Hevostaitoleiri ja kaviokuumeklinikka (29.9. - 6.10.)

Taas alkoi uusi leiri. Tällä kertaa hevostaitoaiheinen. Kaikki leiriläiset olivat yli 12-vuotiaita hevostaito-”merkkiä” suorittavia nuoria. Leiri oli siis edellistä paljon hiljaisempi, koska se sisälsi paljon opiskelua. Ratsastusta oli vain vähän ja niilläkin keskityttiin osa-alueiden suorittamiseen. Jokaisella leiriläisellä oli oma harjoituskirja hevosen käsittelystä ja toinen ratsastuksesta ja Helena teetti heillä kokeita ja näyttöjä ja merkitsi harjoituskirjaan osa-alueita hyväksytysti suoritetuiksi. Nuorilta vaaditaan helppoja perusteiden osaamista, esimerkiksi: hevosen taluttamista portin läpi, esteistunta, ratsastus avoimessa tilassa (eli laitumella), hevosen osien nimeäminen ja värien tunnistaminen. He kävivät läpi introductory-tasoa. Selailin harjoituskirjat läpi ja havaitsin kysymykset todella helpoiksi. Tulin siihen tulokseen, että Ypäjän koulutus vastasi yleisesti seuraavaa tasoa (Level 1), ja joillain alueilla meiltä vaadittiin siellä enemmänkin. Seuraavat tasot (Level 2 ja 3) oikeuttavat sitten ilmeisesti jo opettamaankin. Helena yritti yllyttää minuakin suorittamaan näitä. Mutta minä en keksinyt syytä miksi/mihin sitä tarvitsisin? Pitäisikö kuitenkin? Ihan vaan huvin vuoksi?

Helena ei suosi turpahihnoja. Näillä on ne vain, koska kilpailusäännöt niin vaativat, mutta ne ovat mahdollisimman löysällä. Erityisesti kaikki vähänkin erikoiset turpahihnat ovat inhokkilistalla, vaikka niitäkin löytyy, jotta oppilaat voivat niihin tutustua. Leiriläiset opiskelivat eri turpahihnojen käyttötarkoituksia ja yllättäen Helena sai idean. Yhden leiriläisen hevonen on todella hankala tapaus. Sillä on ollut käytössä aika vahva kuolain, josta se ei selvästikään pidä, mutta normaalin englantilaisen turpahihnan ja nivelkuolaimen yhdistelmä ei sillä toimi, koska se saa kielen kuolaimen yli. Helena päätti unohtaa ennakkoluulonsa ja kokeilla sille nivelkuolaimen ja meksikolaisen turpahihnan yhdeistelmää, koska eräs oppimateriaalina toiminut kirja kuvaili meksikolaisen toisinaan sopivan hyvin hevoselle jolla on jäykkä leuka ja joka vastustaa kuolainta. Hevonen oli tällä yhdistelmällä selvästi rennompi. Joskus kannattaa unohtaa ennakkoluulot ja kokeilla.

Eräs opettajaksi haluava tuli myös suorittamaan omia harjoituksiaan. Hän ei ole ikinä pitänyt tuntia kenellekään, eikä edes itse osallistunut tunnille, joten opittavaa riittää! Helena demosi hänelle esimerkkitunnin sunnuntaina ennen leirin alkua. Minä ratsastin tunnilla Blanchettilla ja muita aiemmin saapunut leiriläinen ratsasti Brolgalla. Kävimme läpi ratsastuskoulujen ryhmäopetuksessa käyttämiä komentoja ja ratsastuskentän liikennesääntöjä. Blanchette seurasi tyytyväisesti Brolgaa kentällä, mutta ei tykännyt yhtään, jos se tuli lähelle ohitustilanteissa yms.

Ratsastin Bonniella eräänä päivänä. Laitoin sille eriväriset suojat jalkoihin ja demosimme leiriläisille missä järjestyksessä jalat liikkuvat missäkin askellajissa. Se on mukava pieni hevonen ja sopeutuu hyvin ratsastajan taitojen mukaisesti. Sen on tarkoitus palata kotiinsa pian. Bonnie on ollut täällä nyt jo neljä vuotta odottamassa, että omistaja kuntoutuu aivohalvauksistaan tarpeeksi. Omistajalleen paremmin sopivaa hevosta on kyllä vaikea löytää. Tämä yhdistelmä on aivan täydellinen!

Olen bongannut täällä jo aika monella suomalaisen Horzen varusteita. Suojia olen nähnyt usealla hevosella, yhdellä ratsastajalla bongasin Horzen chapsit ja toisella kypärän. En edes tiennyt, että Horzella on oma kypärä mallistokin!

Hevosen selkäranka on valmis vasta kuusivuotiaalla! Ja se pitäisi ottaa huomioon ratsastuksessa. Esimerkiksi harjoitus ravissa ei olisi hyvä istua hirveän pitkiä pätkiä kerrallaan. Täällä ihmiset opettelevat istumaan harjoitusravissa vasta aika myöhään (noin HeA vastaavalla tasolla), suurin osa koulukokeistakin sallii kevyen ravin vielä aika korkealla tasolla. (Suomessa sen sijaan taitavat vaatia harjoitusravissa istumista kaikissa koulukokeissa.) Mikä on hyvä juttu, kun ratsastaa Brolgan kaltaisella isoravisella hevosella. Onpahan yksi huoli vähemmän. Mutta ei Brolgan ravi kyllä ole yhtä vaikea istua kuin Zaran oli. Tai ehkäpä se olisi, jos en olisi viime vuonna opetellut istumaan Zaran ravissa?

Ziggy juoksenteli yllättäen tallin ympärillä. Otin sen kiinni ja laitoin talliin. Se tuli sopivasti, sillä se olisi pitänyt muutenkin hakea demoamaan ontuvaa hevosta. Ziggy ei ole vielä päätynyt koiranmakkaraksi, koska eräs mies saattaa ottaa sen seuralaisekseen. Ei ratsastettavaksi vaan vain maasta käsiteltäväksi. Luonteeltaan seurallisena hevosena se sopisi siihen tosi hyvin. Kävin kiertämässä Ziggyn laitumen aidat. Tulin siihen tulokseen, että se oli laskeutunut joenuomaan ja vain kävellyt aidan ali! Aita on ulottunut uomassa alemmaksikin, mutta vesi oli vienyt sitä mennessään ja nyt sieltä pääsee ihan vain kävelemällä ulos. Suurin osa hevosista ei kuitenkaan keksi laskeutua jyrkkää rinnettä alas uomaan.

Melkein myrskylukemissa (61,1km/h) puhaltanut tuuli yltyi taas soittelemaan porttikelloa hämäävästi. Portilla on metallin liikkeeseen reagoiva laite joka soittaa ovikelloa mutahuoneessa, kun auto ajaa portin läpi. Se on hyvin kätevä kapistus, paitsi kovalla tuulella. Silloin se joko heiluu tai reagoi portin läpi pöllyävään hiekkaan ja soi jatkuvasti.

Pingistä pelataan Crookwellin kuntosali/squash-hallilla. Yllättäen sieltä löytyy myös sauna. Kävin vilkaisemassa. Sauna on sullottu suomalaisittain omituiseen paikkaan: pienen kuntosalin peränurkkaukseen. Pesu- ja pukeutumistilat ovat aivan eri suunnalla. Mutta itse sauna olisi voinut olla vaikka Suomessa. Se oli sellainen tunnelmaltaan ”aito”, vanhanaikainen, hämärä, betonilattiainen, tumma, lautaseinäinen huone. Sellainen jollaisen voisi odottaa löytävänsä vanhasta talosta tai vanhan talon ulkorakennuksesta, hajukin oli oikea. Kiulukin löytyi joten useista ulkomaisista saunoista poiketen vettä saa ilmeisesti nakata sähkökiukaalle... mutta... kiuaskivet puuttuivat?! Kurkkasin sisään vain pikaisesti, joten en tullut tarkistaneeksi kiukaan merkkiä, ties vaikka olisi supisuomalainen.

Leiri loppui keskiviikkona, torstain talo oli taas mukavan hiljainen, mutta jo perjantaina se täyttyi taas metelistä, kun Rodin ex-vaimo, tytär ja kolme lapsenlasta saapuivat. Ex-vaimo viipyi vain pari päivää, mutta lapsikatras palaa kotiin vasta tiistaina. Rodin ex kyseli mistä hevosesta pidän eniten. En osannut vastata. Kaikki pitävät Brolgasta, mutta se osaa olla hyvin ärsyttävä ratsastaa siloin kun se vain mennä koheltaa. Blanchette on hyvinä päivinä oikein mukava otus, mutta huonoina... Ziggy on luonteeltaan aivan ihana, mutta ratsastettuna sekin osaa olla vähän hankala. Koster on mukava ja leppoisa, mutta nihkeä reagoimaan. Cruiser on hauska hevonen ja se on rohkaistunut jo paljon. Ehkä minun olisi pitänyt valita se...

Koster ja Cruiser nahistelivat laitumella, vaikka Cruiserin jalka on edelleen kipeä (se oli loukannut otj viime viikolla laitumella). Toruin Kosteria kiusaamisesta. Pojat lopettivat nahistelun ja kuuntelivat korvat hörössä. Koster jopa tuli uteliaana luokse kuuntelemaan tarkemmin.

Levittelin kentälle puomeja maahan sikin sokin. Osaa nostin vähän koholle joko toisesta tai molemmista päistä. Ratsastin tammoilla niiden lomassa ja niiden yli. Blanchette on melkeinpä rennompi, jos kentällä on kaikkea merkillistä. Brolga kompasteli ja kohelsi niiden yli. Käynti alkoi jo sujua, mutta ravissa se touhotti innoissaan niin, ettei muistanut katsoa mihin jalkansa asettaa.

Touhusin Brolgan kanssa kentällä, kun Koster ja Cruiser yllättäen tulivat talliin! Ne olivat keplotelleet laitumen portin auki. Pojat eivät ole käyneet tallin lähelläkään moneen kuukauteen, mutta silti ne nyt vain kävelivät tyynesti sisään täyteen talliin ja suoraan sisään ainoaan tyhjään karsinaan. Ympärillä toisissa karsinoissa kurkkivat hevoset eivät niitä kiinnostaneet. Taisivat muistaa, että karsinassa saa syödä hyvää heinää.

Tai ehkä ne halusivat hommiin? Koster ja Cruiser otettiin koulutukseen tämän jälkeen. Pojat kertasivat loimitettuina oloa ja kävivät kentällä ensimmäisen kerran. Taluttelimme niitä ympäriinsä ja ne saivat tutkia puomeja ja palikoita, jotka olivat edelleen levällään kentällä tyttöjen puomitreenin jäljiltä. Ne aloittivat myös juoksutustreenit opiskelemalla raipan naputuksesta liikkeelle lähtöjä pienellä ympyrällä.

Lauantaina Helena piti kaviokuumeklinikan. Tämä alue on muuta Australiaa riskialttiimpi pakkasöiden vuoksi. Nytkin oli muutaman kuuraisen aamun jälkeen puhjennut ”kaviokuumeepidemia”.

Kaviokuumeessa kavion seinän ja kavioluun välinen sälekerros (engl. laminae → laminitis = kaviokuume) tulehtuu ja löystyy ja kavioluu alkaa painovoiman vaikutuksesta kääntyä. Pahimmassa tapauksessa kavioluun kärki tulee kavionpohjasta läpi. Kaviokuumeisen hevosen kaviot ovat kuumat ja arat ja se yrittää vähentää niille kohdistuvaa painoa seisomalla takakenossa. Kaviokuume esiintyy yleensä etukavioissa. Hoitona on kavioiden kylmäys. Mitä pikemmin sen aloittaa, sitä parempi. Esimerkiksi kylmässä vedessä seisottaminen on hyvä keino. Joku oli kuulemma seisottunut hevostaan laitumen lammessa jopa kaksi päivää ja hevonen oli toipunut hyvin. Kylmäys hidastaa kavion verenkiertoa ja siten hillitsee tulehdusta.

Ponit ja lihavat hevoset ovat hyvin riskialttiita kaviokuumeelle, mutta se voi tulla muillekin. Kaviokuumeen yleisin syy on insuliiniresistanssi niminen geeniperäinen sairaus (kutsutaan myös metaboliseksi oireyhtymäksi) joka voi ilmetä taipumuksena rasvakaulaisuuteen ja rasva möykkyihin. Insuliini on rasvahormoni. Vaikka insuliiniresistanssi hevonen olisi laiha, se on silti riskialtis kaviokuumeelle. Jos hevonen on kerran sairastunut kaviokuumeeseen, se on suuressa vaarassa sairastua siihen myös uudelleen. Siksi Bubba ja Prinsessa ovat molemmat erityishoidossa, vaikka ne ovat ulkonäöltään aivan erilaiset. (Insuliiniresistanssia esiintyy ihmisilläkin. Helena on yksi heistä. Hänellä ei luonnollisesti ole kavioita, mutta hänen kätensä ja jalkansa alkavat kutista ja laihduttaminen on hänelle todella vaikeaa.)

Normaalisti hevoset joiden ruoka sisältää paljon sokereita tuottavat enemmän insuliinia saadakseen verensokerin takaisin normaalile tasolle. Insuliiniresistanssin hevosen solut eivät reagoi insuliiniin niin herkästi ja insuliinitaso pysyy korkealla. Korkea insuliinitaso yhdistettynä korkeaan verensokeriin aiheuttaa kaviokuumeen. Kaviokuume tulee siis oikeasti sokerin sijaan insuliinista. Joku koekin on asian tiimoilta tehty ja kaviokuume on saatu aikaan pelkällä insuliinilla. Kaviokuume voi tulla esimerkiksi myös myrkytysoireena tai kovalla alustalla liikutuksesta.

Miten sitä sitten voi ehkäistä? Riskialttiille hevoselle voi syöttää lisärehua, joka estää hiilihydraatteja ja fruktooseja sokereiksi pilkkovien suolistobakteerien kasvua paksusuolessa ja siten vähentää sokereiden imeytymistä verenkiertoon.

Mutta halvempaa on vahtia mitä ja miten paljon hevonen syö. Myös säännöllinen liikunta on hyväksi. Lihavan ponin pitäminen nälässä ei ole hyvä keino. Jos insuliiniresistanssin lihavan ponin laittaa nälkäkuurille, sen rasvavarastoto lähtevät liikkeelle ja rasva voi kerääntyä kohtalokkain tuloksin esimerkiksi maksaan ja munuaisiin.

Riskiaikaan (täällä lähinnä kevät, Suomessa kevät ja syksy) hevonen/poni kannattaa ottaa yöksi sisään tai sulkea hiekkatarhaan. Pitkäksi kasvanut lannoitettu laidun on parempi kuin lyhyeksi kaluttu. 

 

Kasveissa on kahta erilaista hiilihydraattia: rakenteelliset hiilihydraatit lisääntyvät kasvin vanhetessa ja muodostavat sen ”selkärangan” Niistä ei ole hevosille haittaa. Sulavat hiilihydraatit muodostuvat kasvin yhteyttämisessä ja kasvi varastoi ne myöhempää käyttöä varten eli yöllä ja pilvisellä säällä kasvamiseen. Nämä ovat kaviokuume hevosille haitallisia.

Heinä yhteyttää aurinkoisena päivänä enemmän, joten siinä on enemmän sokeria kuin pilvisenä päivänä. Samasta syystä varjoisa laidun on parempi kuin aurinkoinen. Yö on vaarallisempi kuin päivä, koska sokeritaso on illalla korkeimmillaan. Yöllä kasvi käyttää päivällä varastoimansa sokerin ja sokerin määrä laskee vähitellen. Sokeria on vähiten aikaisin aamulla auringon noustessa. Siispä kaviokuumeherkän ponin paras laiduntamisaika olisi mahdollisimman aikaisin aamulla. (Mitenköhän tähän vaikuttaa lapin yötön yö?)

Lyhyeksi kaluttu laidun on kaviokuumeherkälle pahin mahdollinen, koska kasvit tuottavat paljon suurempia määriä sokereita varmistaakseen oman hengissä pysymisensä. Myös lannoitteen ja lepokausien vähyys stressaa kasveja ja kiihdyttää niiden ”selviytymisvaistoja” eli lisää sokerin määrää. Pakkasyöt ja kuura ovat pahasta, koska kasvi lopettaa kasvamisen, mutta ei yhteyttämistä.

Myös kasveissa on eroja. Klinikalla opeteltiin myös tunnistamaan eri heinälajeja, koska niiden helposti sulavien hiilihydraattien määrissä on eroja. Mutta en kerro niistä tässä sen enempää. Osa heinistä oli tuttuja, osa Australialaisia. Eroa oli myös lehmä- ja hevoslaitumien kasveissa. Lehmä käsittelee sokerin mahoissaa, hevonen vasta suolistossa ja siksi lehmille jalostettu heinä ei ole välttämättä niin hyvää hevosille. Leveälehtiset rikkakasvit varastoivat sokereita hyvin ja siispä pelkkää ohdaketta kasvava laidun on kaviokuumeherkän tappotuomio!