Synttärit ja Joulu (23.12. - 29.12.)

Maanantaiaamuna raahauduin onniteltavaksi. Yritin väittää että en ole vielä 30, koska Suomessa on vielä sunnuntai. Siispä kun vuorokausi Suomessa vaihtui, tulin taas onnitelluksi! Ja kun tiistaina heräsin, tajusin tavallaan heränneeni uudestaan syntymäpäivääni, koska Suomessa oli vasta ilta... Tulipas vanhennuttua moneen kertaan! Juhlittua kuitenkin onneksi vain kerran. Osa lähialueen tuttavista tuli maanantaina illalliselle. Väkersin päivällä peräti 81 pientä joulutorttua ja patistin vieraat illalla tuhoamaan piparitallin. Eräs vieraista kasvattaa hevosia Crookwellin toisella laidalla. Hän yritti ”varastaa” minut avuksi ratsastamaan myyntihevosiaan. Helena tunki sormet korviini, etten kuulisi vikittelyä ja selitti hänelle kuinka hirveän huono työntekijä ja ratsastaja olen. :)

Olen jo jonkun aikaa odotellut pakettia Suomesta. Viime viikolla pakettiseuranta vihdoin kertoi sen saapuneen maahan. Perjantaina Bindan postista soitettiin, että sinne on saapunut paketti ja posteljooni unohti jättää postilaatikkoon saapumisilmoituksen. (Posti tulee tänne Crookwellin kautta. Posteljooni jakaa sen päätien varrelle Crookwellin ja Bindan väliin ja loput saavat hakea postinsa Bindasta, samoin paketit.) Ajoin innoissani Bindaan, mutta sain pettyä karvaasti. Siellä oli kolme pakettia, mutta yksikään ei ollut minulle! Kävin maanantaina toiveikkaasti kurkkaamassa postilaatikkoon pakettikortin varalta. Ei ollut pakettikorttia, olikin paketti odottamassa postilaatikon alla!! :D Posteljooni oli jostain syystä jättänyt sen siihen, vaikka siinä oli kuittauspyyntötarra. Päiväni parani huomattavasti. Kiiruhdin paketin kanssa sisälle leivän maisteluun. Paketilla oli mennyt viikon verran saapua maahan ja puoli viikkoa tulla perille. Tarran mukaan se oli avattu postissa karanteenitarkastuksen vuoksi. Olivat siis yrittäneet murhata muumit molemmin puolin pakettia. Siinä oli kaksi karmeaa reikää, joita ei ollut edes yritetty teipata! Hyvä ettei sisältö karannut matkan varrelle! Ja mikä olikaan muumien teurastuksen syy? Muistatko kuinka käskin kirjoittaa sisällön näkyviin? Kyllähän se sisältöseloste vihdoin löytyi, kun revin osoitelapun ulos muovikuorestaan ja katsoin osoitelapun piiloon jäänyttä toista sivua!!

Onneksi vain osa leivistä oli homeessa. Tiedoksi, että Vaasan Tosi Rokiinen- reikäleipä ei kestä puolentoista viikon matkustusta. Ruispalat olivat myös alkaneet homehtua, muut olivat vielä kunnossa. Söin reikäleivistä minkä voin ja syötin muillekin. Bridgetkin sai vähän ja olisi halunnut lisääkin :) Kanat saivat homeiset osat. Ne eivät kuitenkaan oikein ruisleivästä innostuneet. Taisi olla liian sitkeää. Pienen vesisadekuuron jälkeen leivät olivat kuitenkin jo kadonneet.

Bridget ei ehkä sovikaan tuntihevoseksi. Osalla tuntuilaisista se käyttäytyy hyvin. Mutta jos et osaa ratsastaa, se vain kiihdyttää vauhtia. Siitä ei siis oikein ole aloittelijan ratsuksi. Lisäksi sen jalat ovat aika omituisen näköiset. Sillä on varmasti nivelrikkoa tai jotain muuta vikaa etupolvissa, koska ihan vain laitumella seistessäänkin se näyttää pitävän jalkojaan hieman koukussa. Ei kuulemma haittaa, jos tuntihevosella vähän nivelrikkoa onkin, sillä ne eivät joudu hirveälle rasitukselle. Mutta se voisi osaltaan selittää Bridgetin kiirehtimisen.

Kun maanantaiaamuna jaoin heiniä löysin Bubban jalka veressä. Se tuli sitten kuitenkin siirrettyä viime viikolla väärälle laitumelle... Sen ja Yalewan välissä ei ollut tupla-aitaa ja aidasta loitolla pitävä sähkölanka oli Yalewan puolella. Bubba oli käynyt kiljumassa Yalewalle aidan yli ja kuopaissut samalla etujalallaan kuten sillä on tapana. Se oli kuopaistessaan seissyt liian lähellä aitaa ja jäänyt etujalastaa aitalankaan kiinni, kiskaissut jalan irti ja viiltänyt samalla vuohiseen syvän haavan. Kaikeksi onneksi jalka toimi yhä ja haavan syvyyteen nähden Bubba ontui todella vähän. Jänteet eivät siis olleet pahasti vaurioituneet, vaikka haava kuplikin Bubban kävellessä ja paljasti siten, että se luultavasti ulottui jännetuppeen asti. Bubba on siis nyt pitkään saikulla, joten Bridgetin on nyt vain toimittava opetushevosena. Prinsessa onneksi pystyy tekemään suurimman osan alkeistunneista.

Pesin haavan, se yritettiin sitoa ja Bubba sai antibioottipiikin. Tietenkään side ei pysynyt paikoillaan ja parin päivän yrittämisen jälkeen siitä luovuttiin ja aloin tunkea koloon kotitekoista ”Proud Aidia” eli kalkkia ja kuparisulfaattia. Liikkuvan siteen sijaan yritimme suojata haavaa lialta ja kärpäsiltä vanhoista farkkuista leikatun lahkeen avulla. Ompelin lahkeen suun kiinni, jalka lahkeeseen ja lahje kiinni nivelen yläpuolelta. Idea oli hyvä, mutta kiinnitys ei ollut tarpeeksi pitävä. Lahje pääsi valahtamaan ja kovettumaan haavasta valuvista nesteistä. Ja silti sain kaivella haavasta kärpäsen toukkia, koska ne olivat jo ehtineet munia ennen lahkeen tekoa. Lopulta tyydyimme vain päivittäiseen pesuun ja mönjän lisäilyyn.

Jouluaatto ei kyllä ollut kovin jouluisa. Missä oli se luvattu lumi? Täällä on kuulemma joinain vuosina satanut jopa lunta. Mutta ei tänä vuonna. Aatonaattona oli + 29, aattona +20, Joulupäivänä +21 ja Tapanina +27 astetta lämmintä. Onneksi jouluksi viileni vähän, niin pukin pikkuapulaisten ei tarvinnut pelätä joutuvansa varaporoiksi juoksemaan helteessä.

Täällä on tapana saada lahjat vasta Joulupäivän aamuna, mutta minä en malttanut odottaa vaan kaivoin paketit esiin kätköstään jo aattona illallisen jälkeen. Tungin jouhityöt pakettikassin pohjalle ja laitoin päällimmäiseksi hämäykseksi Rodille tiskiharjan ja Helenalle hiusharjan. ”Älkää ottako niitä liian vakavasti.” Helena hämmentyi lahjastaan. Ja vielä enemmän, kun Rod löysi hattunauhansa, joka pursui ennen aikojaan esiin paketista, kun Helenan koru sen sijaan piileksi pohjalla liiankin hyvin. :) Hämäykset unohtuivat samantien. Ilmeisesti tulin sattumalta tehneeksi täydelliset lahjavalinnat! Helenalla oli tapana aina pitää rannekorua ja Rodilla on oikein hattukokoelma, johon mallailla nauhaa.

Joulupäivänä ajoimme taas Sydneyn lähistölle. Kävimme ensin lounaalla Helenan toisen siskon luona. Ja sitten illallisella Rodin exän luona, koska Rodin neljästä lapsesta kolme oli siellä perheineen. Nyt tuli jo aiemmin mainittujen jouluateria perinteiden lisäksi vastaan yksi uusi (tämäkin on selvästi Englannista lähtöisin). ”Jouluvanukkaaseen” eli hedelmäkakkuun oli kätketty pieniä hopeisia esineitä povaamaan ilmeisesti tulevaa vuotta. Joukossa oli esimerkiksi toivomusluu, sormustin, hääkello ja pieniä kolikoita. Minä sain pari vanhaa kolikkoa.

Kotimatkalla valmistauduttiin näkemään Goulburnin ”valotalo”. Siitä on ollut puhetta jo pari kuukautta. Edelliseltä reissulta kotiuduimme jo valoisaan aikaan, joten odotimme nyt näkevämme sen pimeässä valaistuna. Pienessä talossa Goulburnissa asuu mies pariskunta joka joka vuosi virittelee pikkuruisen pihansa ja talonsa täyteen kaiken maailman jouluaiheisia valoja ja koristuksia. Mutta kuinkas sitten kävikään? Koko paikka oli pimeänä, kun ajoimme siitä ohi! Ei valonpilkahdustakaan. Liekö jäänyt sähkölasku maksamatta tai sulake palanut? Vaiko oliko kenties jollain naapureista viimein mennyt hermot mokomaan valosaasteeseen?

Perjantaina sitten saapuivat kaikki tässä maanosassa tällä hetkellä olevat lapset puolisoineen ja lapsineen. Talo täyttyi hulinasta. Kaksi hollannista tulleista vanhemmista lapsista syntyivät Australiassa ja osasivat siis englantia melko hyvin. Kaksi nuorempaa taas eivät juuri lainkaan, koska toinen heistä on autistinen ja sen takia kotioloissa ei saanut puhua kuin yhtä kieltä, ettei hän hämmenny siitä liikaa. Hän kyllä oppi englantia todella nopeasti nyt vähän vanhempana. Nuorin hollantilaisista lapsista sen sijaan puhui iloisesti vain hollantia, välittämättä siitä ymmärsikö häntä kukaan vai ei. :) Yksi Rodin tyttärenpojista on nyt myös uudelleen diagnosoitu ADHDn sijaan autistiseksi. Lisäksi kaksi Rodin pojista ovat identtiset kaksoset, joten sai olla tarkkana kenen kanssa puhui. Tosin vyötärönseutu paljasti armotta kumpi polki hollannissa pyörällä joka paikkaan ja kumpi istui Sydneyssä työpöydän ääressä. ;)

Ei tämäkään viikko sentään ihan täysin pelkiksi jouluaterioiksi mennyt. Ratsastin minä silti melkein joka päivä, tallissa kun pääsi hulinaa pakoon. Tosin Brolga ja Koster jäävät sairaslomalle, kunnes niiden tilanteeseen saadaan selvyys.

Juoksutin ja ratsastin Cruiseria Helenan valvonnassa ja opastuksessa. Nousin alkuviikosta jalustimen varassa selkään, mutta ratsastin vielä ilman jalustimia. Ja myös ilman taluttajaa. Selkään nousussa seisoi hienosti hiljaa, paremmin kuin moni pitemmälle koulutettu! Cruiser myös kääntyi ja liikkui eteen vähemmästä kuin Koster.

Vaikka pihalla oli loppu viikosta hulinaa, Cruiser ravasi liinassa rennon oloisesti, joten nousin selkään normaalisti ja ratsastin jalustimet jalassa. Teimme käännöksiä paljon. Se on samalla hyvin yksinkertaista ja hyvin vaikeaa. Koko ajan pitää muistaa pitää avut mahdollisimman yksinkertaisina, jotta Cruiser ymmärtää mitä haluan sen tekevän. Ratsastuksen päätteeksi kumarruin iloisesti taputtelemaan sitä kaulalle, vasta sitten muistin miten se aiemmin hermostui taputtelusta. Onneksi totutin sen siihen ajoissa!

Perjantainen Golf Clubin illallinen jäi tällä viikolla välistä, koska odotimme Yalewan ostajaa saapuvaksi minä hetkellä hyvänsä. Alunperin hänen piti tulla jo torstaina. Hän saapui lopulta perjantaina klo 21, joten se siitä Yalewan emän ja muiden siitostammojen katselusta... Ostaja oli outo heppu muutenkin. Tallissa olivat myös Jester ja Leon, Yalewan veljet. Ostaja hädin tuskin katsoi Yalewaa, hän vietti enemmän aikaa koko kolmikon lihavuutta päivitellen ja näytellen Helenalle kuvia muista hevosistaan. Yalewan piti mennä vain siitostammaksi, mutta nyt hän suunnittelikin alkavansa ratsastaa sillä. Yalewa pimahtaa taatusti hänen ratsastus tyylillään... Sitten mies antoi Yalewalle kolme annosta rauhoittavia ja puki päähän kaksi riimua päällekäin! (Täällä ei hevoskauppaan yleensä sisälly riimu ja naru.) Ja sitten hän heittäytyi tietäväiseksi lastauksessa. Jos kasvattaja kertoo millainen hevonen on ja miten sen kanssa on parasta toimia, kuunteletko vai teetkö vain oman pääsi mukaan ja neuvot häntä kuinka lastata hevonen, jota et ole koskaan aiemmin edes nähnyt? Rod ihan selvästi kiehui, mutta antoi asian olla. Lopulta Yalewa oli sullottu kyytiin ja saanut viimeisen satsin tauhoittavia. He lähtivät paluumatkalle klo 22 ja olivat perillä vasta klo 5! Kolmen tunnin matkaan meni siis seitsemän tuntia... Osasyynä oli mahdollisesti takapenkille köytelty höperö äitimuori ja varmaan hän pysähtyi myös syömään ja torkkumaan matkan varrelle. Montakohan kertaa Yalewa parka sai lisää rauhoittavia traikussa kökkiessään? Helena masentui, ja päätti ettei kasvata enää yhtään hevosta, koska uuden kodin löytäminen niille on niin vaikeaa.

Eräs sonni loukkaantui jo kesä-heinäkuussa. Sitä varten tilattiin teurastaja, koska se ei pystynyt vioittuneen selän takia syömään tai juomaan maasta eikä se olisi pystynyt matkustamaan rekassa teurastamoon. Teurastajalla oli kuitenkin seuraava vapaa aika vasta tammikuussa. Siispä sonnia ruokittiin ja juotettiin koko kevät. Vähitellen se tuntui paranevan ja se päätettiin laittaa sittenkin rekkaan. Mutta nyt sitten viikko ennen kuin sen piti lähteä, se teloi itsensä uudestaan ja sai pahan tulehduksen. Sitten sen kunto romahti parissa päivässä niin, että se oli pakko ampua, nostaa auton lavalle ja ajaa kaatopaikalle. Onneksi aikaisin sunnuntaiaamuna ei ollut ketään muuta vielä liikenteessä, se olisi ollut perässä ajavalle melkoinen järkytys...

Vesinokkaeläin maistelee sipsejä