Estekerho (26.8. - 1.9.)

Blanchette ei aluksi halunnut tulla ikinä vapaaehtoisesti portille, kun hain tyttöjä urheilemaan. Nykyään se jopa välillä irvistelee Brolgalle: ”Se tuli hakeen mua! Häivy!” Epäilen kyllä, että tallissa syötetyllä paremmalla heinällä on jotain osuutta innokkuuteen.

Ziggyn kohtalo on päätetty. Se ontuu yhä ja sen ei uskota kuntoutuvan enää. Tai vaikka kuntoutuisikin, se alkaisi pian taas ontumaan. Epäilevät, että sen kavioluu on murtunut, koska se osoittaa pukinkaviossa suoraan alas ja on siksi suuressa vaarassa murtua kavion osuessa voimalla kovaan alustaan. Se on ontunut ennenkin ja kuntoutumiseen tuntuu kuluvan kerta kerralta enemmän aikaa. Kisoissa ilmenevät ongelmat saattavat myös olla kipuun reagointia. Ziggy ei kyllä vaikuta yhtään rammalta laukatessaan laidunta ympäri, mutta kentän kovemmalla pohjalla sen ravi ei ole vieläkään puhdasta. Se tulee siis päättämään päivänsä koiranmakkarana. :(

Pahin talvi on jo ohi jo. Se oli tänä vuonna lämpimämpi kuin yleensä. Crookwellissa tuli lunta muutaman kerran, mutta täällä satoi vain vähän räntää yhtenä iltana.

Pensaat ovat alakneet kukkia. Yksittäiset kukat eivät juuri tuoksu. Mutta kun useampi pensas kukkii yhdessä, tuoksu onkin jo melko huumaava.

Kevään tulo tarkoittaa myös sitä, että kaviokuumeen riskiryhmään kuuluvat Prinsessa ja Bubba haetaan iltapäivisin yardiin yöksi.

Lämpimiä nakupäiviä. Jäiset tienreunat ovat vähissä, samoin lätäköt ja muu puromateriaali, joten tein kevättä rapsuttelemalla karvaa irti hevosista. Toisista sitä saa kiskoa irti kourakaupalla.

Osa hevosista (karvaisimmat tuntihevoset ja Ziggy) jätettiin nakuksi myös yöksi. Ensimmäisenä iltana, kun jätin Ziggyn loimittamatta, se hörisi kysyvästi perääni: ”Hei! Entä minun loimeni?!” ”Sori kaveri, koita pärjätä.”

Viime viikonloppuna yksi vanhoista kanoista rupesi näyttämään hieman heikolta. Se taapersi hitaasti kotiin illalla ja sen heltta ei ollut punainen vaan violetti. Seuraavana päivänä se päästettiin tuskistaan. Tiistaina toinen kana katosi. Sitä ei löytynyt mistään vielä seuraavana aamunakaan, joten sen oletettiin joutuneen ketun kitaan. Sitten keskiviikkona Tilly yllättäen tepasteli illalla ylpeänä kuollutta kanaa kantaen. Se oli ilmeisesti käpertynyt johonkin koloon kuolemaan.

Sunnuntaina oli vuorossa Marulan Jump Club Brolgan kanssa. Siispä jatkoimme viikolla estehyppelötreeniä sen kanssa. Suurin syy estekerhoon lähtöön oli kuitenkin hendra-rokotus. Australiassa oin muodostumassa ongelmaksi hedelmälepakoiden levittämä hendra-virus. Täällä ei ole hedelmälepakoita, mutta uuden ratsastusliiton säännön mukaan kaikki hevoset jotka osallistuvat kilpailuihin kilpapaikoilla joissa osa hevosista yöpyy, pitää rokottaa. Hendra leviää lepakoista hevosiisn ja hevosista mahdollisesti myös ihmisiin, joten voi olla että jatkossa eläinlääkäri kieltäytyy hoitamasta hevosta jota ei ole rokotettu. Rokotus järjestettiin estekerhon yhteyteen, jotta mahdollisimman moni tulisi paikalle. Muitakin rokotustilaisuuksia olisi ollut, lähempänäkin, meidät vei Marulaan asti muita halvempi hinta ja mahdollisuus mikrosiruttaa hevonen samalla. Laumasta valikoitui mukaan Brolga ja Leon, koska ne osallistuvat muita todennäköisimmin kilpailuihin seuraavan vuoden aikana. Rokotus pitää uusia aika tiheään ja Blanchettia ei haluttu rokottaa turhaan vielä. Mikrosirun ja rokotuksen toivotaan myös helpottavan Brolgan myyntiä.

Hevosvalinta aiheutti myös lisähuolen: Leon ja Brolga eivät millään mahdu samaan hevostraileriin. Leon on niin iso, että se ei pysty matkustamaan ellei väliseinä ole käännettynä sivuun. Onneksi yksi Helenan oppilaista oli myös viemässä poninsa samaan estekerhoon. Siispä Leon sai koko kopin itselleen ja Brolga matkusti ponin kanssa. Juuri ennen lähtöä oli kuitenkin luvassa roppa kaupalla dramatiikkaa.

Kun lastasimme Brolgan ja ponin traileriin, Helena lastasi Leonin yksin. Jester huusi kurkku suorana kaverinsa perään laitumelta. Joten juuri kun Helena sai lastaussillan ylös, Leon päätti kääntyä katsomaan mikä kaverilla on hätänä. Vahvana hevosena se sai itsensä väännettyä puoliksi ympäri ja jäi sitten jumiin! Kun lastaussilta avattiin, sen jalat sojottivat joka suuntaan ja selkä kiilautui takapuomin alle. Näytti siltä, että se katkoo pian luunsa, jos sitä ei saada ulos. Mutta se nojasi koko painollaan takapuomia vasten, joten sen avaaminen käsivoimin oli mahdotonta! Helena käski hakea jotain kättä pidempää ja minä muistin nähneeni tallissa ison vasaran. Epäröin kuitenkin hetken, kun nostin sen alas seinältä. Mielessäni kävi millaista vahinkoa sillä voisi saada aikaa, jos se lipsahtaisi Leonin kylkeen... Kun palasin vasaran kanssa, oli Leon todennut olevansa jumissa. Ja super rauhalliseen tapaansa, se oli päättänyt odottaa rauhassa, josko joku auttaisi. Helena sai kertaheilautuksella takapuomin sokan irti ja Leon kierähti ulos. Sen sydän hakkasi yhtä kiivaasti kuin omistajansakin sydän ja toisessa etujalassa oli haava, mutta muuten se oli kunnossa. Pian se jo lastattiinkin uudelleen, ilman mitään ongelmia. Perillä estekerhossa se sai vielä jäykkäkouristusrokotuksenkin. Leon palasi vasta pitkältä sairaslomalta, joten se ei ollut vielä hyppykunnossa ja tuli mukaan vain piikitettäväksi. Eläinlääkäri harjoitteli sen kanssa mikrositun laittoa, joten sitä tökittiinkin sitten koko rahan edestä.

Minä hyppäsin Brolgalla 45cm radan kolmeen kertaan. Ensimmäisellä kierroksella se pysähteli tuijottamaan esteitä, toisella se jo vähän yritti mutta kolmannella kierroksella se rymisteli huoletta esteet matalaksi. Emme siis edes harkinneet seuraavaa korkeutta. Kyseessä ei siis ollut kilpailu, mutta ei myöskään opetustilaisuus. Kentälle rakennettiin esterata jota halukkaat sitten hyppäsivät niin usein kuin halusivat. Porttivahtina toiminut mies yritti kannustaa meitä kokeilemaan vielä seuraavaakin korkeutta (60cm), sanomalla että kaikkia esteitä ei tarvitse hypätä jos ei halua. Päätin kuitenkin, että tälle kakaralle (ja kuskille) tämä piisasi jo ihan mainiosti.Brolga ei edelleenkään oikein hahmota missä sen jalat menevät.

Meidän estekerhoillessamme Rod oli ottanut koirat mukaansa tilusten takaosaan juoksentelemaan. Siellä ollessaan hän oli joutunut metsästämään naapurin lammasta takaisin aidan toiselle puolen. Sillä aikaa koirat olivat päättäneet palata kotiin. Oli kanojen ulkoiluaika. Kun Rod palasi, hän löysi koirat ja vetoleluksi päätyneen kanapoloisen... Ja niin niitä oli jäljellä enää 13.

Kenttäratsastusta (19.8. - 25.8.)

Taas olisi pitänyt kantaa kameraa mukana. Koirat tulivat ”auttamaan” minua loimen korjauksessa. Olin levittänyt loimen tallin lattialle ja yritin mittailla ja leikata paikkoja, kun koirat touhottivat paikalle. Kaksi kuonoa tunki väkisin paikan ja loimen väliin, Patch kantoi lelujaan loimelle ja Tilly tunki häntä heiluen istumaan reikien päälle. Heittelin Patchin kumiankkaa pois loimelta ja se iloisesti nouti ankan ja toi sen aina takaisin! Päätin luovuttaa ennen liimapurkin avaamista ja välttyä suuremmilta katastrofeilta. Kun pistin loimen pois, koirat katosivat tyystin...

Porkkanat loppuivat, joten Blanchettin ryntäilyt juoksutuksessa pahenivat taas. Syynä saattoi tietysti olla sekin, että kentän sijaan juoksutin sitä laitumella. Vaikka kuinka muistutin sitä tallissa odottavasta palkino-omenasta, se jatkoi kekkulointia. Sen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun sitten tallissa syötin sen omenan Brolgalle. Pettyneempää ilmettä saa hakea! (Hellyin ja annoin sille pienen palan.) Seuraavana päivänä se sitten käyttäytyi aivan mahdottoman kiltistä ja ansaitsi omenanasa. Helena puisteli päätään kiristys ja lahjonta teorialleni ja totesi, että hevoset eivät kyllä ajattele niin. Mutta se toimii! Joten ihan varmasti se yhdisti omenan menetyksen tuhmuuksiin. Eiköstä vaan? ;)

Viikonloppuna talo ja talli täyttyi kenttäratsastusklinikkalaisista. Yardit olivat hirveää mutavelliä, joten vieraiden hevosia piti majoittaa tallin lisäksi myös kuivemmissa karja-aitauksissa. Onneksi osa asui lähistöllä ja palasi yöksi kotiinsa.

Yksi vieraista tuli kahden hevosen kanssa. Toinen niistä osallistui vain kouluratsastustunnille. Se oli nuori peitsari, josta vasta koulutettiin ratsua. Peitsarit ovat täällä yleisempiä kuin ravurit. Ne ovat kuin ravureita, mutta ravin sijaan niidän pitää kisoissa mennä peitsiä. Ravissa liikkuvat diagonaaliset jalkaparit yhtä aikaa, peitsissä saman puolen jalat. Kuin kamelilla. Ravureiden ratsukoulutus on huomattavasti helpompaa, niille tarvitsee opettaa vain laukka. Peitsari täytyy ensin saada tajuamaan, että se saa ravata! Lisäksi sen täytyi myös oppia kääntymään oikein. Kärryn aisojen takia se oli tottunut kääntymään laittamalla etujalat ensin ristiin, eli oikealle käännyttäessä se astui oikean sijaan vasemmalla jalalla ensin.Ratsastajan piti olla sen kanssa tarkkana, että kääntöavut ajoittuvat oikein, eli kun oikea etujalka oli takana.

Vieraista on hyötyä: näen erilaisia ongelmia kuin mitä minun ratsuillani on ja niiden ratkaisuja. Yritän kirjoittaa kaiken aina huolella muistiin. (Minulla on jo kohta kaksi muistikirjaa täynnä tekstiä ;) ) Osalla on myös samoja ongelmia ja pääsen lohduttautumaan tiedolla, että en ole ainoa joka niiden kanssa painii.

Pääsen myös näkemään vääriä ratkaisuja. Eräs sellainen on ”spinning”. En muista nähneeni kenenkään harrastavan sitä Suomessa, joten joko se ei ole sinne saakka rantautunut tai sitten en ole kiinnittänyt asiaan huomiota. Se ilmeisesti pohjautuu lännenratsastuksen liikkeisiin? Minä en oikein tiedä mikä sen ideana on. Eräs hevosista hermoili ja hääräsi levottomasti estetunnilla vuoroaan odottaessaan. Ratsastaja pisti sen pyörimään itsensä ympäri. Helena raivostui ja teki siitä pian lopun. Kuten yhden ohjan pysähdys, sekin tuhoaa kääntöavun. Lisäksi se saa hevosen vain hermostumaan enemmän, kun se ei saa palkintoa (=myötäys) vaikka se kuinka kääntyy.

Sen sijaan pitää ennemmin tehdä seuraavaa, jos hevonen ei seiso aloillaan:

• Jos se kääntää takaosan sivulle, käännä etuosa takaosan eteen. Eli suorista.
• Jos se astuu eteenpäin, pysäytä. Ja mahdollisesti pistä astumaan taakse takaisin siihen mistä lähtikin.
• Jos se peruuttaa, anna olla. Jos huomautat peruutuksesta pohkeilla eteenpäin, se hämmentyy koska päädyt huomauttamaan kaikesta mitä se tekee. Valitse pienin paha, ja jätä se huomiotta.

Pian hevonen jo rauhoittuikin. Etenkin suoristus tehosi siihen hyvin.

Aloin treenaamaan Brolgan kanssa laukan lisäksi myös estehyppelyä tällä viikolla. Osallistuin sillä este ja maastoastetunneille. Se ei kunnioita puomeja yhtään vaan mennä rymistelee niistä läpi ihan huoletta. Maastoesteitä se kunnioitti huomattavasti enemmän. Vesieste jännitti vähän etukäteen, mutta olimme treenanneet lätäköissä loiskuttelua tarpeeksi ja se ravasi veteen ongelmitta. Sieltä pois hyppääminen olikin sitten eri asia... Hyppäämisen sijasta, kömmimme lopulta ylös jalka kerrallaan.

Vesieste ja aina yhtä "elegantti" ratsukko...

Kun valmistauduin eräälle tunnille, parkkeerasin Brolgan yardiin ja lähdin hakemaan varusteita. Tulin jättäneeksi villaiset käsineeni liian lähelle aitaa ja kun palasin, toisesta oli jäljellä vain huolella palloksi pureskeltu kasa villalankaa! Se oli lämpimin käsineparini, joten toivottavasti aamupakkaset pysyvät jatkossa poissa...

Pari sormea taisi tulla syödyksi...

Sunnuntaina toiset harjoittelivat kenttäkisoja. He ratsastivat ensin kouluradan, hyppäsivät sitten esteradan ja lopuksi vielä maastoesteradan. Me Brolgan kanssa osallistuimme vain aamun maastoestetunnille ja kouluosuuteen. Ratsastimme ensimmäisen Preliminary ratamme (superhelppo Prelim 1A). Laukka oli kyllä melkoisen reipasta, mutta nostot tulivat suurin piirtein oikeaan kohtaan ja sain Brolgan kääntymään ympyrällä, joten hyvin meni. Hämmästyksekseni se meni jopa niin hyvin (68%), että me jopa taisimme ”voittaa”. Iso vauva oli tämän kaiken jälkeen niin väsynyt, että emme osallistuneet enää esteradoille. Se ei olisi enää saanut niistä hyvää kokemusta.

Koska en ratsastanut, kuvasin toisten esteradat. Maastoeste radan kuvaaminen oli aika haastavaa. Porttivahti päästi ensimmäisen ratsukon matkaan ennen kuin me olimme ehtineet löytää parhaan kuvauspaikan. Siispä minä heiluin videokameran kanssa Brumbyn lavalla koko ajan kuvaten, kun Helena ajoi autoa sopivampaan paikkaan. Elokuvien kameramiehet saavat sen näyttämään paljon helpommalta kuin mitä se oikeasti on! :D

Blanchette alkoi ontua viikonloppuna. Nyt sillä oli vuorostaan kaviopaise. Voi tätä mutaa! Kaviossa oli minimaalisen pieni halkeama. Niin pieni ettei se näkynyt päällepäin. Halkeama oli kuitenkin löytänyt tiensä valkoviivan ohi ja mudan mukana bakteerit olivat tunkeutuneet halkeaman kautta kavioon ja aiheuttaneet tulehduksen. Rod paikallisti tulehduksen pihdeillä kokeilemalla ja kaivoi siihen kohtaan kaviota kolon, kunnes veri ja mätä tulivat vastaan. Sitten kolo täyteen jotain mömmöä ja pumpulia ja ilmastointiteippiä päälle. Lisäksi vielä parit antibiootit kankkuun ja nyt sitten vain odotellaan. Hirvittää jo ajatuskin siitä millainen se taas on saikun jälkeen...