Kun
olin lähdössä Brumbylla ruokkiman hevosia, kanat tunkivat itsensä
väkisin kyytiin auton lavalle heinien sekaan. En halunnut kuskata
niitä pois niille tutusta pihapiiristä ja joutua sitten etsimään
niitä illalla ties mistä asti, joten hätistin salamatkustajat
alas. Juuri kun olin lähdössä uudelleen liikkeelle, jostain juoksi
paikalle taas yksi hirveästi huutaen: ”Odota mua!” Ja hyppäsi
kyytiin. Nakkasin senkin alas ja juoksin ratin taakse. Seuraavana
päivänä ne yrittivät taas piilotella heinien seassa...
Onko
hevosesi karvanlähdön aikaan aivan mahdoton karvapallo? Pyöriikö
nurkissa tylsiä metallisahan teriä? Käytä sahanteraa hikiviilan
tavoin, saat kaavittua irti melkoisesti irtokarvaa.
Keittiössä
on pieni ja sievä metalliämpäri johon kerätään ruuan tähteet
yms kompostuituva. Kanat menevät aina onnesta sekaisin, kun näkevät,
että joku lähestyy niiden ämpärin kanssa. Väliin ämpäriin
päätyy kasvisten lisäksi myös lihan tai läskin paloja. Kanat
eivät ole ainoita joiden mielestä ämpäristä löytyy aarteita.
Tilly makasi häkin vieressä ja vahtasi aidan toisella puolen
lojuvaa läskin palaa. Aivan kuonon lähellä, mutta silti liian
kaukana. Aina kun kana lähestyi läskiä, Tilly varoitti: ”Se on
mun! Mä en ole vielä keksinyt miten saan sen aidan tälle puolen,
mutta siihen asti: Pitäkää nokkanne irti siitä!” Se yritti
kuumeisesti keksiä kuinka saisi herkun itselleen, kun ei kuono eikä
tassu mahdu verkon läpi. Yksi katse minuun ja hännän heilutus
tepsi: minä hain herkun Tillylle.
Keskiviikkona
aamu oli niin lämmin, että söin aamupalan ulkona. Luonnollisesti
koirien pitäessä seuraa. Aurinko nousee jo aikaisin ja herättää
sisäpihan pikkulinnut. Joten minunkin on pakko herätä, eihän
siinä metelissä kukaan pysty nukkumaan!
Karl
vieroitettiin tällä viikolla. (Oli jo aikankin, Karl on jo 11kk!)
- su: Penelope, Karl ja Willie tuotiin karja-aitauksiin. Penelope ja Karl olivat yhdessä aitauksessa, Willie viereisessä. Muu lauma jatkoi matkaa uudelle laitumelle. Hevosten ollessa karja-aitauksissa varmistin iltaisin, että aitausten ympäristön portit (etenkin tien suuntaan) olivat kiinni ja ympäristö oli siten Willie varma.
- ke: Willie oli kylästynyt olemaan yksin ja oli yöllä päästänyt itsensä toisten kanssa samaan tilaan avaamalla pari porttia karja-aitausten sisällä.
- to: Penelope otettiin erikseen. Willie ja Karl jäivät yhdessä yhteen aitaukseen. Tamman ja poikien aitaukset olivat lähekkäin, mutta vain kulmakosketuksessa eli niillä ei ollut yhteistä aitaa, mutta poju pääsi edelleen äitinsä lähelle. Penelopelle ei annettu vettä eikä heinää 24h, jotta maidontuotanto lakkaisi helpommin. Penelope huuteli lähinnä ruuan perään. Huusi siis minulle, kun kuljin heinän kanssa ohi. Karl oli sen selän takana rauhallinen.
- pe: Siirsin Penelopen eri aitaukseen ja se sai taas ruokaa ja vettä. Karlin ja Willien yhteisen aitauksen ja Penelopen uuden välissä oli yksi tyhjä aitaus. Kaikki olivat edelleen rauhallisia.
- la: Siirsin Penelopen laitumelle aivan karja-aituksien viereen. Karl ei pitänyt siitä yhtään! Se hyppi pystyyn ja loikki ympäriinsä, kiukutteli, huusi ja potki Willietä. Se myös mittaili aidan korkeutta, mutta ei onneksi yrittänyt hypätä yli. Penelope ei korvaansa lotkauttanut lapsensa mekastukselle. Williellä meni hermot kakaran kiukutteluun ja se potkaisi takaisin, kun Karl tuli varoituksista huolimatta kiukuttelemaan sille. Ja kun sekään ei auttanut kuin hetken, Willie tyynyn rauhallisesti litisti varsan aitaa vasten hetkeksi. Karl jatkoi huutamista senkin jälkeen. Mutta riehui vähemmän. Huutokin loppui, kun vein niille heinäsatsin mutusteltavaksi.
- su: Siirsin Penelopen kauemmas. Se palasi takaisin tammalaumaan. Karl huuteli perään hetken, kun talutin Penelopen karja-aitauksien ohi. Penelope huolestui hieman, koska luuli joutuvansa aivan erilleen. Rauhoittui kuitenkin heti, kun muu lauma tuli sitä aidalle vastaan. Sitten päästin Willien ja Karlin karja-aitausten viereiselle laitumelle. Odotin pukkilaukkaa, mutta molemmat vain kävelivät sinne tyynesti. Tämän jälkeen Karl ei huhuillut enää yhtään äitinsä perään. Willie-sedän seura riitti mainiosti.
Torstaista
lauantaihin oli lastenleiri sisältäen paljon ratsastusleikkejä,
karjanajo maastoilua (siirsimme pari lehmää ja vasikkaa uudelle
laitumelle) sekä kipsikirjaimien räpöstystä, maalausta ja niistä
hevosten nimikylttien rakentelua. Vain yksi lapsista yöpyi, loput
palasivat kotiin tai isovanhempien luo yöksi. Perjantaina kävimme
taas laitumella paistamassa makkaraa ja vaahtokarkkia pesukoneessa.
Ratsastusleikkien
jälkeen vein Blanchettin kentälle jossa rekvisiitta ja pöydät
edelleen olivat. Odotin kammokohtausta, kun taluttelin sitä pöytiä
tutkimassa. Yllättäen se olikin todella rauhallinen. Se siirteli
uteliaana tavaroita yhdellä pöydällä. Sitten se yritti nousta
toiselle pöydälle seisomaan! En osannut varautua siihen yhtään.
Ensin se nuoli pöytää ja sitten se jo nosti etujalkansa pöydälle!
Muovipöytä ei luonnollisesti kestänyt sitä vaan räsähti maahan.
Ja sekään ei saanut Blanchettia edes hätkähtämään! Minä en
ymmärrä sitä otusta kyllä enää yhtään. Yleensä se
tuijottelee pienintäkin lehden liikahdusta ja nyt se kuitenkin
yritti tyynesti kiivetä pöydälle...
Yhden
leiriläisen Firefly-poni oli eristyksissä. Se oli alkanut yskiä
ennen leirin alkua ja se oli lääkekuurilla. Poni oli hankala
potilas, joten Helena kävi pistämässä lääkepiikin pari kertaa
ponin kotona ja sitten se tuli tänne kuurin loppuajaksi, jotta sitä
pystyttiin hoitamaan pakkopilttuussa. Yskintä väheni, mutta tyttö
pääsi osallistumaan sillä leiritoimintaan vain maastokävelyn
verran. Todennäköisesti poni yskä ei ollut tarttuvaa laatua, mutta
silti se oli yksin yhdessä yardissa, kun muut vieraat yöpyivät
tallissa. Se hoidettiin aina viimeiseksi ja lapsille tehtiin
selväksi, että jos siihen koski, ei sen jälkeen saanut koskea
muihin, eikä etenkään Karliin. Kaikki pysyivät hienosti kaukana
ponista.
Eräällä
tauolla lapset tulivat koputtelemaan ovelleni, heillä oli kysymys
Joulupukista. Pienin halusi huolissaan tietää osaisiko Pukki tuoda
heille oikean kokoisen tallin. Helena oli pelotellut, että
Joulupukki poroihin tottuneena toisi porokokoa olevan tallin. Joten
lapset tulivat kysymään minkä kokoisia porot ovat. Vakuuttelin,
että Pukki kyllä tietää millaisen tallin he tarvitsevat. En kyllä
ymmärrä kuinka hän sen heille toisi, mutta en maininnut sitä
lapsille. ;)
Melkein
myrskylukemissa oleva tuuli puhalsi joka toinen päivä ja teki jo
laitumen poikki kävelystä vaikeaa, ratsastuksesta puhumattakaan.
Jos haluatte tarkistaa tämänhetkisen sään Cadforissa, katsokaa
täältä.
Mae-poni
oli tuulen takia haastava ratsastaa, joten tyttö lainasi veljensä
ponia ja minä hyppäsin Maen selkään. Olen ajatellut, että
Prinsessa on pieni, mutta sehän onkin iso poni näihin muihin
verrattuna! Pienimmän pojan pieni Aladdin-poni on kyllä poneista
ehdottomasti paras. Poika heilui selässä miten sattui ja katseli
hajamielisesti ympärilleen, jos kypärä ei valunut silmien eteen.
Poni kopsutti menemään toisten perässä ohjauksen puutteesta
välittämättä. Raviin siirtymiset vaativat melkoisesti, koska poni
oli niin tottunut olemaan välittämättä ratsastajansa heilunnasta.
Siispä kesti aina hetken ennenkuin se havahtui tajuamaan, että nyt
oikeasti pyydetään lisää vauhtia. Laukannostot sen sijaan
näyttivät helpoilta.
Kun
illalla loimitimme hevosia, pienin poikakin livahti huomaamattani
laitumelle auttamaan siskoaan ja erästä vanhempaa leiriläistä
tallin suurimman hevosen loimittamisessa. Yllättäen ilmaa leikkasi
kauhea huuto. Leon oli säikähtänyt jotain ja ottanut askelen
sivulle. Ikävä kyllä pieni pojan jalka oli jäänyt sen kavion
alle. Seuraavana päivänä poika oli kunnossa, mutta Leon ontui...
Varsinaiset teräsvarpaat!
Ainoa
yöpyvä leiriläinen tuli jo keskiviikkona ja lähti mukaan
pingikseen. Ja ensimmäistä kertaa minun jokkueeni voitti aina! :D
Perjantaina
kävimme taas Golf Clubilla illallisella ja seuraamassa arvontoja. En
ole tainnut vielä kertoa niistä tarkemmin? Ensin arvotaan
jäsenluettelosta numero. Jos numeron haltija on paikalla, hän
voittaa rahapalkinnon. Jos hän ei ole paikalla, raha siirtyy
seuraavan viikon pottiin. Minun numeroni ei ole tullut vielä
kertaakaan, mutta jospa ensi viikolla? Ja auta armias, jos olet
vakioasiakas, mutta olet poissa juuri sillä kerralla kun numerosi
arvotaan. Poloiselle lähtee heti useampikin tekstiviesti ja asiasta
muistutetaan vielä seuraavallakin viikolla. Sitten arvotaan
arpanumeroiden ostaneiden kesken kahdeksan lihapalkintoa, ilmaisia
numeroita seuraavalle viikolle ja arpa vuoden lopussa olevaan
joulukinkku/kalkkuna arvontaan. Ja lopuksi arvotaan kahdeksan
lihapalkinnon voittajan kesken vielä mahdollisuus kultaisen pallon
arvontaan. Kaikki muut arvonnat suoritetaan elektronisesti, kultainen
pallo käsin. (Kun tulin tänne, arvonnat suoritettiin vielä
käsipelillä arpalippuja nostamalla, minä pidin siitä enemmän.)
Ämpärissä on kasa valkoisia golfpalloja ja yksi ”kultainen”
eli pranssi pallo. Jos arpoja nostaa esiin valkoisen pallon, se
laitetaan sivuun ja seuraavalla viikolla arpojan mahdollisuudet ovat
pallon verran paremmat. Myytyjen arpojen tuotto menee suoraan
kultaisen pallon pottiin. Palloa on tavoiteltu nyt jo useamman viikon
ajan ja potin kasvaessa yleisömääräkin on lisääntynyt
mukavasti. Tällä viikolla potti oli jo yli $2300 ja eräs
vakioasiakkaista onnistui voittamaan sen! Yleensä ihmiset ovat
hurranneet suureen ääneen aina valkoisen pallon ilmestyessä, nyt
he hurrasivat oranssille aivan yhtä iloisina. Ilmassa oli tietysti
hienoista pettymystäkin, mutta myös paljon iloa voittajan puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti