Aivointervalleja (12.8. - 18.8.)

Koirat ovat olleet lukittuina mutahuoneeseen ja sisäpihalle siitä asti kun lampaat tulivat laitumelta. Ne ovat päässeet ulkoilemaan vain valvotusti, jottei Patch vain saisi päähänsä pyydystää karitsoita. Koirissa alkaa näkyä mökkihöperyyden oireita. Patch varsinkin juoksee sisäpihaa ympäri kierros toisensa jälkeen. Se ei kyllä soveltuisi ollenkaan kaupunkiasuntoon! Kun olimme sunnuntaina kisoissa Rod oli päästänyt koirat jaloittelemaan. Mutta kun hän oli keskittynyt pyydystämään naapurista karannutta lammasta, koirat olivat livahtaneet omille teilleen. Karitsat olivat säilyneet vahingoitta, mutta yksi uusista kanoista oli päätynyt koirien vetoleluksi. :(

Kun karitsoiden sitten pääteltiin olevan jo tarpeeksi isoja ja uusia ei näyttänyt enää olevan tulossa, koirat pääsivät taas ulkoilemaan enemmän. Patch kävi lammaslaitumella ihmettelemässä karitsoita. Ne olivat jo sitä isompia eikä se oikein tiennyt miten niihin pitäisi suhtautua. Pitäisikö pyytää leikkimään vai yrittää jahdata? Lampaat katsoivat koiran varovaista lähestymistä hetken. Karitsat olivat uteliaita ja emot varuillaan. Sitten yksi emolampaista oli sitä mieltä, että Patch oli jo turhan lähellä ja lähti pää alhaalla tulemaan kohti. Patchille tuli kiire aidan ulkopuolelle!

Jatkoin aivointervalli harjoituksia. Normaalisti intervalliharjoitukset liittyvät vauhtiin: vuorotellaan nopeita ja rauhallisempia treenipätkiä. Nämä meidän aivointervalliksi ristityt harjoitukset ovat hieman erilaiset. Ensimmäisellä kerralla Helena kellotti harjoitukset, jatkossa minä vain arvioin. Pistin Blanchettin tekemään töitä 30s ja sitten se sai hieman huilata 60s. Sitten sen piti taas ahertaa tiukassa kurissa hetki ennen uutta lepotuakoa. Ideana on saada aikaan paljon palkitsevia lepohetkiä hyvän työskentelyn jälkeen. Intensiiviset harjoitukset ovat lyhyitä, jotta se ei ehdi tehdä tuhmuuksia. Tämän pitäisi vahvistaa rauhallista ja rentoa mielentilaa. Jos tunnen, että sen keskittyminen herpaantuu ja se on sinkoamaisillaan, pistän sen tekemään jotain (käännös, väistö, siirtyminen...) ja sitten se saa taas huilata.

Koirat ja kanat rakastavat Helenan keittelemää kaviorasvaa. Eräänkin kerran, kun olin rasvannut Blanchettin kaviot ja siirryin Brolgan kavioiden kimppuun, kanat tulivat nokkimaan lattialle tippuneita rasvakokkareita. Ja pian ne jo nokkivat rasvaa suoraan Blanchettin kavioista! Onneksi Blanchette vain torkkui, vaikka sen jalkojen välissä hääri kanaparvi. Muutamasta meinasi kyllä tulla hakkelusta siinä vaiheessa kun lähdin viemään hevosia ulos. Kanat eivät uskoneet hätistelyjäni joten pari meinasi jäädä alle, kun Blanchette lähti liikkeelle.

Eräänä aamuna olin hakemassa yhtä tuntihevosista sisään, kun kuulin Ziggyn hörisevän minulle. Vilkaisin sen suntaan ja näin, että raukka oli pulassa. Se seisoi portin lähellä loimi nurin päin päällään. Etusoljet olivat yhä kiinni, joskin niskan puolella ja tloimen takaosa oli riekaleina maassa jalkoihin sotkeutuneena. Loimen mutaan poljetutu riekaleet olivat jäätyneet ”pelliksi” Kuinkakohan kauan se oli ollut jumissa? Se ei yleensä hörise minulle ellen lähesty heinäannoksen kanssa, joten nyt se ihan selvästi pyysi minua auttamaan.

Kukkulan kuningas!

Leikin luontokuvaajaa ja soluttauduin lammaslaumaan kuvaamaan karitsoiden leikkiä. Lampaat katselivat minua ensin varuillaan ja siirtyivät kauemmas, mutta tovin siellä istuttuani, ne rentoutuivat ja emot eivät välittäneet vaikka karitsat kävivät katsomassa minua lähempääkin.

Yritin siivota koirien sänkyä, mutta ne pyörivät haittona. Joten heitin niille keppiä sisäpihalle. Kun ne juoksivat kepin perään, siivosin sänkyä kunnes ne taas tulla touhottivat kepin kanssa sänkyyn.

Jatkoin kepin heittelyä ja Patch innostui niin että jopa toi sen minulle takaisin! Etenkin jos asetuin strategisesti oviaukolle niin ettei se päässyt livahtamaan ohitseni. Sitten ylenpalttinen innostus laantui ja se alkoi ajatella, eikä enää juossut luokseni vaan otti saaliinsa ja juoksi sen kanssa ihan eri suuntaa, kuten se yleensä tekee.

Helena ratsasti Leonilla. Se on kyllä uskomattoman rauhallinen! Se on vasta kuusi, sen kanssa ei ole tehty juuri mitään moneen kuukauteen ja silti se vain kopsutteli kuuliaisesti menemään kentällä ja maastossa.

Kätilöintiä ja Canberran kisat (5.8. - 11.8.)

Viikko alkoi surullisesti sillä osa karitsoista syntyi kuolleina. Sekään jota Helena ryntäsi ravistelemaan heti kun se oli syntynyt, ei vironnut. Se oli hukkunut syntyessään, koska emä oli liian lihava. Lampaat ovat lihoneet valtavasti, koska ne eivät karitsoineet viime vuonna. Viime vuotinen pässi ei ollut hoitanut hommiaan kunnolla. Tämän vuotinen lainapässi olikin sitten jo paljon tehokkaampi, vaikka se viettääkin päivät puiden alla loikoen. Lampaat ovat mustanaamaisia, mutta pässi on kokonaan vaikea, joten karitsoiden naamat ja jalat ovat hauskan pilkullisia. Yksi mustanaamaisista lampaista on muita harmaampi ja sen karitsat ovat paria pilkkua lukuunottamatta täysin valkoisia.

 

Kolmen kuolleen karitsan jälkeen Helena päätti varmistaa että seuraava karitsointi onnistuu. Joten vedimme karitsan ulos, heti kun sen jalat pilkistivät esiin. Silti Rodin piti ravistella karitsaa, jotta se alkaisi hengittää. Ja sitten minä olin yllättäen käsivarsi kyynärpäätä myöten lampaan sisällä. Karitsa oli todella iso poika, mutta silti haluttiin varmistaa ettei sillä ollut kaksossisarusta, jota auttaa syntymään. Ei ollut, löysin vain paljon lämmintä limaa...

Hevoset nuuskivat käsivarttani hartaasti sen jälkeen. Etenkin Ziggy ja Brolga olivat todella haltioissaan hajusta.

Keskiviikkona kävin taas Prinsessan kanssa ajamassa lehmiä kasaan talvilaitumella. Eräs sonninmullikka ei ollutkaan muuttunut itsestää häräksi, vaan sitä piti vähän auttaa. Veitsen sijaan sonnin ”ruunauksessa” oli juuri ennen laitumelle kuljetusta käytetty kumilenkkiä, ettei sillä olisi avohaavaa haittana matkalla. Ikävä kyllä kumilenkki ratkaisu ei aina toimi täydellisesti ja pari eläintä on menetettykin. Siispä koko lauma kerättiin kasaan, että toimenpide saatiin viimeisteltyä.

Kun porkkanat loppuivat, sinkoilut pahenivat taas... Blanchette pakottaa minut pysymään hereillä ja ratsastamaan joka ikisen askelen. Minun ei parane edes vilkaista peiliin ohimennesssäni. Blanchette käyttää hyväkseen pienimmänkin huomion herpaantumisen armotta. Jokaisen askelen ratsastaminen tarkoittaa, että jokainen askel pitää arvioida: onko suora, onko menossa sinne minne minä haluan, onko liian hidas/ nopea jne. Jos kaikki on kunnossa ei tarvitse tehdä mitään. Jos joku listan kohta mättää, se pitää korjata. Ja seuraavalla askelella tarkistetaan kaikki taas uudelleen. Työlästä, mutta tehokasta! Ikävä kyllä en ehdi keskittyä omaan istuntaani juuri ollenkaan.

Kun hevonen katsoo ulos, se antaa itselleen kääntöavun sisään, koska sisäohjaan tulee painetta. Siispä se on käännettävä sisään edes yhden askelen verran. Se ei saa jätää huomiotta yhtään apua, ei edes itse aiheuttamiaan.

Reippaan hevosen alkuverkassa kannattaa tehdä paljon pysähdyksiä tai käännöksiä. Pysähdyksiä seuraa aina liikkeelle lähtö, joten hermostuneelle hevoselle sopii paremmin lukemattomat käännökset ja hidastukset askellajin sisällä. Tahmea hevonen sen sijaan hyötyy enemmän pohkeenväistöistä ja siirtymisistä nopeampaan askellajiin. Tämän selittää se, että ohjasavut (pidäte ja käännös) ovat sukua keskenään, samoin pohjeavut (eteen ja käännös). Olen tainnut selittää tätä jo aiemmin? No mitä enemmän minä tätä kertaan sitä paremmin sen pitäisi upota omaankin nuppiin. :)

Maastakäsittely ennen selkään nousua on myös hyödyksi. Esim parkissa seisominen, peruutus, liikkeelle lähdöt ja etu- ja takaosan väistöt ovat hyödyllisiä harjoituksia. Jonkun tutkimuksen mukaan 12sta peräti 10 ongelmallisen ratsastuskouluhevosen käytös parani jo pelkällä maasta käsittelyllä. (Oletteko huomanneet miten minä koko ajan viittailen tutkimuksiin kertomatta niistä mitään sen enempää? Se johtuu siitä, että minä kuulen nämä kaikki jutut yleensä hevosen selässä istuessani enkä sitten enää muista niistä sen enempää. Pitäisi ehkä kysyä... Äsh! Ottakaa itse selvää jos kiinnostaa!)

Sonnit rakastavat esineiden puskemista ja pyörittelyä. Maastoesteet eivät ole enää entisellään. Mutta ei hätää, sinne oli muutenkin suunnitteilla uusia esteitä. Maastoesteiden lisäksi kyytiä saavat usein heinäpaalit. Esimerkiksi uusin sonni Vanilla oli kipannut ison pyöreän metallisen heinähäkkinsä nurin ja kierittänyt sitten paalin auki pitkin ja poikin laiduntaan. Joku on joskus vierittänyt paalinsa lampeenkin ja tyhjiä heinähäkkejä on pitänyt kalastaa useammankin kerran. Myös lehmät osaavat sen taidon. Rod on välillä ollut pulassa yrittäessään vierittää säilöpaalia auki laitumelle alamäkeen, kun pari lehmää on samaan aikaan työntänyt paalia takaisin ylämäkeen!

Torstaina meillä oli harvinainen aamiaisvieras. Musta joutsen hengaili talon lammessa päivän ja oli seuraavaan aamuun mennessä taas kadonnut.

Viikonloppu oli todella lämmin ja aurinkoinen, joten hevoset saivat nakuilla. Sydneyssä lämpötila oli jopa hellelukemissa. Täällä oli 10 astetta vähemmän, mutta lämmintä silti. Minäkin tarkenin ilman takkia. On ennen kuulumatonta, että tähän aikaan vuodesta voi hevosilta riisua loimet päiväksi. Hevoset nauttivat nakupäivistään. Leon ja Jester malttoivat tuskin odottaa, että sain molemmilta loimet pois ennen kuin alkoivat rapsuttaa toisiaan.

Sunnuntaina ratsastin Blanchettin sillä aikaa kun Helena letitti Brolgaa valmiiksi kisoihin. Meidän piti olla Canberrassa vasta puolen päivän aikaan, joten ehdin liikuttaa Blanchettin aamulla ennen lähtöä. Kokeilimme sinkoilun parantamiseen uutta ”aivointervalli” menetelmää, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla, koska tämä teksti venyy muutenkin jo ihan valtavasti!

Canberraan ajaa traikun kanssa vajaan 2h. Hirveän pitkä matka vain yhden hevosen yhden kouluradan takia, mutta minkäs teet kun ei lähempääkään mitään löydy. Brolga oli maailmalla vasta kolmatta kertaa (jos ei breikkerillä vietettyä aikaa lasketa), mutta sitä ei olisi kyllä käytöksestä arvannut! Se on aina yhtä rennosti. Se on melkeinpä jopa rennompi kisoissa kuin kotona. Kunhan sillä vain on heinää tarjolla, se on tyytyväinen, vaikka kisakumppanit kuinka kiljuisivat ympärillä. Olin vähän huolissani kuinka se käyttäytyisi tuomarin edessä, koska sillä on jo pahasti piintynyt tapa kiskoa suu ammollaan etenkin siirtymisissä. Sain sen kuitenkin verkassa kuuntelemaan ja unohtamaan kiskomiset. Kun ravasimme kouluaitojen sisäpuolelle se itse asiassa vain rentoutui lisää! Brolga ravata hölkötteli radan läpi korvat rennosti lerppuen ja pää alhaalla pysyen. Tiesin, että se oli liiankin löysä hyvien pisteiden kannalta, mutta en uskaltanut pyytää lisää, ettei se vain vetäisi hernettä nenään. Siispä olin oiekin iloisesti yllättynyt, kun päivän päätteeksi ”palkintojenjakotilaisuudessa” sain tietää sijoittuneeni kuudenneksi! Se oli elämäni ensimmäinen sijoitus missään kisojen tapaisessakaan! Rata oli Preparatory C (eli helpompi kuin Helppo C) ja tulos 61,25% oli vain 3% vähemmän kuin toiseksi tulleella! Ties miten hyvin olisi sijoituttu, jos olisin vaatinut Brolgaa ravaamaan vähän enemmän. Mutta hyvä näinkin. Ensi kerralla sitten. Siihen mennessä pitäisi saada laukka sellaiseen kuntoon, että voidaan osallistua vähän vaativampaankin luokkaan.

 

Ohi on!