Leirejä, leirejä (6.1. - 12.1.)

Kolmipäiväinen lastenleiri alkoi maanantaina.

Aamuisella heinänjakoajelulla Brumbyn lava oli ensin täytetty heinällä ja sitten vielä kuorrutettu kiljuvalla lapsilaumalla. Täytyy tunnustaa, että tähtäsin töyssyihin tarkoituksella. Sitten joku meni ja tipahti matkan varrelle. En huomannut kiljunnassa eroa, joten sain tietää pudonneesta vasta seuraavalla pysäkillä. Poika juoksi auton perässä housut entistä enemmän rikki ja iso virne naamallaan ja halusi tehdä sen uudelleen...

Minusta ei kyllä ikinä tulisi opettajaa. Kakarat haahuilivat kentällä poneineen ihan missä sattui ja minulta meinasi hermot mennä jo pelkästään tuntia seuratessa!

Pelkän kentällä pyörimisen lisäksi lapsilauma sai eräänä päivänä käydä ajamassa karjaa sisään. Sitten he ratsastelivat laitumilla keskenään, kunnes karja oli eroteltu ja valmis palaamaan laitumille. Minä en ratsastanut vaan pidin lapsikatrasta silmällä Rodin ja Helenan touhutessa lehmien kanssa.

Lastenleirillä on ohjelmassa aina myös ratsastusleikkejä. Ne kun opettavat ”salaa” kaikenlaista, esimerkiksi ratsun hallintaa ( musikaaliset patsaat, jossa musiikin loppuessa täytyy pysähtyä ) ja vaikkapa käsien paikallaan pitämistä (muna ja lusikka). Minä osallistuin ratsastusleikkeihin Blanchetten kanssa, mutta vain maasta taluttaen. Sille teki hyvää oppia seisomaan kentän keskellä muiden ravatessa ja laukatessa kohti, ohi ja ympäri.

Eläinlääkäri kävi raspaamassa Kipin ja Blanchetten hampaat ja lapset saivat samalla aiheesta oppitunnin ja pääsivät kurkkimaan hevosten suuhun. Blanchetten hampaista löytyi eräänlaisia koukkuja. Sen leuan muoto saa aikaan sen, että sen hampaat tarvitsee raspata kaksi kertaa vuodessa. Kun Blanchette laski pään alas, hampaiden koukut ottivat vastaan ja leuat jumittuivat.

Eläinlääkäri näytti miten jumituksen näkee etuhampaista. Sen etuhampaat olivat raspauksen jälkeen toisiinsa nähden eri asennossa, kun pää oli ylhäällä ja kun pää laskettiin alas ne muuttuivat. (En nyt muista miten ne olivat, mutta esimerkiksi jos pään ollessa ylhäällä yläetuhampaat ovat edempänä, pään ollessa alhaalla ne ovat tasan.) Raspaus ei korjannut täysin palikoita pakoon ryntäilyjä, mutta muuten se oli tyytyväisempi oloonsa ja kääntyi vastustelematta. Blanchetten syöksyille löytyi netistä parempi nimitys: horizontal teleport.

Illustration by Lindsey Kahn

Torstaina lastenleiri vaihtui ”näyttökurssiin”. Tätä on suunniteltu jo useampi kuukausi. Tarkoituksena oli, että kolmipäiväiselle kurssille tulisi opettajaksi haluavia suorittamaan opetusnäyttöjään ja ”ratsastusmerkkien” suorittajia kuittamaan omia näyttöjään suoritetuiksi opettajien näyttötuntien koekaniineina ratsastuksen ohessa. Juuri ennen kurssia kävi osallistujien keskuudessa kuitenkin melkoinen kato ja paikalle pääsi lopulta vain yksi oppilas, hänen koekaniiniksi pestattu veljensä, joka testasi samalla uutta hevostaan ja kaksi opettajaksi haluavaa. Eipähän ainakaan haitannut niin paljon ehjien tuntihevosten puute.

Bubban haavakolo on enää vain painauma, mutta jalka turvottaa edelleen. Bubba on oppinut seisomaan parkissa jo melko hyvin. Jätin sen keskelle käytävää haavan hoidettuani, kun kävin pesemässä kädet ja täyttämässä pyykkikonetta. Pidin sitä koko ajan nurkan takaa kuitenkin silmällä.

Kengittäjäkin kävi taas tällä viikolla. Pitelin sille hevosia ja komensin niitä suomeksi. Kengittäjä luuli ensin, että puhuin hänelle ja pyysi toistamaan. Toistin. Hän hämmentyi hetkeksi ja totesi sitten, että en tainnutkaan puhua hänelle. :)

Kerry tuli viikonlopuksi käymään. Näin sen viimeksi, kun veimme sen breikkerille pian tuloni jälkeen. Se oli kasvanut ja kehittynyt hienoksi nuoreksi ratsuksi. Sen omistaja kikattaa melkein taukoamatta ratsastaessaan. :D Kerryn omistaja oli kutsunut paikalle satulan sovittajan. Hän sovitteli ensin Kerrylle sopivaa estesatulaa ja kävi sitten Leonin ja Jesterin satuloiden kimppuun.

Tuli sekä hyviä, että huonoja uutisia. Mikään satuloista ei sopinut Leonille alkuunkaan, mutta Leonin satula saataisiin sopimaan Jesterille.

Leonin selän patit eivät olekaan matojen aiheuttamia, kuten täällä yleisesti luullaan, vaan huonosti sopiva satula on hangannut likaa ihohuokosiin. Patit tulevat yleensä satulan takaosan alle. Lisäksi Leonin sään luona oli erään nikaman ympärillä nesteturvotusta, mikä kielii liian kapeasta rungosta. Kaikki tämä ja Leon ei ole mitenkään osoittanut tuntevansa olonsa epämukavaksi! Helena päätti, ettei nyt sitten osallistukaan sillä Crookwell Showhun vaan mieluummin jättää sen taas lomalle, kunnes sille on löytynyt sopiva satula.

Satulaa sovitettaessa tulisi huomioida etukaaren koon ja satulan pituuden lisäksi myös rungon muoto. Opin siihen liittyen vaikka mitä uutta, mutta en ala tässä vaivata päätäni kaiken sen kirjoittamisella ymmärrettävään muotoon. Pari uutta vinkkiä yritän kuitenkin saada selitettyä edes jotenkin järkevästi.

• Ratsastajan painon pitäisi olla satulan suorassa kohdassa heti hevosen sään takana hevosen painopisteen päällä.
• Kun tarkistat onko satulasi kierossa, katso sitä jalkaasi vasten takakaaren keskeltä etukaaren suuntaan. Suora satula on symmetrinen. Älä välitä etu- ja takakaaren saumoista, ne eivät välttämättä ole aivan keskellä satulaa, vaikka satula olisikin suora.
• Jos satula on suora, mutta ratsastaja näyttää olevan vinossa, voit testata onko syy hevosen vai ratsastajan vinoudessa. Satuloi hevonen, mutta jätä satulavyö löysälle. Pyydä avustajaa juoksuttamaan hevosta ravissa suoraan itsestäsi poispäin ja tarkkaile satulan takakaaren liikettä (pistä vaikka tarra tai joku muu merkki takakaaren keskelle). Satulan kuuluisi liikkua yhtä paljon vasempaan ja oikeaan hevosen liikkeiden tahtiin. Jos satula ei liiku puolelta toiselle yhtä paljon, vika on hevosessa. Eli jos merkki ei mene: vasemmalle-keskelle-oikealle-keskelle, vaan vaikkapa: vasemmalle-keskelle-vain hitusen oikealle-keskelle- vasemmalle...

Sunnuntaina kävimme ensin hakemassa erään naapurin hevosen kotiinsa Crookwellin eläinklinikalta. Rod ja Helena veivät sen sinne viime viikolla, kun omistaja oli löytänyt sen laitumelta aitoihin sotkeutuneena. Samalla hevosen omistaja lupasi antaa Helenalle uuden tuntiratsun. Ajoimme siis hevosen kotiinsa, söimme lounasta kukkulalla valtavan hienoissa maisemissa. Heillä on sama maisema siellä kuin meillä täällä, mutta eri suunnasta. Katsokaa tarkkaan ison kukkulan rinteen puolivälin tienoille. Sieltä löytyvä valkoinen läntti on talon katto. Ja siellä tuoksuivat eukalyptuspuut! En maata kiertäessäni tietoisesti tainnut huomata tuoksua, mutta nyt se toi monta muistoa mieleen siltä matkalta. Lounaan jälkeen pakkasimme kyytiin Mr. Incrediblen ja toimme sen uuteen kotiinsa.