Equitana (4.11. - 10.11.)

Karlin jalkojen nostelu harjoitukset jatkuivat. En päästänyt jalasta enää heti irti, kun se irtosi maasta vaan aloin pitää niitä ylhäällä hetken, kerta kerralta pidemmän aikaa. Etujalat nousivat suosiolla, takajalkojen kanssa oli vähän ongelmia. Se lähti kävelemään eteenpäin ja minä en millään saanut pidettyä jalkaa ilmassa, kun se lähti ottamaan sillä askelta. Helena teetätti sillä paljon askel eteen- askel taakse harjoitusta, joka on osa parkkia. Lisäksi hännäntyven läheltä rapsutus sai sen varautuneeksi ja liikkumaan pois.

Juoksutin Brolgan ja Blanchettin laitumella. Blanchette kompasteli ruohomättäisiin, mutta jatkoi tyynesti pyydettyä askellajia kiukuttelun sijaan. Hienoa, se todellakin edistyy! Brolgaa juoksutin laitumen mäissä. Laitumelle on rakennettu maavalli ohjaamaan valumavesiä. Seisoin vallin päällä ja juoksutin Brolgaa vallia ylös ja alas. Sillä on hieman tasapainovaikeuksia ratsastajan kanssa alamäissä joten se kiskoo alamäessä ohjia itselleen ja vaikeuttaa siten myös ratsastajan tasapainossa pysymistä. Oikeassa kierroksessa Brolga selvisi kaltevasta pinnasta hienosti, mutta kun vaihdoin suuntaa, se pisti jarrut pohjaan:”Minä en mene tästä alas. En pysty, vaihdan suuntaa.” ”Etkä vaihda! Menet siitä vaan, ei se ole niin vaikeaa.” ”Enkä mene! En, en, EN!” ”Menetpäs! KYLLÄ!” Ja seuraavalla kierroksella käytiin sama keskustelu uudelleen, kunnes se lopulta laskeutui loivan rinteen mukisematta. Onkohan sille koittanut uhmaikä?

Koster alkaa oppia juoksemaan liinassa kiskomatta Helenaa perässään. Pyöröaitaus helpottaisi nuorison juoksutusta huomattavasti. Cruiserin kanssa siiryin pelkistä kuolaimista suitsiin ja harjoittelin suitsintaa. Se hätääntyy yhä välillä vähän ja peruuttaa ja nostaa päätä ylös, kun lähestyn suitsien kanssa, mutta kuolaimet eivät ole enää ongelma. Puin sille karsinassa myös juoksutusvyön johon se suhtautui tyynen rauhallisesti.

Ziggy ei ole vieläkään lähtenyt koiranmakkaraksi. Se ontuu vähemmän jo. Todennäköisesti sen kavioluu oli murtunut ja pitkä loma on auttanut. Eräs mies on tarjoutunut ottamaan sen, mutta Helena toivoo, että se paranisi vielä tuntikäyttöön. Olisi hyvä, jos Bubballa olisi varamies. Lisäksi se mahdollistaisi parituntien pidon. Tammikuussa on tiedossa hulinaa monen eri leirin moudossa, joten Helena toivoo, että Ziggy olisi silloin käytettävissä. Sen pukinkavio on kasvanut laidunloman aikana todella pystyksi. Mies joka tarjoutui ottamaan sen on kengittäjä. Hän on menestyksekkäästi saanut korjattua pukinkavioita ja haluaisi Ziggyn demohevoseksi. Hän tulee vuolemaan Ziggyn, joten katsotaan mitä tapahtuu.

Hain hevosia sisään ja tallissa löysin perhosen olkapäältäni. Siirsin sen sormelleni ja vein ulos. Kiertelin puutarhassa ja tarjosin sille montaa erilaista kukkivaa pensasta. Se ei millään suostunut siirtymään sormeltani kukkiin. Kerran se jopa lehahti takaisin sormelleni, kun sain sen ujutettua kukalle! Lopulta onnistuin löytämään pensaan jossa oli muitakin perhosia ja se suostui vastahakoisesti jäämään sinne.

Bridget yllätti ja jopa tuli portille vastaan, kun näki, että olin tulossa sitä hakemaan!

Bridget päätyi tallissa Brolgan viereiseen karsinaan. Se ei tykännyt Brolgasta yhtään ja kiljaisi heti kun Brolga edes katsoi sen suuntaan. Harjasin Bridgetiä karsinan toisella laidalla vapaana ja kerran se jopa lähti kesken harjauksen kiukuttelemaan väliseinän luona nuokkuvalle Brolgalle! Lopulta vaihdoin hevosia niin, että Bonnie oli Bridgetin ja Brolgan välissä.

Osa talvilaitumen karjasta tuli takaisin, ja kiljuvat viinerit täyttivät karja-aitauksen. Raukat huusivat äidin perään kurkku suorana yötä päivää. Mutta äidit eivät vastanneet sillä ne jäivät Goulburniin. Kun vasikat oli sullottu rekkaan ja niitä lähdettiin viemään pois, olivat lehmät juosseet hädissään rekan perään lapsukaisiaan kutsuen.

Joku oli kerran yrittänyt vieroittaa viemällä lehmänsä naapuriin. Mutta ne olivat edelleen kuuloetäisyydellä, joten lehmät olivat rynnineet vauhdilla aidoista läpi takaisin lastensa luo!

Yleensä vasikat vieroitetaan täällä paljon hellemmin. Niitä ruokitaan ensin kaikkia yhdessä. Sitten vasikat jätetään ruuan kanssa ja lehmät siirretään aidan toiselle puolen. Lehmät haikailevat ensin vasikoille kateellisina ruuan perään ja siirtyvät sitten vähitellen kauemmas aidalta laiduntamaan. Vasikat ovat tyytyväisiä, kun saavat kerrankin syödä rauhassa niin paljon kuin haluavat ilman että ahneet emot komentavat niitä kauemmas. Vasikat siis keskittyvät syömään ja huutavat vähemmän.

Pari päivää kiljuttuaan viinerit alkoivat hiljentyä. Osalta oli ääni kadoksissa. Yksi huusi lammasmaisesti ”mää”, kun siivosin yardeja. Kun huusin sille, että se kuulosti lampaalle ja sen pitäisi yrittää uudelleen, oli hetken hiljaista ja sitten kuului möreä ”möööö”. :D

Taas saapui heinäkuorma. Paalit ovat vain puoliksi niin isoja kuin viimeksi, mutta silti niiden liikutteluun tarvitaan traktoria. Nämä heinät tulivat suoraan pellolta Crookwellista. Näin vihdoin naapurin Jimin, kun hän tuli paremman traktorin kanssa auttamaan. Hän siis on se kylähullu lukutaidoton, miljoonan dollarin pöydän myynyt naapuri jota on kuvailu Hagridiksi. Sen perusteella odotin näkeväni paljon isomman miehen, jolla on aivan valtavasti tukkaa. Eihän minusta ollut Hagridille sukua, ellei sitten todella kaukaista, mutta ei ainakaan pikkuveli! Jim oli tullut käymään kerran, kun täällä oli ollut sukulaisia kylässä. Viisivuotias pikku tyttö oli katsonut Jimiä silmät suurina Helenan vierestä ja kuiskannut Helenalle kysymyksen: ”Onko hän merirosvo?” Helena esitti kysymyksen Jimille, joka vastasi oitis merirosvomaisesti: ”Kyllä!” Tyttö parka oli tarrautunut kauhuissaan Helenan jalkaan, eikä ollut päästänyt irti ennen kuin Jim lähti.

Heinäkuorman lisäksi tuli pitkästä aikaa myös kengittäjä. Hän palasi vauvalomalta ja sai uurastaa ihan tosissaan. Oletimme, että hän ottaisi isänsä taas mukaan avuksi, sillä kengitettäviä ja vuoltavia oli yhteensä 17. Mutta hän tulikin yksin! Hän ehti tehdä neljässä tunnissa niistä 13. Kolmelle piti laittaa etukengät, muut olivat pelkkiä vuoluja. Harmaiden hevosten nelikko Willie, Karl, Koster ja Cruiser jäivät seuraavaan kertaan. Hyvä niin, onpahan aikaa vielä harjoitella jalkojen nostelua Karlin kanssa.

Kun siitostammojen kaviot oli nyt hoidettu, siirsimme lauman etuportin luota takalaitumille. 26 vuotias Wonder yllättäen näkyi tiputtelevan maitoa. Merkillistä. Sen viimeinen varsa on jo nelivuotias!

Talutin osan tammoista alkumatkan ja ajoimme sitten koko lauman perille Brumbylla. Ihmettelin vähän, kun aloin kuulla huohotusta niskan takaa Brumbyssa istuessani. Vilkaisin lopulta ulos avoimesta sivuikkunasta ja äänen lähteeksi paljastui rinnalle kirinyt täyttä vauhtia juokseva Patch. Se tuli välillä autoon istumaan hetkeksi ja juoksi sitten taas.

Kun eräänä aamuna vein hevosia ulos ja avasin porttia, ihmettelin miksi se aukesi niin vastahakoisesti ja samassa tunsin kuinka jokin törmäsi sääreeni! Jänis oli kyyhöttänyt aivan jalkojeni juuressa portin luona heinikossa liikkumatta, kunnes tönäisin sitä portilla. Liikkeelle lähtiessään se loikkasi suoraan pahki jalkaani. Patch oli seurannut minua laitumelle, mutta se oli liian kaukana, eikä löytänyt jänöä enää kun sain sen tulemaan luokseni. Seuraavana aamuna Patch seurasi tiukasti kannoillani laitumelle (ihan omatoimisesti), mutta jänöjussia en sen pettymykseksi enää löytänyt.

Olen ratsastanut Blanchettia aika kevyesti. Olen yrittänyt olla vaatimatta siltä liikaa, ettei se pimahda. Nyt se on ollut niin hienosti jo jonkun aikaa, että uskaltauduin vaatimaan isompaa ravia ja pidempiä laukkapätkiä. Blanchette hämmentyi hieman, mutta ei pimahtanut vaan yritti. Eikä se myöskään hyökännyt kanojen kimppuun, vaikka ne haahuilivat kentällä. Edistystä!

Sunnuntaina (Hyvää isänpäivää!) kävimme Helenan kanssa Sydneyssä. Alunperin oli tarkoitus mennä Equitanaan jo torstaina, mutta kengittäjä oli ehdottomasti tärkeämpi.

Matkalla Sydneyhin ohitimme paikan jossa Rod oli vuosia sitten joutunut pahaan onnettomuuteen. Hän oli ollut hevosrekalla matkalla kilpailuihin mukanaan vaimo, tytär ja kaksi hevosta. Yllättäen heihin oli törmännyt takaapäin iso rekka. Rodin hevosrekka oli suistunut tieltä. Toinen hevosista oli kuollut heti, toinen oli pitänyt lopettaa. Matkustamon puolella kaikki selvisivät ihme kyllä melkein vammoitta, vaikka jostain oli tullut teräspalkki joka oli lävistänyt bensatankin ja riisunut Rodilta ratsastussaappaan jalasta! Kun he olivat kömpineet rekan jäänteistä esiin, ei onnettomuuden aiheuttajaa ollut näkynyt missään. Autiolla tiellä oli ollut vain kasapäin laatikoita! Heihin törmännyt rekka oli ajanut niin suurella ylinopeudella, että se oli pysähtynyt vasta kilometrin päässä. Kuskin lisäksi rekassa oli ollut vaimo ja heidän vauvansa. He olivat lentäneet ohjaamon sivuikkunasta ulos. Vauva oli löytynyt lopulta kaikkien niiden tielle levinneiden lastina olleiden laatikoiden joukosta, elossa! Kuski oli hylännyt rekan ja livistänyt pusikkoon. Hänet löydettiin sieltä vasta muutaman päivän kuluttua, mutta se oli hyvä juttu. Hän oli ajanut pilvessä, mutta sitä ei voitu enää todistaa, kun hänet lopulta saatiin kiinni. Jos hänet olisi saatu heti kiinni, vakuutus ei olisi korvannut Rodille aiheutuneita vahinkoja! Aivan uskomatonta mutta totta, jos joudut kolariin ja syyllinen on huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alainen, vakuutus ei korvaa vahinkoja!

Ajoimme matkalla myös pari viikkoa takaperin palaneen alueen läpi. Metsäpalo oli paikoitellen loikkinut tien yli. Se oli saatu hallintaan kaistojen välissä, mutta tien reunat olivat palaneet pitkälti molemmin puolin. Karrelle palaneiden puiden lomasta pilkotti asutusalueita. Kyllä on asukkaita mahtanut hirvittää. Jopa tienvarren kyltit olivat palaneet karrelle!

Sydneyn Olympic Parkissa satoi kaatamalla vettä ja parkkihalli oli turhan kaukana Equitana alueesta. Kun pääsimme perille, sade loppui, tyypillistä. Vertasin mielessäni Equitanaa aluksi HIHSiin, mutta se taitaakin muistuttaa enemmän Tampereen hevosmessuja (joilla en ole kyllä ikinä käynyt). Alueella oli paljon myyntikojuja ja useampi ratsastuskenttä demoja varten, yksi halli oli omistettu kokonaan kilpailuille ja klinikoille (emme ehtineet sinne asti, siellä oli lännenratsastus kisoja sunnuntaina) ja toinen rotujen esittelylle (emme ehtineet sinnekään). Lisäksi yläkerrassa oli luokkahuoneita joissa pidettiin luentoja. Monena vuotena Equitanassa järjestetään myös The Way of the Horse-kilpailu jossa muutamalla hevosenkouluttajalla on kolme päivää aikaa kouluttaa ratsu käsittelemättömästä nuoresta hevosesta. Amerikkalaisten vastaava kilpailu on Road to the Horse. Pettymyksekseni sitä ei tänä vuonna jostain syystä järjestetty. Minä olisin halunnut nähdä sen, vaikkakin se on aikataulultaan nuorelle hevoselle ihan liian kiireinen ja ympäristö turhan stressaava. Valikoimme ohjelmistosta mielenkiintoisimmat luennot ja demot (ikävä kyllä monet mielenkiintoiset luennot olivat samaan aikaan) ja kiiruhdimme paikasta toiseen. 

Aloitimme Jon Pittsin luennolla Performance Skills in Elite Riders. Todella mielenkiintoisia juttuja, kuten:

• Huippuratsastajien keskivartalon hallinta on huonompi kuin esimerkiksi huippu tenniksen pelaajien. Tasapaino lähtee jalkapohjista ja etenkin ukkovarpaista. Toisin kuin tenniksen pelaajat, joiden jalkapohjta ovat maassa, ratsastajien jalat ovat jalustimissa jotka eivät ole kovin tukeva tai leveä alusta ja ukkovarpaat eivät saa tukea mistään. Ratsastajan aivojen pitää siis opetella uusi istuntaan perustuva tasapaino. Ilman jalustimia ratsastus on tässä avuksi.
• Huippuratsastajat eivät välttämättä tiedä miksi ovat hyviä tai mitä tekevät vaistomaisesti erilaila kuin muut. Huippuratsastaja ei välttämättä ole siis mistään kotoisin opettajana.
• He olivat testanneet esteratsastajia suurnopeuskameroilla missä vaiheessa ponnistusta ratsastaja lähtee ylös satulasta. Myös huippuratsastajat luulivat nousevansa, kun hevosen etujalat irtoavat maasta, mutta kamera paljasti että suurin osa ennakoi. Vain kaikista parhaimmat ajoittivat oikein.
• Ratsastajan asento vaikuttaa hevoseen kaikista eniten. Pää+vartalo on 2/3 ihmisen painosta. Huippuratsastajilla ensimmäisenä reagoi vartalo, sitten jalat ja vasta viimeisenä kädet. Aina samassa järjestyksessä.
• Huippuratsastajat harjoittelevat 5-6 hevosen verran joka päivä, joten heidän aivonsa pysyvät paremmin vireessä. Jos ratsastaa vain viisi kertaa viikossa olisi hyvä omistaa yksi päivä itselleen ja keskittyä hevosen sijaan täysin vain siihen mitä oma keho tekee.
• Aivot eivät pysty käsittelemään kahta asiaa täysin samanaikaisesti. Siksi hevosetkaan eivät tajua, jos tulee kaksi apua täysin yhtä aikaa. Ja siksi aivoihin ei jää muistijälkeä, kun johonkin reagoi nopeasti. Esimerkiksi onnettomuustilanteessa tulee vain reagoitua ja tilanteen jälkeen ei ole välttämättä mitään muistikuvaa siitä mitä juuri tapahtui.

Sitten kiertelimme hetken ja seurasimme Nicky Barrettin ja Carl Hesterin kouluratsastusklinikoita. Opettajat olivat hyviä, ratsastajat ongelmallisia, vaikka olivatkin jo aika korkealla tasolla ja tekivät laukanvaihtoja ja piruetteja. Minä olen edistynyt: näin osan virheistä ja jopa aavistelin miten ne pitäisi korjata!

Seuraavaksi kävimme Andrew McLeanin luennolla. Sille oli varattu turhan lyhyt aika ja esitys oli siksi kiireinen ja varsinainen asia (Desensitising the Sensitive Horse) jäi pintapuolisen oloiseksi, koska perusteiden kertaus vei niin ison osan ajasta.

• Vie hevonen lähelle pelottavaa asiaa/ tuo pelottava esine (esim. klipperi) lähelle hevosta. Anna hevosen vain seistä ja katsoa sitä 13 sekuntia.
• Pistä hevonen seuraamaan/jahtaamaan pelottavaa asiaa esim. iso jumppapallo, mopo, ruohonleikkuri...
• Rauhallisuudesta voi palkita herkulla (Cruiserin ja Kosterin porkkanat ;) )
• overshadowing: askel taakse-askel eteen-askel taakse-askel eteen... Kun esimerkiksi pelottava klipperi lähestyy. Ensimmäinen askel on yleensä tosi vaikea, sitten aivot keskittyvät pelotuksen sijaan tuttuun komentoon.
• Lopuksi kerrottiin mielenkiintoisesta uudesta kokeesta: Ratsastajalle kerrotaan, että edempänä olevalla ihmisellä on sateenvarjo ja hän saattaa avata sen yllättäen, kun ratsukko lähestyy. Pulssi kiihtyy niin ratsastajalla kuin hevosellakin! Myös estettä lähestyvän ratsukon hevosen pulssi seuraa ratsastajan kiihtyvää pulssia. Seuraavaksi aikovat kokeilla ratsastajan pulssin laskua lääkkeellä ennen sateenvarjokoetta, jotta nähdään kiihtyykö hevosen pulssi ratsastajan pulssin kohoamisen takia vai jostain muusta ratsastajalta saadusta tiedostamattomosta signaalista. (Minä veikkaan jälkimmäistä.)

Lopuksi kiiruhdimme seuraamaan Louisa Collinsin satulademoa.

• Hevoset muuttuvat todella nopeasti ja puolen vuoden kuluttua satula voikin olla jo aivan epäsopiva. Yleensä takaosan lihakset muuttuvat ensin ja satula alkaa kallistua eteen.
• Yksi epäsopivan satulan merkki voi olla suun availu ja ohjien kiskonta. (Brolga!)

Kiertelimme kojujen lomassa ja Helena esitteli minut Andrewlle. ”Ai Suomesta? Minulla on suomalainen miniä.” ”Juu tiedän, olen tavannut hänet.” Ja niin sain taas yhden aussin ymmälleen sekaisilla selityksilläni...

Löysimme myös Horzen kojun ja Helena osti sieltä isoimman löytämämme riimun. Horzen extrafull eli suokkikokoa. ;) Se oli tähänastisista suurista riimuista suurin ja jopa Leonin päässä siihen jäi vielä säätövaraakin!

Kotimatkalla pohdimme satuloita. Helena pohti, että Willien ongelmat (mm. istui) saattoivat hyvinkin johtua liian kapeasta satulasta. Kun hän vielä ratsasti sillä, ei satuloiden istuvuutta juuri mietitty ja sama satula laitettiin niin kapean täysiverisen kuin leveän puoliverisenkin selkään. Helena ratsasti aina Bushmarkilla paremman kouluradan kuin Rod, mutta Rodin satula oli paljon Helenan satulaa kapeampi ja saattoi näin jälkikäteen ajateltuna aiheuttaa ongelmat.