Lisää leireilyä (23.4. - 26.4.)

Yöt ovat kylmiä, joten puuhellassa pidetään nyt tulta yllä. Päivät ovat kuitenkin poikkeuksellisen lämpimiä edelleen, joten päivisin talon lämpötila kipuaa aika korkealle. Ulkolämpötilan heilahtelut ovat kyllä melkoisia. Toisinaan päivisin on vain hieman päälle +10ºC ja seuraavana päivänä voi lämpötila kohota jopa +25ºC, eikä se johdu pilvistä, molempina päivinä aurinko voi paistaa pilvettömältä taivaalta. Aamulla voi kello 7 ulkona olla -2ºC, mutta aamupalan jälkeen aurinko lämmittää jo niin, että kello 9 on jo +10ºC ja päivällä ylitetään jo +20ºC.

Yhtenä aamuna Brumby oli parkissa eri paikassa kuin yleensä ja sen varjoon jäänyt tuulilasi oli umpijäässä! Raaputtelin jääkerrokseen autosta löytyneen CD- kotelolla sen verran aukkoa, että näin ajaa heinäkatoksen eteen. Kun olin saanut heinät lastattua kyytiin, oli tuulilasi jo sulanut täysin auringon paisteessa.

Tämä leiri oli nimeltää kenttä-leiri ja osallistujat olivat 12-14 vuotiaita nuoria. (joukossa oli kolme tyttöä ja yksi poika, tenavaleirille osallistui kaksi tyttöä ja kolme poikaa ja tytöt yöpyivät isovanhempiensa luona). He olivat paljon edellisiä leiriläisiä äänekkäämpiä! Lisäksi leirille osallistui henkarikummitus. Tyttöjen huoneen henkarit lisääntyivät ja liikkuivat mystisesti paikasta toiseen. Suurin epäily kohdistui lerin ainoaan poikaan, mutta minä kyllä epäilen, että sen takana saattoi olla joku tytöistäkin. Tunnit koostuivat niin kouluratsastuskiemuroista kuin esteharjoituksistakin ja päättyivät maastoestekentälle.

Kaikki 12 vuotta täyttäneet voivat halutessaan suorittaa hevostaitokurssin. Se sisältää sekä kirjallisia, että käytännön tehtäviä joita kurssin suorittaneet ratsastuksen opettajat voivat hyväksyä. Leiriläisten joukossa oli muutama kurssia suorittava, joten kävimme läpi siihen liittyviä tehtäviä kuten ratsastusta eri istunnoissa. Ypäjä ajat muistuivat mieleen moneen kertaan näiden tehtävien parissa.

Eräällä tauolla tutkittiin ahkerasti sääntökirjaa ja tultiin siihen tulokseen, että esimerkiksi kouluratsastuksen maailmanennätyksen haltijan liikkeet ovat sääntökirjan vastaiset. Säännöissä sanotaan, että passagessa ja piaffissa, etujalan kavio tulee nousta vain tukijalan säären puoliväliin, ei polven korkeudelle ja lisätyssä ravissa kavion pitäisi osua maahan siinä kohdassa mihin se osoittaa... Nykyään monet tuomarit kuitenkin jakelevat pisteitä sen mukaan mitä laajemmin hevosen etujalat liikkuvat sanoivat säännöt mitä tahansa.

Oletteko pohtineet, miksi ravissa täytyy keventää oikein? Sillä ei ole mitään tekemistä hevosen jalkojen rasittumisen kanssa, vaan kyse on apujen oikeasta ajoituksesta. Kun istut satulassa pystyt käyttämään pohkeita ja, kun seisot jalustimien varassa, käytät ohjia. Ja kun kevennät oikein ajoittuvat apusi niin, että esimerkiksi käännöksissä apusi osuvat juuri sen jalan kohdalle, mikä on liikkumassa seuraavaksi.

Oikeaa käynnin ja ravin tahtia haettiin tällä leirillä ratsastamalla Tallijengin musiikin tahdissa. CD- soitin pauhasi yhdessä kentän kulmassa ja Helena uhkasi laulaa mukana, jos oikeaa tahtia ei muuten löytyisi. Jokaisella ratsastajalla on kuulokkeet joiden kautta Helenan ääni kantautuu suoraan oppilaiden tajuntaan, joten uhkaus oli aika tehokas. Yksityistunneilla myös oppilaan mikrofoni on päällä, jotta kummankaan ei tarvitse huutaa kentän poikki.

Eräällä tunnilla tutkittiin hevosten suoruutta. Ratsastimme sileäksi haravoidun kulman läpi ja tutkimme kavion jälkiä. Suureksi hämmästyksekseni Brolga osoittautui tällä testillä aivan suoraksi! Kaikki etu- ja takakavion jäljet osuivat päällekäin tai samalle linjalle. Ja minusta kulmat ovat aina olleet haastavia ratsastaa oikein!

Tiesittekö, että maapuomit ovat hevosen vatsalihastreeniä? Jotta hevonen voisi venyttää kaulaansa alas puomeja ylittäessään ja samalla nostaa jalkojaan, sen on käytettävä vatsalihaksiaan. Maapuomeja käytettiin tällä leirillä paljon myös koska se on hyvää suoruus harjoitus ja ratsastajan täytyy ratsastaa niille oikeassa linjassa, aivan kuten esteillekin.

Estetunnilla harjoittelimme oikean hyppypaikan ”näkemistä” kahden esteen välissä. Estettä lähestyttäessä piti laskea ääneen alas kuinka monta laukka-askelta oletit olevan jäljellä ennen seuraavaa estettä. Jos laskit väärin, et ollut ponnistamassa esteelle 0 kohdalla. Todella hyvät esteratsastajat pystyvät näkemään ponnistuspaikan jo 7 askelen päästä. Tarkoituksena on osata tarpeen tullen joko hidastaa tai lisätä vauhtia ettei hevonen päädy hyppäämään liian kaukaa tai liian läheltä. Lisäksi täällä on eräs estekilpailun laji, jossa esteiden väleihin on määrätty tietty määrä askelia ja jos et saa niitä oikein, menetät pisteitä.

Minä en osannut tätä ollenkaan. Jo pelkkä takaperin laskeminen hämmensi, saati sitten se seikka, että se piti tehdä ääneen ja englanniksi. Monesti päädyin laskemaan suomeksi esteiden väliin tulevia askelia ennustamisen sijaan. Tai sitten vain keskityin pitämään Ziggyn suoralla linjalla.

Maastoesteitä hyppäsin taas Prinsessalla, yleisön (leiriläisten vanhemmat) suureksi huviksi. Aloitin huoletta aivan pikkuruisesta puunrunkokasasta, mutta kun käänsin toiselle esteelle, joka oli hieman isompi kasa, kauhistuin: ”Tuoko!?! Sehän on melkein Prinsessan korkuinen!” Prinsessa käytti hämmennystäni hyväkseen ja kurvasi sivuun. Helena otti raippani ja kävi sen avulla mittaamassa esteen, joka ei ollut edes raipan mittainen ja ulottui ponia hädintuskin polveen! Yleisöllä oli hauskaa. :D Loppujen esteiden korkeuksia en enää kyseenalaistanut, mutta Prinsessa oli eri mieltä ja kielsi eräänkin kerran. Ja vaikka tiesin siihen mennessä jo sen metkut, en silti onnistunut aina pysymään satulassa vaan tein taas tuttavuutta maankamaran kanssa. Tällä kertaa alle ei osunut pehmeää ruohotupasta, joten ratsastin loput esteet takapuoli mustelmilla.

En ollut ainoa, jolla oli ongelmia hevosensa kanssa, mutta tällä toisella oli paljon parempi syy: hevonen oli vasta 6v ja ensimmäistä kertaa maastoesteradalla. Erästä pientä ojaa se pelkäsi aivan erityisesti ja sitä piti pitkään suostutella maasta käsin, ennenkuin se uskalsi kävellä siitä yli.

Lisäksi tämä hevonen ei kääntynyt mielellään oikealle vaan punkesi vasenta lapaa ulos. Ja jos ratsastaja silloin käänsi vasempaan, hevonen tiputti lavan alas ja pukitti. Jos ratsastaja sen sijaan käänsi sen päättäväisesti oikealle, se ei voinut tehdä mitään. Kaikki pukittajat kuulemma toimivat samalla tavalla. Toinen ratsastaja puolestaan pelkäsi aluksi maastoesteitä kuollakseen. Hän sai oman nuoren hevosensa sijaan ratsastaa Bonniella ja tunnin lopuksi hän jo hymyili kuin Naantalin aurinko.

Yksi laitumen puista on tiputtanut suuren oksan. Se on niin mielenkiintoisessa kulmassa, että siitä tehdään uusi maastoeste. Siivosimme oksan ympäristön pienemmistärisuista ja grillasimme makkaroita. Vanhasta pesukoneen rummusta saa helposti hyvän grillin. Ei tarvita kuin pari metallilevyä, yksi pohjaksi ja toinen paistoalustaksi. Grilliä oli käynyt lehmälauma hieman pahoinpitelemässä ja paistoalusta oli lehmän takapuolen muotoisella lommolla, joten siitä piti ensin ajaa autolla yli pari kertaa. Ikävä kyllä grilli pistettiin pystyyn suuren puun varjoon ja laitumen poikki puhalsi navakka ja kylmä tuuli. Paikalliset saivat taas ihmetellä hytisemistäni. ”Eikös sinun pitäisi olla tottunut kylmyyteen?” Ja pah!

Koiratkin olivat taas vauhdissa. Eräällä ratsastustunnilla kuuntelimme ihmeissämme, kuinka Patch haukkui jollekin kiivaasti. Ääni lähestyi lähestymistään ja pian kulman takaa ryntäsi esiin jänis perässään huutava Patch (”Odota!!”), ja hännänhuippuna kiisi Tilly. Koko konkkaronkka sukelsi heinävaraston uumeniin. Naurun laannuttua, tunti jatkui.

Muistatteko kuvan Tillyn hautaamasta jäniksestä? Minä kuvittelin jälkien perusteella, että se käyttää kummun muodostuksessa tassujaan. Yllätyin suuresti, kun näin miten se oikeasti toimii. Tilly työntelee hyvin huolellisesti hiekkaa kummuksi kuonollaan! Ja aina välillä se tökkää kasan lakea kirsulla tasaisemmaksi ja tiiviimmäksi.