Ziggyn kavio ja uusi yritys (11.11. - 17.11.)

Pakkasöiden riski on väistynyt, joten kaviokuumeisetkin ovat yötä ulkona. Se tarkoittaa sitä, että aamutallia ei ole, kun ketään ei tarvitse viedä ulos tai ruokkia. Aamulla saakin nyt sitten miettiä: ”Mitäs sitä sitten tekisi? Lähtisikö ratsastamaan, vai lorvailisiko ensin hieman?”

Tallin molemmissa päissä on isot liukuovet jotka ovat yleensä aina auki. Kysyin pari viikkoa takaperin onko niitä koskaan käytetty. Kuulemma aina silloin tällöin. Tällä viikolla Helena sitten sulki toisen ovista, kun tuli sadekuuro ja tuuli työsi vettä sisään talliin. Brolga ja Blanchette olivat talissa ihan ihmeissään, kun ulkomaailma yllättäen katosi tyystin!

Koster ja Cruiser treenasivat tällä viikolla ensin suitset päässä ohjista taluttelua yardissa. Eli pysähdyksiä ja käännöksiä kuolaimesta.

Harrastin myös vierellä hyppelyä. Totutin molemmat siihen jo aiemmin, joten se ei ollut enää ongelma. (Cruiserin kanssa minun piti aloittaa hyppelyt monen metrin päästä, nyt voin hyppiä ihan vieressä.) Erona aiempaan oli, että Helena piti niistä kiinni ja minä yritin jäädä hyppiässäni myös hieman roikkumaan käsieni varaan. Cruiser huolestui hieman, Koster oli edelleen tyyni, joten Helena auttoi minut mahalleni sen selkään roikkumaan hetkeksi.

Blanchetten kanssa ratsastelin pihalla sekä yksin tallin lähellä, että laitumilla Leon seuralaisena. Blanchette pysyi tyynen rauhallisena. Loiskuttelimme myös lätäköiden poikki yhtään epäröimättä.

Harrastimme myös estehyppelöitä sekä ratsailla, että liinassa. Kun juoksutin Blanchettea esteiden yli, se hermostui ensin vähän, kun ei ymmärtänyt tehtävää, mutta alkoi sitten loikkia niiden yli oikein mielellään. Ja hienosti loikkikin. Etenkin esteillä Blanchettesta huomaa, että kun se hämmentyy, ei ymmärrä mitä vaaditaan tai on epävarma, se päätyy ryntäämään sivusuuntaan. Onneksi ryntäykset harventuvat ja pienenevät koko ajan sen itseluottamuksen kasvaessa.

Brolga puolestaan tuntuu taantuvan. Se ei edelleenkään oikein ymmärrä tätä esteiden ylitystä, vaan saattaa mennä tyynesti niistä vain läpi. Asiaa ei auta olleenkaan, että kuskikin on esteillä edelleen hieman hukassa eikä kumpikaan meistä osaa katsoa ponnistuspaikkaa... Brolga kenkkuilee edelleen pysähdyksissä kiskomalla vastaan ja mennä touhottaa pää pystyssä laukkoja ennakoidessaan, eli nykyään melkein koko ajan...

Kartta kertoo, että olemme ylängöllä, noin 800m merenpinnan yläpuolella. Tämä on ikivanhaa vuoristoa. Niin vanhaa, että paikalla olleet tulivuoret ovat aikoja sitten kuluneet pois ja jäljellä onenää laavan täyttämät laaksot, nykyiset kukkulat. Crookwell on aivan ”vuoriston” harjalla joten he saavat sadetta sekä idästä, että lännestä. Me olemme lännenpuoleisella ”rinteellä” ja idän sateet tulevat harvoin tänne asti.

Cadforin jakaa kahtia sellainen maantieteellinen ilmiö kuin Binda thrust. Eli hyvin tieteellisesti ilmaistuna: uusi maa tunkee itsensä vanhan alle. Vähän niin kuin mannerlaatat tekevät, mutta tämä ei ole mannerlaattojen törmäyskohta. Se aiheuttaa kuitenkin sen, että tila pienenee pari senttiä vuosittain! Takalaitumien puolella näkyy siellä täällä pystysuoria kiviä ilmiön merkkinä. Tältä alueelta löytyy usein myös jalokiviä. (Raimo! Mistä mun kannattaa lähteä niitä etsimään?) Täällä on myös pienen pieniä maanjäristyksiä melkein päivittäin. Mikä on hyvä juttu, koska se tarkoittaa sitä että mikään ei ole jumissa eikä siis suuren järistyksen vaaraa ole. Maanjäristykset ovat siis ihan tosissaan pieniä. Välillä, kun olen illalla istunut tietokoneella, maailma on tuntunut keikahtavan hieman. Juuri sen verran, ettei voi olla varma tapahtuiko edes mitään. Mutta joskus muinoin järistykset ovat olleet niin voimakkaita, että kallio on haljennut ja vesi on päässyt kohoamaan raoista ja nesteyttänyt maan. Kun taloa rakennettiin ja he etsivät kaivonpaikkaa, lupaavimmassakin kohdassa vastaan tuli vain 50 metriä mutaa. Vettä kyllä on, mutta se on sekoittunut maahan. Ja jos isot rekat eivät sateen jälkeen pysyneet pihatiellä, johon oli upotettu sorakuorma toisensa jälkeen, ne jäivät auttamatta jumiin. Kaivon etsinnässä löytynyt mutasotku on ratsastuskentän alla. Vasta nyt selvisi, että siihen oli mahdollisesti sekoittunut myös kultaa. Kenttä saattaa siis olla kirjaimellisesti kultakaivos!

Katsoin Forrest Gumpin viime viikolla TVstä, siispä pingis sujui paremmin tällä viikolla. Voitin kahdeksasta kaksin pelistä kolme! Tosin 15 pisteen tasoituksella, mutta silti!

Onko totta, että jotkut jänikset eivät haise? Kaneja koirat pystyvät seuraamaan hajujäljen perusteella, mutta jäniksiä eivät. Ja monesti koirat ovat melkein huomaamattaan juosseet jäniksestä yli, kun ne kyyristelevät heinikossa. Ne myös pesivät maan päällä, toisin kuin tunneleita kaivavat kanit. (Ja nämä nimitykset ovat sitten ihan vain arvauksia. Kun Patch kaivaa koloista pitkäkorvia, niitä kutsutaan rabbiteiksi (kani?). Mutta kun pitkäkorva jallittaa koiria ja ne eivät löydä sen jälkeä nuuskimalla, sitä kutsutaan hareksi (jänis?).)

Tuunailin valkoisiin puuvillaloimiin lapalaskoksia, koska taluttaessani Blanchetten laitumelle ensimmäistä kertaa ohut loimi päällä, oikein kuulin kuinka loimi hankasi karvoja irti ryntäistä sen kävellessä. Sitten tuunasin niitä lisää ja ompelin niihin myös kaulakappaleita.

Tänä vuonna on enemmän kärpäsiä kuin yleensä. Kaivoin hevosille kärpäshuppuja pitämään ötökät pois silmistä. Prinsessa etenkin tarvitsi sellaisen päähänsä. Sen silmät vuotavat usein muutenkin ja houkuttelevat kärpäsiä muita enemmän. Brolgalla on muutenkin melkein aina kärpäshuppu päässä, mutta eri syystä. Sen huppuun on oikean silmän päälle ommeltu paikka, jonka tarkoituksena on suojata silmää auringolta. Brolgan oikea silmä on pienempi, joten se näyttää aina puoli villiltä siltä puolen.

Lauantaina pihaan ajoi HoofDr. (Tai niin auton kilvet ainakin väittivät.) Hän ei ole varsinaisesti kengittäjä vaan barefoot hoof trimmer eli hän lähinnä vain vuolee. Hän kuvasi ensin Ziggyn kaviot joka suunnasta ja kävi sitten tunnustelemaan lihaksistoa. Hän löysi jumittavia ja kireitä lihaksia kaulasta, selästä ja lautasilta. Mutta kuinka paljon siihen oli syynä pukinkavio ja kuinka paljon se seikka, että Ziggyn tammalauma vietiin viime viikolla takalaitumille ja Ziggy jätettiin pois joukosta? Se juoksi ja kiukutteli tammojen lähtöä niin, että kolhaisi pukinkavion jalan jänteen ruhjeille.

HoofDrin mukaan sen eripari lapojenkin pitäisi tasoittua uuden vuolun myötä, koska etujalan lyhyemmän liikkeen pitäisi pidentyä. Sitten hän kävi työhön. Täytyy kyllä sanoa, että ikinä ennen en ole niin omituista asentoa kengittäjällä nähnyt! Hän otti muovilaatikon ja istahti sille! Miten kummassa hän vuolee ei niin sävyisästi seisovien kaviot!? Tämä uusi vuolutyyli pukinkavioisille on kehitelty yhdessä eläinlääkärien kanssa ja vielä kokeilu asteella. Hän säästi kaviota kärjeltä ja kannalta ja vuoli pois vain vähän siltä väliltä. Ideana on, että kaviota vuollaan kavioluun takaosan alta. Pukinkaviossa kavioluu on liian pysty koska siihen kiinnittyvät jänteet tai mitkä lie ovat liian kireät. Kun kaviota vuollaan pois kavioluun takaosan alta, sen pitäisi päästä laskeutumaan ja kavion pitäisi myös päästä joustamaan paremmin? Vuolu ei ollut mitenkään dramaattinen, vain muutaman millin verran, mutta Ziggy vaikutti hieman hämmentyneeltä heti vuollun jälkeen, joten jotain ilmeisesti tapahtui. Kuten HoofDr, minäkin otin kaviosta ennen ja jälkeen kuvia tällä kertaa. Tosin vesikuuro pehmitti yardin pintaa juuri sen verran, että se takertui kavioon, joten kuvista ei tullut hirveän hyviä.

ennen vuolua

vuolun jälkeen

Tässä vielä kuva edellisen kokeilun kengästä jo koppuraksi kuivuneine nahkoineen.

Lauantaina kävimyös keritsijä. Hän keritsi kaikki aikuiset lampaat ja pässin. Pässin mokoma pääsi karkuun keskeneräisenä ja juoksenteli ympäri karja-aitausta villainen viitta perässään liehuen. Karitsat eivät enää tunnistaneet kerittyjä emojaan. Ne huusivat aidalla siihen suuntaan missä viimeksi nekivät emonsa villaisina. Yksi kaksospari kiljui kauan ja hartaasti, vielä senkin jälkeen kun muut olivat jo löytäneet emonsa. Ne huusivat itsepäisesti aivan väärään suuntaan, vaikka emo vastasi niille aivan niiden takaa! ”Äitii! Mihin sut on viety? Äitiii!” ”Tässähän minä, katso taaksesi.” ”Äitii auta! Toi vieras lammas väittää olevansa sinä! Tule esiin!”

Karitsat ovat kasvaneet ihan hirmuisesti. Ne ovat jo melkein täysikokoisia. Ja imevät yhä. Katselin kuinka kaksoset menivät juomaan yhtä aikaa, niiden täytyi polvistua ja kun ne pökkäsivät päällään yhtä aikaa, emo nousi ilmaan! Karitsoita ei kuitenkaan vieroiteta vielä, koska ne pitävät huolta ettei emolampaat liho liikaa. Keritsemisen jälkeen lampaat eroteltiin kahteen laumaan. Pässi ja karitsattomat lampaat päätyivät laihdutuskuurille.

ennen...

ja jälkeen

Sunnuntaina lähdimme taas Murrumbatemanin Adult Riding Clubin Training dayhin. Eli se oli taas sellainen päivä jolloin sai hyppiä esterataa ja suorittaa kouluradan kahdesti. Molemmat kerrat arvosteltiin ja tuomari kävi paperin ratsastajan kanssa läpi ja antoi vinkkejä suorituksen parantamiseksi. Helena kysyi viikolla kumman tytöistä haluan ottaa mukaan. Päädyimme yhä Brolgaan, Blanchetten kanssa olisi kyllä hyvä käydä maailmalla, mutta ehkä kuitenkin jossain rauhallisemmassa ympäristössä ensin. Kun hain Brolgaa laitumelta, Blanchette tunki koko ajan väliin: ”Ota minut mukaan. Minä haluan lähteä.” Ja kun se joutui jäämään laitumelle yksin, se kiukutteli ja huusi perään. (Ja kun tultiin takaisin, se oli yhä hyvin yrmeällä päällä.)

Brolga oli niin hankala, että ehkä olisikin pitänyt ottaa Blanchette sen sijaan.

Rata (Prelim 1.1) oli muutenkin huono valinta Brolgalle, koska se sisälsi paljon ravia vasemmassa kierroksessa, joka on sille vaikeampi ja laukan jälkeen pitäisi päästä heti ravissa rentoutumaan eteen-alas. Hah!Laukka on sille edelleen melkoinen kompastuskivi ja se alkaa ennakoimaan uutta nostoa ja vain kaahottaa pää pilvissä. Tänään se oli vielä normaaliakin hankalampi laukassa se jopa pukitti. Esteillä se sentään nosteli jalkojaan jo vähän paremmin, mutta jarrut olivat hieman hukassa. Pohdittiin asiaa ja päädyttiin satulaan. Brolga on auttamattomasti kasvanut ja levinnyt kaikista satuloista ulos. Lisäksi kisoissa ja muissa tapahtumissa käytössä oleva parempi satulahuopa on hieman paksumpi kuin kotioloissa käytettävät huovat. Onneksi joku oli tullut paikalle myymään käytettyjä varusteita, ja onneksi hänellä sattui olemaan myös yksi hieman ohuempi huopa. Vaihdoin sen ja Brolga oli hitusen tyytyväisempi. Tarvitsemme siis uuden satulan.

Equitana (4.11. - 10.11.)

Karlin jalkojen nostelu harjoitukset jatkuivat. En päästänyt jalasta enää heti irti, kun se irtosi maasta vaan aloin pitää niitä ylhäällä hetken, kerta kerralta pidemmän aikaa. Etujalat nousivat suosiolla, takajalkojen kanssa oli vähän ongelmia. Se lähti kävelemään eteenpäin ja minä en millään saanut pidettyä jalkaa ilmassa, kun se lähti ottamaan sillä askelta. Helena teetätti sillä paljon askel eteen- askel taakse harjoitusta, joka on osa parkkia. Lisäksi hännäntyven läheltä rapsutus sai sen varautuneeksi ja liikkumaan pois.

Juoksutin Brolgan ja Blanchettin laitumella. Blanchette kompasteli ruohomättäisiin, mutta jatkoi tyynesti pyydettyä askellajia kiukuttelun sijaan. Hienoa, se todellakin edistyy! Brolgaa juoksutin laitumen mäissä. Laitumelle on rakennettu maavalli ohjaamaan valumavesiä. Seisoin vallin päällä ja juoksutin Brolgaa vallia ylös ja alas. Sillä on hieman tasapainovaikeuksia ratsastajan kanssa alamäissä joten se kiskoo alamäessä ohjia itselleen ja vaikeuttaa siten myös ratsastajan tasapainossa pysymistä. Oikeassa kierroksessa Brolga selvisi kaltevasta pinnasta hienosti, mutta kun vaihdoin suuntaa, se pisti jarrut pohjaan:”Minä en mene tästä alas. En pysty, vaihdan suuntaa.” ”Etkä vaihda! Menet siitä vaan, ei se ole niin vaikeaa.” ”Enkä mene! En, en, EN!” ”Menetpäs! KYLLÄ!” Ja seuraavalla kierroksella käytiin sama keskustelu uudelleen, kunnes se lopulta laskeutui loivan rinteen mukisematta. Onkohan sille koittanut uhmaikä?

Koster alkaa oppia juoksemaan liinassa kiskomatta Helenaa perässään. Pyöröaitaus helpottaisi nuorison juoksutusta huomattavasti. Cruiserin kanssa siiryin pelkistä kuolaimista suitsiin ja harjoittelin suitsintaa. Se hätääntyy yhä välillä vähän ja peruuttaa ja nostaa päätä ylös, kun lähestyn suitsien kanssa, mutta kuolaimet eivät ole enää ongelma. Puin sille karsinassa myös juoksutusvyön johon se suhtautui tyynen rauhallisesti.

Ziggy ei ole vieläkään lähtenyt koiranmakkaraksi. Se ontuu vähemmän jo. Todennäköisesti sen kavioluu oli murtunut ja pitkä loma on auttanut. Eräs mies on tarjoutunut ottamaan sen, mutta Helena toivoo, että se paranisi vielä tuntikäyttöön. Olisi hyvä, jos Bubballa olisi varamies. Lisäksi se mahdollistaisi parituntien pidon. Tammikuussa on tiedossa hulinaa monen eri leirin moudossa, joten Helena toivoo, että Ziggy olisi silloin käytettävissä. Sen pukinkavio on kasvanut laidunloman aikana todella pystyksi. Mies joka tarjoutui ottamaan sen on kengittäjä. Hän on menestyksekkäästi saanut korjattua pukinkavioita ja haluaisi Ziggyn demohevoseksi. Hän tulee vuolemaan Ziggyn, joten katsotaan mitä tapahtuu.

Hain hevosia sisään ja tallissa löysin perhosen olkapäältäni. Siirsin sen sormelleni ja vein ulos. Kiertelin puutarhassa ja tarjosin sille montaa erilaista kukkivaa pensasta. Se ei millään suostunut siirtymään sormeltani kukkiin. Kerran se jopa lehahti takaisin sormelleni, kun sain sen ujutettua kukalle! Lopulta onnistuin löytämään pensaan jossa oli muitakin perhosia ja se suostui vastahakoisesti jäämään sinne.

Bridget yllätti ja jopa tuli portille vastaan, kun näki, että olin tulossa sitä hakemaan!

Bridget päätyi tallissa Brolgan viereiseen karsinaan. Se ei tykännyt Brolgasta yhtään ja kiljaisi heti kun Brolga edes katsoi sen suuntaan. Harjasin Bridgetiä karsinan toisella laidalla vapaana ja kerran se jopa lähti kesken harjauksen kiukuttelemaan väliseinän luona nuokkuvalle Brolgalle! Lopulta vaihdoin hevosia niin, että Bonnie oli Bridgetin ja Brolgan välissä.

Osa talvilaitumen karjasta tuli takaisin, ja kiljuvat viinerit täyttivät karja-aitauksen. Raukat huusivat äidin perään kurkku suorana yötä päivää. Mutta äidit eivät vastanneet sillä ne jäivät Goulburniin. Kun vasikat oli sullottu rekkaan ja niitä lähdettiin viemään pois, olivat lehmät juosseet hädissään rekan perään lapsukaisiaan kutsuen.

Joku oli kerran yrittänyt vieroittaa viemällä lehmänsä naapuriin. Mutta ne olivat edelleen kuuloetäisyydellä, joten lehmät olivat rynnineet vauhdilla aidoista läpi takaisin lastensa luo!

Yleensä vasikat vieroitetaan täällä paljon hellemmin. Niitä ruokitaan ensin kaikkia yhdessä. Sitten vasikat jätetään ruuan kanssa ja lehmät siirretään aidan toiselle puolen. Lehmät haikailevat ensin vasikoille kateellisina ruuan perään ja siirtyvät sitten vähitellen kauemmas aidalta laiduntamaan. Vasikat ovat tyytyväisiä, kun saavat kerrankin syödä rauhassa niin paljon kuin haluavat ilman että ahneet emot komentavat niitä kauemmas. Vasikat siis keskittyvät syömään ja huutavat vähemmän.

Pari päivää kiljuttuaan viinerit alkoivat hiljentyä. Osalta oli ääni kadoksissa. Yksi huusi lammasmaisesti ”mää”, kun siivosin yardeja. Kun huusin sille, että se kuulosti lampaalle ja sen pitäisi yrittää uudelleen, oli hetken hiljaista ja sitten kuului möreä ”möööö”. :D

Taas saapui heinäkuorma. Paalit ovat vain puoliksi niin isoja kuin viimeksi, mutta silti niiden liikutteluun tarvitaan traktoria. Nämä heinät tulivat suoraan pellolta Crookwellista. Näin vihdoin naapurin Jimin, kun hän tuli paremman traktorin kanssa auttamaan. Hän siis on se kylähullu lukutaidoton, miljoonan dollarin pöydän myynyt naapuri jota on kuvailu Hagridiksi. Sen perusteella odotin näkeväni paljon isomman miehen, jolla on aivan valtavasti tukkaa. Eihän minusta ollut Hagridille sukua, ellei sitten todella kaukaista, mutta ei ainakaan pikkuveli! Jim oli tullut käymään kerran, kun täällä oli ollut sukulaisia kylässä. Viisivuotias pikku tyttö oli katsonut Jimiä silmät suurina Helenan vierestä ja kuiskannut Helenalle kysymyksen: ”Onko hän merirosvo?” Helena esitti kysymyksen Jimille, joka vastasi oitis merirosvomaisesti: ”Kyllä!” Tyttö parka oli tarrautunut kauhuissaan Helenan jalkaan, eikä ollut päästänyt irti ennen kuin Jim lähti.

Heinäkuorman lisäksi tuli pitkästä aikaa myös kengittäjä. Hän palasi vauvalomalta ja sai uurastaa ihan tosissaan. Oletimme, että hän ottaisi isänsä taas mukaan avuksi, sillä kengitettäviä ja vuoltavia oli yhteensä 17. Mutta hän tulikin yksin! Hän ehti tehdä neljässä tunnissa niistä 13. Kolmelle piti laittaa etukengät, muut olivat pelkkiä vuoluja. Harmaiden hevosten nelikko Willie, Karl, Koster ja Cruiser jäivät seuraavaan kertaan. Hyvä niin, onpahan aikaa vielä harjoitella jalkojen nostelua Karlin kanssa.

Kun siitostammojen kaviot oli nyt hoidettu, siirsimme lauman etuportin luota takalaitumille. 26 vuotias Wonder yllättäen näkyi tiputtelevan maitoa. Merkillistä. Sen viimeinen varsa on jo nelivuotias!

Talutin osan tammoista alkumatkan ja ajoimme sitten koko lauman perille Brumbylla. Ihmettelin vähän, kun aloin kuulla huohotusta niskan takaa Brumbyssa istuessani. Vilkaisin lopulta ulos avoimesta sivuikkunasta ja äänen lähteeksi paljastui rinnalle kirinyt täyttä vauhtia juokseva Patch. Se tuli välillä autoon istumaan hetkeksi ja juoksi sitten taas.

Kun eräänä aamuna vein hevosia ulos ja avasin porttia, ihmettelin miksi se aukesi niin vastahakoisesti ja samassa tunsin kuinka jokin törmäsi sääreeni! Jänis oli kyyhöttänyt aivan jalkojeni juuressa portin luona heinikossa liikkumatta, kunnes tönäisin sitä portilla. Liikkeelle lähtiessään se loikkasi suoraan pahki jalkaani. Patch oli seurannut minua laitumelle, mutta se oli liian kaukana, eikä löytänyt jänöä enää kun sain sen tulemaan luokseni. Seuraavana aamuna Patch seurasi tiukasti kannoillani laitumelle (ihan omatoimisesti), mutta jänöjussia en sen pettymykseksi enää löytänyt.

Olen ratsastanut Blanchettia aika kevyesti. Olen yrittänyt olla vaatimatta siltä liikaa, ettei se pimahda. Nyt se on ollut niin hienosti jo jonkun aikaa, että uskaltauduin vaatimaan isompaa ravia ja pidempiä laukkapätkiä. Blanchette hämmentyi hieman, mutta ei pimahtanut vaan yritti. Eikä se myöskään hyökännyt kanojen kimppuun, vaikka ne haahuilivat kentällä. Edistystä!

Sunnuntaina (Hyvää isänpäivää!) kävimme Helenan kanssa Sydneyssä. Alunperin oli tarkoitus mennä Equitanaan jo torstaina, mutta kengittäjä oli ehdottomasti tärkeämpi.

Matkalla Sydneyhin ohitimme paikan jossa Rod oli vuosia sitten joutunut pahaan onnettomuuteen. Hän oli ollut hevosrekalla matkalla kilpailuihin mukanaan vaimo, tytär ja kaksi hevosta. Yllättäen heihin oli törmännyt takaapäin iso rekka. Rodin hevosrekka oli suistunut tieltä. Toinen hevosista oli kuollut heti, toinen oli pitänyt lopettaa. Matkustamon puolella kaikki selvisivät ihme kyllä melkein vammoitta, vaikka jostain oli tullut teräspalkki joka oli lävistänyt bensatankin ja riisunut Rodilta ratsastussaappaan jalasta! Kun he olivat kömpineet rekan jäänteistä esiin, ei onnettomuuden aiheuttajaa ollut näkynyt missään. Autiolla tiellä oli ollut vain kasapäin laatikoita! Heihin törmännyt rekka oli ajanut niin suurella ylinopeudella, että se oli pysähtynyt vasta kilometrin päässä. Kuskin lisäksi rekassa oli ollut vaimo ja heidän vauvansa. He olivat lentäneet ohjaamon sivuikkunasta ulos. Vauva oli löytynyt lopulta kaikkien niiden tielle levinneiden lastina olleiden laatikoiden joukosta, elossa! Kuski oli hylännyt rekan ja livistänyt pusikkoon. Hänet löydettiin sieltä vasta muutaman päivän kuluttua, mutta se oli hyvä juttu. Hän oli ajanut pilvessä, mutta sitä ei voitu enää todistaa, kun hänet lopulta saatiin kiinni. Jos hänet olisi saatu heti kiinni, vakuutus ei olisi korvannut Rodille aiheutuneita vahinkoja! Aivan uskomatonta mutta totta, jos joudut kolariin ja syyllinen on huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alainen, vakuutus ei korvaa vahinkoja!

Ajoimme matkalla myös pari viikkoa takaperin palaneen alueen läpi. Metsäpalo oli paikoitellen loikkinut tien yli. Se oli saatu hallintaan kaistojen välissä, mutta tien reunat olivat palaneet pitkälti molemmin puolin. Karrelle palaneiden puiden lomasta pilkotti asutusalueita. Kyllä on asukkaita mahtanut hirvittää. Jopa tienvarren kyltit olivat palaneet karrelle!

Sydneyn Olympic Parkissa satoi kaatamalla vettä ja parkkihalli oli turhan kaukana Equitana alueesta. Kun pääsimme perille, sade loppui, tyypillistä. Vertasin mielessäni Equitanaa aluksi HIHSiin, mutta se taitaakin muistuttaa enemmän Tampereen hevosmessuja (joilla en ole kyllä ikinä käynyt). Alueella oli paljon myyntikojuja ja useampi ratsastuskenttä demoja varten, yksi halli oli omistettu kokonaan kilpailuille ja klinikoille (emme ehtineet sinne asti, siellä oli lännenratsastus kisoja sunnuntaina) ja toinen rotujen esittelylle (emme ehtineet sinnekään). Lisäksi yläkerrassa oli luokkahuoneita joissa pidettiin luentoja. Monena vuotena Equitanassa järjestetään myös The Way of the Horse-kilpailu jossa muutamalla hevosenkouluttajalla on kolme päivää aikaa kouluttaa ratsu käsittelemättömästä nuoresta hevosesta. Amerikkalaisten vastaava kilpailu on Road to the Horse. Pettymyksekseni sitä ei tänä vuonna jostain syystä järjestetty. Minä olisin halunnut nähdä sen, vaikkakin se on aikataulultaan nuorelle hevoselle ihan liian kiireinen ja ympäristö turhan stressaava. Valikoimme ohjelmistosta mielenkiintoisimmat luennot ja demot (ikävä kyllä monet mielenkiintoiset luennot olivat samaan aikaan) ja kiiruhdimme paikasta toiseen. 

Aloitimme Jon Pittsin luennolla Performance Skills in Elite Riders. Todella mielenkiintoisia juttuja, kuten:

• Huippuratsastajien keskivartalon hallinta on huonompi kuin esimerkiksi huippu tenniksen pelaajien. Tasapaino lähtee jalkapohjista ja etenkin ukkovarpaista. Toisin kuin tenniksen pelaajat, joiden jalkapohjta ovat maassa, ratsastajien jalat ovat jalustimissa jotka eivät ole kovin tukeva tai leveä alusta ja ukkovarpaat eivät saa tukea mistään. Ratsastajan aivojen pitää siis opetella uusi istuntaan perustuva tasapaino. Ilman jalustimia ratsastus on tässä avuksi.
• Huippuratsastajat eivät välttämättä tiedä miksi ovat hyviä tai mitä tekevät vaistomaisesti erilaila kuin muut. Huippuratsastaja ei välttämättä ole siis mistään kotoisin opettajana.
• He olivat testanneet esteratsastajia suurnopeuskameroilla missä vaiheessa ponnistusta ratsastaja lähtee ylös satulasta. Myös huippuratsastajat luulivat nousevansa, kun hevosen etujalat irtoavat maasta, mutta kamera paljasti että suurin osa ennakoi. Vain kaikista parhaimmat ajoittivat oikein.
• Ratsastajan asento vaikuttaa hevoseen kaikista eniten. Pää+vartalo on 2/3 ihmisen painosta. Huippuratsastajilla ensimmäisenä reagoi vartalo, sitten jalat ja vasta viimeisenä kädet. Aina samassa järjestyksessä.
• Huippuratsastajat harjoittelevat 5-6 hevosen verran joka päivä, joten heidän aivonsa pysyvät paremmin vireessä. Jos ratsastaa vain viisi kertaa viikossa olisi hyvä omistaa yksi päivä itselleen ja keskittyä hevosen sijaan täysin vain siihen mitä oma keho tekee.
• Aivot eivät pysty käsittelemään kahta asiaa täysin samanaikaisesti. Siksi hevosetkaan eivät tajua, jos tulee kaksi apua täysin yhtä aikaa. Ja siksi aivoihin ei jää muistijälkeä, kun johonkin reagoi nopeasti. Esimerkiksi onnettomuustilanteessa tulee vain reagoitua ja tilanteen jälkeen ei ole välttämättä mitään muistikuvaa siitä mitä juuri tapahtui.

Sitten kiertelimme hetken ja seurasimme Nicky Barrettin ja Carl Hesterin kouluratsastusklinikoita. Opettajat olivat hyviä, ratsastajat ongelmallisia, vaikka olivatkin jo aika korkealla tasolla ja tekivät laukanvaihtoja ja piruetteja. Minä olen edistynyt: näin osan virheistä ja jopa aavistelin miten ne pitäisi korjata!

Seuraavaksi kävimme Andrew McLeanin luennolla. Sille oli varattu turhan lyhyt aika ja esitys oli siksi kiireinen ja varsinainen asia (Desensitising the Sensitive Horse) jäi pintapuolisen oloiseksi, koska perusteiden kertaus vei niin ison osan ajasta.

• Vie hevonen lähelle pelottavaa asiaa/ tuo pelottava esine (esim. klipperi) lähelle hevosta. Anna hevosen vain seistä ja katsoa sitä 13 sekuntia.
• Pistä hevonen seuraamaan/jahtaamaan pelottavaa asiaa esim. iso jumppapallo, mopo, ruohonleikkuri...
• Rauhallisuudesta voi palkita herkulla (Cruiserin ja Kosterin porkkanat ;) )
• overshadowing: askel taakse-askel eteen-askel taakse-askel eteen... Kun esimerkiksi pelottava klipperi lähestyy. Ensimmäinen askel on yleensä tosi vaikea, sitten aivot keskittyvät pelotuksen sijaan tuttuun komentoon.
• Lopuksi kerrottiin mielenkiintoisesta uudesta kokeesta: Ratsastajalle kerrotaan, että edempänä olevalla ihmisellä on sateenvarjo ja hän saattaa avata sen yllättäen, kun ratsukko lähestyy. Pulssi kiihtyy niin ratsastajalla kuin hevosellakin! Myös estettä lähestyvän ratsukon hevosen pulssi seuraa ratsastajan kiihtyvää pulssia. Seuraavaksi aikovat kokeilla ratsastajan pulssin laskua lääkkeellä ennen sateenvarjokoetta, jotta nähdään kiihtyykö hevosen pulssi ratsastajan pulssin kohoamisen takia vai jostain muusta ratsastajalta saadusta tiedostamattomosta signaalista. (Minä veikkaan jälkimmäistä.)

Lopuksi kiiruhdimme seuraamaan Louisa Collinsin satulademoa.

• Hevoset muuttuvat todella nopeasti ja puolen vuoden kuluttua satula voikin olla jo aivan epäsopiva. Yleensä takaosan lihakset muuttuvat ensin ja satula alkaa kallistua eteen.
• Yksi epäsopivan satulan merkki voi olla suun availu ja ohjien kiskonta. (Brolga!)

Kiertelimme kojujen lomassa ja Helena esitteli minut Andrewlle. ”Ai Suomesta? Minulla on suomalainen miniä.” ”Juu tiedän, olen tavannut hänet.” Ja niin sain taas yhden aussin ymmälleen sekaisilla selityksilläni...

Löysimme myös Horzen kojun ja Helena osti sieltä isoimman löytämämme riimun. Horzen extrafull eli suokkikokoa. ;) Se oli tähänastisista suurista riimuista suurin ja jopa Leonin päässä siihen jäi vielä säätövaraakin!

Kotimatkalla pohdimme satuloita. Helena pohti, että Willien ongelmat (mm. istui) saattoivat hyvinkin johtua liian kapeasta satulasta. Kun hän vielä ratsasti sillä, ei satuloiden istuvuutta juuri mietitty ja sama satula laitettiin niin kapean täysiverisen kuin leveän puoliverisenkin selkään. Helena ratsasti aina Bushmarkilla paremman kouluradan kuin Rod, mutta Rodin satula oli paljon Helenan satulaa kapeampi ja saattoi näin jälkikäteen ajateltuna aiheuttaa ongelmat.