Huippuratsastaja ei välttämättä ole siis mistään kotoisin opettajana.
• He olivat testanneet esteratsastajia suurnopeuskameroilla missä vaiheessa ponnistusta ratsastaja lähtee ylös satulasta. Myös huippuratsastajat luulivat nousevansa, kun hevosen etujalat irtoavat maasta, mutta kamera paljasti että suurin osa ennakoi. Vain kaikista parhaimmat ajoittivat oikein.
• Ratsastajan asento vaikuttaa hevoseen kaikista eniten. Pää+vartalo on 2/3 ihmisen painosta. Huippuratsastajilla ensimmäisenä reagoi vartalo, sitten jalat ja vasta viimeisenä kädet. Aina samassa järjestyksessä.
• Huippuratsastajat harjoittelevat 5-6 hevosen verran joka päivä, joten heidän aivonsa pysyvät paremmin vireessä. Jos ratsastaa vain viisi kertaa viikossa olisi hyvä omistaa yksi päivä itselleen ja keskittyä hevosen sijaan täysin vain siihen mitä oma keho tekee.
• Aivot eivät pysty käsittelemään kahta asiaa täysin samanaikaisesti. Siksi hevosetkaan eivät tajua, jos tulee kaksi apua täysin yhtä aikaa. Ja siksi aivoihin ei jää muistijälkeä, kun johonkin reagoi nopeasti. Esimerkiksi onnettomuustilanteessa tulee vain reagoitua ja tilanteen jälkeen ei ole välttämättä mitään muistikuvaa siitä mitä juuri tapahtui.

Sitten kiertelimme hetken ja seurasimme Nicky Barrettin ja Carl Hesterin kouluratsastusklinikoita. Opettajat olivat hyviä, ratsastajat ongelmallisia, vaikka olivatkin jo aika korkealla tasolla ja tekivät laukanvaihtoja ja piruetteja. Minä olen edistynyt: näin osan virheistä ja jopa aavistelin miten ne pitäisi korjata!

Seuraavaksi kävimme Andrew McLeanin luennolla. Sille oli varattu turhan lyhyt aika ja esitys oli siksi kiireinen ja varsinainen asia (Desensitising the Sensitive Horse) jäi pintapuolisen oloiseksi, koska perusteiden kertaus vei niin ison osan ajasta.

• Vie hevonen lähelle pelottavaa asiaa/ tuo pelottava esine (esim. klipperi) lähelle hevosta. Anna hevosen vain seistä ja katsoa sitä 13 sekuntia.
• Pistä hevonen seuraamaan/jahtaamaan pelottavaa asiaa esim. iso jumppapallo, mopo, ruohonleikkuri...
• Rauhallisuudesta voi palkita herkulla (Cruiserin ja Kosterin porkkanat ;) )
• overshadowing: askel taakse-askel eteen-askel taakse-askel eteen... Kun esimerkiksi pelottava klipperi lähestyy. Ensimmäinen askel on yleensä tosi vaikea, sitten aivot keskittyvät pelotuksen sijaan tuttuun komentoon.
• Lopuksi kerrottiin mielenkiintoisesta uudesta kokeesta: Ratsastajalle kerrotaan, että edempänä olevalla ihmisellä on sateenvarjo ja hän saattaa avata sen yllättäen, kun ratsukko lähestyy. Pulssi kiihtyy niin ratsastajalla kuin hevosellakin! Myös estettä lähestyvän ratsukon hevosen pulssi seuraa ratsastajan kiihtyvää pulssia. Seuraavaksi aikovat kokeilla ratsastajan pulssin laskua lääkkeellä ennen sateenvarjokoetta, jotta nähdään kiihtyykö hevosen pulssi ratsastajan pulssin kohoamisen takia vai jostain muusta ratsastajalta saadusta tiedostamattomosta signaalista. (Minä veikkaan jälkimmäistä.)

Lopuksi kiiruhdimme seuraamaan Louisa Collinsin satulademoa.

• Hevoset muuttuvat todella nopeasti ja puolen vuoden kuluttua satula voikin olla jo aivan epäsopiva. Yleensä takaosan lihakset muuttuvat ensin ja satula alkaa kallistua eteen.
• Yksi epäsopivan satulan merkki voi olla suun availu ja ohjien kiskonta. (Brolga!)

Kiertelimme kojujen lomassa ja Helena esitteli minut Andrewlle. ”Ai Suomesta? Minulla on suomalainen miniä.” ”Juu tiedän, olen tavannut hänet.” Ja niin sain taas yhden aussin ymmälleen sekaisilla selityksilläni...

Löysimme myös Horzen kojun ja Helena osti sieltä isoimman löytämämme riimun. Horzen extrafull eli suokkikokoa. ;) Se oli tähänastisista suurista riimuista suurin ja jopa Leonin päässä siihen jäi vielä säätövaraakin!

Kotimatkalla pohdimme satuloita. Helena pohti, että Willien ongelmat (mm. istui) saattoivat hyvinkin johtua liian kapeasta satulasta. Kun hän vielä ratsasti sillä, ei satuloiden istuvuutta juuri mietitty ja sama satula laitettiin niin kapean täysiverisen kuin leveän puoliverisenkin selkään. Helena ratsasti aina Bushmarkilla paremman kouluradan kuin Rod, mutta Rodin satula oli paljon Helenan satulaa kapeampi ja saattoi näin jälkikäteen ajateltuna aiheuttaa ongelmat.

Halloween-unia (28.10. - 3.11.)

Seurasimme aamupalalla sorsaperheen touhuja ja Rod pohti mitä ne ihmiset tekevät, jotka eivät pysty aamupalalla naureskelemaan sorsille tai koirille tai tarkkailemaan laitumien asukkeja. He rakensivat talonsa keittiön ikkunasta avautuvan maiseman ympärille. Ja mahtava maisema se onkin.

Brolga oli käynyt uimassa loimi päällä, en ilmeisesti ollut tarpeeksi aikaisin liikkeellä ja sille oli tullut kuuma riisuntaa odotellessa... Vaihdoin loimet valkoisiin puuvillaloimiin ja toivoin ettei tule pakkasta.

Tiistaina tuulesta huolimatta Blanchette oli superhyvä juoksuttaa. Kyllähän se heitti päätä ja säikkyi, mutta säikähtäessäänkään se ei singonnut mihinkään, edes laukasta vaan jatkoi heti rauhassa eteenpäin. Ja nykyään jos se kompastuu tai sekoaa askelissaan ja tipahtaa laukasta raville, se nostaa itse heti uuden rauhallisen laukan. Loistavaa! Aiemmin se olisi vastaavissa tilanteissa pimahtanut täysin ja ryntäillyt ja loikkinut ympäriinsä ja se olisi pitänyt pysäyttää, jotta se olisi alkanut kuunnella ja ajatella pelkän reagoinnin sijaan. Kunpa se alkaisi ajatella myös ratsastettuna.

Brolgan laukat alkavat vähitelen olla rauhallisia ja se alkaa oppia kääntymään laukassa. Juoksutustreeni auttoi. Vielä kun ratsastaja saataisiin kuriin. Hoin itselleni: ulko-ohja, ulko-ohja, sisäpohje, ulko-ohja, sisäohja, ulko-ohja, ulko-ohja... Pitemmistä jaloistakaan ei kyllä olisi haittaa, varsinkaan näiden kanssa. ”Kierrä jalat sen ympäri, eikun, ai niin...” ”Mitkä jalat?!?” Ei ole mitään mitä kiertää. Vaikka kuinka venytän jalkoja alas, ne eivät yllä edes puoliväliin sitä matkaa mitä Brolgan kyljet vaatisivat.

Kävimme maastoilemassa tytöillä. Helena ratsasti Brolgalla ja minä Blanchettilla. Blanchettea jänskätti aluksi, mutta rentoutui sitten kun kiertelimme tutuilla laitumilla. Yllättäen jopa

käyntimaastoilu polttaa mukavasti kaloreita. Ainakin jos sen tekee oikein. Ideana on yrittää pysyä joustavana, mutta paikallaan liikkuvalla alustalla eli hevosen selässä. Lihakset joutuvat koko ajan tekemään hienosäätöä asennon säilyttämiseksi.

Kosterilla ja Cruiserilla on vielä hieman talvikarvaa jäljellä kyljissä. Cruiserilla sitä on enemmän, vaikka se aloitti karvanlähdön aiemmin. Jatkoin niiden kanssa suitsimistreenejä. Sitten keksin putsata kaikkien sieraimet. Ihan vain varmistaakseni, että antavat koskea. Yllättäen Cruiser oli nelikosta kaikkein rauhallisin, kun tungin sormia sieraimiin. Ja se tykkäsi jopa korvien sisustan rapsuttelusta! Cruiser! Se kaikista ujoin ja varautunein!

Koster harjoitteli juoksutusta juoksutusvyö selässä (=satulan esiaste). Sitten Helena parkkeerasi sen selkäännousujakkaran viereen. Minä nousin jakkaralle ja liikuttelin juoksutusvyötä samaan tapaan kuin satula heiluu selkään nousussa. Sitten otettiin vyö pois ja minä nojailin Kosterin selän yli kurotellen. Koster on niin korkea etten yltänyt edes jakkaralta selän yli mahalleni. Siispä hypin ensin jakkaralla hetken ja loikkasin sitten sen selän päälle makuulle. Ensimmäisellä kerralla Koster liikkui hieman sivuttain, sitten se seisoi hienosti aloillaan. Cruiser harjoitteli kuolaimen suuhun ottamista, se alkaa jo sujua hyvin.

Cruiser astui vahingossa tallissa kanan päälle. Kana ei ilmeisesti ollut pitänyt Cruiseria tarpeeksi silmällä touhutessaan sen jalkojen juuressa karsinassa. En nähnyt mitä tapahtui, mutta äkkiä kuului kovaan ääneen marmattavan kanan mekastusta ja Cruiserin karsinasta ilmestyi vihaisesti motkottava ontuva kana. Cruiser vain hätkähti meteliä ja näytti sitten nololta

Olen alkanut taluttaa pojuja takaisin laitumelle. Välissä on yksi tyhjä laidun. Paluumatka sujuu jo, mutta sisään hakiessani päästän ne ensin tyhjälle laitumelle ja talutan vain loppumatkan, koska ne yleensä lähtevät vauhdilla kohti seuraavaa porttia.

Harjoittelimme Karlin jalkojen nostelua, jotta sen kaviot saataisiin vuoltua ensimmäisen kerran. (Ensimmäisen kerran, vuotiaana!) Rapsuttelin ensin kaikkialta ja pyysin sitten jalan irti maasta. Hyvin sujui. Kiinniottokin alkaa olla jo helpompaa. Aiemmin Helenan piti yrittää houkutella sitä luo heinä-ämpärin avulla pitkän aikaa ja pahimmillaan se piti ensin hätyytellä karja-aitauksissa karjan "käytävään", että sen sai kiinni. Siksi sillä on nyt aina riimu päässä, vaikka täällä ei ole yleensä tapana jättää riimuja päähän hetkeksikään ilman valvontaa. Varsoilla on päässä riimu vain harvoin, jos ne ovat erityisen hankalia. Ja silloinkin se on mahdollisimman helposti hajoava, hädin tuskin päässä pysyvä riimu, jottei varsa voi jäädä siitä kiinni mihinkään.

Bridget alkaa tulla laitumella vastaan! No, ainakin Prinsessan luo. On ilmeisesti jo oppinut jotain.

Se alkaa myös jo seistä jakkaran luona paremmin. Se liikkuu yhä välillä vähän selkäännousussa, mutta parkki alkaa mennä jo perille. Se alkaa myös vähitellen myötäämään ohjalle ja tiiliseinä tuntuu pehmenevän.

Bridget jakoi ensimmäiset tuntinsa Bonnien kanssa. Tuntilaiset ratsastivat sillä hetken ja lopputunnin Bonniella.

Patch lähti Goulburniin mukaan juoksentelemaan talvilaitumella ja katsomaan maailmaa, joten vain Tilly avusti minua aamulla keskiviikkona. Se luikki varuillaan, kun kuljimme uteliaiden Kosterin ja Cruiserin laitumen poikki riisumaan Brolgan ja Blanchettin loimia. Tammat puolestaan katsoivat sitä ihmeissään, kun Tilly yritti komentaa niitä pysymään kauempana portista.

Kävimme myös päästämässä Bubban ulos laiduntallista. (Prinsessa ja Bridget tulevat talliin yöksi, mutta Bubba vain suljetaan laitumen katokseen ja Bonnie pitää sille seuraa laitumella.) Siivosin ja vein Bubban iltaheinät valmiiksi. Kun sitten illalla menin taas pyydystämään Bubban sisään yöksi, olivat heinät kadonneet! Bonnie näytti epäilyttävän ovelalta, mutta en keksinyt miten se olisi saanut kaikki heinät kuroteltua suljetun portin läpi. Myöhemmin selvisi, että en ollut sulkenut porttia kunnolla ja Bonnie oli työntänyt sen auki. Helena oli saanut sen rysän päältä kiinni ja sulkenut portin kunnolla.

Tällä viikolla TV:ssä kerrottiin kolesterolista. ”Vihdoinkin ihmiset alkavat tajuta!” Rod hihkui, kun ohjelma paljasti ettei kolesteroli tule rasvasta vaan sokerista. Elimistö tekee kolesterolin itse tärkkelyksestä ja sokerista. Rasvainen ruoka ei siis kerrytä rasvaa elimistöön. Rod oppi tämän jo vuosikymmeniä sitten yliopistossa kemian tunnilla. Kolesterolilääkkeet eivät auta, ne vain pistävät elimistön tekemään lisää, jotta lääkkeiden aiheuttama vaje paikkaantuu. Kolesterolin määrä on yksilökohtainen. Raja-arvoja on muutettu koko ajan, jotta saataisiin myytyä enemmän lääkkeitä. Kolesteroli ei myöskään tuki verisuonia. Elimistössä on sokereiden aiheuttama tulehdustila, joka rasittaa verisuonien seinämiä. Verisuonet ovat kovan paineen alaisia. Kun verisuonen seinämän solut löystyvät ja irtoavat, syntyy tulehdus. Elimistö alkaa korjata seinämää ja tuloksena voi jatkuvat tulehduksen seurauksena olla liian iso paikka. Ja jos paikka irtoaa vereen, se saattaa aiheuttaa tukoksen. Näitä paikkoja luullaan verisuoniin kertyneeksi rasvaksi. Tutkijat ja sydänlääkärit kertoivat ohjelmassa myös kuinka korkealla kolesterolilla ja rasvoilla ei ole mitään tekemistä sydänkohtausten kanssa. Kolesterolia ”alentavat” levitteet ja muut margariinit vain altistavat syövälle.Kun ensimmäisiä rasva tutkimuksia tehtiin, syötettiin eläinrasvaa kaneille. Kasvissyöjille!

Ja tutkija joka alunperin osoitti sydänkohtauksen ja kolesterolin välisen yhteyden, valikoi lukuisista tuloksista vain ne jotka sopivat hänen käppyräänsä ja jätti loput pois! Ja koska hänen tutkimuksensa meni läpi, se opetetaan kaikille lääkäreille totena. Toinen esimerkki kaikille totena opetetusta valistuksesta on ruokapyramidi. Se kehitettiin USAssa, kun viljalle piti saada parempi menekki. Siispä kaikkia kehotettiin syömään paljon viljatuotteita. Eli vehnää, jossa on paljon tärkkelystä...

Halloween yönä näin outoja unia. Yhdessä unessa olin juuri aloittanut työt kansallispuistossa Australiassa. Ajoin iltahämärässä Brumbyllä muiden rangereiden perässä ja olin nukahtaa rattiin. Unessa! Brumbyn valot ollivat huonot ja yllättäen tiellä oli iso oksa. Väistin sitä ja auto lähti kierimään. Kun se lopulta pysähtyi, kuskin puoli vaihtui oikealta vasemmalle ja jostain ilmestyi tiikeri. Tiikeri alkoi nuolla pelkääjän puoleista sivuikkunaa alas! Minä yritin pitää vastaan. (Ja ajattelin: tiikeri!? Australiassa?!?) Silloin toiset ilmestyivät hätiin ja selittivät, että kyseessä oli puiston kesy tiikeri. Nyt meni jo niin mahdottomaksi, että heräsin.

Yllättäen en ollut ainoa, joka näki outoja unia. Helena oli ollut juhlissa joissa oli hääpuku teema ja hänen pukunsa oli tehty hyttysverkosta. Rod näki unta jossa Taiwanilaiset valloittivat Australian. Helena vannoi, ettei enää tee pakastepitsaa illalliseksi. Mutta ehkäpä syynä olikin Halloween yö?

Seitsemän viikon tauon jälkeen Golf clubin keittiössä on taas elämää. Edellinen yrittäjä lopetti toimintansa kannattamattomana. Se ei ollut kannattavaa, koska omistaja ei kokannut itse vaan palkkasi paljon henkilökuntaa, lisäksi ruokalista oli turhan monipuolinen. Seitsemän viikon ajan olemme siis käyneet Golf Clubilla vain arvonnoissa. Välillä söimme kiinalaisessa sen jälkeen, välillä Helena teki illallista ennen lähtöä. Kerran jäsenille tarjottiin Clubin puolesta australialaista ”perinneruokaa” eli makkaraa paahtoleivän välissä ketsupin kera. Toisen kerran eräs jäsenistä kokkasi herkullisia hampurilaisia. Nyt siis pitkän etsinnän jälkeen Golf Clubin Crossroads Bunkerin korvasi Kiwi Cafe. Kokkaavat kahden miehen voimin illallista halukkaille. Ainakin toinen miehistä on Uudesta Seelannista, kuten nimi vihjaa. He kokkasivat aiemmin Biggan Golf Clubilla, jossa minäkin kävin kerran syömässä aiemmalla reissullani.

Talolampeen ilmestyi kalavaras. Isoi musta lintu. Rod ampui sen, ettei se söisi lampea tyhjäksi istutetuista kaloista. :( Epäreilua, eihän siellä kukaan muukaan ongi! Tilly yritettiin saada noutamaan lintu rannalle, mutta se epäröi koska se muisti miten edellisen linnun kanssa kävi. Nuorempana Tilly oli noutanut yhtä valevesilinnuista jatkuvasti. Erään kerran Tilly oli kuitenkin sotkeutunut linnun ankkurinaruun ja lintu oli nokkinut sitä koko matkan rannalle! Siihen loppui sen linnun nouto. Toinen koirista puolestaan nouti kaikki Helenan istuttamat kasvit! Ne saivat jäädä penkkiin vain jos Rod istutti ne. ”Katso mitä mä löysin! Sä olit hukannut taas tällaisen tuonne kukkapenkkiin!” :D

Tiesittekö, että Wolverine on australialainen? Hän on käynyt samaa koulua kuin Rod! Taas yksi ”melkein sukua julkkikselle” kehuskelun aihe :P

Ja tässä toinen: Kävimme sunnuntaina Canberran kenttäkisoissa katsomassa parin Helenan oppilaan maastoesteosuudet ja minä kättelin Heath Ryania! Kun hän kuuli, että tulen Suomesta, hän kysyi olenko tehnyt töitä kenellekään kiinnostavalle, kuten Kyra? ”Öööh, mä kyllä kävin kerran Kyran tallilla, mutta en edes tavannut häntä...” Mitään muuta en sitten enää ehtinytkään selitellä, koska hän kiiruhti kävelemään rataa.

Ja lisäksi voisi vielä mainita, että Shane Rose oli osallistumassa Olympialaisiin Rodin hevosella Tim's Boy. Hevonen kuitenkin loukkaantui ja teloi kaksi jännettä. Se oli aivan mahtava hevonen. Se hyppäsi mitä vain ja pysti tekemään lukuisia laukka-känyti-laukka-siirtymisiä peräjälkeen hermostumatta, toisin kuin suurin osa hevosista. Jännevammojen parannuttua se opetti monta nuorta ratsastamaan. Helena löysi sen vuoden alussa laitumeltaan kuolleena. Se oli kompuroinut, kaatunut ja taittanut niskansa nurin. Ikää sille oli kertynyt jo lähemmäs 30 vuotta, mutta menetys kirpaisi silti. Kaikki sillä ratsastaneet oppilaat muistelevat sitä yhä aina silloin tällöin ja vertaavat Bubbaa siihen.

Kummasti puraisee kenttäkärpänen aina näitä kisoja kierrettäessä. Etenkin kun esteet ovat niin helpon näköisiä. Ainakin osa on! Täällä helpoimmat maastoesteluokat alkavat 45cm. Helenan oppilaat hyppäsivät 60cm (introductory) esteitä. Kisoissa on yleensä monta eri luokkaa eri vaikeusasteilla ja samantyyppisiä esteitä on montaa eri korkeutta vierekkäin. Suomessa käsittääkseni helpoin luokka on 80cm harrasteluokka...

Opettaja oppilas tuli taas ja minä pääsin leikkimään alkeisratsastajaa Prinsessalla. Tunnin aiheena oli kevyen ravin opettelu. Helena ohjeisti minut kävelemään kentän peilipäätyyn, kääntymään takaisin kohti tallia ja ravaamaan opettajan luo. Prinsessa on yleensä todella vastahakoinen ravaamaan, mutta tämän se osasi. Minun ei edes tarvinnut pyytää, heti kun käänsin sen kohti tallia, se lähti raviin ihan itse ja pysähtyi sitten opettajan eteen! :D

Bridget ja markkinat (21.10. - 27.10.)

Vaikka ajatuksena onkin koko ajan ollut vähentää hevosmäärää, tällä viikolla tänne tuli yksi hevonen lisää. Eräs oppilas tarjosi yhtä vanhaa hevostaan tuntihevoseksi. Se on todella altis kaviokuumeelle ja omistaja joutuu nyt olemaan välillä muualla yötä, eikä siten pysty huolehtimaan siitä parhaalla mahdollisella tavalla. Ja koska Bonnien on tarkoitus lähteä piakkoin, Helena suostui ottamaan sen koeajalle. Kävimme hakemassa pienen palomino tamman maanantaina. Se ei olisi halunnut jättää kavereitaan, joten lastauksessa meni hetki... Mutta olipahan minulla siten enemmän aikaa rapsutella aivan ihanan pörröistä berninpaimenkoira Yogia.

Minä ratsastan Bridgetiä näin aluksi, jotta nähdään millainen se on ja saadaan myös hieman kuntoa kohotettua jotta se jaksaa juosta tunnilla.

Bridget ei ole yhtä helppo kiinniotettava kuin nämä muut jotka tulevat portille vastaan. Se väistää etuosallaan kiinniottajaa niin, että se päätyy pyörimään paikoillaan takaosansa ympäri. Pari ensimmäistä päivää vain juoksutin sitä hieman. Ensimmäiset ratsastukset olivat lyhyitä. Bridget kipitti nopeasti eteenpäin niin käynnissä kuin ravissakin. Ei kaahannut, kipitti. Ja ohjien toisessa päässä tuntui olevan vastassa tiiliseinä. Se ei kiskonut, mutta ei myöskään myödännyt ja jarrut toimivat viiveellä. Se aristelee kavioitaan kentällä, joten ratsastan sillä laitumilla, kunnes se saa kengät.

Bridget päätettiin laittaa Prinsessan kanssa samalle laitumelle. Prinsessa on ollut nyt yksin, jottei sitä kiusattaisi ja ne molemmat täytyy hakea talliin yöksi. Ensimmäisen kerran kun vein Bridgetin Prinsessan laitumelle, päästin sen portilla irti ja se jäi orpona seisomaan paikoilleen. Prinsessa oli notkelman takana piilossa, joten päätin avustaa hieman. Lähdin kävelemään Prinsessaa kohti ja ”minähän en anna kiinni”- Bridget, seurasi minua! Kun ponit näkivät toisensa, astuin Bridgetin edestä sivummalle ja se kävi loppumatkan yksin. Yllättäen kaikkien pomottama Prinsessa onnistui saamaan Bridgetin alistettua vain muutamalla äkäisellä mulkaisulla!

Bonnie ja Bubba laiduntavat tien toisella puolen ja kun Bridget näki Bubban, se ihastui samantien korviaan myöten! Kun se ei seuraillut Prinsessaa, se huokaili aidalla Bubban perään.

Prinsessa ja Bridget laiduntavat ”talolammen” reunoja niittäen. Väliaikaislaitumelta pääsee livahtamaan helposti rantoja kiertelemällä. Bubba kahlasi heti lammen keskelle, joten se ei ollut sillä laitumella kuin hetken. Prinsessa on paljon luotettavampi. Kun Bridget kahlaili lammessa, Prinsessa mulkoili sille: ”Ei sinne saa mennä, tule takaisin!” ja Bridget palasi kuivalle maalle. :)

Bridget oli tyytyväinen saatuaan uuden kaverin ja seuraili iloisena Prinsessaa joka paikkaan. (Ja kävi välillä Prinsessan hermoille häntäkärpäsenä notkuessaan.) Siitä oli illalla hyötyä, kun hain niitä sisään. Bridget ei olisi halunnut antautua, mutta kun jallitin sitä taluttamalla Prinsessaa porttia kohti: ”Tule, tule, Prinsessa lähtee!”, Bridgetille tuli kiire perään.

Prinsessa ja Bridget, VPK

Brolgalla ja Blanchettilla oli tällä viikolla juoksutus treeniviikko. Brolgaa on juoksutettu tähän mennessä paljon Blanchettia vähemmän, jottei sen hieman kierot jalat rasittuisi turhaan. Nyt sen tasapaino alkaa olla jo parempi. Joten se pystyy kääntymään ympyrällä juoksutuksessa, juoksuttajan raahaamisen sijasta. Treenasimme siis vaihteeksi juoksutuksen hienouksia, kuten ympyrän kehällä pysymistä ja ääniapujen kuuntelua. Blanchettea juoksutan hieman joka kerta ennen ratsastusta muutenkin. Lähinnä tarkistan mielialan, jotta osaan varautua oikutteluun. Sen kanssa keskityimme siis tällä viikolla tutun ja turvallisen kentän sijaan pihalla (eli laitumella) juoksutettuna oloon ilman turhia panikointeja. Lisäksi taluttelin sitä puutarhassa, tilusten siinä osassa joka ei ole sille tuttu, jotta se oppisi ottamaan rennosti myös oudossa ympäristössä.

Cruiseria ei huoleta enää vas kyljeltä lähestyminen. Se melkeinpä tunkee nykyään jo syliin, kun ne tulevat portille rapsuteltavaksi! En muistanut, että kaikki portit eivät olleetkaan vielä kiinni, kun päästin ne laitumelle eräänä päivänä, joten Cruiser ja Koster kävivät rellestämässä estelaitumella. Pojut kävivät onnellisina myös lammessa polskimassa. Niiden nykyisellä laitumella kun on vain vesiautomaatti.

Maastopalot saatiin hallintaan Sydneyn lähellä. Sydney on paksun savun peitossa, mutta tänne kantautuu vain savun hajua ja vain jos tuuli käy idästä. Meitä lähin palo oli Lithgowssa ja Blue Mountainseilla.

Merkillistä kyllä, tämän maanosan historiasta ja tiedoista huolimatta kylmäpoltot on monin paikoin kielletty, vaikka ne auttaisivat paljon. Maastopalot eivät olisi niin kuumia ja vaarallisisa, jos kylmempään ja märempään aikaan vuodesta osa pusikoista poltettaisiin hallitusti. Koalat ja opossumit kärsivät nyt aivan turhaan. Victoriassa eräs mies sai roimat sakot kaupunginvaltuustolta raivattuaan taloaan ympäröivää pusikkoa. Valtuusto oli kieltänyt pusikon raivaamisen alueella, jotta maisema pysyisi ennallaan. Kun alueella sitten riehui maastopalo, oli kyseisen miehen talo ainoa joka alueella säästyi liekeiltä! Muun yhteisön painostuksesta, valtuusto perui lopulta sakkovaateen.

Onneksi ihan koko maa ei ole täynnä yhtä tyhmiä ihmisiä. Helena ja Rod muistelivat kuinka eräs sukulainen oli juuri saanut uuden talon valmiiksi hieman ennen joulua. He olivat valitelleet kuinka kalliiksi kaikki uudet paloturvallisuus jutut olivat tulleet. Sitten tuli joulu ja kaikki paloi talon ympäriltä. Siis aivan kaikki! Jopa iso ja vielä tyhjä vesitankki oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Vain hana oli jäänyt jäljelle! Tilalta raivatut puut oli pilkottu ja kerätty kasaan talvea varten, maastopalon jäljiltä polttopuukasa oli pelkkää hiillosta. Sen oli tarkoitus riittää useammaksi talveksi. Sorapihalle pysköidyn trailerin eturenkaan alle jätetty lauta oli palanut olemattomiin ja eturengas oli mennyt siinä samalla, mutta pelkällä soralla olleet muut renkaat olivat säästyneet. Sorapihan ympäröimä tiilitalo metallisilla ikkunanpuitteilla ja sprinklerijärjestelmällä oli selvinnyt täysin vaurioitta. Vain autotallin lattialla oli oven raosta sisään puhaltanut tuhkakerros.

Ihmiset haluavat usein rakentaa talonsa maisemapaikalle mäen harjalle. Mutta maastopalon sattuessa kohdalle, se ei ole hyvä juttu, koska tuli liikkuu nopeampi ylämäkeen ja yllättää asukkaat nopeammin. Täällä ohjeistetaan ihmisiä, että jos maastopalo riehuu alueella ja heillä on tiluksillaan uima-allas, lampi tai iso vesitankki, kannattaa jätä lappu tai joku muu sovittu merkki portille palomiehille. Palomiehet voivat sitten käydä esimerkiksi kauhaisemassa lammesta tai uima-altaasta helikopterilla vettä.

Sisäpihan suihkulähteessä elelee yhä kultakaloja. Samoin yhdessä isossa juoma-automaatissa laitumella. Muista joku lintu kävi syömässä kaikki kultakalat. Kultakalat ovat yllättävän helppohoitoisia, niitä ei tarvitse edes ruokkia! Ja ne lisääntyvät vaikkei vesi virtaisi. Osa sisäpihan lammikossa uiskentelevista kultakaloista taitaa olla raskaana, olivat muita pyöreämpivatsaisia. Ne ovat myös mielenkiintoisesti muuttumassa oransseista ja keltaisista mustiksi sukupolvi kerrallaan.

Kun katselin kaloja, Tilly tuli juomaan. Tiesittekö, että koira juo tekemällä kielestään kupin? Mutta kuppi ei olekaan kielen ylä- vaan alapuolella! Miten se voi olla tehokas tapa juoda? Sitten Patch tuli ja työnsi kuononsa pinnan alle ja teki kuplia! Oikeasti! Ja ei vain kerran vaan useasti. Aivan kuin se olisi nuuhkinut jotain pinnan alta, mutta nuuhkimisen sijaan se puhalsi! :D

Sunnuntaina kävimme tutkimassa Crookwellin ”markkinat”. Oikealta nimeltään se oli swap meet. Alunperin ihmiset toivat niihin tavaraa ja vaihtelivat sitten keskenään, mutta tämä muistutti enemmän kirpputoria joka painottui antiikkiin, ”antiikkiin”, uuteen tavaraan ja auton osiin. Helena onnistui löytämään tomuisesta nahkavarusteiden solmusta sivuohjaparin.