Kengittäjän paluu ja olkapää (1.5. - 4.5.)

Talvilaitumelle lähti taas uusi lasti lehmiä. Juuri sopivasti sillä traktori hajosi ja pariin päivään sillä ei voi viedä laitumille heinää. Tämä lasti jäi samalle laitumelle mille se purettiin, joten minä en lähtenyt mukaan niitä paimentamaan.

Sen sijaan jäin pitämään hevosia kengittäjälle. Täälläpäin maailmaa on aika hervinaista, että kengittäjä kengittää kiinnisidottuja hevosia. Yleensä jonkun pitää olla paikalla pitämässä kiinni riimunnarusta ja tylsistymässä kuoliaaksi... Nyt ei listalla kuitenkaan ollut kuin nopeita vuoluja ja Ziggyn yksi uudelleen kengitettävä kavio, joten tylsistyminen oli vähäistä. Ziggyn pukinkavio on kasvanut edelleen hirmuista vauhtia, joten sitä vuoltiin taas lyhyemmäksi, että polvet palautuivat samalle tasolle. Nahkapohjalliskoe jatkuu yhä. Sen kavion uudelleen kengitys tuliu juuri parahiksi, sillä paria päivää aiemmin se alkoi meloa sillä jalalla ensimmäistä kertaa elämässään. Kavion vuolussa tuli vastaan mustelma kavion ulkoreunalla.

Jo pari päivää ennen kengittäjän tuloa takalaitumen pojat Koster ja Cruiser saapuivat yardeihin. Niitä käsiteltiin hieman (riimun pukemista, taluttelua, harjausta ja jalkojen nostot), jotta kengityspäivänä ei tulisi ongelmia. Olivat yllättävän siivosti, vaikka viimeksi niihin on koskettu edellisen kengityksen aikaan ehkä kolmisen kuukautta sitten.

Kosterin jalka-asennot ovat aika surkeat. Suppuvarpaisempaa hevosta saa hakea. Toivottavasti asento oikenee, kun se kasvaa ja rintakehä leviää. Niin kävi ainakin sen Brolga-siskolle. Tosin ei senkään jalat mitenkään suorat ole. Luonteeltaan se on samanlainen iso lupsakka jätti kuin siskonsakin. Cruiser puolestaan muistuttaa pitkälti Blanchette-siskoaan. Sillä on paljon paremmat jalat kuin Kosterilla, mutta se on ihan mahdottoman ujo! Ensimmäisenä päivänä jätin sen kesytyksen Helenalle, jonka se jo tuntee. Seuraavina päivinä vietin runsaasti aikaa ihan vain molempia rapsutellen ja kengityspäivänä Cruiser luotti minuun jo sen verran, että sain sille riimun päähän. Kengittäjää se arasteli myös vähän, mutta tunnisti hänet sitten ja pian oli kaikki jalat jo vuoltu ongelmitta.

Helena harmitteli ongelmallista nuorisoa ja pohti jopa Kosterin laittamista teuraaksi. Kengittäjä sai hänet kuitenkin vakuutettua siitä, että myös sille on mahdollista löytää hyvä koti jossa sen ei tarvitse rasittaa jalkojaan liikaa. Helena ei kuitenkaan halua tuhlata näiden kanssa rahaa kalliiseen breikkerin koulutukseen. Nuorempana hän koulutti itse myös Willien ja Wonderin, mutta nykyään hän ei halua kiivetä nuorison selkään, joten ne menevät yleensä ammattilaiselle. Sitten hän keksi, että me teemme sen kaksin. Arvatkaa mitä pidin ideasta!

Puolisen vuotta sitten meni olkapääni sijoiltaan, kun kaaduin sen päälle. Sanotaan, että se sattuu kauheasti, mutta minä en tuntenut siinä mitään erityistä ihan heti. Kun kaaduin, kuulin rusahduksen. Ylös kömpiessäni tunsin kolotusta siellä täällä, mutta en sen enempää kuin yleensäkään maankamaraan tutustuttuani. Mutta kun yritin liikuttaa oikeaa kättäni, tiesin jonkin olevan vialla. Se ei tahtonut liikkua ja lihakset valittivat, jos yritin liikuttaa sitä. Tuntui siltä kuin käsivarsi olisi ollut sidottu kylkeen kiinni. Olkapään paikalleen laitto sitten sattui puolestaan sitäkin enemmän. Etenkin koska lihakset ja jänteet eivät tahtoneet rentoutua millään vaan kramppasivat ja pistivät vastaan. Mutta heti kun nivel oli taas paikoillaan, kipu hellitti. Meni kuitenkin parisen viikkoa ennen kuin olkapään liikerata palautui ennalleen ja pystyin taas mm. pesemään hiukseni kaksin käsin, ilman että nivel tuntui hyppäävän pois kuopastaan minä hetkenä hyvänsä.

Miksikö kerroin tämän tähän väliin? Vertailupohjaksi ja taustatiedoksi sille mitä seuraavaksi tapahtui.

Useita hevosia täällä voi taluttaa rauhallisin mielin pareittain ongelmitta ja säästää siten kengänpohjia liialta kulutukselta. Olin juuri lähdössä viemään nuoria poikia laitumelle vuolun jälkeen, kun Cruiser aivan yllättäen kiskaisi takaviistoon ja oikea käteni lakkasi toimimasta! Sadattelin huonoa tuuriani käsivarsi sivulla roikkuen ja toivoin, että olkapääni ei sittenkään olisi taas sijoiltaan. Se ei halunnut liikkua sivulle eikä ylös, aivan kuten viimeksi. Mutta samalla se liikkui kuitenkin hieman helpommin kuin ensimmäisellä kerralla. Sitten tapahtui jotain yllättävää. Käänsin rannetta ja tunsin kuinka olkapää pyörähti takaisin koloonsa ja käteni vapautui näkymättömistä kahleistaan! Huokaisin helpotuksesta. Olkapään lihaksia ei aristanut yhtään, joten uskalsin jatkaa hommiani. Pyydystin ujon Cruiserin ja sumplin sen Kosterin kanssa samalle laitumelle.

Myöhemmin samana päivänä talutin B-tytöt takaisin laitumelle. Blanchette oli pahaenteisen vilkkaalla päällä ja yritin saada sen varuiksi vasempaan käteeni ja rauhallisen Brolgan oikeaan. Ne kuitenkin onnistuivat hyörimään itsensä tallissa juuri väärin päin, enkä saanut niitä siinä kohden turvallisesti vaihdettua takaisin. Aioin pyöräyttää ne ympäri heti tallin ovella, mutta en ennättänyt ajoissa. Heti ulos päästyään Blanchette loikkasi taakse ja kiskaisi olkapään uudestaan sijoiltaan! Manailin hevosta ja omaa tyhmyyttäni. Käsi liikkui nyt vähemmän kuin aiemmin päivällä. Hampaita kiristellen kokeilin taas kiertää rannetta ulos ja olkapää muljahti vastahakoisesti takaisin koloonsa. Tällä kertaa lihaksissa jo tuntui päivän koettelemukset. Hevoset olivat juosseet karja-aitauksiin avoimesta portista ja saivat myös jäädä sinne yöksi. En koetellut onneani enää enempää, vaan kutsuin Rodin avuksi riisumaan niiltä riimut ja sulkemaan portin.

Seuraavana päivänä Rod soitti fysioterapeutti tyttärelleen ja pyysi neuvoja. Koska olin saanut olkapään itse niin helposti takaisin paikoilleen, hän epäili, että se oli lähtenyt sijoiltaan vain osittain. Hän lähetti ohjeet olkapään teippaamiseksi, jotta se ei pääsisi enää muljahtamaan sijoiltaan. Teippauksen apuna meillä oli Youtube video, jossa teipataan urheilijan olkapää. Rod pysäytteli ja kelaili videota ja ohjeisti Helenaa joka hoiti teippauksen. Aivan yhtä montaa teippikerrosta ei minuun päätynyt, mutta oli ihan tarpeeksi kuitenkin. Lopputulos oli todella tönkön tuntuinen, mutta tehokas. Ensimmäisenä yönä nukkuminen oli kyllä miltei mahdotonta, niin paljon teippauksen kireys ahdisti. Lisäksi se haisi ällöttävästi laastarille ja kutisi.

Tunsin oloni hyödyttömäksi, kun pitkästä aikaa Helena tuli auttamaan aamutallissa ja kielsi koskemasta heiniin ja nostamasta loimia. Uskomatonta muuten miten paljon olkapään lihaksia tarvitaan niinkin yksinkertaiseen toimeen kuin loimen solkien avaamiseen! En olekaan huomannut sitä aiemmin, mutta nyt tunsin jokaisen pienenkin lihaksen liikkeen.

Teipit otettiin pois vajaan viikon päästä. Se oli hirveää! Tuntui siltä kuin puolet ihosta olisi lähtenyt niiden mukana. Ja siltä se myös näytti, niin paljon iho punoitti pari päivää teippien pois repimisen jälkeen.

Yksin kotona 2 ja Teurastaja (27.4. - 30.4. )

Tuntihevoset siirrettiin kaikki samalle laitumelle, jotta niitä ei tarvitse ruokkia kaikkia erikseen. Vein uudelle laitumella ensin Bonnien ja Princessan. Ne eivät välittäneet uudesta heinäpaalista vaan kalusivat mieluummin laihaa ruohoa. Seuraavaksi lisäsin joukkoon niiden vanhan naapurin Fridan. Frida olisi halunnut tehdä lähempää tuttavuutta Princessan kanssa, mutta Bonnie tuli kateellisena väliin ja kehotti Fridaa pysymään kaukana ystävästään. Pian tytöistä kuitenkin tuli jo hyvät ystävät. Kun lisäsin muutaman tunnin kuluttua Bubban joukkioon, se meni pörhistellen tammojen luo: ”No heipä hei tytöt! Katsokaa kuka täältä tulee” Frida ja Bonnie vastasivat sille yhdessä: ”Suksi suolle, ei kiinnosta!” Bubba ei ollut vastaanotosta moksiskaan. Se vain”kohautti olkapäitään” ja riensi korvat hörössä heinäpaalille. Parin päivän kuluttua Bonnie ja Frida olivat jo ylimmät ystävät, Princess touhusi yksinään ja Bubba hengaili milloin kenenkin seurassa.

Muistatteko vielä sen katastrofaalisen lampaiden hakumatkan? Syynä niiden tuontiin karja-aitauksille oli yksi hullu lammas. Lammasta voi aika rauhassa kutsua hulluksi siinä vaiheessa, kun satoja lampaita viikottain keritsevä ammattilainen muistaa sen vielä kuukausienkin päästä! Yleensä lampaat rauhoittuvat, kun ne käännetään ”istumaan” kerittäväksi. Tätä lammasta täytyi pitää aloillaan neljän hengen voimin, että se saatiin kerityksi! Nyt se on keksinyt ruveta karkailemaan aitojen ali sukeltamalla. Sitä on turhaan yritetty saada muista erilleen jo useampaan kertaan. Osa karja-aitauksen aidoista on metalliputkea, osa sähkölankaa. Lampaita ei ole keritty tänä vuonna, joten karkuri ei juuri sähkölangoista perusta. Se livahtaa aidan ali, kun kukaan ei ole katsomassa ja käy etsimässä parempaa sapuskaa tarhojen välistä. Mutta heti kun se tulee huomatuksi ja sitä yritetään saartaa, tai toisia siirtää putkiaitojen alueelle, se tulee täyttä laukkaa takaisin, sukeltaa aidan ali ja liittyy laumaan ja esittää viatonta. Eikä sitä sitten enää millään erota muista mustanaamoista. Alimmassa aitalangassa sen suosituimmassa karkauskohdassa on jo paksu kerros villaa langan ympäri kiertyneenä. Siihen suihkittiin karjan merkitsemiseen tarkoitettua maalia ja nyt laumassa on yksi raidallinen lammas odottamassa kohtaloaan...

Lauantaina isäntäväki lähti sukulaisten luo illalliselle, minutkin oli kutsuttu, mutta päätin jäädä kotiin. Se olikin ihan hyvä päätös sillä aivan yllättäen puuhella alkoi savuttaa ihan hirveästi! Savua tunki ulos kaikista mahdollisista raoista. Avasin kiireesti pari ulko-ovea ja räpelsin uunin räppänöitä auki ja kiinni. Millään mitä tein, ei ollut vaikutusta savun määrään. Rod oli ennen lähtöään laittanut uuniin kaksi isoa halkoa. Ne paloivat kituliaasti ja kauheasti savuttaen, jos yksikin suuluukku oli kiinni. Ja jos luukut olivat auki, ne paloivat niin että lieskat löyvät ulos luukusta ja savu tuli edelleen sisään. Tyhjensin tuhkaluukun ja yritin hämmennellä hiiliä, että ilma kiertäisi puihin alakautta. Hiilihanko on älyttömän lyhyt enkä siis ylettynyt ihan perille asti, eikä sillä ollut vaikutusta muutenkaan. Yritin taas väännellä nuppeja (oik yläkulma, uunin suuluukun yläpuolella) ja onnistuin kiertämään molemmät irti. Toisen takaa paljaastui pieni aukko joka oli ihan täynnä nokea ja tuhkaa, joten yritin kaivaa sitä ulos. 

Etsin käsiini farmin ohjelapun, jossa on myös hellan käyttöohjeet. Mutta siinä ei ollut mitään mainintaa savuttavasta hellasta. Yritin kysellä neuvoja Facebookin kautta kavereilta ja soittaa Helenan ja Rodin kännyköihin. Toinen puheluista meni suoraan vastaajaan ja toinen ohjautui takaisin taloon, koska he olivat alueella, jossa ei ollut kunnon kenttää. Tiesin puhelun ohjautumisesta, mutta silti yllätyin kun puhelimet soivat, sillä olin vasta saanut naputeltua numeron ja mietin edelleen luuri kädessäni mitä nappia pitää seuraavaksi painaa. ”Voi ei joku soittaa samaan aikaan! Eikun.. Hetkinen.. Mitä...?!”

Onneksi Tyrni ehdotti FB:ssa halkojen poistoa. Etsin pihalta vanhan metallikattilan ja päästin samalla koirat ulos mutahuoneesta. Patch yritti hirveästi olla avuksi ja seurasi minua kaikkialle kuono kiinni pohkeissani. Tilly puolestaan hyppäsi samantien sohvalle ja vain naputti hännällään sohvaa kannustavasti aina kun katsoin sen suuntaan. 

 

Apulaiset savusumussa

Onnistuin jotenkin onkimaan halot ulos uunista ja heivasin kattilan pihalle. Halot paloivat oikein iloisesti pimeässä pihamaalla. Hellaan jäi vielä iso hiillos, mutta siitä ei noussut hirveästi savua. Pari seuraavaa tuntia vietin hyppien ja heiluen ympäri taloa ja yritin kauppakasseja pyöritellen saada ilman kiertämään ja savun ulos. Talon puolessa välissä on liukuovi, jonka älysin sulkea ajoissa, joten minun päätyni ei savustunut ihan kokonaan. Täällä minun päädyssäni on myös kaksi palovaroitinta, toisessa päässä ei taida olla yhtään, ainakaan yksikään ei metelöinyt. Kaiken sen ylenmääräisen tuuletuksen jälkeen katsoin lämpömittaria, joka hämmästyksekseni näytti edelleen +21 astetta. Ja ulkonakin oli edelleen +4 astetta.

Olin jo nukkumassa, kun isäntäväki palasi kotiin. Rodilla oli mennyt tunti saada hella taas vetämään. Syy oli tukkeutuneessa piipussa, kuten jo vähän arvelinkin. Nyt on ollut päivisin edelleen todella lämmin ja sen takia hella ei ole palanut tarpeeksi kuumana ja sen sisälle ja piippuun oli kertynyt nokea ja tuhkaa. Se kerros oli romahtanut ja tukkinut ilmakanavat. Hellalla on pieni luukku, jonka kautta pääsee käsiksi sen sisäosiin piipun luona ja sitä kautta Rod kaivoi yöllä tuhkaa pois. Pahoitteli aamulla ohjeistuksen puuttumista ja nauroi, kertoessaan hämmästyneensä nähdessään kuvan hellastaan FB:ssa. Minä kävin illalla aina välillä heidän koneellaan tarkistamassa, onko kukaan vastannut avunpyyntööni. Nauroin katketakseni lopputulokselle, kun annoin Rodin naamakirja-sivun kääntää hellaa koskevan keskustelun englanniksi.

Satulaseppä kävi ennen leirejä sovittamassa muutaman satulan ja oli puhetta, että menen hänelle oppiin koululomien jälkeen. Kävin siellä maanantaina hieman tutustumassa satulan teon salaisuuksiin. Jatkossa olisi tarkoitus kunnostaa ja muokata yhdessä hänen kanssaan yksi Helenan satuloista Bubban mittojen mukaiseksi.

Ziggy on hauska hevonen. Eräänä päivänä se pelleili selkäännousussa. Se asettui mukisematta korokkeen viereen. Mutta juuri kun olin nousemassa korokkeelle, se aina astui hitaasti askelen taaksepäin ja minun piti palauttaa se parkkiin. Tätä jatkui hetken. Sitten, ennen kuin menetin malttini, se käänsi päätään, hörisi vasten käsivarttani pilke silmissään ja seisoi aloillaan. Se mokoma ihan selvästi nauroi minulle! :D

Ziggy jahtasi varsana autoja laitumella. Se teki portista kulkemisen mahdottoman vaikeaksi. Eräänkin kerran Rod ajoi edestakaisin mäkeä ylös ja alas Ziggy perässään laukaten jopa 20 minuuttia ennen kuin Ziggy väsyi ja jäi jälkeen sen verran, että Rod onnistui livahtamaan portista ulos.

Kun pihaan ajoi mies päässään Rapalan lippis, koitti seitsemälle eläimelle viimeiset hetket. Ei kuitenkaan kaloille, kuten lakista voisi päätellä (vesiautomaattien kalat ovat muuten päätyneet jonkun ahneen lintuvieraan nokkaan), vaan karkurilampaalle ja sen kaverille sekä viidelle Helenan ystävän lampaalle. Mies ampui ja teurasti lampaat yksitellen pihamaalla. Sitten hän ripusti ne roikkumaan peräkärryyn rakennettuun kylmähuoneeseen yöksi ja palasi seuraavana päivänä paloittelemaan ruhot. Kotona teurastettu eläin ei stressaannu samoin kuin teurastamoon rahdattu, joten lihaa ei tarvitse riiputtaa kovin pitkään.

Seurasin toimitusta vierestä usean lampaan verran, mutta en ottanut kuvia siitä teidän iloksenne. En halunnut säikäyttää keneltäkään aamukahvia väärään kurkkuun kuvalla ulos pursuilevista sisälmyksistä. Voin kyllä selostaa teille työvaiheet, jos joku välttämättä haluaa ne kuulla. Karmaisevinta oli, kun jalkojeni juuressa potki ja huusi kuollut lammas. Niiden aivot kuolivat kyllä kerta laakista, mutta muu ruumis ei sitä aina tuntunut tajuavan ja auki leikatusta kurkusta karkasi surkea valitus.

Taljat heitettiin muun teurasjätteen mukana menemään. Mietin pitkään ja hartaasti kokeilisinko niiden parkitsemista. Helena lupautui auttamaan, mutta varoitteli myös, että siinä on valtava työ ja siihen menee aikaa vähintään kaksi kuukautta. Lopulta päätin jättää homman sikseen, en olisi kuitenkaan raaskinut jättää taljoja tänne. Vieläkin kyllä toisinaan pohdin, olisiko sittenkin pitänyt kokeilla.. Ehkäpä vielä joku päivä pläjäytän tänne parkitsemisblogin kaikkine ällöttävinä yksityiskohtineen, kuvien kera!

Karkurilammas oli tiineenä, joten pässi on todistetusti ollut töissä ja karitsoita on luvassa. Aluksi lainapässi haahuili muualla eikä juuri piitannut uudesta laumastaan. Sitten naapuri toi viereiselle laitumelle uuden pässin. Kummasti alkoi silloin oman lauman tytöt kiinnostamaan ja siitä lähtien se on pysynyt tiiviisti laumansa mukana. Nyt kun hullu lammas ei ole enää vauhkoonnuttamassa muita, lauman odotetaan rauhoittuvan.

Pakastimet pursuilevat lampaan lihaa, joten jatkossa ei tarvitse kauheasti arvailla mitä on illalliseksi, vain missä muodossa sitä tarjoillaan. Helena keitteli rasvaisimmista osista kaviorasvaa moneksi vuodeksi ja koirillekin riittää purtavaa. Koirien lisäksi myös kanat saivat osansa. Nekin herkuttelivat teurastuspäivänä lampaanrasvalla. Kaikkea ne eivät kuitenkaan jaksaneet nokkia kupuihinsa, joten kanahäkki kiinnosti Tillyä suunnattomasti. Se leikki illalla kanaa ja yritti livahtaa niiden joukossa häkkiin yöksi. Tilly yritti hämmästyneenä esittää viatonta, kun näin sen valeasun lävitse ja komensin sen ulos.