Kätilöintiä ja Canberran kisat (5.8. - 11.8.)

Viikko alkoi surullisesti sillä osa karitsoista syntyi kuolleina. Sekään jota Helena ryntäsi ravistelemaan heti kun se oli syntynyt, ei vironnut. Se oli hukkunut syntyessään, koska emä oli liian lihava. Lampaat ovat lihoneet valtavasti, koska ne eivät karitsoineet viime vuonna. Viime vuotinen pässi ei ollut hoitanut hommiaan kunnolla. Tämän vuotinen lainapässi olikin sitten jo paljon tehokkaampi, vaikka se viettääkin päivät puiden alla loikoen. Lampaat ovat mustanaamaisia, mutta pässi on kokonaan vaikea, joten karitsoiden naamat ja jalat ovat hauskan pilkullisia. Yksi mustanaamaisista lampaista on muita harmaampi ja sen karitsat ovat paria pilkkua lukuunottamatta täysin valkoisia.

 

Kolmen kuolleen karitsan jälkeen Helena päätti varmistaa että seuraava karitsointi onnistuu. Joten vedimme karitsan ulos, heti kun sen jalat pilkistivät esiin. Silti Rodin piti ravistella karitsaa, jotta se alkaisi hengittää. Ja sitten minä olin yllättäen käsivarsi kyynärpäätä myöten lampaan sisällä. Karitsa oli todella iso poika, mutta silti haluttiin varmistaa ettei sillä ollut kaksossisarusta, jota auttaa syntymään. Ei ollut, löysin vain paljon lämmintä limaa...

Hevoset nuuskivat käsivarttani hartaasti sen jälkeen. Etenkin Ziggy ja Brolga olivat todella haltioissaan hajusta.

Keskiviikkona kävin taas Prinsessan kanssa ajamassa lehmiä kasaan talvilaitumella. Eräs sonninmullikka ei ollutkaan muuttunut itsestää häräksi, vaan sitä piti vähän auttaa. Veitsen sijaan sonnin ”ruunauksessa” oli juuri ennen laitumelle kuljetusta käytetty kumilenkkiä, ettei sillä olisi avohaavaa haittana matkalla. Ikävä kyllä kumilenkki ratkaisu ei aina toimi täydellisesti ja pari eläintä on menetettykin. Siispä koko lauma kerättiin kasaan, että toimenpide saatiin viimeisteltyä.

Kun porkkanat loppuivat, sinkoilut pahenivat taas... Blanchette pakottaa minut pysymään hereillä ja ratsastamaan joka ikisen askelen. Minun ei parane edes vilkaista peiliin ohimennesssäni. Blanchette käyttää hyväkseen pienimmänkin huomion herpaantumisen armotta. Jokaisen askelen ratsastaminen tarkoittaa, että jokainen askel pitää arvioida: onko suora, onko menossa sinne minne minä haluan, onko liian hidas/ nopea jne. Jos kaikki on kunnossa ei tarvitse tehdä mitään. Jos joku listan kohta mättää, se pitää korjata. Ja seuraavalla askelella tarkistetaan kaikki taas uudelleen. Työlästä, mutta tehokasta! Ikävä kyllä en ehdi keskittyä omaan istuntaani juuri ollenkaan.

Kun hevonen katsoo ulos, se antaa itselleen kääntöavun sisään, koska sisäohjaan tulee painetta. Siispä se on käännettävä sisään edes yhden askelen verran. Se ei saa jätää huomiotta yhtään apua, ei edes itse aiheuttamiaan.

Reippaan hevosen alkuverkassa kannattaa tehdä paljon pysähdyksiä tai käännöksiä. Pysähdyksiä seuraa aina liikkeelle lähtö, joten hermostuneelle hevoselle sopii paremmin lukemattomat käännökset ja hidastukset askellajin sisällä. Tahmea hevonen sen sijaan hyötyy enemmän pohkeenväistöistä ja siirtymisistä nopeampaan askellajiin. Tämän selittää se, että ohjasavut (pidäte ja käännös) ovat sukua keskenään, samoin pohjeavut (eteen ja käännös). Olen tainnut selittää tätä jo aiemmin? No mitä enemmän minä tätä kertaan sitä paremmin sen pitäisi upota omaankin nuppiin. :)

Maastakäsittely ennen selkään nousua on myös hyödyksi. Esim parkissa seisominen, peruutus, liikkeelle lähdöt ja etu- ja takaosan väistöt ovat hyödyllisiä harjoituksia. Jonkun tutkimuksen mukaan 12sta peräti 10 ongelmallisen ratsastuskouluhevosen käytös parani jo pelkällä maasta käsittelyllä. (Oletteko huomanneet miten minä koko ajan viittailen tutkimuksiin kertomatta niistä mitään sen enempää? Se johtuu siitä, että minä kuulen nämä kaikki jutut yleensä hevosen selässä istuessani enkä sitten enää muista niistä sen enempää. Pitäisi ehkä kysyä... Äsh! Ottakaa itse selvää jos kiinnostaa!)

Sonnit rakastavat esineiden puskemista ja pyörittelyä. Maastoesteet eivät ole enää entisellään. Mutta ei hätää, sinne oli muutenkin suunnitteilla uusia esteitä. Maastoesteiden lisäksi kyytiä saavat usein heinäpaalit. Esimerkiksi uusin sonni Vanilla oli kipannut ison pyöreän metallisen heinähäkkinsä nurin ja kierittänyt sitten paalin auki pitkin ja poikin laiduntaan. Joku on joskus vierittänyt paalinsa lampeenkin ja tyhjiä heinähäkkejä on pitänyt kalastaa useammankin kerran. Myös lehmät osaavat sen taidon. Rod on välillä ollut pulassa yrittäessään vierittää säilöpaalia auki laitumelle alamäkeen, kun pari lehmää on samaan aikaan työntänyt paalia takaisin ylämäkeen!

Torstaina meillä oli harvinainen aamiaisvieras. Musta joutsen hengaili talon lammessa päivän ja oli seuraavaan aamuun mennessä taas kadonnut.

Viikonloppu oli todella lämmin ja aurinkoinen, joten hevoset saivat nakuilla. Sydneyssä lämpötila oli jopa hellelukemissa. Täällä oli 10 astetta vähemmän, mutta lämmintä silti. Minäkin tarkenin ilman takkia. On ennen kuulumatonta, että tähän aikaan vuodesta voi hevosilta riisua loimet päiväksi. Hevoset nauttivat nakupäivistään. Leon ja Jester malttoivat tuskin odottaa, että sain molemmilta loimet pois ennen kuin alkoivat rapsuttaa toisiaan.

Sunnuntaina ratsastin Blanchettin sillä aikaa kun Helena letitti Brolgaa valmiiksi kisoihin. Meidän piti olla Canberrassa vasta puolen päivän aikaan, joten ehdin liikuttaa Blanchettin aamulla ennen lähtöä. Kokeilimme sinkoilun parantamiseen uutta ”aivointervalli” menetelmää, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla, koska tämä teksti venyy muutenkin jo ihan valtavasti!

Canberraan ajaa traikun kanssa vajaan 2h. Hirveän pitkä matka vain yhden hevosen yhden kouluradan takia, mutta minkäs teet kun ei lähempääkään mitään löydy. Brolga oli maailmalla vasta kolmatta kertaa (jos ei breikkerillä vietettyä aikaa lasketa), mutta sitä ei olisi kyllä käytöksestä arvannut! Se on aina yhtä rennosti. Se on melkeinpä jopa rennompi kisoissa kuin kotona. Kunhan sillä vain on heinää tarjolla, se on tyytyväinen, vaikka kisakumppanit kuinka kiljuisivat ympärillä. Olin vähän huolissani kuinka se käyttäytyisi tuomarin edessä, koska sillä on jo pahasti piintynyt tapa kiskoa suu ammollaan etenkin siirtymisissä. Sain sen kuitenkin verkassa kuuntelemaan ja unohtamaan kiskomiset. Kun ravasimme kouluaitojen sisäpuolelle se itse asiassa vain rentoutui lisää! Brolga ravata hölkötteli radan läpi korvat rennosti lerppuen ja pää alhaalla pysyen. Tiesin, että se oli liiankin löysä hyvien pisteiden kannalta, mutta en uskaltanut pyytää lisää, ettei se vain vetäisi hernettä nenään. Siispä olin oiekin iloisesti yllättynyt, kun päivän päätteeksi ”palkintojenjakotilaisuudessa” sain tietää sijoittuneeni kuudenneksi! Se oli elämäni ensimmäinen sijoitus missään kisojen tapaisessakaan! Rata oli Preparatory C (eli helpompi kuin Helppo C) ja tulos 61,25% oli vain 3% vähemmän kuin toiseksi tulleella! Ties miten hyvin olisi sijoituttu, jos olisin vaatinut Brolgaa ravaamaan vähän enemmän. Mutta hyvä näinkin. Ensi kerralla sitten. Siihen mennessä pitäisi saada laukka sellaiseen kuntoon, että voidaan osallistua vähän vaativampaankin luokkaan.

 

Ohi on!

Avoimet ovet (29.7. - 4.8.)

Olenkohan vielä maininnut, että tänne on tullut kuusi uutta kanaa? Kanat tutustuivat ensin tilaan koirahäkkiin eristettyinä. Aluksi ne kyyhöttivät vain kaikki suojassa, mutta vähitellen ne alkoivat tutkia ympäristöään. Kun ne vaikuttivat jo melko rohkeilta, ne päästettiin muiden kanssa samaan häkkiin. Totuttelivat siellä taas pari päivää yhä häkkiin lukittuina, kun muut ulkoilivat. Ja sitten vihdoin nekin uskallettiin päästää ulos. Ne eivät osaa vielä tulla kotiin kutsuttaessa yhtä hyvin kuin vanhat, mutta illan hämärtäessä nekin löytävät tiensä takaisin nukkumaan. Vanhat kanat kiusaavat uusia armotta. Nokkimisjärjestys on selkeä. Ensin uudet kyyhöttivät orrella, kunnes muut lähtivät ulos ja tulivat sitten tyytyväisinä syömään rauhassa. Yöksi ne kömpivät munimiseen tarkoitettuun ”pesälaatikkoon”, kun vanhat valloittavat orren.

Ratsastan yhä Brolgaa laitumilla. Se ei aristele kentälläkään enää niin paljon, mutta ei se ole vielä puhdaskaan. Toivottavasti tilanne paranee ensi viikon kisoihin mennessä. Sateen jälkeen laitumilla oli lätäköitä ja Brolga paljasti inhoavansa mutaa ja aristelevansa vettä, joten treenasimme lätäköiden läpi loiskuttelua. Brolga on usein hankala siirtymisissä ja pysähdyksissä ja kiskoo välillä ihan tosissaan minut irti satulasta. Välillä se on kuitenkin höyhenen kevyt, joten hioimme siirtymisiä ja pysähdyksiä oikein urakalla.

Koster ja Cruiser ovat hieman hankalia kiinniotettavia, joten olen nyt treenannut paljon pelkästään sitä. Olen käynyt niiden laitumella herkkuheinäsilppuämpärin kanssa. Aluksi tyydyin siihen, että ne tulivat luokse, sitten aloin rapsutella niitä ja lopulta otin riimut mukaan ja treenasin pojujen pyydystämistä. Nyt saan käydä rapsutelemassa jo ilman herkkuämpäriäkin.

Ziggy on vaikuttanut sairaslomaan kyllästyneeltä. Välillä se jopa protestoi porttia kolistellen, kun haen tytöt sisään ja jätän sen laitumelle. Aloin siis opettaa sille temppuja. Viime viikkoa muistellen päätin yrittää opettaa sitä porkkanapalkkiolla nostamaan pudonneen hanskan. Melko pian se jo tajusikin saavansa porkkanaa aina hanskaa koskiessaan, mutta en millään keksi miten saisin sen ymmärtämään ottamaan hanskan suuhunsa pelkän ylähuulella hämmentämisen sijaan.

Perjantaina kotiin palanneet lehmät palasivat juuri sopivasti, sillä ensimmäinen vasikoi jo keskiviikkona! Tarkoittaako tämä nyt sitten sitä, että kevät on alkanut? Kaikkien piti kyllä vasikoida vasta avoimien ovien päivän jälkeen. Seuraavaksi yllättivät lampaat, nekin alkoivat putkautella karitsoita ulos etuajassa.

Lampaat haluttiin karja-aitauksiin, jotta karitsat olisivat turvassa ketuilta ja jotta karitsointia olisi helpompi valvoa ja auttaa tarvittaessa. Siispä Prinsessa pääsi taas hommiin ja minä sain leikkiä lammaspaimenta. Seuraavaksi leikinkin sitten jo kätilön avustajaa, kun karitsa jäi jumiin. Minä kaivoin pienempi kätisenä jalat esiin ja Rod sitoi niihin paalinarun ja veti karitsan ulos.

Vihdoin koitti avoimien ovien päivä. Sitä on suunniteltu jo kuukausia. Joka vuosi näihin samoihin aikoihin alueen Murray Greyden kasvattajat kutsuvat karjanostajat tiloilleen tutustumaan karjaansa ja toivottavasti myös ostamaan. Tämä vuodenaika ei ole paras mahdollinen sään kannalta. Usein on kylmää ja sateista. Eräänä vuonna tuiskutti lunta niin ettei karjasta nähnyt kuin häivähdyksen karja-aituksissa. Ikävä kyllä avoimet ovet organisoiva taho ei suostu siirtämään tapahtumaa. Tämä vuosi ei onneksi ollut niin paha, mutta sunnuntaille osui silti viikon kylmin päivä. Cadforissa sää ei vaikuta ostajiin ihan niin pahasti kuin monessa muussa paikassa, sillä tallissa on sitä varten rakennettu konferenssi huone jonka saa mukavan lämpimäksi. Siellä uudet asiakkaat saavat kuunnella kuuman kupposen ääressä kuinka vanhat asiakkaat kehuvat ostamiaan sonneja. Helena kokkaa tarjolle kakkujen lisäksi myös härkäpataa oman tilan eläimestä. Tänä vuonna he pohtivat järjestävätkö tilaisuutta ollenkaan, kun vaikutti siltä ettei heillä ole tarpeeksi sonneja myyntiin. Mutta hyvä että järjestivät sillä neljä sonnia tuli myytyä. Yksi sonni olisi mennyt kaupaksi useampaankin kertaan! Eräs ostaja tuli rekan kanssa ja vei sonnin samantien mukanaan. Se sonni oli yksi nuoremmista joita ei oltu vielä edes tatuoitu. Joten sille lykättiin tatuointi korvaan ja se sullottiin samantien rekkaan.