Ratsastusseuran pikkujoulut (25.11. - 1.12.)

Eräänä päivänä pyykkäsin ja siivosin oikein urakalla aamupalaa syödessäni. Siitä ei kuitenkaan meinannut tulla mitään, kun koko ajan piti juosta katsomaan mikä koneilla on hätänä. Robotit huusivat vuoron perään olevansa täynnä tai jumissa ja sitten pesukone jo lauleli...

Opin yllätyksekseni tällä viikolla, että lampailla ja lehmillä ei ole edessä ylähampaita!! Siksi ne ovat hevosia ronkelimpia laiduntaessaan, ne eivät saa paksuja korsia poikki yhtä helposti.

Brolga oli tämän viikon lähinnä juoksutustreenissä, koska ei ole mitään mieltä kiusata sitä enempää liian kapealla satulalla. Teemme siis muuta kunnes uusi satula saapuu.

Blanchettilla harjoittelin taas estehyppelöitä. Myös kanat vaeltelivat taas kentällä ja Blanchette ärsyyntyi ja yritti hyökkiä niitä kohti korvat luimussa. Sitten yksi kana vaelsi esteiden väliin, juuri kun oltiin hyppäämässä. Toisen esteen sijaan Blanchette hyppäsikin kanan yli! :D Kanaparka lähti kaakattaen vauhdilla pois kentältä ja Blanchette oli hyvin tyytyväinen itseensä. Me hekotimme Helenan kanssa ihan hervottomina. Hyvä ettei tullut munakokkelia.

Alkuviikosta harjoittelimme vielä taas Karlin jalkojen nostelua laitumella. Se tuli itse luo. Siinä on suuren suuri ero aiempaan, kun sitä piti pyydystää aitauksen sisällä Willien ja heinän avulla. Siksi sillä myös on koko ajan nyt ollut poikkeuksellisesti riimu päässä (paitsi silloin kun Koster riisui sen naapurilaitumelta käsin). Jalkoja sai pitää ylhäällä ongelmitta.

Kengittäjä saapui vuolemaan harmaat pojat (Koster, Cruiser, Willie ja Karl) ja uuden hevosen. Kip on erään oppilaan uusi hevonen, joka asustaa täällä kunnes hän on saanut muutettua. Se on ilmeisesti koulutettu leikkimään Parellin tyyliin, joten sillä ei ole juuri lainkaan käytöstapoja. Se näykkii ja kävelee taluttajansa ”yli”. Se oli myös melko hirveä vuolla. Se jopa nosti kengittäjän ilmaan pari kertaa!

Vuoden vanha Karl oli ihka ensimmäistä kertaa vuoltavana ja käyttäytyi paljon paremmin kuin Kip! Emme ole treenanneet kengitysasentoa eli kavio jalkojen välissä, joten Karl hämmentyi ja vastusteli ensimmäisen jalan kanssa. Mutta kengittäjä oli kärsivällinen ja pian Karl oivalsi mistä on kyse ja lopun aikaa se sitten seisoikin oikein mallikkaasti paikoillaan.

Ziggyn turvotus on laskenut, mutta se ontuu edelleen, vaikka jänne on taas jo kunnossa. Ziggy pääsi Willien ja Karlin kanssa laitumelle. Willie asettui suojelevasti Karlin ja Ziggyn väliin, kun Ziggy tuli tervehtimään ja Karl maiskutteli vieraalle hevoselle olevansa vain pieni harmiton varsa.

Myöhemmin viikolla kuulin kuinka Karl huusi laitumella. Siltä oli kai Willie-setä hukassa. Ziggy laukkasi katsomaan mikä sillä on hätänä. Karlille ei kuitenkaan Ziggyn seura kelvannut, vaan se jatkoi huutamista. Willie taisi vastata sille, koska pian molemmat painelivat laitumella olevan ison mäen laen yli.

Treenasin molempien poikien kanssa paljon maasta käsin ohjista kääntymistä. Hevonen voi kääntyä joko liikuttamalla etujalkojaan sivulle käännöksen suuntaan, tai kääntämällä takaosansa vastakkaiseen suuntaan. Ratsun pitäisi kääntyä ohjilla pyydettäessä vain etuosallaan. Tätä siis treenaamme ahkerasti.

Ratsastin Kosterilla taas ilman satulaa, ensin karsinassa ja sitten kentällä ensimmäistä kertaa yksin, ilman taluttajaa ja Helena kuvaili meitä.

Koster. Viiksekkäät kuolaimet auttavat kääntymisen opettelussa.

Cruiserin suitsintatreenit jatkuivat. Koska olen touhunnut niin paljon sen kanssa, Cruiser taitaa luotaa minuun enemmän kuin Helenaan ja siksi minä saan sille suitset ongelmitta päähän vaikka 20 kertaa peräkkäin kun Helena ei saa kertaakaan.

Kyllästyin jo vähän pelkkään suitsien kanssa touhuamiseen ja aloin taas hypellä Cruiserin ympärillä. Sitten kippasin autonrenkaasta tehdyn ruokakupin ympäri

 nämä ovat käteviä!

ja leikin että se on selkäännousujakkara ja seisoin sillä Cruiserin vierellä. Kun Cruiser rentoutui, aloin myös hyppiä ruokakupilla. Se jousti kuin trampoliini ja puhista pölläytteli kuivikkeita ympäriinsä Cruiserin hämmennykseksi. Mutta ei aikaakaan, kun se lakkasi huolettamasta ja Cruiser rentoutui. Seuraavana päivänä sanoin Helenalle, että haluan käydä Cruiserin selässä makuulla. ”Se on valmis.” Helena empi ensin mutta suostui sitten. Helena juoksutti sitä ensin juoksutusvyön kanssa kentällä. Sitten palattiin karsinaan. Raahasin jakkaran mukanani karsinaan, nojailin siltä Cruiserin selkään ja lHelena punttasi minut sitten sitten mahalleni. Helenaa hermostutti kauheasti ja lasketutti koko ajan Cruiserin päätä alas. Minua ei hermostuttanut yhtään, uskoin että Cruiser oli valmis siihen. Ja se oli, se vain ihmetteli hieman. Helena pyysi Cruiseria astumaan askelen eteen ja toisen taakse ja sitten minä jo tulinkin alas sen selästä. Hieno pieni poju! :)

"Pieni" Cruiser

Helena sai joululahjaksi peruutuskameran. Yksi kamera näyttää kuljetuskopin tapahtumia matkan aikana ja toinen on hyödyksi, kun autoa peruuttaa. Rod puuhasteli innoissaan niiden asennuksen parissa muutaman päivän.

Perjantaina osallistuimme Murrumbatemanin Adult Riding Clubin pikkujouluillalliselle. Se pidettiin paikallisessa Country Innissä. Rotary Club järjesti siellä liha- ja jokeriarvonnan. Liha-arvoissa kellään siitä porukasta ei lykästänyt, mutta Helena pääsi metsästämään jokeria. Seinälle oli levitetty korttipakka ja kerran viikossa joku onnekas pääsi yrittämään löytäisikö jokerin kääntäessään yhden korteista oikein päin. Ei onnistanut tällä kertaa.

Sunnuntaina kävimme Berriman kentäkisoissa jännäämässä Helenan oppilaiden ja tuttujen maastoradan menestystä. Toinen oppilaista sijoittui kolmansissa kisoissaan viidenneksi (vauhti oli tällä kertaa kohdillaan.) ja toinen tuli peräti toiselle sijalle. Ja oli tipalla, ettei hän päässyt paikalle ollenkaan! Auto nimittein hajosi matkan varrelle. Me olimme liikkeellä sillä autolla joka ei jaksa vetää hevosta perässään, emmekä siis voineet auttaa muuten kuin soittamalla tutuille paikan päällä. He ilmoittivat järjestäjille ongelman ja tytölle myönnettiin lupa ratsastaa myöhemmin, kunhan ehtii paikalle ennen luokan loppua.

Cadforin Rodin suunnittelemat maastoesteet ovat pieniä, mutta teknisesti vaativia. Kisaradoilla ei sellaisia juuri ole. Esimerkiksi Berrimassa oli helpossa luokassa vesiesteenä vain veteen meno ja hieman vaikeammassa luokassa pitikin jo sitten tehdä esteen yli hyppy veteen. Cadforissa pääsee harjoittelemaan niiden välivaihetta eli veteen hyppyä ilman estettä. Useimmilla ei tietenkään ole kotonaan maastoesterataa, joten he harjoittelevat mahdollisuuksien mukaan kilparadoilla.

vesinokkaeläimen jälkiä

Keritsemiskisat (18.11. - 24.11.)

Ziggy ontuu yhä, mutta mahdollisia syitä on lukuisia: viime viikkoinen vuolu ja sen takia yardin hiekasta arat kaviot tai (vuolun mahdollisesti toimiessa) arat lihakset ja jänteet, ennen vuolua riehuessa kolhaistu jänne tai jonkin pisto tai purema. Koko hevonen on niin turvoksissa niin, että se hädin tuskin pystyy kävelemään! Aivan kuin sitä olisi käärme tai joku puraissut, mutta mitään purema tai raapaisu jälkiä ei löytynyt. (Ruskea käärme ei puraise vaan raapaisee ihoa myrkkyhampaallaan.) Pienelle laitumelle tarkkailuun, turvotus laski viikon aikana ja Ziggyn liikkuminen helpottui.

Pojut kävivät tälläkin viikolla opiskelemassa. Helena juoksutti Cruiseria riimusta juoksutusvyö selässä ja Kosteria poikkeuksellisesti suitsista. Nuorisoa ei kannatta hirveästi kuolaimista käsin juoksuttaa, kun eivät vielä täysin ymmärrä ohjasapuja, joten liinassa rellestäessään saattaa oppia vääriä reaktioita kuolaimen paineeseen. Yleensä niillä on ennemmän päässä riimu tai juoksutuskapsoni. (kuva) Kosteria juoksutettiin kuitenkin liina kuolaimissa kiinni, koska muuten se kiskoin Helenaa perässään miten mieli. Kun sille selvisi, ettei kannata kiskoa liinassa, siirryttiin taas kapsoniin.

Nojailin Cruiserin selän yli selkäännousujakkaralta. Kosterin kanssa tehtiin jo vähän enemmänkin. Hypähdin jakkaralta ensin sen selän päälle mahalleni roikkumaan ja hivuttauduin siitä sitten varovasti istumaan. Koster vain torkkui! Helena talutti muutaman metrin kentällä ja Koster pysyi tyynenä.

Seuraavalla kerralla ratsastin Kosterilla edelleen ilman satulaa kentällä. Ensin vain matkustin Helenan taluttaessa, sitten aloin pyytämään pohkeistaa liikkeelle ja teimme myös pysähdyksiä ja käännöksiä. Helena varmisti narusta, että viesti meni perille (eli pysäytti käänsi jne. jos Koster ei ymmärtänyt apuja), Koster lähinnä vain seurasi Helenaa.

Kosteria juoksutettiin tällä viikolla myös ensimmäistä kertaa satula selässä, mutta vielä ilman jalustimia. Se ei tapansa mukaan hermoillut yhtään. Ratsastuksessa edistyimme liinassa tekemään liikkeellelähtöjä, eli ilman Helenan maasta antamaa vinkkiä.

Cruiser oli lähinnä vain tehosuitsintatreenissä, koska se oli hankala Helenan yrittäessä suitsia sitä. Cruiser peruutti ja heitti päätään ylös suitsien lähestyessä. Silti sain hieroa päätä suitsilla kuolaimet kilisten... Helena pukee vioittuneen oikean kätensä takia suitset eri tavalla kuin minä. Cruiser oli ehkä siksi ymmällään. Siispä kun normaali tyyli oli hallussa, aloin suitsia sitä usealla eri tavalla: edestä, sivusta korvat eri järjestyksissä... Koitin löytää kaikki mahdolliset eri variaatiot. 

Viikon mittaan edistyimme. Cruiser nosti yhä päätään ylös, mutta otti aina itse kuolaimet suuhun. Pienikin muutos tyylissä (kuten poskihihnat molemmissa käsissä vs. vain toisessa) saa pään nousemaan. Cruiser ei ole vielä oppinut oppimaan.

Koster edistyi juoksemaan liinassa satula selässä ilman jalustimia. Ja minä ratsastelin sillä karsinassa ilman satulaa tai taluttajaa. Karsinat ovat niin isoja, että siellä mahtuu hyvin vaikka vähän ratsastamaankin.

Treenasimme Karlin jalkojen nostelua taas. Sekin edistyy. Nosti jalat, se piti ne ylhäällä ja ei kiskonut niitä pois käsistäni.

Blachettilla kävin Leonin ja Fridan kanssa maastossa. Blanchette käyttäytyi enemmäkseen hyvin. Se ei edes hätkähtänyt, kun jänis lähti ruohikosta aivan sen jaloista ja koirat sinkosivat takaa ohi jänön perään Kääntöpaikalla se kuitenkin jännittyi ja tanssahteli. Ehkä koska Frida ja Leon menivät sen ohi? Kiukutteli, koska luuli jäävänsä jälkeen? Vai eikö vain pitänyt Fridan mukana olosta? Blanchette piti Fridaa silmällä koko matkan ajan.

Kävimme myöhemmin viikolla uudestaan maastossa Blanchettin ja Leonin kanssa. Sillä kertaa sillä ei ollut mitään ongelmia, vaikka Leon meni välillä edellä. Siispä aiemman kiukuttelun syynä saattoi hyvinkin olla sille vieraamman Fridan mukana olo.

Kokeilin Brolgalla vanhaa satulaa, sitä jota opin vähitellen inhoamaan. Brolgan käytöksessä ei kuitenkaan näkynyt eroa (kiskoi ja kiihdytteli edelleen), sekin satula on sille nykyään liian kapea. Kun Brolga kiskoi ohjia itselleen, tärisytin kuolainta hieman, jotta sen olisi vaikeampi purra kiinni kuolaimeen ja nojailla ohjiin.

Tein Brolgalla paljon ravi-laukka-käynti siirtymisiä, jotta saisin jarrut kuntoon. Ne olivat yhä aivan kaameita. Mutta sen jälkeen ravista pysähdykset olivat höyhenen kevyitä!

Hyppelin Blanchettilla kentällä ravipuomien ja ristikon yhdistelmää ja yritimme molemmat oppia oikean ponnistuspaikan näkemistä.

Blanchetten laukka pyydettynä on niin hidasta ja pitkää, että siinä on vaikea istua. Ongelma onkin sitten aivan toinen, kun se päättää itse rynnätä laukassa sivusuuntaan kentän poikki...

Brigetin askellus on aika erikoista. Käynnissä sen pää ei liiku juuri yhtään ja ravissa sen selkä ei juurikaan liiku ylös ja alas. Siispä sen ravissa on tosi helppo istua, mutta kevyt ravi on työläämpää, koska sen liike ei auta nousemaan satulasta. Nyt kun saanut sen avuille, Bridget on minusta oikeastaan aika tylsä ratsastaa, koska se tekee niin kuin pyydetään. (Toisin kuin eräät!).

Kaljuksi ajeltu pässi näkyi palaneen auringossa, sillä kun on pinkki iho. Lampaat yrittivät hakeutua varjoon. Pieninkin varjo kelpaa, kunhan edes pää on varjossa: aidan puomin kapeassa varjossa, kaverin varjossa tai jopa omassa!

Kärpäsiä on tänä vuonna poikkeuksellisen paljon. Kärpäshuppuja ei ole pariin edelliseen vuoteen tarvittu ollenkaan. Tallin hämärässä kärpäsiä ei ole juuri lainkaan, paitsi helteellä jolloin viileä varustehuone surisee... Kentällä niitä on jonkun verran ärsyttämässä, mutta kentän ulkopuolelle jos eksyy, on pian kärpäsillä kuorrutettu. Karkotetta sisältävillä pyyhkeillä pyyhkiminen auttoi vain vähän, joten kokeilin suihketta. Se toimi paremmin, kuten lupailee, mutta kovin kauaa ei sekään tehoa.

Rod pyysi eräänä päivänä tarkistamaan hevosten juoma-automaatit. Hän tarkisti karjan vedet. Mäen päällä oleva vesisäiliö tyhjenee mystisesti ja pumppu joutuu tekemään töitä jatkuvasti. En löytänyt vuotoa mistään, mutta tulipahan taas vähän putsattua niitä. Syyllisiksi paljastuikin maastoestelaitumen lehmät. Niillä ei ole siellä juoma-automaattia vaan lampi, mutta ne olivat käyneet vesiestessä kylpemässä. Ne olivat avanneet hanan ja jättäneet sitten veden valumaan...

Eräs Helenan oppilaista suunnittelee uuden hevosen ostamista. Hän kävi katsomassa nuorisoa. Katseli vuotiasta Karlia laitumella. Sitten näytettiin kuinka kaikki tulevat hyvin luokse ja vietiin nelikko talliin. Ratsastin Brolgalla ja Blanchettilla ensin ja hän kiipesi sitten selkään. Oli jännä nähdä kunka ne toimivat jonkun muun ratsastaessa, etenkin Blanchette. Brolga kiskoi mulla, mutta kuulosti hänellä olevan kuitenkin kevyt. Olen vihdoin alkanut luottaa Blanchetteen ja se minuun. Se loikki vähän sisään epävarmana uudesta ratsastajasta ja laukka ei noussut, vaikka mulla oli hyvä. Blanchette hakee tosi paljon turvaa ja opastusta ratsastajalta. Se oli törmätä aitaan kun hän ei kääntänytkään kulmassa! Brolgalla ei laukattu, jotta se pysyi leppoisalla mielellä ja ravasi rennommin.

Brolgan ravi sai aikaan ”Vau!”- kommentin, samoin Blanchettin, mutta eri syistä. Blanchettin ravi kun on paljon hillitympää ja siten melko vaivatonta istua. Tytöt olivat lähinnä mallina siitä millaisiksi niiden veljet mahdollisesti kasvavat. Helena juoksutti pojat ja minä käväisin Kosterin selässä taluteltuna näyttämässä kuinka rauhallinen se on luonteeltaan. Kosteriin hän lopulta ihastuikin eniten.

Crookwellissa oli viikonloppuna keritsemiskisat. Ammattilaiset keritsivät lampaan 30-40 sekunnissa, amatööreillä siihen meni useita minuutteja. Amatööreillä (lähinnä teini-ikäisiä) oli usein myös avustajia pitämässä kiinni lampaasta ja neuvomassa. Lammas keritään aina samassa järjestyksessä, samoissa ”maagisissa” asennoissa. Käsittääkseni lammas pysyy hiljaa paikoillaan, kun sen päästä pidetään kiinni tietyin ottein. Yksin aika ei tietenkään ratkaissut voittajaa. Jokainen lammas tarkistettiin tuomareiden toimesta ja jos yksikin kolmesta tuomarista sytytti vihreän sijaan punaisen valon tyytymättömyyden merkiksi (eli huolimatonta työtä: liian pitkäksi jääneitä laikkuja tai liikaa haavoja), kilpailija karsiutui jatkosta.

Veteraaniluokka

Väliin oli myös villan heitto kisa, jossa kilpailija juoksi lavan luo, kaappasi kerityn villan syliinsä, juoksi sen pöydän luo ja nakkasi sen pöydälle levälleen. Nopein voitti, mielestäni tässäkin olisi pitänyt huomioida siisteys, osa tiputti puolet matkalle.

Pienimmät pääsivät myös kokeilemaan gorillan kerintää.

Ammattilaisten luokassa pidettiin ennen finaalia finalistien huutokauppa. Eli yleisö huusi mieleisensä kilpailijan itselleen. Rahat kerättiin pottiin ja parhaan keritsijän tätän arvannut huutaja voitti potin. Eniten huudettu keritsijä ($ 950) olisi tuonut pottiin $1000, jos olisi suostunut riisumaan paitansa, mutta hän heittäytyi ujoksi. (Tästä voitte päätellä kuinka paljon yleisö oli jo juonut. ;) ) 

Toiset finalistit huudettiin $200-$600. Lopulta voittajan ostanut sai huutopotista mukavasti $1900, jos oikein muistan, voittja oli yllätys ja hänestä maksettiin vain $200. Suosikki ei voittanut, koska tuomarit olivat todella tiukkoja finalisteille. Puolet finalisteista oli ”kiiwejä” eli uusi-seelantilaisia joita on keritsijöissä todella paljon.

finalistit kaupan

vesinokkaeläin