Otsikoton otsikko (5.1. - 10.1.)

Pyydykseen oli käynyt lisää rapuja! Taas ne vilkuttelivat ämpärin pohjalta auttamaan. Kanat saivat syötyjen rapujen kuoret nokittavakseen. Eräänä päivänä kanojen pesästä löytyi keitetyn ravun puolikas! Kuka sen sinne oli raahannut? Kana vaiko rotta? Kun rotanmyrkkyjä oli levitelty rottien reiteille, mutta koirien ulottumattomiin, alkoi Patch pyydystää niitä oikein urakalla. Ne hoipertelivat esiin ja Patch ravisti ne hengiltä. Ennätys taisi olla neljä rottaa yhtenä päivänä.

Maanantaina kävimme Goulburnissa elokuvissa katsomassa Water Divinerin.

(Huom! Video sisältää melkoisesti juonipaljastuksia! Minä en katsonut yhtään traileria etukäteen ja näin jälkikäteen ne nähneenä, olin siitä iloinen.) Australialainen kaivonkatsoja (Russel Crowe) jättää maatilansa ja lähtee Turkkiin etsimään sodassa kadonneita poikiaan. Gallipoli on yhä australialaisille erittäin tärkeä. 

Hyvän elokuvan taitaa tunnistaa siitä, että se puhuttaa pitkään jälkeenkin päin. Tästä elokuvasta keskusteltiin vielä pari viikkoa myöhemminkin!

Itse elokuvateatteri oli merkillinen. Pienessä salissa oli käytävä keskellä! Yleensähän keskellä on ne parhaat penkit ja käytävät ovat reunoilla...

Tiistaina kävimme Cruiserin kanssa ajelulla. Ajoimme Crookwellin Show Groundseille ja ratsastin sen siellä. Cruiser oli vasta toista kertaa kotitilan ulkopuolella. Siispä se tuijotteli ensin, mutta käyttäytyi hienosti.

Kaksivuotias Karl pitäisi ottaa seuraavaksi käsittelyyn. Hain sen Jester-sedän kanssa vuoltaviksi ja Karl oli vaikea saada kiinni jopa yardissa. Lisäksi se oli hieman hankala ja yritti laskeutua makuulle, kun etujalkoja vuoltiin.

Seuraavana päivänä otinkin jo Karlin käsittelyyni. Yllättäen sain sen helposti kiinni ja se seisoi hienosti aloillaan, kun harjasin, taputtelin ja heittelin narua sen selän yli. Se taitaa lopulta olla jopa helpompi kuin Koster! En olisi kyllä uskonut vuosi sitten, kun se ei päästänyt edes kosketusetäisyydelle.

Teimme lippunauhan paalinarusta ja rehusäkeistä. Virittelin sen kentän laidalle, jotta Cruiser (ja muutkin) tottuisi pelottaviin juttuihin.

Cruiser tuijotti niitä ja lähestyi epäröiden, mutta ei kertaakaan yrittänyt peruuttaa pakoon tai kääntyä ympäri. En painostanut sitä lähemmäs vaan annoin sen katsoa. Aina kun lähdin liikkeelle, Cruiser seurasi vierelläni vastustelematta. Pyrin pysähtymään aina kun se osoitti pienimpiäkin epäröinnin merkkejä ja ennenkuin se ehti huolestua liikaa ja yrittää pakoon. Katseli ja nuuhkaisi. Käveli lopulta ongelmitta lippujen ohi.

Brolga vain puhisi lippunauhalle vähän eikä välittänyt niistä sitten sen enempää.

Eniten niitä säikkyi uusi tuntiponi Max. Se puhisi, tuijotteli ja väisti. Ja kun se alkoi hyväksyä ne, tuuli liikautti nauhaa ja Max huolestui taas. Ja kun Max oli karsinassa tuodessani lippunauhan siaään, Max-parka luuli, että nauha hyökkää sen kimppuun! (Keräsin nauhan pois, koska Maxin sen päivän tuntilainen oli todella hermostunut aikuisratsastaja, joka ei tarvinnut enää yhtään lisää pelotteita tunnillensa.)

Torstaina sullottiin vastahakoinen Koster traikkuun ja vietiin ammattilaiselle sisäänratsastettavaksi. Hän kauhisteli sen kokoa: ”Isoin jonka olet minulle tuonut.” Helena väitti, että Leon on isompi. Ei muuten ollut viimeinen kerta, kun väittelivät aiheesta. ;) Hevoset jopa mitattiin. Korkeudessa ei ole juuri eroa, mutta Leon on paljon leveämpi. Kosterin suoraselkäisempi rakenne saa sen näyttämään Leonia isommalta.

Kävin Brolgan kanssa kävelyllä laitumilla. Annoin sen matkalla pysähtyä hörppäämään vettä suuresta vesikaukalosta. Se on yksi niistä harvoista joissa yhä elää kultakaloja. Muista linnut napsivat kalat nokkiinsa. Kumma etteivät nämäkin ole kadonneet. Ne tulivat pintaan ihmettelemään Brolgan turpaa!

Myöhemmin viikolla lähdin Brolgan kanssa tuntilaisen seuraksi maastoesteitä loikkimaan. Mekin kömmimme yli muutamasta. Ja lopuksi intervalliharjoitusta isossa mäessä. Intervalliharjoitus on tehokkaampaa kuin yhtämittainen ja se rasittaa elimistöä vähemmän. Kävelimme mäkeä ylös 20s, ravasimme 10s, kävelimme 20s ja niin edelleen.

Cruiser aristeli kavioitaan yhä vuolun jäljiltä, joten kävin sen kanssa vain talutuslenkillä. Kiersimme maastoestelaitumella ja se seurasi minua yhtään epäröimättä pienimpien esteiden yli.

Lauantaina kävimme ajelulla. Tarkoitus oli käydä taas Crookwellissa ratsastamassa, mutta matkalla alkoi sataa. Päädyimme lopulta käymään vain tankkaamassa auton. Kokemus sekin. Cruiser matkusti ensimmäistä kertaa sateen ropistessa kattoon ja joutui sitten seisomaan traikussa odottaen, kun autoa tankattiin. Ratsastin sen kotona katon alla sateensuojassa.

Lampaat olivat järjestäneet yllätyksen. Yksi niistä oli pyöräyttänyt parin uusia pienokaisia, vaikka vanhojakaan ei vielä ollut vieroitettu! Koko lauma tuotiin yardeihin ja isoksi kasvanut nuoriso erotettiin emoistaan. Ne viettivät useamman päivän yardeissa, kunnes nuoriso lakkasi kiljumasta maitoa ja vaikutti siltä, ettei yllätyspienokaisia ollut tulossa enempää.

Noudimme parin leiriläisen ratsut lauantaina. Haimme ensin ponin ja paluumatkalla kävimme vielä kyytiin vanhan ja kokeneen hevosen. Kun hevonen tuli kyytiin, alkoi poni selvästi rupatella: ”Hei! Kuka sinä olet? Minä....” Ja hevonen sai tuskin sanaa väliin ja tyytyi lopulta kuuntelemaan vain puolella korvalla ja hymähtelemään epämääräisesti, ponin vetäessä henkeä välillä.

Lauantaina minulla oli myös työhaastattelu suomalaiselle tallille Skypen kautta. Asensin Skypen viikolla ja tappelin sen kanssa pari päivää, että sain sen toimimaan. Netti oli lauantaina älyttömän hidas, mutta Skype toimi onneksi silti. Haastattelu olisi voinut sujua paremminkin... En ollut varautunut niin merkillisiin kysymyksiin ja suomenkieliset ilmaisut olivat välillä hukassa, enkä sitten muistanut niitä edes englanniksi. Lupasi ilmoitella parin viikon sisään, kun on haastatellut loputkin. (Sieltä ei sitten kuulunut enää pihahdustakaan.)

Uusivuosi (29.12. - 4.1.)

Leon pääsi pikkuruiselle laidunläntille ulkoilemaan osan päivää. Se teki kaikenlaisia loikkia, vaikkein tilaa siihen oikein ollutkaan. Kunhan ei riekkuessaan ”revi” kavioluuta irti uudesta kaviosta. Uutta kaviota on nyt kasvanut melkein puoliväliin.

Cruiserin viikko alkoi ravipuomiharjoituksella, sen ihka ensimmäisellä versiolla.

Normaalisti maahan laitetaan vähintään kolme puomia 1,3m välein. Harjoitus kuitenkin aloitetaan yhdellä puomilla, jonka lähestymissuuntaan voi vielä asettaa pari puomia ikäänkuin kujaksi tai ”seiniksi” ohjaamaan hevosen suoraan puomille. Sitten lisätään 2. puomi, kolmannen ravipuomin kohdalle! Siten hevosen täytyy ravata kahden puomin yli, mutta se ei saa päähänsä yrittää hypätä molempien puomien yli kerralla, kuten saattaisi tapahtua, jos ne olisivat lähekkäin. Vasta kun tämä sujui, lisätiin keskimmäinen puomi.

Myöhemmin puomeja voi lisätä tai nostaa hieman irti maasta, joko molemmista päistä tai vuorotellen joka toisen pään. Tällöin hevosen täytyy keskittyä entistäkin paremmin siihen mihin jalkansa asettaa. Ravipuomien lisäksi voidaan hevosta harjoittaa käynti- ja laukkapuomien yli. (käynti: 0,8m, laukka: 3,5m) Niiden etäisyydet eroavat ravipuomeista, koska hevosen askelen pituus on eri joka askellajissa. Puomiharjoitukset saavat hevosen keskittymään jalkoihinsa, mutta myös käyttämään vatsalihaksiaan paremmin, koska se joutuu nostamaan jalkojaan ylemmäs. Puomien etäisyyksiä muuttamalla voi tehtävää muokata sopivaksi myös hitaammalle tai reippaammalle vauhdille.

Minä sain viikon ajaksi ratsastettavakseni Bluebell-ponin. Tytön uusi poni oli pukittanut tytön isän selästään, joten se tuotiin minulle ratsastettavaksi, jotta nähtäisiin mikä mättää. Todennäköisin pukittelun syy paljastui heti: satula oli todella karmea eikä sopinut sille ollenkaan. Ratsastin yhdellä H:n satuloista. Kun kiipesin ensimmäisen kerran selkään, poni jännittyi ja tunsin kuinka sen selkä värisi satulan alla. Poni rentoutui sitten vähitellen ja alkoi viikon kuluessa liikkua hetki hetkeltä vapaammin ja rennommin. Se ei edes aikonut pukittaa kertaakaan. Etenkin kun lisättiin täytettä satulan alle oikealle puolelle, poni tuntui heti rennommalta. Sillä on selässä paljon valkoisia laikkuja, jotka kertovat sillä ennenkin olleen huonosti sopiva satula selässään. Ja kun se hikoaa, valkoisten karvojen ympäristö pysyy laajoilta alueilta kuivana, joten vahinko on jopa laajempi kuin mitä valkoiset karvat paljastavat. (Karvat kasvavat valkoisina alueilla joilla iho on vaurioitunut pahasti.) Ratsastin ponia malliksi, kun sitä tultiin hakemaan. Tyttökin uskaltautui nyt poninsa selkään. Hän opetteli vasta ravaamaan, joten isän ilmalento oli ollut melko traumaattinen näky. Vanha satula lensi roskiin ja he ostivat ponille uuden.

Oli melko masentavaa, kun Bluebellin tyttö kiipesi sen selkään minun jälkeeni ja jalustimia ei tarvinnut lyhentää yhtään...

Viikolla päästin Bluebellin laitumelle päiväksi, ettei sen tarvitse olla koko aikaa vain yardissa. Se on vaikea saada kiinni yardissakin, joten en ollut varma miten saan sen laitumelta kiinni. Bluebell olikin tehnyt homman minulle helpommaksi ja vaeltanut Leonin pienelle laitumelle jonka portti oli jäänyt sen jäljiltä auki. Bluebell ei ollut uskaltanut tulla sieltä itse taas ulos. Suljin portin takanani ja pyydystin sen siellä. Sitten piti suodtutella hetki, jotta se uskalsi livahtaa portista isommalle laitumelle.

Jatkoin Brolgan kunnonkohotusta mäessä ravaillen. Tein myös kentällä vähän jotain ja Brolga oli hyvä, kun lopetti vastaan vänkäämisen ja uskoi ettei välttämättä tiennyt etukäteen mitä oltiin tekemässä seuraavaksi.

H:n sukulaisia tuli kylään ja uudenvuoden aattona tuli tuttuja juhlimaan. Istuttiin ulkona huvimajassa. Auringon laskettua ilma viileni nopeasti. Väki väheni. Kärvistelimme pihalla, kunnes vuosi oli vaihtunut ja lähdimme sitten nukkumaan.

Uusi vuosi alkoi lapsilla riemukkaasti, mutta ravuilla huonosti. Merrat olivat olleet lammessa jo pari päivää, mutta vasta nyt tuli saalista. Ne viettivät päivän keittiön lattialla saavissa puhdistautumassa mudasta ja heiluttelivat saksiaan uhkaavasti aina kun joku käveli ohitse.

Söimme rapuja luonaaksi. En käsitä, mikä niissä on niin hienoa... Melko mauttomia minusta, jollei valellut sitruunamehulla. Ja yhdestä ravusta ei lopulta saanut kovin paljon syötävää kaivettua ulos.

Lisäsin Cruiserin ratsastusta edeltävään rutiiniin laukat juoksutuksessa. Se on yllättävän hyvässä tasapainossa jo nyt nuoreksi hevoseksi ja laukannostot ovat sulavia. Ratsailla on harjoiteltu enimmäkseen pohkeista eteenpäin ja sivulle liikkumista, nyt se sitten vastusteli ohjia. On työstetty kaasua, joten jarru kärsii. Siispä nyt tehtiin paljon siirtymisiä ravista käyntiin.

Otin raipan pohkeiden tehosteeksi ja Cruiser säpsyi sen pienintäkin hipaisua, joten piti ensin viettää jonkin aikaa raipan kosketukseen totutellen ja sitten varmistaa, että se ymmärsi lähteä liikkeelle pelkästä raipalla annetusta merkistä. Ei hyödytä käyttää raippaa pohkeen apuna, jos hevosella ei ole mitään käsitystä sen merkityksestä.

Ravipuomien jälkeen ”hyppäsimme” pientä esterataa. Korkeutta esteillä oli jopa 20cm. :D Cruiser hidasti tai pysähtyi ensin katsomaan niitä, mutta sitten alkoi sujua. Ei se kyllä varsinaisesti hypännyt, vaan vain astui esteiden yli. Mutta ei siltä mitään hyppäämistä vielä odotettukaan.

Cruiser pukittelee laukannostoissa. Jos se nostaa laukan itse, se ei pukita. Mutta jos pyydän laukkaa, se pukittaa pohkeita protestoiden... Pitää siis aloittaa sen kanssa laukannostot alusta. Cruiser pysähtyy nostoissa pukittaessaan, joten sitä vain pyydetään eteenpäin. Ettei tule ristiriitaista tilannetta jossa pyydetään eteen ja sitten samantien kielletään liikkumasta eteenpäin.

Oli kuuma päivä, joten vein koirat uimaan. Heittelin Tillylle kumiankkaa. Patchin mokoma häiritsi sitä korvassa roikkumalla aina kun heitin ankan veteen ja Tillyltä jäi sen lento näkemättä. Siispä minun piti nakella kiviä ankan perään, jotta Tilly huomaisi katsoa oikeaan suuntaan. Kun Tilly kyllästyi, se hylkäsi ankan rantaveteen. Minä kurottelin sitä kaislalla lähemmäs. Koirat nappasivat sen juuri ulottuviltani ja hylkäsivät sitten taas kauemmas. Ja sain aloittaa kurottelun taas alusta! Seuraavaksi koirat tulivat ja uivat sen ja minun välistä ja väreet veivät sen taas kauemmas...

Kosteria opetettiin traikkuun ja käytiin ajelulla laiduntiellä. Ensimmäisessä alamäessä se näkyi niiaavan ja myöhemmin se harkitsi pystyyn hyppäämistä, löysi sitten tasapainonsa ja yritti vain katsoa taakseen.

Seuraavana päivänä Koster seisoi kyydissä jo rauhallisemmin. Minä ajoin toisella kierroksella Brumbyllä perässä, jotta se tottuisi seuraaviin autoihin.

Sitä seuraavana päivänä kävimme Kosterin kanssa ajelulla muun liikenteen seassa, eli ajoimme Bindaan ja takaisin. Tiellä piti väistellä ensin kengurun raatoa ja sitten leipää! Joku oli hakenut peräkärryllisen vanhaksi mennyttä leipää, vihanneksia ja hedelmiä sioilleen (näimme lastin Bindassa) ja osa leipäpusseista oli karannut kyydistä matkalla.

Kultaisen pallon arvonnassa, arpoja heittää ensin pallon ämpäriin, jossa on joukko valkoisia palloja ja ne ravistellaan sitten kaikki sekaisin. Tällä kertaa kultainen pallo pomppasi ämpäristä ulos, kun sitä ravisteltiin ja arpoja sai kopin! Yleisö vaati ja sai uuden arvonnan ja ämpäristä nousi kaikkien riemuksi valkoinen pallo.

Kävin yöllä risteilyllä. Juoksin ympäriinsä ja etsin hyttiäni hakeakseni kameran, kunnes löysin sen laukustani... Sain hienon kuvan lentävästä delfiiniparvesta, lentokaloista ja laivaan kipuavasta merenneidosta...

Talon sisustuksestakin näkee, että omistajat ovat hurahtaneet vanhoihin tavaroihin. Siispä usein katsotaan Tv:stä antiikkiohjelmia. Antiques Roadshow on yksi niistä.

Yhdessä jaksossa katsottiin vanhaa postikorttia. Siihen ei ollut kirjoitettu viestiä, vain vastaanottajan osoite. Asiantuntija paljasti, että itse viesti olikin postimerkissä! Se oli liimattu vaakasuoraan, tarkoittaen: ”Kaipaan sinua.”

Aloitin seuraavan työpaikan etsinnän. Sunnuntaina aamupala venähti, koska Rod aloitti keskustelun eri lajien työnantajien reiluudesta. Hän oli Sydneyn Olympialaisten karanteenitallin vastaavana ja hänen kokemuksensa perusteella kenttäratsastajat ovat työnantajina reilumpia kuin koulu- ja esteratsastajat. Se kiinnostaa lajina minuakin eniten, koska siinä yhdistyvät sekä koulu, esteet, että kestävyys.