Keritsemiskisat (18.11. - 24.11.)

Ziggy ontuu yhä, mutta mahdollisia syitä on lukuisia: viime viikkoinen vuolu ja sen takia yardin hiekasta arat kaviot tai (vuolun mahdollisesti toimiessa) arat lihakset ja jänteet, ennen vuolua riehuessa kolhaistu jänne tai jonkin pisto tai purema. Koko hevonen on niin turvoksissa niin, että se hädin tuskin pystyy kävelemään! Aivan kuin sitä olisi käärme tai joku puraissut, mutta mitään purema tai raapaisu jälkiä ei löytynyt. (Ruskea käärme ei puraise vaan raapaisee ihoa myrkkyhampaallaan.) Pienelle laitumelle tarkkailuun, turvotus laski viikon aikana ja Ziggyn liikkuminen helpottui.

Pojut kävivät tälläkin viikolla opiskelemassa. Helena juoksutti Cruiseria riimusta juoksutusvyö selässä ja Kosteria poikkeuksellisesti suitsista. Nuorisoa ei kannatta hirveästi kuolaimista käsin juoksuttaa, kun eivät vielä täysin ymmärrä ohjasapuja, joten liinassa rellestäessään saattaa oppia vääriä reaktioita kuolaimen paineeseen. Yleensä niillä on ennemmän päässä riimu tai juoksutuskapsoni. (kuva) Kosteria juoksutettiin kuitenkin liina kuolaimissa kiinni, koska muuten se kiskoin Helenaa perässään miten mieli. Kun sille selvisi, ettei kannata kiskoa liinassa, siirryttiin taas kapsoniin.

Nojailin Cruiserin selän yli selkäännousujakkaralta. Kosterin kanssa tehtiin jo vähän enemmänkin. Hypähdin jakkaralta ensin sen selän päälle mahalleni roikkumaan ja hivuttauduin siitä sitten varovasti istumaan. Koster vain torkkui! Helena talutti muutaman metrin kentällä ja Koster pysyi tyynenä.

Seuraavalla kerralla ratsastin Kosterilla edelleen ilman satulaa kentällä. Ensin vain matkustin Helenan taluttaessa, sitten aloin pyytämään pohkeistaa liikkeelle ja teimme myös pysähdyksiä ja käännöksiä. Helena varmisti narusta, että viesti meni perille (eli pysäytti käänsi jne. jos Koster ei ymmärtänyt apuja), Koster lähinnä vain seurasi Helenaa.

Kosteria juoksutettiin tällä viikolla myös ensimmäistä kertaa satula selässä, mutta vielä ilman jalustimia. Se ei tapansa mukaan hermoillut yhtään. Ratsastuksessa edistyimme liinassa tekemään liikkeellelähtöjä, eli ilman Helenan maasta antamaa vinkkiä.

Cruiser oli lähinnä vain tehosuitsintatreenissä, koska se oli hankala Helenan yrittäessä suitsia sitä. Cruiser peruutti ja heitti päätään ylös suitsien lähestyessä. Silti sain hieroa päätä suitsilla kuolaimet kilisten... Helena pukee vioittuneen oikean kätensä takia suitset eri tavalla kuin minä. Cruiser oli ehkä siksi ymmällään. Siispä kun normaali tyyli oli hallussa, aloin suitsia sitä usealla eri tavalla: edestä, sivusta korvat eri järjestyksissä... Koitin löytää kaikki mahdolliset eri variaatiot. 

Viikon mittaan edistyimme. Cruiser nosti yhä päätään ylös, mutta otti aina itse kuolaimet suuhun. Pienikin muutos tyylissä (kuten poskihihnat molemmissa käsissä vs. vain toisessa) saa pään nousemaan. Cruiser ei ole vielä oppinut oppimaan.

Koster edistyi juoksemaan liinassa satula selässä ilman jalustimia. Ja minä ratsastelin sillä karsinassa ilman satulaa tai taluttajaa. Karsinat ovat niin isoja, että siellä mahtuu hyvin vaikka vähän ratsastamaankin.

Treenasimme Karlin jalkojen nostelua taas. Sekin edistyy. Nosti jalat, se piti ne ylhäällä ja ei kiskonut niitä pois käsistäni.

Blachettilla kävin Leonin ja Fridan kanssa maastossa. Blanchette käyttäytyi enemmäkseen hyvin. Se ei edes hätkähtänyt, kun jänis lähti ruohikosta aivan sen jaloista ja koirat sinkosivat takaa ohi jänön perään Kääntöpaikalla se kuitenkin jännittyi ja tanssahteli. Ehkä koska Frida ja Leon menivät sen ohi? Kiukutteli, koska luuli jäävänsä jälkeen? Vai eikö vain pitänyt Fridan mukana olosta? Blanchette piti Fridaa silmällä koko matkan ajan.

Kävimme myöhemmin viikolla uudestaan maastossa Blanchettin ja Leonin kanssa. Sillä kertaa sillä ei ollut mitään ongelmia, vaikka Leon meni välillä edellä. Siispä aiemman kiukuttelun syynä saattoi hyvinkin olla sille vieraamman Fridan mukana olo.

Kokeilin Brolgalla vanhaa satulaa, sitä jota opin vähitellen inhoamaan. Brolgan käytöksessä ei kuitenkaan näkynyt eroa (kiskoi ja kiihdytteli edelleen), sekin satula on sille nykyään liian kapea. Kun Brolga kiskoi ohjia itselleen, tärisytin kuolainta hieman, jotta sen olisi vaikeampi purra kiinni kuolaimeen ja nojailla ohjiin.

Tein Brolgalla paljon ravi-laukka-käynti siirtymisiä, jotta saisin jarrut kuntoon. Ne olivat yhä aivan kaameita. Mutta sen jälkeen ravista pysähdykset olivat höyhenen kevyitä!

Hyppelin Blanchettilla kentällä ravipuomien ja ristikon yhdistelmää ja yritimme molemmat oppia oikean ponnistuspaikan näkemistä.

Blanchetten laukka pyydettynä on niin hidasta ja pitkää, että siinä on vaikea istua. Ongelma onkin sitten aivan toinen, kun se päättää itse rynnätä laukassa sivusuuntaan kentän poikki...

Brigetin askellus on aika erikoista. Käynnissä sen pää ei liiku juuri yhtään ja ravissa sen selkä ei juurikaan liiku ylös ja alas. Siispä sen ravissa on tosi helppo istua, mutta kevyt ravi on työläämpää, koska sen liike ei auta nousemaan satulasta. Nyt kun saanut sen avuille, Bridget on minusta oikeastaan aika tylsä ratsastaa, koska se tekee niin kuin pyydetään. (Toisin kuin eräät!).

Kaljuksi ajeltu pässi näkyi palaneen auringossa, sillä kun on pinkki iho. Lampaat yrittivät hakeutua varjoon. Pieninkin varjo kelpaa, kunhan edes pää on varjossa: aidan puomin kapeassa varjossa, kaverin varjossa tai jopa omassa!

Kärpäsiä on tänä vuonna poikkeuksellisen paljon. Kärpäshuppuja ei ole pariin edelliseen vuoteen tarvittu ollenkaan. Tallin hämärässä kärpäsiä ei ole juuri lainkaan, paitsi helteellä jolloin viileä varustehuone surisee... Kentällä niitä on jonkun verran ärsyttämässä, mutta kentän ulkopuolelle jos eksyy, on pian kärpäsillä kuorrutettu. Karkotetta sisältävillä pyyhkeillä pyyhkiminen auttoi vain vähän, joten kokeilin suihketta. Se toimi paremmin, kuten lupailee, mutta kovin kauaa ei sekään tehoa.

Rod pyysi eräänä päivänä tarkistamaan hevosten juoma-automaatit. Hän tarkisti karjan vedet. Mäen päällä oleva vesisäiliö tyhjenee mystisesti ja pumppu joutuu tekemään töitä jatkuvasti. En löytänyt vuotoa mistään, mutta tulipahan taas vähän putsattua niitä. Syyllisiksi paljastuikin maastoestelaitumen lehmät. Niillä ei ole siellä juoma-automaattia vaan lampi, mutta ne olivat käyneet vesiestessä kylpemässä. Ne olivat avanneet hanan ja jättäneet sitten veden valumaan...

Eräs Helenan oppilaista suunnittelee uuden hevosen ostamista. Hän kävi katsomassa nuorisoa. Katseli vuotiasta Karlia laitumella. Sitten näytettiin kuinka kaikki tulevat hyvin luokse ja vietiin nelikko talliin. Ratsastin Brolgalla ja Blanchettilla ensin ja hän kiipesi sitten selkään. Oli jännä nähdä kunka ne toimivat jonkun muun ratsastaessa, etenkin Blanchette. Brolga kiskoi mulla, mutta kuulosti hänellä olevan kuitenkin kevyt. Olen vihdoin alkanut luottaa Blanchetteen ja se minuun. Se loikki vähän sisään epävarmana uudesta ratsastajasta ja laukka ei noussut, vaikka mulla oli hyvä. Blanchette hakee tosi paljon turvaa ja opastusta ratsastajalta. Se oli törmätä aitaan kun hän ei kääntänytkään kulmassa! Brolgalla ei laukattu, jotta se pysyi leppoisalla mielellä ja ravasi rennommin.

Brolgan ravi sai aikaan ”Vau!”- kommentin, samoin Blanchettin, mutta eri syistä. Blanchettin ravi kun on paljon hillitympää ja siten melko vaivatonta istua. Tytöt olivat lähinnä mallina siitä millaisiksi niiden veljet mahdollisesti kasvavat. Helena juoksutti pojat ja minä käväisin Kosterin selässä taluteltuna näyttämässä kuinka rauhallinen se on luonteeltaan. Kosteriin hän lopulta ihastuikin eniten.

Crookwellissa oli viikonloppuna keritsemiskisat. Ammattilaiset keritsivät lampaan 30-40 sekunnissa, amatööreillä siihen meni useita minuutteja. Amatööreillä (lähinnä teini-ikäisiä) oli usein myös avustajia pitämässä kiinni lampaasta ja neuvomassa. Lammas keritään aina samassa järjestyksessä, samoissa ”maagisissa” asennoissa. Käsittääkseni lammas pysyy hiljaa paikoillaan, kun sen päästä pidetään kiinni tietyin ottein. Yksin aika ei tietenkään ratkaissut voittajaa. Jokainen lammas tarkistettiin tuomareiden toimesta ja jos yksikin kolmesta tuomarista sytytti vihreän sijaan punaisen valon tyytymättömyyden merkiksi (eli huolimatonta työtä: liian pitkäksi jääneitä laikkuja tai liikaa haavoja), kilpailija karsiutui jatkosta.

Veteraaniluokka

Väliin oli myös villan heitto kisa, jossa kilpailija juoksi lavan luo, kaappasi kerityn villan syliinsä, juoksi sen pöydän luo ja nakkasi sen pöydälle levälleen. Nopein voitti, mielestäni tässäkin olisi pitänyt huomioida siisteys, osa tiputti puolet matkalle.

Pienimmät pääsivät myös kokeilemaan gorillan kerintää.

Ammattilaisten luokassa pidettiin ennen finaalia finalistien huutokauppa. Eli yleisö huusi mieleisensä kilpailijan itselleen. Rahat kerättiin pottiin ja parhaan keritsijän tätän arvannut huutaja voitti potin. Eniten huudettu keritsijä ($ 950) olisi tuonut pottiin $1000, jos olisi suostunut riisumaan paitansa, mutta hän heittäytyi ujoksi. (Tästä voitte päätellä kuinka paljon yleisö oli jo juonut. ;) ) 

Toiset finalistit huudettiin $200-$600. Lopulta voittajan ostanut sai huutopotista mukavasti $1900, jos oikein muistan, voittja oli yllätys ja hänestä maksettiin vain $200. Suosikki ei voittanut, koska tuomarit olivat todella tiukkoja finalisteille. Puolet finalisteista oli ”kiiwejä” eli uusi-seelantilaisia joita on keritsijöissä todella paljon.

finalistit kaupan

vesinokkaeläin

Ziggyn kavio ja uusi yritys (11.11. - 17.11.)

Pakkasöiden riski on väistynyt, joten kaviokuumeisetkin ovat yötä ulkona. Se tarkoittaa sitä, että aamutallia ei ole, kun ketään ei tarvitse viedä ulos tai ruokkia. Aamulla saakin nyt sitten miettiä: ”Mitäs sitä sitten tekisi? Lähtisikö ratsastamaan, vai lorvailisiko ensin hieman?”

Tallin molemmissa päissä on isot liukuovet jotka ovat yleensä aina auki. Kysyin pari viikkoa takaperin onko niitä koskaan käytetty. Kuulemma aina silloin tällöin. Tällä viikolla Helena sitten sulki toisen ovista, kun tuli sadekuuro ja tuuli työsi vettä sisään talliin. Brolga ja Blanchette olivat talissa ihan ihmeissään, kun ulkomaailma yllättäen katosi tyystin!

Koster ja Cruiser treenasivat tällä viikolla ensin suitset päässä ohjista taluttelua yardissa. Eli pysähdyksiä ja käännöksiä kuolaimesta.

Harrastin myös vierellä hyppelyä. Totutin molemmat siihen jo aiemmin, joten se ei ollut enää ongelma. (Cruiserin kanssa minun piti aloittaa hyppelyt monen metrin päästä, nyt voin hyppiä ihan vieressä.) Erona aiempaan oli, että Helena piti niistä kiinni ja minä yritin jäädä hyppiässäni myös hieman roikkumaan käsieni varaan. Cruiser huolestui hieman, Koster oli edelleen tyyni, joten Helena auttoi minut mahalleni sen selkään roikkumaan hetkeksi.

Blanchetten kanssa ratsastelin pihalla sekä yksin tallin lähellä, että laitumilla Leon seuralaisena. Blanchette pysyi tyynen rauhallisena. Loiskuttelimme myös lätäköiden poikki yhtään epäröimättä.

Harrastimme myös estehyppelöitä sekä ratsailla, että liinassa. Kun juoksutin Blanchettea esteiden yli, se hermostui ensin vähän, kun ei ymmärtänyt tehtävää, mutta alkoi sitten loikkia niiden yli oikein mielellään. Ja hienosti loikkikin. Etenkin esteillä Blanchettesta huomaa, että kun se hämmentyy, ei ymmärrä mitä vaaditaan tai on epävarma, se päätyy ryntäämään sivusuuntaan. Onneksi ryntäykset harventuvat ja pienenevät koko ajan sen itseluottamuksen kasvaessa.

Brolga puolestaan tuntuu taantuvan. Se ei edelleenkään oikein ymmärrä tätä esteiden ylitystä, vaan saattaa mennä tyynesti niistä vain läpi. Asiaa ei auta olleenkaan, että kuskikin on esteillä edelleen hieman hukassa eikä kumpikaan meistä osaa katsoa ponnistuspaikkaa... Brolga kenkkuilee edelleen pysähdyksissä kiskomalla vastaan ja mennä touhottaa pää pystyssä laukkoja ennakoidessaan, eli nykyään melkein koko ajan...

Kartta kertoo, että olemme ylängöllä, noin 800m merenpinnan yläpuolella. Tämä on ikivanhaa vuoristoa. Niin vanhaa, että paikalla olleet tulivuoret ovat aikoja sitten kuluneet pois ja jäljellä onenää laavan täyttämät laaksot, nykyiset kukkulat. Crookwell on aivan ”vuoriston” harjalla joten he saavat sadetta sekä idästä, että lännestä. Me olemme lännenpuoleisella ”rinteellä” ja idän sateet tulevat harvoin tänne asti.

Cadforin jakaa kahtia sellainen maantieteellinen ilmiö kuin Binda thrust. Eli hyvin tieteellisesti ilmaistuna: uusi maa tunkee itsensä vanhan alle. Vähän niin kuin mannerlaatat tekevät, mutta tämä ei ole mannerlaattojen törmäyskohta. Se aiheuttaa kuitenkin sen, että tila pienenee pari senttiä vuosittain! Takalaitumien puolella näkyy siellä täällä pystysuoria kiviä ilmiön merkkinä. Tältä alueelta löytyy usein myös jalokiviä. (Raimo! Mistä mun kannattaa lähteä niitä etsimään?) Täällä on myös pienen pieniä maanjäristyksiä melkein päivittäin. Mikä on hyvä juttu, koska se tarkoittaa sitä että mikään ei ole jumissa eikä siis suuren järistyksen vaaraa ole. Maanjäristykset ovat siis ihan tosissaan pieniä. Välillä, kun olen illalla istunut tietokoneella, maailma on tuntunut keikahtavan hieman. Juuri sen verran, ettei voi olla varma tapahtuiko edes mitään. Mutta joskus muinoin järistykset ovat olleet niin voimakkaita, että kallio on haljennut ja vesi on päässyt kohoamaan raoista ja nesteyttänyt maan. Kun taloa rakennettiin ja he etsivät kaivonpaikkaa, lupaavimmassakin kohdassa vastaan tuli vain 50 metriä mutaa. Vettä kyllä on, mutta se on sekoittunut maahan. Ja jos isot rekat eivät sateen jälkeen pysyneet pihatiellä, johon oli upotettu sorakuorma toisensa jälkeen, ne jäivät auttamatta jumiin. Kaivon etsinnässä löytynyt mutasotku on ratsastuskentän alla. Vasta nyt selvisi, että siihen oli mahdollisesti sekoittunut myös kultaa. Kenttä saattaa siis olla kirjaimellisesti kultakaivos!

Katsoin Forrest Gumpin viime viikolla TVstä, siispä pingis sujui paremmin tällä viikolla. Voitin kahdeksasta kaksin pelistä kolme! Tosin 15 pisteen tasoituksella, mutta silti!

Onko totta, että jotkut jänikset eivät haise? Kaneja koirat pystyvät seuraamaan hajujäljen perusteella, mutta jäniksiä eivät. Ja monesti koirat ovat melkein huomaamattaan juosseet jäniksestä yli, kun ne kyyristelevät heinikossa. Ne myös pesivät maan päällä, toisin kuin tunneleita kaivavat kanit. (Ja nämä nimitykset ovat sitten ihan vain arvauksia. Kun Patch kaivaa koloista pitkäkorvia, niitä kutsutaan rabbiteiksi (kani?). Mutta kun pitkäkorva jallittaa koiria ja ne eivät löydä sen jälkeä nuuskimalla, sitä kutsutaan hareksi (jänis?).)

Tuunailin valkoisiin puuvillaloimiin lapalaskoksia, koska taluttaessani Blanchetten laitumelle ensimmäistä kertaa ohut loimi päällä, oikein kuulin kuinka loimi hankasi karvoja irti ryntäistä sen kävellessä. Sitten tuunasin niitä lisää ja ompelin niihin myös kaulakappaleita.

Tänä vuonna on enemmän kärpäsiä kuin yleensä. Kaivoin hevosille kärpäshuppuja pitämään ötökät pois silmistä. Prinsessa etenkin tarvitsi sellaisen päähänsä. Sen silmät vuotavat usein muutenkin ja houkuttelevat kärpäsiä muita enemmän. Brolgalla on muutenkin melkein aina kärpäshuppu päässä, mutta eri syystä. Sen huppuun on oikean silmän päälle ommeltu paikka, jonka tarkoituksena on suojata silmää auringolta. Brolgan oikea silmä on pienempi, joten se näyttää aina puoli villiltä siltä puolen.

Lauantaina pihaan ajoi HoofDr. (Tai niin auton kilvet ainakin väittivät.) Hän ei ole varsinaisesti kengittäjä vaan barefoot hoof trimmer eli hän lähinnä vain vuolee. Hän kuvasi ensin Ziggyn kaviot joka suunnasta ja kävi sitten tunnustelemaan lihaksistoa. Hän löysi jumittavia ja kireitä lihaksia kaulasta, selästä ja lautasilta. Mutta kuinka paljon siihen oli syynä pukinkavio ja kuinka paljon se seikka, että Ziggyn tammalauma vietiin viime viikolla takalaitumille ja Ziggy jätettiin pois joukosta? Se juoksi ja kiukutteli tammojen lähtöä niin, että kolhaisi pukinkavion jalan jänteen ruhjeille.

HoofDrin mukaan sen eripari lapojenkin pitäisi tasoittua uuden vuolun myötä, koska etujalan lyhyemmän liikkeen pitäisi pidentyä. Sitten hän kävi työhön. Täytyy kyllä sanoa, että ikinä ennen en ole niin omituista asentoa kengittäjällä nähnyt! Hän otti muovilaatikon ja istahti sille! Miten kummassa hän vuolee ei niin sävyisästi seisovien kaviot!? Tämä uusi vuolutyyli pukinkavioisille on kehitelty yhdessä eläinlääkärien kanssa ja vielä kokeilu asteella. Hän säästi kaviota kärjeltä ja kannalta ja vuoli pois vain vähän siltä väliltä. Ideana on, että kaviota vuollaan kavioluun takaosan alta. Pukinkaviossa kavioluu on liian pysty koska siihen kiinnittyvät jänteet tai mitkä lie ovat liian kireät. Kun kaviota vuollaan pois kavioluun takaosan alta, sen pitäisi päästä laskeutumaan ja kavion pitäisi myös päästä joustamaan paremmin? Vuolu ei ollut mitenkään dramaattinen, vain muutaman millin verran, mutta Ziggy vaikutti hieman hämmentyneeltä heti vuollun jälkeen, joten jotain ilmeisesti tapahtui. Kuten HoofDr, minäkin otin kaviosta ennen ja jälkeen kuvia tällä kertaa. Tosin vesikuuro pehmitti yardin pintaa juuri sen verran, että se takertui kavioon, joten kuvista ei tullut hirveän hyviä.

ennen vuolua

vuolun jälkeen

Tässä vielä kuva edellisen kokeilun kengästä jo koppuraksi kuivuneine nahkoineen.

Lauantaina kävimyös keritsijä. Hän keritsi kaikki aikuiset lampaat ja pässin. Pässin mokoma pääsi karkuun keskeneräisenä ja juoksenteli ympäri karja-aitausta villainen viitta perässään liehuen. Karitsat eivät enää tunnistaneet kerittyjä emojaan. Ne huusivat aidalla siihen suuntaan missä viimeksi nekivät emonsa villaisina. Yksi kaksospari kiljui kauan ja hartaasti, vielä senkin jälkeen kun muut olivat jo löytäneet emonsa. Ne huusivat itsepäisesti aivan väärään suuntaan, vaikka emo vastasi niille aivan niiden takaa! ”Äitii! Mihin sut on viety? Äitiii!” ”Tässähän minä, katso taaksesi.” ”Äitii auta! Toi vieras lammas väittää olevansa sinä! Tule esiin!”

Karitsat ovat kasvaneet ihan hirmuisesti. Ne ovat jo melkein täysikokoisia. Ja imevät yhä. Katselin kuinka kaksoset menivät juomaan yhtä aikaa, niiden täytyi polvistua ja kun ne pökkäsivät päällään yhtä aikaa, emo nousi ilmaan! Karitsoita ei kuitenkaan vieroiteta vielä, koska ne pitävät huolta ettei emolampaat liho liikaa. Keritsemisen jälkeen lampaat eroteltiin kahteen laumaan. Pässi ja karitsattomat lampaat päätyivät laihdutuskuurille.

ennen...

ja jälkeen

Sunnuntaina lähdimme taas Murrumbatemanin Adult Riding Clubin Training dayhin. Eli se oli taas sellainen päivä jolloin sai hyppiä esterataa ja suorittaa kouluradan kahdesti. Molemmat kerrat arvosteltiin ja tuomari kävi paperin ratsastajan kanssa läpi ja antoi vinkkejä suorituksen parantamiseksi. Helena kysyi viikolla kumman tytöistä haluan ottaa mukaan. Päädyimme yhä Brolgaan, Blanchetten kanssa olisi kyllä hyvä käydä maailmalla, mutta ehkä kuitenkin jossain rauhallisemmassa ympäristössä ensin. Kun hain Brolgaa laitumelta, Blanchette tunki koko ajan väliin: ”Ota minut mukaan. Minä haluan lähteä.” Ja kun se joutui jäämään laitumelle yksin, se kiukutteli ja huusi perään. (Ja kun tultiin takaisin, se oli yhä hyvin yrmeällä päällä.)

Brolga oli niin hankala, että ehkä olisikin pitänyt ottaa Blanchette sen sijaan.

Rata (Prelim 1.1) oli muutenkin huono valinta Brolgalle, koska se sisälsi paljon ravia vasemmassa kierroksessa, joka on sille vaikeampi ja laukan jälkeen pitäisi päästä heti ravissa rentoutumaan eteen-alas. Hah!Laukka on sille edelleen melkoinen kompastuskivi ja se alkaa ennakoimaan uutta nostoa ja vain kaahottaa pää pilvissä. Tänään se oli vielä normaaliakin hankalampi laukassa se jopa pukitti. Esteillä se sentään nosteli jalkojaan jo vähän paremmin, mutta jarrut olivat hieman hukassa. Pohdittiin asiaa ja päädyttiin satulaan. Brolga on auttamattomasti kasvanut ja levinnyt kaikista satuloista ulos. Lisäksi kisoissa ja muissa tapahtumissa käytössä oleva parempi satulahuopa on hieman paksumpi kuin kotioloissa käytettävät huovat. Onneksi joku oli tullut paikalle myymään käytettyjä varusteita, ja onneksi hänellä sattui olemaan myös yksi hieman ohuempi huopa. Vaihdoin sen ja Brolga oli hitusen tyytyväisempi. Tarvitsemme siis uuden satulan.