Kengittäjän paluu ja olkapää (1.5. - 4.5.)

Talvilaitumelle lähti taas uusi lasti lehmiä. Juuri sopivasti sillä traktori hajosi ja pariin päivään sillä ei voi viedä laitumille heinää. Tämä lasti jäi samalle laitumelle mille se purettiin, joten minä en lähtenyt mukaan niitä paimentamaan.

Sen sijaan jäin pitämään hevosia kengittäjälle. Täälläpäin maailmaa on aika hervinaista, että kengittäjä kengittää kiinnisidottuja hevosia. Yleensä jonkun pitää olla paikalla pitämässä kiinni riimunnarusta ja tylsistymässä kuoliaaksi... Nyt ei listalla kuitenkaan ollut kuin nopeita vuoluja ja Ziggyn yksi uudelleen kengitettävä kavio, joten tylsistyminen oli vähäistä. Ziggyn pukinkavio on kasvanut edelleen hirmuista vauhtia, joten sitä vuoltiin taas lyhyemmäksi, että polvet palautuivat samalle tasolle. Nahkapohjalliskoe jatkuu yhä. Sen kavion uudelleen kengitys tuliu juuri parahiksi, sillä paria päivää aiemmin se alkoi meloa sillä jalalla ensimmäistä kertaa elämässään. Kavion vuolussa tuli vastaan mustelma kavion ulkoreunalla.

Jo pari päivää ennen kengittäjän tuloa takalaitumen pojat Koster ja Cruiser saapuivat yardeihin. Niitä käsiteltiin hieman (riimun pukemista, taluttelua, harjausta ja jalkojen nostot), jotta kengityspäivänä ei tulisi ongelmia. Olivat yllättävän siivosti, vaikka viimeksi niihin on koskettu edellisen kengityksen aikaan ehkä kolmisen kuukautta sitten.

Kosterin jalka-asennot ovat aika surkeat. Suppuvarpaisempaa hevosta saa hakea. Toivottavasti asento oikenee, kun se kasvaa ja rintakehä leviää. Niin kävi ainakin sen Brolga-siskolle. Tosin ei senkään jalat mitenkään suorat ole. Luonteeltaan se on samanlainen iso lupsakka jätti kuin siskonsakin. Cruiser puolestaan muistuttaa pitkälti Blanchette-siskoaan. Sillä on paljon paremmat jalat kuin Kosterilla, mutta se on ihan mahdottoman ujo! Ensimmäisenä päivänä jätin sen kesytyksen Helenalle, jonka se jo tuntee. Seuraavina päivinä vietin runsaasti aikaa ihan vain molempia rapsutellen ja kengityspäivänä Cruiser luotti minuun jo sen verran, että sain sille riimun päähän. Kengittäjää se arasteli myös vähän, mutta tunnisti hänet sitten ja pian oli kaikki jalat jo vuoltu ongelmitta.

Helena harmitteli ongelmallista nuorisoa ja pohti jopa Kosterin laittamista teuraaksi. Kengittäjä sai hänet kuitenkin vakuutettua siitä, että myös sille on mahdollista löytää hyvä koti jossa sen ei tarvitse rasittaa jalkojaan liikaa. Helena ei kuitenkaan halua tuhlata näiden kanssa rahaa kalliiseen breikkerin koulutukseen. Nuorempana hän koulutti itse myös Willien ja Wonderin, mutta nykyään hän ei halua kiivetä nuorison selkään, joten ne menevät yleensä ammattilaiselle. Sitten hän keksi, että me teemme sen kaksin. Arvatkaa mitä pidin ideasta!

Puolisen vuotta sitten meni olkapääni sijoiltaan, kun kaaduin sen päälle. Sanotaan, että se sattuu kauheasti, mutta minä en tuntenut siinä mitään erityistä ihan heti. Kun kaaduin, kuulin rusahduksen. Ylös kömpiessäni tunsin kolotusta siellä täällä, mutta en sen enempää kuin yleensäkään maankamaraan tutustuttuani. Mutta kun yritin liikuttaa oikeaa kättäni, tiesin jonkin olevan vialla. Se ei tahtonut liikkua ja lihakset valittivat, jos yritin liikuttaa sitä. Tuntui siltä kuin käsivarsi olisi ollut sidottu kylkeen kiinni. Olkapään paikalleen laitto sitten sattui puolestaan sitäkin enemmän. Etenkin koska lihakset ja jänteet eivät tahtoneet rentoutua millään vaan kramppasivat ja pistivät vastaan. Mutta heti kun nivel oli taas paikoillaan, kipu hellitti. Meni kuitenkin parisen viikkoa ennen kuin olkapään liikerata palautui ennalleen ja pystyin taas mm. pesemään hiukseni kaksin käsin, ilman että nivel tuntui hyppäävän pois kuopastaan minä hetkenä hyvänsä.

Miksikö kerroin tämän tähän väliin? Vertailupohjaksi ja taustatiedoksi sille mitä seuraavaksi tapahtui.

Useita hevosia täällä voi taluttaa rauhallisin mielin pareittain ongelmitta ja säästää siten kengänpohjia liialta kulutukselta. Olin juuri lähdössä viemään nuoria poikia laitumelle vuolun jälkeen, kun Cruiser aivan yllättäen kiskaisi takaviistoon ja oikea käteni lakkasi toimimasta! Sadattelin huonoa tuuriani käsivarsi sivulla roikkuen ja toivoin, että olkapääni ei sittenkään olisi taas sijoiltaan. Se ei halunnut liikkua sivulle eikä ylös, aivan kuten viimeksi. Mutta samalla se liikkui kuitenkin hieman helpommin kuin ensimmäisellä kerralla. Sitten tapahtui jotain yllättävää. Käänsin rannetta ja tunsin kuinka olkapää pyörähti takaisin koloonsa ja käteni vapautui näkymättömistä kahleistaan! Huokaisin helpotuksesta. Olkapään lihaksia ei aristanut yhtään, joten uskalsin jatkaa hommiani. Pyydystin ujon Cruiserin ja sumplin sen Kosterin kanssa samalle laitumelle.

Myöhemmin samana päivänä talutin B-tytöt takaisin laitumelle. Blanchette oli pahaenteisen vilkkaalla päällä ja yritin saada sen varuiksi vasempaan käteeni ja rauhallisen Brolgan oikeaan. Ne kuitenkin onnistuivat hyörimään itsensä tallissa juuri väärin päin, enkä saanut niitä siinä kohden turvallisesti vaihdettua takaisin. Aioin pyöräyttää ne ympäri heti tallin ovella, mutta en ennättänyt ajoissa. Heti ulos päästyään Blanchette loikkasi taakse ja kiskaisi olkapään uudestaan sijoiltaan! Manailin hevosta ja omaa tyhmyyttäni. Käsi liikkui nyt vähemmän kuin aiemmin päivällä. Hampaita kiristellen kokeilin taas kiertää rannetta ulos ja olkapää muljahti vastahakoisesti takaisin koloonsa. Tällä kertaa lihaksissa jo tuntui päivän koettelemukset. Hevoset olivat juosseet karja-aitauksiin avoimesta portista ja saivat myös jäädä sinne yöksi. En koetellut onneani enää enempää, vaan kutsuin Rodin avuksi riisumaan niiltä riimut ja sulkemaan portin.

Seuraavana päivänä Rod soitti fysioterapeutti tyttärelleen ja pyysi neuvoja. Koska olin saanut olkapään itse niin helposti takaisin paikoilleen, hän epäili, että se oli lähtenyt sijoiltaan vain osittain. Hän lähetti ohjeet olkapään teippaamiseksi, jotta se ei pääsisi enää muljahtamaan sijoiltaan. Teippauksen apuna meillä oli Youtube video, jossa teipataan urheilijan olkapää. Rod pysäytteli ja kelaili videota ja ohjeisti Helenaa joka hoiti teippauksen. Aivan yhtä montaa teippikerrosta ei minuun päätynyt, mutta oli ihan tarpeeksi kuitenkin. Lopputulos oli todella tönkön tuntuinen, mutta tehokas. Ensimmäisenä yönä nukkuminen oli kyllä miltei mahdotonta, niin paljon teippauksen kireys ahdisti. Lisäksi se haisi ällöttävästi laastarille ja kutisi.

Tunsin oloni hyödyttömäksi, kun pitkästä aikaa Helena tuli auttamaan aamutallissa ja kielsi koskemasta heiniin ja nostamasta loimia. Uskomatonta muuten miten paljon olkapään lihaksia tarvitaan niinkin yksinkertaiseen toimeen kuin loimen solkien avaamiseen! En olekaan huomannut sitä aiemmin, mutta nyt tunsin jokaisen pienenkin lihaksen liikkeen.

Teipit otettiin pois vajaan viikon päästä. Se oli hirveää! Tuntui siltä kuin puolet ihosta olisi lähtenyt niiden mukana. Ja siltä se myös näytti, niin paljon iho punoitti pari päivää teippien pois repimisen jälkeen.